Teatteri 30 miljoonaa

Ja lastemme ensiaskeleet kulkevat pitkin homeisia päiväkoteja kohti homekouluja.
Missä näiden jesuiittojen omat tenevat käy koulua ???
Suututtaa että pitää täällä kirjottaa, kukaan ei tee yhtään mitään näiden meidän päättäjien harrastaman kähminnän torjumiseksi.
Se perkeleen teatteri sais luvan palaa maan tasalle eikä suurin osa Lappeenrantalaisista kaipaisi sitä yhtään.
Vittu mikä kaupunki , miten päättäjät kehtaavat olla tuollasia!
27307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Suuri osa päättäjistämme ja johtavista virkamiehistämme on niin iäkkäitä, että heidän omat lapsensa ovat jo muuttaneet Lappeenrannasta muualle turvaan, joten täällä asuvien lasten terveys ei pätkääkään kiinnosta.

Ne johtajat a päättäjät, joilla on lapsia, asuvat Ruoholammella ja heidän lapsensa käyvät upouutta Lappeen koulua, joten mitäpä köyhien lapsista välittämään...

Ja onhan se kiva mennä näyttäytymään ykköset päällä teatteriin. Siellä kun ei ole edes kärsiviä, sairastuneita lapsia näkyvissä.

Äänestä
  • Niinpä niin valittajat, Pitäisikö kaikki kulttuuri lopettaa lappeenrannasta. Ekana teatteri ja sitten orkesteri josta on ollutkin puhetta, museoissa ei käy ketään tai ainakaan riittävästi että näyttelyt kannattaisi ja tuskin nykynuoret kirjojakaan lukevat, eli kirjastokin voitaisiin lopettaa. Seuraavaksi valittajat haluvat ettei urheiluun tuhlata rahaa ja kun on kerta alkuun päästy, on myös urheilun tukemisen kanssa loputtava.
    Itse en käy museoissa tai teatterissa ja orkesterinkaan ystävä en ole, mutta nuo kaikki kuuluvat vireään kaupunkiin. Jos on tehty aikoinaan paskaa kun homekoulut ja päiväkodit rakennettiin, niin senkö takia tämä kaupunki pitäisi ajaa tilaan, jossa ainoat mahdollisuudet kulttuuriin on ne mitä itse kukin kulttuuria itselleen tekee.
    On olemassa määritelmä minkä mukaan kaupungin taso on verrannollinen taiteijoiden määrään eli mitä enemmän taiteilijoita paikassa asuu sitä parempi paikka se on ja en nyt enemmän sitä tässä selittele, mutta google auttaa nitä jotka haluaa selvittää miksi asia on näin.
    MInkä takia kaupunki tukee kannatamatonta lentokenttää ja tuhlaa 800 000 euroa kannaskeskukseen jota ei edes tule, on paljon isompi ongelma kuin teatteri, jota ilman muuten ei ison kristiinankaan laajennuskaan olisi alkanut, että ennekuin aina valitatte niin miettikää esim. monta työtöntä tulee jos kaikki nuo edellämainitut lopetetaan millainen kuva muualla suomessa olisi paikasta missä ei ole mitään muuta kuin mummoja ja pappoja senioriasunnoissa keskustassa ja halpamyymälöitä venäläisille laitakaupungilla.
    Ja joku voisi miettiä että eikö sen valtion kuuluisi maksaa homekoulujen korjaus, kun se oppivelvollissuuskin on valtion määräämä , niin eikö sen silloin tule tarjota turvallinen mahdollisuus koulutukseen, miksi aina kuntia syytetään asioista kun ei sitä rahaa kerta riitä esim. sen takia että ilmeisesti täällä etelä- karjalassa ikääntyvä ja sairasteleva väki vie niin paljon budjetista ja työttömät kanssa kun joutuvat hakemaan toimeentulotukea kun ei ole töitä ja tänne pitäisi saada paljon lisää työpaikkoja ja uusia veronmaksajia.

    Äänestä

  • cxgggxggnx kirjoitti:

    Niinpä niin valittajat, Pitäisikö kaikki kulttuuri lopettaa lappeenrannasta. Ekana teatteri ja sitten orkesteri josta on ollutkin puhetta, museoissa ei käy ketään tai ainakaan riittävästi että näyttelyt kannattaisi ja tuskin nykynuoret kirjojakaan lukevat, eli kirjastokin voitaisiin lopettaa. Seuraavaksi valittajat haluvat ettei urheiluun tuhlata rahaa ja kun on kerta alkuun päästy, on myös urheilun tukemisen kanssa loputtava.

    Pitäisi lopettaa kulttuuri, jos kysytään paikkakunnan tavisjunteilta ja persunatseilta.

    Itse en haluaisi yhteiskunnassa elää, jossa ei ole kulttuuria. Kuullostaa suorastaan helvetiltä, vaikka juntit ei sitä nyt tajuakkaan. Eipä nuo tajua mistään muustakaan mitään kylläkään, niin miksi sitten tästä?

    Kova möly junteista kyllä lähtee, mutta siihen se sitten jääkin mölyapinoilta.

    Äänestä

  • dfgjdfjsdvfdsfds kirjoitti:

    Tavis-, juntti-, persu- ja natsikortit esitetty.

    KULTTUURI=TEATTERI?

    Kovin heikoilla jäillä hiihdetään.

    Äänestä

  • dfgjdfjsdvfdsfds kirjoitti:

    Pitäisi lopettaa kulttuuri, jos kysytään paikkakunnan tavisjunteilta ja persunatseilta.

    Itse en haluaisi yhteiskunnassa elää, jossa ei ole kulttuuria. Kuullostaa suorastaan helvetiltä, vaikka juntit ei sitä nyt tajuakkaan. Eipä nuo tajua mistään muustakaan mitään kylläkään, niin miksi sitten tästä?

    Kova möly junteista kyllä lähtee, mutta siihen se sitten jääkin mölyapinoilta.

    Kirjallisen ulosantisi perusteella tämä on nyt sitä korkeakulttuuria?

    Äänestä

  • cxgggxggnx kirjoitti:

    Niinpä niin valittajat, Pitäisikö kaikki kulttuuri lopettaa lappeenrannasta. Ekana teatteri ja sitten orkesteri josta on ollutkin puhetta, museoissa ei käy ketään tai ainakaan riittävästi että näyttelyt kannattaisi ja tuskin nykynuoret kirjojakaan lukevat, eli kirjastokin voitaisiin lopettaa. Seuraavaksi valittajat haluvat ettei urheiluun tuhlata rahaa ja kun on kerta alkuun päästy, on myös urheilun tukemisen kanssa loputtava.
    Itse en käy museoissa tai teatterissa ja orkesterinkaan ystävä en ole, mutta nuo kaikki kuuluvat vireään kaupunkiin. Jos on tehty aikoinaan paskaa kun homekoulut ja päiväkodit rakennettiin, niin senkö takia tämä kaupunki pitäisi ajaa tilaan, jossa ainoat mahdollisuudet kulttuuriin on ne mitä itse kukin kulttuuria itselleen tekee.
    On olemassa määritelmä minkä mukaan kaupungin taso on verrannollinen taiteijoiden määrään eli mitä enemmän taiteilijoita paikassa asuu sitä parempi paikka se on ja en nyt enemmän sitä tässä selittele, mutta google auttaa nitä jotka haluaa selvittää miksi asia on näin.
    MInkä takia kaupunki tukee kannatamatonta lentokenttää ja tuhlaa 800 000 euroa kannaskeskukseen jota ei edes tule, on paljon isompi ongelma kuin teatteri, jota ilman muuten ei ison kristiinankaan laajennuskaan olisi alkanut, että ennekuin aina valitatte niin miettikää esim. monta työtöntä tulee jos kaikki nuo edellämainitut lopetetaan millainen kuva muualla suomessa olisi paikasta missä ei ole mitään muuta kuin mummoja ja pappoja senioriasunnoissa keskustassa ja halpamyymälöitä venäläisille laitakaupungilla.
    Ja joku voisi miettiä että eikö sen valtion kuuluisi maksaa homekoulujen korjaus, kun se oppivelvollissuuskin on valtion määräämä , niin eikö sen silloin tule tarjota turvallinen mahdollisuus koulutukseen, miksi aina kuntia syytetään asioista kun ei sitä rahaa kerta riitä esim. sen takia että ilmeisesti täällä etelä- karjalassa ikääntyvä ja sairasteleva väki vie niin paljon budjetista ja työttömät kanssa kun joutuvat hakemaan toimeentulotukea kun ei ole töitä ja tänne pitäisi saada paljon lisää työpaikkoja ja uusia veronmaksajia.

    Kuntien velvoitteet on laissa määritelty.

    Et näköjään osaa antaa kilpailevia vaihtoehtoja, joten kannattaa miettiä ensin ne ja tulla sitten viisastelemaan.

    Kuka on noin hölmö, että moista kirjoittaa? Kaupunki tukee, veronmaksajien rahoilla. Mutta kun niitä ei ole, velkaa on tuollaisten hölmöjen takia otettava lisää. Mikä ihme siinä on, että kun kaupunkilaisista, siis veronmaksajista 95 % vastustaa moisia ökyhankkeita, niitä vain joku hv-verkosto ajaa niitä mistään piittaamatta? Kulttuuria vastaan minulla ei ole mitään. Ainoastaan se, että sen kustannuksella nykyään tässä kaupungissa tärkeämmät asiat jäävät ilman rahoitusta. Kysyisin vaan, että miksi eivät nämä ns. kulttuurin sokaisemat pahimpaa laatua olevat junttipäät itse kustanna kulttuuriaan. Ei oisi tavallisilla junteilla silloin valittamista.

    Äänestä

  • Jo riittää kirjoitti:

    Näillä "kulttuurin ystävillä" ei ole varaa omilla rahoillaan harrastaa teatteria, vaan kaupungin täytyy kustantaa jokaista teatterilippua kohti 86 euroa, että heillä on varaa mennä teatteriin.

    Äänestä

Suomen kansa on ollut jo ennen itsenäisyytemme aikaa kulttuuria harrastavaa.
Perustettiin ahkerasti eri puolille maata mm.työväenteattereita. jokaisella suuremmalla paikkakunnalla oli harrastajateatteriryhmiä jo1920 luvulta alkaen.
Talkoilla tehtiin työväentaloja, joissa näytelmiä esitettiin ja harrastettiin musiikkia monimuotoisesti.
Varmasti silloin koulurakennukset eivät olleet nykyistä parempia, lapsilla oli pitkät koulumatkat eikä kouluruokailua ollut järjestetty.

Maamme taloudellinen tilanne oli paljon heikompi nykyaikaan verrattuna, silti silloisetkin päättäjät uskalsivat myös rakennuttaa kulttuurilaitoksia.

Mistä ovat tulleet nämä valittajat joille mikään ei kelpaa?
Jos itse ei ole jostakin kiinnostunut ei ole pakko käyttää, mutta annettakoon toisille mahdollisuus.

Äänestä
  • Talkoillako te sen 30 miljoonan euron teatterin teette?

    Ei kuulosta miltään talkookustannukselta...

    Äänestä

En nyt kyllä ihan täysin ymmärrä tätä "kulttuuri" väen yhtäkkistä teatteri-innostusta, johan tuolla on vuosikausia, paria poikkeusta lukuunottamatta, näytökset pyörineet puolityhjille katsomoille. Ja tätä ollaan ihmetelty laajemminkin, että mikä on kun ei Etelä-Karjalaisille teatteri maistu.

Äänestä
  • Lappeenrannan teatterin näytöksissä käy keskimäärin 37 katsojaa. Näille kolmellekymmenelle "kultturellille" nyt pitää yhtäkkiä rakentaa 30 miljoonan teatteri. Samaan aikaan 2000 peruskoululaista opiskelee homekoulussa, mutta nämä 30-40 äänekästä haluavat (ja ilmeisesti saavatkin) itselleen uuden ökyteatterin!

    Äänestä

  • Lapset maan rakoon! kirjoitti:

    Lappeenrannan teatterin näytöksissä käy keskimäärin 37 katsojaa. Näille kolmellekymmenelle "kultturellille" nyt pitää yhtäkkiä rakentaa 30 miljoonan teatteri. Samaan aikaan 2000 peruskoululaista opiskelee homekoulussa, mutta nämä 30-40 äänekästä haluavat (ja ilmeisesti saavatkin) itselleen uuden ökyteatterin!

    Kyllä se teatteri on tarkoitettu kaikille. Syytä vaan itseäsi, jos et käytä.

    Äänestä

  • käyttäjä kirjoitti:

    Koululaitos on tarkoitettu kaikille. Syytä itseäsi, ettet käynyt koulua.

    Äänestä

  • käyttäjä kirjoitti:

    Kyllä se teatteri on tarkoitettu kaikille. Syytä vaan itseäsi, jos et käytä.

    Kaheli, monilla ei varaa edes mennä teatteriin ja halua edes koska siellä käy paljon todella vajaa älyisiä on totuus.

    Kouluihin rahat ja lapsiin jotta saatas tännekkin normaaleita päättäjiä eikä oman edun tavoittelijoita.

    Äänestä

  • Lapset maan rakoon! kirjoitti:

    Lappeenrannan teatterin näytöksissä käy keskimäärin 37 katsojaa. Näille kolmellekymmenelle "kultturellille" nyt pitää yhtäkkiä rakentaa 30 miljoonan teatteri. Samaan aikaan 2000 peruskoululaista opiskelee homekoulussa, mutta nämä 30-40 äänekästä haluavat (ja ilmeisesti saavatkin) itselleen uuden ökyteatterin!

    Siitä keskiarvosta osa on yritysten ostamia lippuja joiden paikoilla ei istu välttämättä kukaan.

    Äänestä

Kuinka paljon maksaa koululaisten ruoka /päivä,entäpä vanhusten ?Eikös hoitoalalla resurssipula,ainakin Lappeenrannan hoitajat toistaa sitä kun mantraa kun kysyy miksi ei vanhus saa sitä ja tätä ?
On se ny saamari että pitää johonki teatteriin pistää miljoonia!
Vanhusten ja lasten asiat ensin kuntoon,hölmöt!

Äänestä

Teatteria ei missään nimessä pidä rakentaa tollaseen velkaseen kaupunkiin ennenkuin homekoulut on kunnostettu ja vanhustenhuolto / muukin terveydenhuolto saatu kuntoon. Eihän toi ole mistään kotosin et herrat istuu teatterissa ja köyhä kansaa rypee kakissa.

Äänestä

Muistakaahan nämäkin äänestäessä.

Äänestä
  • SDPstä lähes jokainen puolsi teatterin rakentamista ja lapset sairastaa homekouluissa, mutta se ei kiinnosta demareita.

    Äänestä

PPPPPPPPPPas..t kaupungin päättäjät ja te jotka ajoitte tätä tappiolla toimivaa teatteria läpi.Rahat otatte nyt lapsiemme päiväkodeista jotka suljette kesällä että jostain saisitte lisärahoitusta teatterin vuokraan ja velan maksuun ja ajatte tarhojen henkilökunnan epävarmuuteen että mitenkä tästä eteenpäin.Kellä säilyy työpaikka kellä ei.

Ootte naurettavia pellejä.Monenkohan teidän tässä asiassa päättämässä olleiden lapset ovat näissä tarhoissa mitkä lakkautetaan??
Epäilen että ei yksikääään!Minunkaan lapseni ei ole tässä kyseessä mutta ihmetyttää kun Lappeenrannan kaupunki ajattelee ennemmin noin 50-200 ihmistä jotka sattuuvat tänä vuonna käymään teatterissa jotain tappio näytelmää katsomassa ja kohottamassa kulttuurillista mieli alaansa ,ennemmin kuin lapsia missä on myös tulevaisuus Lappeenrannallekkin ..Tehkää ihmeessä ihmiset jotain.

Älkää enään ikinään tehkö sitä/tätä virhettä/vääryyttä että nämä päättäjät päättäisivät meidän asioista enään koska seuraavaksi maksun saattaa maksaa meidän vanhempamme mitkä ehkä joskus myös hoitoa tarvitsisivat!

Ketkä sinne valtuustoon nyt pyritte tai jo olette niin laittakaa teatteri maksamaan itse itsensä tai sulkemaan ovensa ja siirtäkää nämä tämän päätöksen takana olevat kaikki pois vastuu viroista.

Äänestä
  • JOO täysin samaa mieltä, tota raha määrää joka on jo käytetty ja koko ajan nielee rahaa kuin molokin kita, ei olisi koskaan pitänyt tehdäkkään.Noin surkeita esityksiä olisi kyllä pystytty tuottamaan halvemmallakin.

    Lappeenrannan päättäjiä on vaivannut suuruudenhulluus ja se kun lisätään tietämättömyyteen tulos on toi surkea ja kallis teatteri.

    Nyt äänestäjät tarkkana, että saataisin uusia henkilöitä, valtuustoon joilla on jalat maassa, eikä haikaile pilvilinnoja.

    Äänestä

  • Teatterin lipun hinta on sitä luokkaa, ettei ole kiinnostusta lähteä sitä katsomaan.
    Kaupungin työpaikoissa niitä saa ilmaiseksi, ei auta minua.

    Äänestä

Koko valtuusto on vaihdettava, vain äänestäjät voivat sen tehdä.
Eikä yhtään kokematonta demaria tekemään samoja virheitä uudelleen.

Äänestä

Kannattaa siis äänestää vihreitä, vasemmistoa ja kokoomuksen liberaalia siipeä niin saadaan nykyiseen teatteriin vielä uusi ja upea VIP-teatteri joka maksaa 600 miljoonaa.

Äänestä

KYLLÄ Lappeenranta tarvitsee Suomen kalleimman teatterin.

Äänestä

Montakohan päiväkotia ja koulua olisi 30 miljoonalla saatu korjattua? Sehän ei demareita kiinnostanut vaan piti rakentaa niillä uusi teatteri, jota vakio 60-100 tyyppiä pääsee katselemaan.

Muistakaahan äänestäessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

18+17=35 kirjoitti:

Ja lastemme ensiaskeleet kulkevat pitkin homeisia päiväkoteja kohti homekouluja.
Missä näiden jesuiittojen omat tenevat käy koulua ???
Suututtaa että pitää täällä kirjottaa, kukaan ei tee yhtään mitään näiden meidän päättäjien harrastaman kähminnän torjumiseksi.
Se perkeleen teatteri sais luvan palaa maan tasalle eikä suurin osa Lappeenrantalaisista kaipaisi sitä yhtään.
Vittu mikä kaupunki , miten päättäjät kehtaavat olla tuollasia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu