Grand Designs

Lauantaina tuli tuo ohjelma Avalla, siinä rakennuttaja tilasi suomesta hirsipaketin.
Ihmettelen vaan hintaa kun kokoa oli hurjasti ja paketti piti sisällään hirret, ulkovuorilaudat, ekovilla-puhallusvillan, ja jos oikein ymmärsin ovet ja ikkunat.
Hintaa paketilla oli vain 53 000 puntaa ja lopussa kerrottiin että koko talon hinnaksi tuli 120 000 puntaa.
Miten se on tuolla hintaa mahdollista kun 120 000 eurolla et suomessa saa kummoistakaan mökkiä.
253398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No saat vaikka älvsbytalon vakioperustuksilla avaimet käteen.

Äänestä
  • Avaimet käteen , itse asuin ulkomailla enkä käynnyt kertaakaan rakennustyömaalla.
    Pihan teetin silloisella harvialan puutarhalla, kun olin kotiutunut.

    Äänestä

  • Minulle on järkytys kun koko aika on virolaisia raksamiehiä. Minulla oli katontekijänä virolaiset niin 6 krt korjattiin. Ei korjaus onnistunut. Kyllä virolaiset sai kuulla kunniansa. Ottavat oppia venäläisistä. Jälki on sutta ja sekundaa. Olen allerginen virolaisille. Köyhän ei kannata palkata huonoa.

    Äänestä

  • Miksi rakennetaan mustia outoja möykkyjä hinta on pilvissä. Eivät ole viihtyisän tuntuisia. Mikä vaivaa kun koko aika mustia möykkyjä. Musta on luontaan työntävä. Musta on kylmän ihmisen väri

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi rakennetaan mustia outoja möykkyjä hinta on pilvissä. Eivät ole viihtyisän tuntuisia. Mikä vaivaa kun koko aika mustia möykkyjä. Musta on luontaan työntävä. Musta on kylmän ihmisen väri

    Naantalissa niin sanotussa eliitti paikassa on mustia möykköjä hinta on pilvissä. En ymmärrä mustaa kun se on kylmän ihmisen väri.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Naantalissa niin sanotussa eliitti paikassa on mustia möykköjä hinta on pilvissä. En ymmärrä mustaa kun se on kylmän ihmisen väri.

    Maisemat on kauniita mutta mustia möykkyjä. Mikä rakentajia vaivaa. Musta imee lämpöä kesäkuumalla on tukalaa

    Äänestä

  • Miks rakennetaan mustia taloja antaa kylmän vaikutelman asukkaista. Tytärpuoli rakensi eliittialueelle naantaliin mustan möykyn mutta tuli komia konkurssi. Siihen loppui kehuminen ehkä fillari jäi. Tais volvokin hävitä. Ei kannata kehua liikaa kun konkurssi tulee helposti.

    Äänestä

  • 13:2 2026 nuoripari rakennutti mustan talon oli niin kusipäitä että minäkin häpesin silmät päästäni.

    Äänestä

Hauska proggis. tyyppi kehui miten Suomessa kasvaa tiheäkasvuista puuta jne. ja kohta oli kamerassa ainaki puolen sentin kasvuista broileripuuta heh heh.

Kaminaosio lopussa sisälti vielä enemmän huumoria. Skandinaviassa osataan ottaa savukaasujen lämpö talteen (ja kuvassa rautakamina jossa hormina peltiputki) heh heh. Ei vissiin engelsmannit ole kuullut edes varaavista tulisijoista hormeineen?

katon eristysvahvuudet hiukan vaatimattomammat kuin Suomessa yms.

Äänestä
  • Ei kamina ole huono tulisija. Sillä saa nopeasti lämmintä ja savukaasut luovuttavat vielä loppujakin lämmöstään sen peltiputken kautta.
    Onko edes tutkimusta siitä kummassa on parempi hyötysuhde. Hyvässä kaminassa vai varaavassa takassa? Hinta huomioiden varaavassa takassa hyötysuhteen olettaisi olevan valtavasti parempi kuin kamiinassa, mutta homma voi olla toisin...

    Äänestä

Menikö punnat ja eurot sekaisin?

Äänestä

Niin, paketti maksoi n. 140 000 euroa. ( 120 000 puntaa)

Verokin taitaa olla Briteissä alempi.

Äänestä

Olihan tuo aika ohkaista hirttä, en kelpuuttaisi edes kesämökin tavaraksi tuollaista. Mutta meneehän se noilla leveysasteilla joten kuten kuitenkin.

Taitaa olla aika alkeellista tuo brittirakentamisen taso kun meidän vakio 3 lasisia ikkunoita ihmeteltiin "avaruusaluksen ikkunoiksi". Sekin nauratti kun isäntä ite oli fiksannut perustustolpat vituralleen eräästä kohdin, hirsinurkat jäivät tyhjän päälle kun tolpat oli puol metriä liikaa sisäänpäin rakennusta. Eivätkä korjanneet virhettään vaan jättivät salvokset tyhjän päälle!! Ei menisi meillä valvonnasta läpi... tai tiedä häntä kun tätä rakentamisen tasoa nykyään meilläkin tarkastelee...

Äänestä

No. Kaiken kaikkiaan kehikko sentään näytti olevan kuosissaan. Ettei sen puoleen hirsitalotoimittajana tarvinnut hävetä. Suomessa loppujenlopuks tää homma kuitenki osataan parhaiten. Eniten harmittaa huonot esimerkit.
Eli propsit toimittajalle. En alusta kattonu, niin kuka lie...?

Äänestä
  • Jospa siellä oli tiedossa filmaaminen joten valmistaja pisti parastaan? Aika pieni valmistaja ja työtilat melkein siperiatasoa mutta hyvän näköistä jälkeä. Huom. pahempia tiedän ja tunnen itsekkin hirsialalla toimivan joten ohjelmassa olisi voinut olla sinistä-, vajaata-, puuttuvia hirsiä, ongelmia toimituksessa yms. yms. yms. Siinä mielessä ohjelman projekti meni tod. hyvin verrattuna omiin kokemuksiin joissa pystytys ei mene aina todellakaan noin hyvin lopputuloksen ollessa tasolla jota puidaan käräjillä.

    Äänestä

  • 9½-10 kirjoitti:

    Jospa siellä oli tiedossa filmaaminen joten valmistaja pisti parastaan? Aika pieni valmistaja ja työtilat melkein siperiatasoa mutta hyvän näköistä jälkeä. Huom. pahempia tiedän ja tunnen itsekkin hirsialalla toimivan joten ohjelmassa olisi voinut olla sinistä-, vajaata-, puuttuvia hirsiä, ongelmia toimituksessa yms. yms. yms. Siinä mielessä ohjelman projekti meni tod. hyvin verrattuna omiin kokemuksiin joissa pystytys ei mene aina todellakaan noin hyvin lopputuloksen ollessa tasolla jota puidaan käräjillä.

    Joo. No ei se suuri valmistaja aina laadun tae ole. Mitä kauempana omistusporras on tuotantoportaasta, sitä sekalaisempaa laatua. Toki pystytysporukka näyttelee myös suurta osaa lopputuloksesta, mutta heikot porukat jää kyllä kuvioista nopeesti.

    Äänestä

  • Heimeveistetään kirjoitti:

    Joo. No ei se suuri valmistaja aina laadun tae ole. Mitä kauempana omistusporras on tuotantoportaasta, sitä sekalaisempaa laatua. Toki pystytysporukka näyttelee myös suurta osaa lopputuloksesta, mutta heikot porukat jää kyllä kuvioista nopeesti.

    Hyvä että oli ohutta hirttä, soiroa, koska olivat niin saa...an käyriä.

    Äänestä

Talo meni britanniaan mutta suomalainen kateus ryömii kolostaan esille

Äänestä

hintoihin vaikuttaa se, että jakso oli kuvattu jo lähemmäs 10 vuotta sitten.
Niin, ja Mellilän Hirsityö eli Erlund on kyllä myös täällä lähiseudulla ihan arvostettu firma.
Tekevät kyllä ihan oikeatakin hirsitaloa, ja vaikka omista puistasi, mutta ohjelmassa oli tämä lämpöseinärakenne muistaakseni, millä he suurimman osan taloistaan myyvät:
http://www.erlund-house.fi/pics/s_leik2.jpg

Äänestä

Terve eilen tuli ohjelman suomiversio, jossa pari stadilaista keijoa rakennutti perusmökin padasjoelle ja ostivat sinne lasikuidusta tehdyn lampun.

Äänestä
  • tekemällä tehtyä draamaa kauhukuvien luomisineen alkup.version mukaisesti ilman kovinkaan suurta intoa tekijöillä koko ohjelmaan. ⭐⭐

    Äänestä

  • Kolme jaksoa tullut. 80 neliön pikkutalo oli tosi järkevä ratkaisu, kaikilta osin.

    Ainoa jota ihmettelen on kattoterassi, sen toimivuus talvella ja miten kaatosadevedet ohjataan pois.

    Äänestä

  • Padasjoki mahdollistaa viikonloppukäynnit, matka kohtuullinen pääkaupunkiseudulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Padasjoki mahdollistaa viikonloppukäynnit, matka kohtuullinen pääkaupunkiseudulta.

    Matkan pituus 160km, ajoaika noin kaksi tuntia.

    Äänestä

  • Lasikuitulampun valossa on mukava tehdä etätöitä ja katsella ikkunasta näkyviä järvimaisemia.
    Itselläni harkinnassa hankkia asunto Loviisan messualueelta, jos saan tehtyä sopimuksen etätöistä . Minulle riittää: 3 etäpäivää , kahtena päivänä ajaisin omalla autolla Helsinkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetellen59 kirjoitti:

Lauantaina tuli tuo ohjelma Avalla, siinä rakennuttaja tilasi suomesta hirsipaketin.
Ihmettelen vaan hintaa kun kokoa oli hurjasti ja paketti piti sisällään hirret, ulkovuorilaudat, ekovilla-puhallusvillan, ja jos oikein ymmärsin ovet ja ikkunat.
Hintaa paketilla oli vain 53 000 puntaa ja lopussa kerrottiin että koko talon hinnaksi tuli 120 000 puntaa.
Miten se on tuolla hintaa mahdollista kun 120 000 eurolla et suomessa saa kummoistakaan mökkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu