Mukavaa kummittelua

äaösldkfjgh

Asun kolmiossa yksin, joten aina on väh. yksi huone tyhjillään. Tää on mummoni omistusasunto. Pitkän aikaa nukuin makuuhuoneessa, jossa pappani kuoli. Sitten siirryin olohuoneeseen nukkumaan, koska huoneessa oli jatkuvasti kylmä ja tuntui, että joku tuijotti. Huoneen kylmyyttä poistatan sillä, että pidän ko. huoneen ovea koko ajan auki. Nykyään en saa nukuttua olohuoneessakaan, koska tuntuu, että joku tuijottaa makuuhuoneen avoimen oven suusta.

Yhtenä aamuna heräsin normaalia aiemmin ja katsoin heti ko. makuuhuoneen ovelle ja näin mustan hahmon. Katsoin hahmoa hetken, jolloin se lähti kävelemään sisään huoneeseen ja katosi.

Viime yönä noin kolmen aikaan ko. huoneesta kuului samanmoinen ääni joka kuuluu kun joku istuu sängylle. Vietereiden natinaa siis. Olin yksin kotona, joten huoneessa ei voinut olla ketään.

Ja eräänä yönä näin ahdistavaa, mutta todentuntuista unta jossa olin kotona yksin, valot olivat normaalia himmeämmät ja parvekkeelta tuli joku olio. Se oli näkymätön, koska vastaani tuli pelkästään yksinään kävelevät kengät. Unesta herättyäni olin seuraavan about tunnin hyvin ahdistunut.

Olen muutaman viikon ajan vitsaillut, että mulla on kotona kotikummitus, säyseä sellainen, mutta pidemmän päälle se rupeaa häiritsemään. Olen aina ollut kaikkea tällaista yliluonnollista vastaan ja etsinyt jokaiseen tieteellisen selityksen, mutta uskoni alkaa horjua jokaöisen tuijotuksen tunteen myötä.

Mutta miten siitä pääsisi eroon? Pappi olisi yksi vaihtoehto, mutta en halua mitään, anteeksi ilmaisuni, saa tanan pappia kotiini ristin kanssa heilumaan. Riittäisikö siis, että pidän makuuhuoneen ovea tästä lähtien kiinni? Mitä mieltä olette?

7

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aina onnistuu

      Ripota teelusikallinen suolaa joka huoneen nurkkiin, ja karjaise 3 kertaa:
      PAINU H.ELVETTIIN !

    • ei vain materiaa

      Vain Jeesuksen kristuksen nimeä heget tottelevat. Mikäli tätmä apu ei kelpaa. niin saat pitää kämppähirmusi. Kyllä hekimaailma on todellinen.

    • ei kummittelua

      Asuntosi on humanoidien tukikohta. Niitä on monista eri galakseista. Suomessakin asiantuntijat ovat paljastaneet esim. Siriuksen seuduilta tulleiden perustaminen n. 7-8 tarkkailuasemaa. Yhdysvaltalaisessa alan kirjallisuudessa niitä kutsutaan nimellä Frontier base.

    • zekke1

      Iso vanhempasi siellä kulkevat. Ei ne pahaa halua tehdä.. Itse olen nähnyt isomummuni monta kertaa.

      • ei ne .....

        Ei kuule sinun mummosi enää siellä hiippaile, se on vain mummon hahmoon pukeutuntu vainajademoni. Tai sitten sinulla on vilkas mileikuvitus: sekin on mahdollista!


    • se onsinun hima

      No älä ainakaan osoita pelkoasi kenellekään, sehän on siun kämppä, etkös sinä sen kustanna, siksi se reviiri kuuluu sulle.

    • Toimii!

      Tämä neuvo toimii, mutta vain jos teet kaiken mitä vaaditaan oikein.

      1. Pyydä "Jeesus, tule elämääni ja pelasta minut." Tämä on tehtävä niin, että todella tarkoitat sitä.

      2. Sen jälkeen voitele ruokaöljyllä (öljy on Pyhän Hengen symboli) kaikkiin asuntosi oven- ja ikkunankarmeihin pieni risti ja jokaista ristiä tehdessäsi sano ääneen: "voitelen tämän asunnon Herralle pyhitetyksi!"

      3. Avaa nyt kaikki asuntosi ovet ja ikkunat raolleen, mene keskelle asuntoa seisomaan ja sano "Jeesuksen nimessä kaikki paha pois!" kolme kertaa.
      Tämän jälkeen voit sulkea ovet ja ikkunat.

      Tarpeen vaatiessa toista viikon välein.

      Tämän jos teet, pääset kummituksista eroon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe