tiiättekö muuten miksi kimi ei pahemmin purnaa kisatapahtumista, eikä muutenkaan noin yleisesti?
Miksi Kimi ei valita
minä tiedän;)
777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viime kisassakin se nilkki parkui itkuraivoa tiimiradioon, kun edellä ajava ei päästänyt suosiolla ohi. Luuseri.
Nolonso taas olisi kiilannut tuossa tilanteessa ja keskeyttänyt. heh heh
Varmaankin näin, Kimi ajaa kyllä nuo tiukat tilanteet kuten jäämiehen kuuluukin.
Onhan tuo aika noloa parkumista, aivan kuin kaikkien pitäisi väistää räikkösen tieltä. Ei se vaan toimi ihan niin.
nolo tekee noin että itkee, jos ei pääse ohi. Kimi harmitteli eniten tuota, että renkaat menee. Jos Kimi olisi lähtenyt 4 ruudusta olisi Kimi luultavasti ajanut kahdella stintillä. Nyt kun joutui lähtemään noin takaa ja meni aikaa liikaa joidenkin ohituksissa, niin renkaita meni enemmän ja muutenkin taktiikkaa haittasi auton balanssi kisassa.
Juu Kimin ei tartte valittaa Alonso tekee sen hänenkin puolesta, mut saapas nähdä kauanko Ferrarilla katsellaan sellaista tyyppiä, joka kritisoi jatkuvasti autoa sieltä on ennenkin laitettu valittajat pihalle, mut toki muilla ei ole ollut roskapankkia tukena
kokeilkaapas itte mennä aamupaskalle ulkohuussiin -20c pakkasella lukemaan aku ankkaa niin kyllä siinä jää pois turhat kitisemiset