Kakan syönti riistäytynyt mahdottomaksi

Koirani siis syö koirien kakki kasoja. (ikä10kk)
Kaikki alkoi joskus puolitoista- kaksi kuukautta sitten. aluksi söi vain omia kakka kasojaan, sitten siirtyi syömään toisen koirani kakkoja. tällähetkellä kaikki kakka kadun varrelta kelpaa.
eli ongelma on siis vain pahentunut.
kyse ei sii ole mistään "pienestä" syömisestä. Tilanne on oikeasti todella mahdoton. Kun lähdemme pihalle, koira pistää "kakkatutkan" päälle, eli käytönnössä nenä käy koko ajan maata pitkin ja etsii kasoja, tonkii lumen alta kasoja esille, kiskoo hihnassa kasojen luokse, pomppii tien puoliskolta toiselle kasojen perässä.
nyt vielä, kun kasat näkyvät valkoisella lumella hyvin,pyrin mhd. paljon estämään sitä syömästä niitä, mutta valitettavasti joka lenkillä kerkiää jotain saamaan suuhunsa. mitä sitten teen, kun lumet sulavat, enkä itse ehdi bongata kasoja maastosta?
asumme siis sellaisella alueella, jossa käytännössä kukaan ei kerää jätöksiään kadunvarsilta. eli sitä kakkaa piisaa!!
ananasta olemme koittaneet, ei mitään apua. on nyt syönyt b- vitamiini lisää n. 1kk, mutta toistaiseksi ei muutosta. Madotin koiran kakan syönnin alettua, ei auttanut.
Onko ideoita?? omat alkavat jo loppumaan!!
tällä hetkellä tuntuu etten edes halua lähteä sen kanssa lenkille, kun tiedän jo valmiiksi mimmosta vetämistä, syömistä ja kiskomista se tulee olemaan...
6168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvin yleinen tapa pennuilla. Poistuu kyllä kun ikää tulee. Anna tuota b vitamiinia kuitenkin edelleen sekä lisäksi vielä naudanmahaa, se haisee kyllä hirveelle mutta koirat tykkää. Malttia, malttia ja malttia. Ei se paskan syönti kauaa kiinnosta :)

Äänestä

Meillä monipuolinen ruokavalio auttoi eli enemmän lihapainotteisempi ruoka katso siis pussin kyljestä mitä ja miten paljon nappulat sisältää lihaa sekä vitamiineja tai kokeilee hiljalleen siirtymistä kokonaan raakaliha ruokinnalle.
Suosittelen kokeilemaan tätä myös ruuan sekaan lisättäväksi ehkäisee kakan syöntiä:
http://www.findogs.fi/kauppa/product_details.php?p=1051

Äänestä

raakaruokaan siirtyminen ei ole mahdollista ainakaan kokonaan. valitettavasti pakaste tilani ei anna siihen myöden. sika-nautaa ja naudan jauhelihaa olen jonkin verran syöttänyt. eli nyt ostan vielä naudan mahaa. ja taidanpa tilata vielä tuota jauhettakin, joskos siitäkin olis apua.
itekkin alussa ajattelin että ei se kakka kauaa maistu, mutta mielestäni maistuu aina päivä päivältä paremmalta! mutta kokeillaan noita kikkoja ja lisää malttia mukaan =)

Äänestä

No sitten lihaiset nappulat voisi myös auttaa esim. ANF, Taste of the wild, Carnilove, Purina ja Golden Eagle...Niin ja Hau Hau.

Ellei jo joku noista ole käytössä :)

Äänestä

Menee ohi aikanaan. Koita olla hermostumatta. Kaikki pennut käyvät tämän enempi taikka vähempi läpi. Sun nyt vaan enempi :D Mulla pentu puoli vuotta ja pyrkii kakka-apajille myöskin hanakasti. Se ei niinkään haittaa, mutta kun se söisi mielellään myös tikkuja ja ihan nielee o_O No sekin on vain vaihe :)

Äänestä

No, täällä on nelivuotias koira, jolla se "vaihe" jatkuu edelleen... aiemmin sen sai opetettua pois muutamaksi kuukaudeksi, mutta nyt se on ollut närppimässä jo puoli vuotta putkeen. Ruoka ja vitamiinit ovat kunnossa, mutta jotenkin koira on TOTTUNUT närppimään niitä. Vierailla paikkakunnilla ongelmaa ei ole, vain kotopuolen tietyt läjät maistuvat. Rasittavaa silti :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakikasat kirjoitti:

Koirani siis syö koirien kakki kasoja. (ikä10kk)
Kaikki alkoi joskus puolitoista- kaksi kuukautta sitten. aluksi söi vain omia kakka kasojaan, sitten siirtyi syömään toisen koirani kakkoja. tällähetkellä kaikki kakka kadun varrelta kelpaa.
eli ongelma on siis vain pahentunut.
kyse ei sii ole mistään "pienestä" syömisestä. Tilanne on oikeasti todella mahdoton. Kun lähdemme pihalle, koira pistää "kakkatutkan" päälle, eli käytönnössä nenä käy koko ajan maata pitkin ja etsii kasoja, tonkii lumen alta kasoja esille, kiskoo hihnassa kasojen luokse, pomppii tien puoliskolta toiselle kasojen perässä.
nyt vielä, kun kasat näkyvät valkoisella lumella hyvin,pyrin mhd. paljon estämään sitä syömästä niitä, mutta valitettavasti joka lenkillä kerkiää jotain saamaan suuhunsa. mitä sitten teen, kun lumet sulavat, enkä itse ehdi bongata kasoja maastosta?
asumme siis sellaisella alueella, jossa käytännössä kukaan ei kerää jätöksiään kadunvarsilta. eli sitä kakkaa piisaa!!
ananasta olemme koittaneet, ei mitään apua. on nyt syönyt b- vitamiini lisää n. 1kk, mutta toistaiseksi ei muutosta. Madotin koiran kakan syönnin alettua, ei auttanut.
Onko ideoita?? omat alkavat jo loppumaan!!
tällä hetkellä tuntuu etten edes halua lähteä sen kanssa lenkille, kun tiedän jo valmiiksi mimmosta vetämistä, syömistä ja kiskomista se tulee olemaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu