Mitä tehdä kun vuokranantaja myy asunnon?

epäreilua

Muutimme opiskelijakaverini kanssa asuntoon 1.3.2013 eli noin 3,5 viikkoa sitten. Asuntoesittelyssä kiinteistönvälittäjä kertoi asunnon olleen aiemmin myynnissä, mutta koska ei ollut mennyt kaupan, oli omistaja ottanut asunnon pois myynnistä ja päätynyt sen sijaan vuokraamaan. Kerroimme että mielellämme asuisimme asunnossa opiskelumme loppuun eli vielä noin kahden vuoden ajan, vuokrasopimuksta tehtäessä ei ollut mitään puhetta että asunto voisi tulla uudestaan myyntiin

Nyt kolme viikkoa myöhemmin saimme tänään puhelun kiinteistönvälittäjältä, jossa kertoi että vuokranantaja onkin sittenkin päättänyt pitää asunnon edelleen myös myynnissä, ylihuomenna tulee ostajaehdokas katsomaan.Tietenkin vuokranantaja saa myydä omistamansa asunnon jos niikseen tulee, mutta tuntee kyllä itsensä varsin huijatuksi kun tuntuu ettei noin lyhyessä ajassa asunto ole oikeasti missään vaiheessa ollutkaan poissa markkinoilta, vaan meidät petkutettiin muuttaman tähän kuukaudeksi parempia asukkaita ja asuntokauppoja odotellessa. Tavarat on juuri saatu paikoilleen ja asetuttu taloksi, turhauttaa, ketuttaa ja itkettää. Jos olisimme tienneet että asuntoa myydään edelleen emme olisi ikinä muuttanetkaan, tuskin kukaan muukaan.

Haluaisin tietää onko meillä vuokralaisina mitään oikeuksia tässä tilanteessa? Hyvien tapojen mukaista ei ainakaan ole, mutta tuskinpa pystyy silti lailla mitenkään puuttumaan? Yritin etsiä tietoa netistä, mutta en löytänyt mitään vastaavanlaista tapausta, niin olisiko täällä kenellekään tietoa/kokemusta tällaisesta? Itseään saa varmaan vain syyttää sinisilmäisyydestä, silti haluisimme selvittää onko tähän mahdollista mitenkään puuttua tai saada edes jonkinlaista korvausta, on vaan niin petetty ja surullinen olo. Vuokrasopimuksemme on toistaiseksi voimassaoleva.

14

10267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sano nyt

      Onko sinulla tieto et joudutte pois muuttamaan asiasta et mainitse ?

      • epäreilua

        No jos ylihuomenna asuntoa katsomaan tulevat haluavat ostaa niin eiköhän se silloin tarkoita että muuttaamaan joudutaan. Ylipäätään mietin tuota tilannetta että kolmen viikon kuluttua asunto onkin taas hupsista vaan myynnissä, ei ole minusta ainakaan vastuullista taikka hyvää käytöstä aikuiselta ihmiseltä : (


      • azwxsedr5cf6vbhuinjo
        epäreilua kirjoitti:

        No jos ylihuomenna asuntoa katsomaan tulevat haluavat ostaa niin eiköhän se silloin tarkoita että muuttaamaan joudutaan. Ylipäätään mietin tuota tilannetta että kolmen viikon kuluttua asunto onkin taas hupsista vaan myynnissä, ei ole minusta ainakaan vastuullista taikka hyvää käytöstä aikuiselta ihmiseltä : (

        Minkälainen vuokrasopimus teillä on? Jos on toistaiseksi voimassa oleva, niin vuokranantajan irtisanomisaika on kolme kuukautta.

        Jos sopimus on määräaikainen ei sitä voi irtisanoa.


        Jos sopimus purtetaan, niin vaatikaa kaikki pursta syntyvät kohtuulliset kulunne vuokranantajan maksettaviksi.


      • Sano nyt
        epäreilua kirjoitti:

        No jos ylihuomenna asuntoa katsomaan tulevat haluavat ostaa niin eiköhän se silloin tarkoita että muuttaamaan joudutaan. Ylipäätään mietin tuota tilannetta että kolmen viikon kuluttua asunto onkin taas hupsista vaan myynnissä, ei ole minusta ainakaan vastuullista taikka hyvää käytöstä aikuiselta ihmiseltä : (

        Ei Jkl ole ainakaan itsestäänselvyys kuin asunto myydään vuokralaiset joutuvat pois. Asuntoja myydään paljon vuokrattuna sijoittajille jos kohdalle olisi sellainen kämppä sattunut itsellenekin. Olisin aivan hyvin voinut ostaa valmiiksi vuokratun kämpän. Nyt olen aina itse vuokralaiset etsinyt 2 sijoitusasuntooni.


    • Katso pykälä.

      Laki asuinhuoneen vuokrauksesta, pykälä 38:

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

      Eli vuokrasopimus sitoo myös uutta omistajaa. Tosin uudella omistajalla on kuukausi aikaa irtisanoa vuokrasopimus.

      Sille, että asunto tuli heti myyntiin, ette voi mitään, jos lupauksesta ei ole mustaa valkoisella.

      • Piitu12

        Jos asunto myydään ja tuleekin kaupat. Vuokralaisella 6kk irtisanominen. Näin laki sanoo. Minunkin asunto myynnissä missä olen vuokralla. Vuokranantajakin sanoi että 6kk irtisanominen


      • Piitu12 kirjoitti:

        Jos asunto myydään ja tuleekin kaupat. Vuokralaisella 6kk irtisanominen. Näin laki sanoo. Minunkin asunto myynnissä missä olen vuokralla. Vuokranantajakin sanoi että 6kk irtisanominen

        Ei ihan noin. Vuokranantajan irtisanomisaika on alle 12 kuukautta kestäneessä vuokrasuhteessa irtisanomiskuukausi seuraavat täydet 3 kuukautta ja yli 12 kuukautta kestäneessä vuokrasuhteessa irtisanomiskuukausi seuraavat täydet 6 kuukautta. Irtisanomisen ajakohdasta voidaan tosin sopia vuokrasopimuksessa, eli sen ei välttämättä tarvitse olla kalenterikuukausi.

        Vuokrasopimus sitoo vapaaehtoisessa kaupassa aina seuraavaa omistajaa sellaisenaan ja irtisanomiseen tarvitaan pätevä syy, purkumahdollisuus ostajalla on samoin ehdoin kuin myyjälläkin olisi ollut (jatkuvasti vietetty naapureita häiritsevä elämä, vuokranmaksun olennainen laiminlyöminen, huoneiston huono hoito ym). Eli vuokralaisella on lähtökohtaisesti erittäin hyvä turva.

        Kaksi poikkeusta toki löytyy, taloyhtiön suorittama huoneiston hallintaanotto ja pakkohuutokauppa. Ensimmäisessä tapauksessa hallintaanottoprosessin alkamisesta ja sen etenemisestä tiedotetaan lakisääteisesti myös vuokralaista, lisäksi asiansa hoitanut ja häiriöitä aiheuttamatta elänyt vuokralainen saa pääsääntöisesti sitten tehtyä vuokrasopimuksen taloyhtiön kanssa hallintaanoton ajaksi. Voutikin ilmoittaa vuokralaiselle pakkomyynnistä, joten kummassakaan tapauksessa asia ei voi tulla vuokralaiselle yllätyksenä.

        Aloittajan tapauksessahan tilanne on ollut se, että asuntoa on vuokrattu pitkäaikaiseen asumiseen ja todellisuudessa vuokrasuhteen kesto on voinut jäädä alle puolen vuoden mittaiseksi. Silloin aloittaja on ollut oikeutettu saamaan alkuperäiseltä vuokranantajalta korvausta kohtuullisista ylimääräisen muuton aiheuttamista kustannuksista.


      • SellaistaSeOn

        Siis lähtökohtahan on se että myyjän tekemä vuokrasopimus sitoo asunnon ostajaa. Ostajallahan on mahdollisuus arvioida sitoutuuko asuntoon tehtyyn sopimukseen vai jättääkö ostamatta. Uudella ostajalla on oikeus irtisanoa vuokrasopimus, mutta käsittääkseni jos vuokrasopimuksessa on määritelty vuoden päähän ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajankohta, niin tämä ehto sitoo myös uutta omistajaa.


    • tietoa on

      Väärin -irtisanomisaika on kolme kuukautta uudellakin omistajalla, itse irtisanoin vuokralaisen kolme kk, koska muutin itse ostamaani asuntoon.
      Sanotte vuokranantajalle, että teille ei kerrottu asunnon myyntiaikeista - vuokranantaja saa maksaa muuttoon liittyvät kustannukset, lisäksi tuo purku on hyvän tavan vastainen, löytyy huoneenvuokralain täsät kohdasta, jos olet kaverisi kanssa yhdessä ollut tekemässä vuokrasopimusta, voitte todistaa, että teille ei kerrottu myyntiaikeista - tämä on laitonta ja oikeuttaa teidät korvauksiin.

      57 §

      Vahingonkorvaus toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen irtisanomisen johdosta

      Vuokrasuhteen päättyessä vuokranantajan suorittaman sellaisen irtisanomisen perusteella, jota ei voida pitää vuokrasuhteissa noudatettavan hyvän tavan mukaisena, vuokralaisella on oikeus saada vuokranantajalta korvaus muuttokustannuksista ja uuden huoneiston hankkimisesta aiheutuneista kuluista sekä suorittamistaan huoneiston vuokra-arvoa nostaneista korjaus- ja muutostöistä niiden vuokrasuhteen päättymisajankohdan mukaisesta arvosta, jos vuokralaisella on ollut tämän lain mukaan oikeus suorittaa nämä työt eikä niitä ole jo korvattu. Niin ikään vuokralaisella on oikeus saada enintään kolmen kuukauden vuokraa vastaava määrä hyvityksenä huoneiston vaihtamisen aiheuttamasta haitasta.

      Jos on sovittu, että vuokralainen vastaa huoneiston kunnosta tai kunnossapidosta, vuokralaisella on vuokranantajan irtisanottua sopimuksen oikeus saada korvaus vuokranantajalta suorittamistaan huoneiston vuokra-arvoa nostaneista korjaustöistä. Korvaus määrätään ottaen huomioon korjausten arvo vuokrasuhteen päättymisajankohtana sekä vuokralaisen mahdollisesti jo saama erilliskorvaus tai vuokran hyvitys.

      • Väärin.....

        Ei kun täsmälleen oikein:

        "Vuokrasopimus, joka 1 tai 2 momentin mukaan ei sido uutta omistajaa tai oikeuden saajaa, pysyy kuitenkin voimassa, jollei omistaja tai oikeuden saaja pura sopimusta kuukauden kuluessa saannostaan tai siitä myöhemmästä ajankohdasta, jolloin tämä sai tiedon vuokrasopimuksesta."

        Tuossa lakipykälässä, ja edellisessä vastauksessa puhutaan vuokrasopimuksen purkamisesta. Siihen on kuukausi aikaa uudella omistajalla.

        Irtisanomisaika on ihan eri asia. Siinä noudatetaan ihan normaaleja irtisanomisaikoja. Eli sekoitat purkamisen ajankohdan, ja irtisanomisajan keskenään.


    • vanhukset vuokranant

      Jos jokainen mulkero tekis noin ,niin asukkaat sais heittää pihalle seuraavassa kuussa.
      Kyllä tuossa on vedätetty vuokralaisia ja kusetettu, että ahne vuokralainen saa joka kuukaudelta rahaa, sillehän on ihan sama, että vuokralaiset joutuu maksamaan muuttokustannuksia ym, kyllä minä riitauttaisin ja vaatisin muutokorvauksia, ei ne muuttohinnat oo niin halpoja, että joka kuukausi haluaisi maksaa siitä kivasta.

      • Entäsitten

        Entäs sitten,kun vuokralainen on menettänyt luottotiedot vuokralaisena oloaikana,mutta on suorittanut vuokramaksun moitteetta.Minkälaistepykälien mukaan menetellään,kun asunto menee myyntiin?


      • EiMerkitystä
        Entäsitten kirjoitti:

        Entäs sitten,kun vuokralainen on menettänyt luottotiedot vuokralaisena oloaikana,mutta on suorittanut vuokramaksun moitteetta.Minkälaistepykälien mukaan menetellään,kun asunto menee myyntiin?

        Irrelevanttia. Ei mikään laki oikeuta purkamaan tai irtisanomaan vuokrasopimusta sillä perusteella että vuokralaisella on luttohäiriöitä. Asunnon vuokraustilanteessa luottohäiriömerkinnän perusteella vuokraamatta jättäminen on vain varmuuden maksimoimista. Jos vuokralainen maksaa vuokransa, niin asia on vuokranantajan suuntaan kunnossa. Myyntitilanteessa vanhan sopimus lähtökohtaisesti jatkuu muuttumattomana.


    • Anonyymi

      Laitan tähän vielä sen että kuka ylipäätään ryssii luottotietonsa. Kuinka ne voi menettää lyhyessä ajassa, kun asiassa tarjotaan monenlaisia sovitteluehdotuksia ja mahdollisuuksia kirjeillä kotiin ja aikanaan olikos se käräjäoikeuden istunto ja päätös. Jaa en ole nyt varma kun olen niin Einstein etten ole moiseen tilaan viitsinyt asioita päästää. Kun nämä kirjeet ja ehdotukset työntää silppuriin tai vessanpönttöön tai ihan vaan jättää välittämättä on kyse tietoisesta laiminlyönnistä! Semmosenko ihmisen kohtelu pitäisi olla samanlaista kuin sellaisen joka hoitaa asiansa? Olettaako tämmöinen ihminen että just silloin pitää olla samanlainen kohtelu kun itselleen sopii ja kun kuitenkin sentään edustaa jotain tähtitieteellistä poikkeusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4460
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2218
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1427
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      285
      1292
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      55
      980
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe