Kalkkikiveä kaivoon

Mökkikaivomme on viime kesänä kaivettu savimaahan. Tarkoitus olisi siitä ottaa saunavedet. Kaivovesi on kuitenkin edelleen sameaa ja kirkkaanakin keltaista. (Hassua, keitettäessä muuttuu kirkkaaksi.) Luultavasti vedessä on liikaa rautaa, voi olla mangaaniakin ja ties mitä. Ja liian hapantakin luultavasti. Kalkkikivi kuulemma saattaisi auttaa, mutta tietääkö joku mistä sitä saisi tähän tarkoitukseen? Tai kokemuksia sen käytöstä. Tarkoitus on myös ilmata vettä pumppaamalla ja ohjaamalla samantein takaisin kaivoon. Kaivo on kolmesti tyhjennetty, se ei auttanut.
79634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sepeliä pohjalle.

Äänestä

eli oikea kalkki kaivoon on kanankalkki ja sitä pitäisi saada ihan kaikista rautakaupoista, ainakin landella saa.
eikä mitään muuta ole tarpeen kaivoon laittaa, niinkuin tuossa esitetään soran laittamista, niin se on ihan turhaa.

Äänestä
  • Hiekkaa kaivon pohjalla jo on, tosin sitä voisi olla vieläkin enemmän. Mutta tuo kanankalkki voisi olla kokelemisen arvoinen, sitä saa ainakin helposti. Jostain vaan luin, että kivenmurikkana kalkkikivi olisi helpompi laskea ja nostaa pois.

    Kiitos vinkistä!

    Äänestä

  • Tärpätti kirjoitti:

    Hiekkaa kaivon pohjalla jo on, tosin sitä voisi olla vieläkin enemmän. Mutta tuo kanankalkki voisi olla kokelemisen arvoinen, sitä saa ainakin helposti. Jostain vaan luin, että kivenmurikkana kalkkikivi olisi helpompi laskea ja nostaa pois.

    Kiitos vinkistä!

    sanoa, että kun laitat kalkin kaivoon, älä säikähdä kun vesi muuttuu kauhean näköiseksi. se on vain osa sitä"puhdistusprosessia" ja vesi tulee kyllä todella kirkkaaksi kyseisellä aineella.

    Äänestä

  • Miten sen kalkin kaivoon laitat?
    Pussissa vai "loiskauttaen" kaivon pohjalle ?
    Jos Pusissa, mitä ainetta pussi, puhdasta puuvillaako?

    Äänestä

  • Tepa kirjoitti:

    Miten sen kalkin kaivoon laitat?
    Pussissa vai "loiskauttaen" kaivon pohjalle ?
    Jos Pusissa, mitä ainetta pussi, puhdasta puuvillaako?

    jäi tosiaan sanomatta, että tuli ensin tyhjennyttyä kaivo ja pestyä painepesurilla reunat(suositeltavaa) ja sitten vasta tyhjään kaivoon levitin kalkin tasaisesti koko pohjan alalla.

    Äänestä

Hei!

Tarvitset raudan-ja mangaaninpoistosuodattimen.

Ei kalkilla voida vaikuttaa kuin veden pH:n. putkistojen syöpyminen vähenee ph:ta säätämällä.

katso

www.vesitekno.fi

ja sieltä Deferr raudan-ja mangaaninpoisto.

Asiaa on kahdessakin paikassa:

Esitteet ja vedenkäsittely>ratkaisumallit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tärpätti kirjoitti:

Mökkikaivomme on viime kesänä kaivettu savimaahan. Tarkoitus olisi siitä ottaa saunavedet. Kaivovesi on kuitenkin edelleen sameaa ja kirkkaanakin keltaista. (Hassua, keitettäessä muuttuu kirkkaaksi.) Luultavasti vedessä on liikaa rautaa, voi olla mangaaniakin ja ties mitä. Ja liian hapantakin luultavasti. Kalkkikivi kuulemma saattaisi auttaa, mutta tietääkö joku mistä sitä saisi tähän tarkoitukseen? Tai kokemuksia sen käytöstä. Tarkoitus on myös ilmata vettä pumppaamalla ja ohjaamalla samantein takaisin kaivoon. Kaivo on kolmesti tyhjennetty, se ei auttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu