Puerto de Soller

Onko kiva kylä? Ainakin mainosten mukaan on. Mitään juhlintaa ei kaivata, vaan kauniita maisemia ja hyvä hotelli on must.
72786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Maisemat ovat mainiot. Solleriin pääsee tosin Palmasta junallakin monta kertaa päivässä, joten harva haluaa viettää piskuisessa satamakylässä koko viikkoa. Kalliita hyviä hotelleja ei taida juuri olla, sillä sesongin ulkopuolella paikkakunnalla ei juurikaan ole turisteja majoittuneena.

Hintataso pidetään juuri niin korkeana kuin kehdataan paikalle korkeintaan yhdeksi päiväksi saapuville turisteille. Itse maksoin oluttuopista pari vuotta sitten 6,50 €.

Äänestä

pitsa kaupan jätealtaasta haeetuna 10 e lämmitys
limsa rantabaarissa 5 e
muutenki lasagne lastenannos 8 e

aiva yli mainostettu paikka koko hommeli

Äänestä

Viime kesänä pyörähdettiin autoreissulla syömässä pienet välipalat ja kallista oli.

Äänestä
  • Viehättävä ja rauhallinen paikka

    Äänestä

Tuoreita kokemuksia

Oltiin Port de Sóllerissa 13.-20.4. Kausi oli tasan alussa ja matka kai Aurinkomatkojen ylipäänsä ensimmäinen tuonne. Poikkeuksellisen lämmin sää suosi, odotettiin 18-20C mutta saatiin 4 pv 25C tai ylikin ja muuten n. 20C. Edellinen viikko oli ollut vielä viileä ja pois lähtiessä odottelivat selvästi alle 20C joten tuuria oli.

Hotelli Porto Soller

Huono puoli voi olla joillekin se, että noustava ylämäkeä toistasataa porrasta rannasta. Muuten hyvä aamiainen, kerran syötiin kelvollinen illallisbuffet (16.50 ilman juomia) ja hyvin ystävällinen palvelu.

Liikkuminen

Antiikkiraitiovaunu Sólleriin maksaa 5€. Yksi kerta riitti, kun taksi (8€) on halvempi jo kahdelle ja bussi 1.50€ (pysäkit tosin hiukan syrjässä molemmissa päissä).
Paljon mainostettu samoin vanhanaikainen juna Sóller-Palma oli iso pettymys - kallis (meno 12.50/edestakaisin pari kymppiä) eikä maisemia odotetusti. Suora bussi (tunnelin kautta) maksaa 3.20 ja on ainakin yhtä nopea. On myös enemmän kiertävä bussi, josta näkee maisemia – ajoin vain patikoinnilta paluun Deiá-Port de Sóller (1.60) enkä tiedä matka-aikaa Palmaan.
Takseilla on kiinteät taksat eri kylien välillä.

Ruoka ja juoma

Ei mielestäni kallista suomalaisittain. Rantabaareja ei tullut kokeiltua mutta rantakadulla ja lähellä kuitenkin. Kahden hengen kunnon illallinen yleensä 50-60€ juomineen. Cafeterioiden tapas-annokset 7-8€ isoja ja hyviä, kannattaa jakaa. Tuoppi n. 3.50-3.80. Jos tuntuu pahalta kaupoista sai kylmän tölkin alkaen 0.85/½ l. Yksi kallis olut osui vastaan Deiássa ilmeisen kalliin hotellin terassilla 5.50/pullo.

Kenelle

Yöhuvituksia ei taida paljon olla. Merivesi vielä viileää ja jäi kokeilematta. Loistava paikka patikoijille tai pyöräilijöille, joita oli paljon, etenkin saksalaisia. Suosittelen rantakadun www.tramuntanatours.com , josta vuokrasin maastopyörän, sain ohjeita ja karttoja omatoimiretkeilyyn ja osallistuin yhdelle opastetulle vuoristopatikoinnille. Myös www.mallorcalpina.com :in rotkovaellus (Torrent de Pareis) oli upea kokemus. Jos haluaa tutustua saareen enemmän, pitänee vuokrata auto koska kansainvälisiäkään kiertoretkiä ei löytynyt. Meillä saareen tutustuminen jäi Palmassa käyntiä lukuun ottamatta seuraavaan kertaan, joka tulee varmasti.

Muuta

Taskuvarkaista varoitettiin Sa Calobran yhteydessä. Tämä on turistien suosima paikka, jonne Torrent de Pareis päättyy ja josta on laivayhteys Port de Sólleriin. Onnistuin kuitenkin menettämään lompakon – ensimmäisen kerran eläessäni. Rotkon suulta satamaan kuljettiin hämärän kapean tunnelin (ehkä 100 m) läpi. Siellä vastaantulija kääntyi muutaman metrin päässä edessäni nopeasti ja ”otti valokuvan” (hämäykseksi/valaisuksi?). Jouduin pysähtymään sekunniksi tai kahdeksi ja siinä sen täytyi tapahtua perässäni kulkeneen rikostoverin toimesta. En huomannut kosketustakaan mutta myöhemmin laivalla totesin olevani ilman lompakkoa. Olen normaalisti varovainen ja pidän lompakon piilossa mutta nyt olin maksanut oppaallemme rotkosta tultua ja epähuomiossa työntänyt lompakon luultavasti takataskuun (tai mahdollisesti repun sivutaskuun mistä olin sen ottanut). Rahaa ei mennyt kuin pari kymppiä mutta valitettavasti ajokortti oli ihan tarpeettomasti lompakossa…

Äänestä
  • Moikka! Onkos porukkaa nyt käynyt tässä kauniissa kohteessa? Itse kävin ihastelemassa Solleria ja Puerto de Solleria puoli vuotta sitten ja ihastuin niin että nyt olemme huhtikuun loppupuolella menossa puolisoni kanssa tännä, tarkoituksena vuokrata auto viikoksi, patikoida, nauttia miljööstä, käydä lähikylissä, kanoottireissuja tehdä, syödä hyvin ja muuta kivaa. Olisi kiva kuulla suosituksia esim. ravintoloista, tapas baareista ja aktiviteeteista!

    Äänestä

Sollerin lähellä myös Espanjan kauneimmaksi kyläksi valittu Fornalutx.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia kiitos kirjoitti:

Onko kiva kylä? Ainakin mainosten mukaan on. Mitään juhlintaa ei kaivata, vaan kauniita maisemia ja hyvä hotelli on must.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu