Polttaako Paula Koivuniemi tupakkaa?

Kyselen??

Ainakin ääni äni on niin huonoksi jo mennyt, että Paula ei pysty muuta kuin kähistä. Paulan laulamisen kuunteleminen on niin kamalaa, kun hyvä kun tulee edes ääntä. Pelkkää KHHH kähinää vain.. Huulissa myös samanlaiset rypyt kuin yleensä tupakoitsijoilla. Kerran näin Paulan livenä ja puhuin kasvotusten, niin haisi kyllä jonkin verran tupakka ja ikenet oli tummuneet/mustat kuten tupakoitsijoilla yleensä. Paulassa ei sinänsä ihmisenä mitään vikaa, mukava ja järkevän oloinen nainen. Mietityttää vaan toi tupakointi juttu..

10

4859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Er syyt kullakin

      Huomioida pitää monet seikat jotka selittävät äänen käheyden yksilöllisesti.
      Esim, osaako foniatrit selittää, kurkku korvalääkärit, aina ei tupakointi syy.
      Mutta milenkiintoista on kuunella ja tehdä äänitteitä vaikka itsestään, 10 v väliajoin kuina ääni vanhenee. Kyllähän 20 v on eri ääni siis puheääni ja 60 v jo ero, paulakin alkaa olla lähemmäs 70 ikävuotta ja ääntä on kulutettu iät ajat.

      Ja rypyt tulee,, ei tupakoivillakin on huuliryppyjä jo 40v, siksi monet mimmit ei vedä siideriä yms juomia pillillä. Ne on yksilöllisi- se vaan vaikka röökin lopettaa vanheneminen on jo tapahtunut monella eri tavoin ihossa. Mutta paulalla on ikääkin jo mummi, eli ihan luonnollista vanhentumista, vaikka onkin hiton simpsee ja eloisa muija, säpsäkkä eleissään eikä mitenkään kömpelö vanhus,,, moni on paljon mummoontuntuneempi jo 40 v. Joo ja on ihan kiva tyyppi, elämänkokemusta ja hyviä kipaleita laulanut, kantsii kuunnella niitä alkuajankin, kun postineitivirkailija uransa laoitti.
      kaikki on niin yksilöllistä. Ja tuo tupakansavu on sitten pirullista, tuntuu että tarttuu tukkaan ja kuteisiin jos vähänkin oleilee röökaajan lähellä ja joku luulee et sä poltat kun haiset,, ellei nyt ihan hnegitystä tuu testaa erikseen.
      Hampaat..no ne kellastuu sumpistakin vinistä, curruruuista, paprikasta.
      Tiedä tuota mikä kelläkin.

      Niihän muillakin aloilla jäädään eläkkeelle, balettitanssija 42, sotilasurat 50, yleensä 60-65, eli mikä ihme tuo on jos vanhenee ja läkeikä häämöttää,mutta saa olla eri ikäisiä joka alalla, hyvä että on jokaiselle jotakin tarjolla ja teatteri tarvii eri ikäisiä näytelmiin ja muilla aloilla vanhemmila on kokemusta ,ns. hiljaista ttiedonsiirtoa.

    • joku vaa

      Ei Paula tupakkaa ole polttanut enää moneen vuosikymmeneen. Eikä alholiakaan paljoo käytä. Loustaan paulalla ihana käheä ääni.

    • 15+5

      tiedän naisen joka Paulaa parikymmentä vuotta nuorempi, mutta enemmän ryppyjä huulienkin ympärillä vaikka ei ole koskaan polttanut, ryppyjen syynä liika solarium ja auringon otto. Joten ei se tupakka aina ole syyllinen niihin ryppyihin, itse poltan ja naama edelleen lähes rypytön vaikka ikää jo melkein 60 ja polttanut olen jo yli 40 vuotta, mutta aurinkoa enkä solariumia en ole koskaan ottanut.

    • raimo15

      NO EI SITTEN TAATUST POLTA!!TUNNEN HÄNET HENK.KOHTAISESTI. ON JOSKUS POLTTANUT MUTTA SIITÄ ON VUOSIA PALJON!

    • röökitön

      Jossain haastattelussa Paula kertoi lopettaneensa tupakoinnin 1973.

      • Poikkitela

        Paula kiltti, ole hyvä ja lopeta laulaminen ( sinun tapauksessa ääntely) ajoissa. Kaunis olet katsella, mutta älä avaa suutasi, kiitos! Ulkonäkösi ansiosta olet jo riittävän pitkälle päässyt ja mammonaakin olemattomilla taidoillasi tarpeeksi kerännyt. Valitettavasti ääntelytaitosi vaan ovat ympäristösaasteen tasolla.


    • näin on

      Ei polta. Käheys voi johtua mistä tahansa! Itse 20 päälle ja helpolla käheeks menee kun keikalla kiljuuu! ;)

    • kenokaula-suu-auki

      katsokaa kuv1980 - 1990 , hampaat oli rukseat, huonosti hoidetut ja vinot

      la-la-laa: rukseat hampaat- rukea tukka- hammaslankaa- käyttänyt- en

      sitten tuli rahha- kauneuskirurgian - löysiin mä- jee-ehhehhh

      valokuvat- takaviistoon- suu- auki- jeeeh

      festareilla -nauraa- jengiiiiii -paula- ei yumarra- eehhhh-...ttuuu

    • kuinyöjapäivä

      Tuli katsottua aattona jotain romanssikonserttia, jossa Paula esiintyi ja myös Diandra ja venäläisiä laulajia.
      Oli eroa kun kuuli Diandran kuultavaa, heleää ja vaihtelevaa äänenkäyttöä ja sitten Paulan. Paulan äänenkäyttö alkaa olla lopussa ja ei ole koskaan päässyt samoille korkeuksille ja äänenvaihteluille, mitä mm Diandra taitaa. Moni, varsinkin ikääntynyt naislaulaja jollottaa ykstoikkoisia viisuja , joissa ei tarvita suurta taitoa käyttää ääntään.

    • Amalia72

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe