Myönnän olevani tälläinen äiti joka vie lapsensa päiväkotiin vaikka itse päivät olen kotona.
Minusta tämä ratkaisu on lapsen kannalta kaikkein paras, koska lapsemme on jo 5v, (kohta 6v) hän on jo neljä vuotta kulkenut samassa päiväkodissa (kaikki kaverit ja tärkeät hoitotädit ja tutut rutiinit) ja nyt perheeseemme syntyi toinen lapsi, niin lapsemme jatkaa edelleen päiväkodissa, tosin osa-aikaisena kylläkin, ennen oli joka päivä (ma-pe) nyt on vain ma ja ti.
Myönnän että todella nautin noista kahdesta päivästä varsinkin jos vauva nukkuu hyvin silloin(on vielä niin pieni että saattaa melkein koko päivän koisata, välillä heräillen vain syömään.
Onneksi pidimme hoitopaikan esikoisellemme :D:D
Loppuviikosta esikoinen alkaa jo selvästi kaivata kavereita ja sitä päiväkotielämää, joten olen todella tyytyväinen että lapselle jäi jotain vanhaa ja tuttua joka on pelkästään lapsen juttu, eikä vauva sotke päiväkotirytmiä yhtään mitenkään eikä siellä tarvi ottaa vauvaa mitenkään huomioon niinkuin kotona.
Siitä vaan haukkukaa mua laiskaksi äidiksi, olen silti tyytyväinen tähän elämääni enkä tunne mitään omantunnontuskia, toimin omasta mielestäni oikein, saa toki olla eri mieltä.
Vien lapseni päiväkotiin vaikka olen itse kotona
13
662
Vastaukset
- PäivänkodinTäti
Tämähän on varmaan aivan ihanteellinen ratkaisu. Vähän sama kun lapsi kävisi jotain omaa juttua jossain kerhossa, mutta nyt hän saa jatkaa sitä omaa juttua tuttujen kavereiden sekä aikuisten kanssa.
Ja osa-aikaisuus takaa sen, että pääsee nauttimaan äidin kanssa kotona myöskin pienestä sisaruksesta ja kotihommista.
Ja kyllä; 6v. on jo seuran ja tekemisen puutteessa jos päivää rytmittää kokonaan pikkuvauvan tarpeet.
Ja eikö se ole niinkin, että äiti jaksaa paremmin, kun saa lepohetken myös itselleen?
Että minä en ainakaan laiskaksi äidiksi sinua mitenkään arvostelisi :)- mielestäni kanssa
hyvä ratkaisu.asiahan olisi aivan eri jos joka päivä hoidossa olisi.Asia olisi myös eri jos lapsi ei koskaan ole ollutkaan päiväkodissa.
- mamma_itsekkin
Eiköhän tuollaisilta vanhemmilta pitäisi lapset ihan suosiolla lastensuojelun hoiteisiin hakea... Äiti nauttii siitä, että saa olla ilman lastaan. Siis mitä? Tämmöinen äiti ei selkeästikään rakasta täysillä lastaan, vaikkei sitä itselleen myönnä. Uusi nyytti on syntynyt ja hän on nyt se elämän keskipiste, eikä vahempi lapsi enää kiinnostakaan niin paljon. Ei ole montaakaan kymmentä vuotta, kun lapset olivat jatkuvasti kotona vanhempiensa hoidettavana, kun vanhemmat olivat ilman työtä eikä kukaan valittanut mistään oman ajan puutteesta. Ihmiset kantoivat vastuunsa omista jälkeläisistään. Nyt on niin helppo sysätä lapset hoivayhteiskunnan niskoille ja itse "viettää laatuaikaa". Ja sitten vielä joku ihmettelee nuorten lukuisia ongelmia. Vanhemmat eivät enää jaksa hoitaa lapsiaan kunnolla, vaan sysäävät suuren osan vastuustaan yhteiskunnan niskoille, joka ei puolestaan millään kerkiä kaikkia lapsia hoitaa. Kun lapsi jää ilman hoitoa ja huolenpitoa, niin ei ihmekään, että ongelmia kertyy runsain mitoin ja taas kerran nämä ongelmat sysätään yhteiskunnan ratkottavaksi.
- wretertrt
Joo mutta sitten se mua ärsyttää, että nämä vanhemmat antavat leiman kotiäideistä "lusmureina" ja tai itsekin pitävät kotiäitiyttä loikoiluna, kun eivät itse lapsiaan hoida. Meillä esikoinen oli 1.5 v kun kuopus syntyi ja ei tullut mieleenkään viedä häntä virikehoitoon, sehän olis kokenu sen hylkäämisenä! Tein itse ruoat 5 krt päivässä, hoidin kodin lastenhoidon lomassa ja joka aamulla raahauduin puistoon/pulkkamäkeen molempien lasten kanssa, jotta esikoinen näkee myös muita lapsia ja saa virikkeitä ja ulkoilua. Olen kyllä todella ylpeä itsestäni näin jälkikäteen ajateltuna :-). Välit ovat aivan erilaiset lapsiin kuin jos olisin vienyt ne heti vauvana laitokseen, olivat kotona lähes 4v ja sitten palkattiin hoitaja lapsille :-). Tästä huolimatta lapset ovat "sosiaalisia ja empaattisia", koska ovat nähneet joka päivä myös muita lapsia (katsos kun olen nähnyt pikkaisen vaivaa sen eteen), harrasteneet ja käyneet kerhoissa. Ei kotihoidossa olevatkaan missään tynnyrissä kasva, jossa eivät saa mitään virikkeitä tai näe muita ihmisiä (paitsi ehkä teillä)
- kotiäitiJanette.
Minun mielestäni tuo ei ole laiskuutta.
Itse olen kotona lasten kanssa ja meillä olisi mahdollisuus viedä lapset päiväkotiin saamaan virikkeitä mutta tunnen olevani sen verran laiska itse että en jaksaisi viedä lapsia joka aamu sinne päiväkotiin kahdeksaksi tai yhdeksäksi, en vaan jaksaisi herätä niin aikaisin ja pukea lapsia ja lähteä heitä kuskaamaan joka ikinen aamua talvipakkasellakin ja vesisateessa.
Meillä lapsetkin valvoo illalla myöhään joten koko perhe nukkuu aina pitkään :D:DL - hyvähyvähyvä
Tuohan on lapsesta ja lapsen tunteiden välittämisestä että lapsi saa jatkaa niitä omia tärkeitä asioita, koska eihän lapsi pysty vaikuttamaan siihen jos vanhemmat haluavat enemmän lapsia ja varsinkin noin suurella ikäerolla tekevät lapsia.
Näen ainakin asian niin että sinä oikeasti välität lapsestasi ja haluat tehdä lapsen/lapset onnellisiksi - oma lapsiko vaivaksi
Hei,et varmaan oo mitenkään laiska vaan aika surkea äiti,jos et pysty hoitamaan kahta lasta ja leikkimään lapsiesi kanssa. Oletko ajatellut,minkälaisena lapsesi sinut muistaa vanhempana ja mitkä traumat saatat aiheuttaa lapsellesi "hylkäämisestä" päiväkotiin ja suosimalla toista lasta vaikkakin onkin vauva ?
Niin varmaa joo lapsesi kaipaa päiväkotiin kun et välitä sen vertaa että itse puuhailisit lapsesi kanssa.Niin ja onhan se helppoa hoidattaa muilla veronmaksajien rahoilla.Miksi ihmeessä ylipäätään olet hankkinut lapsia ,jos et viitsi niitä hoitaa itse,päiväkotiako varten? - päivätäti
Hyvä juttu. Et tosin maininnut onko lapsesi koko- vai puolipäivähoidossa. Sellaisen osapäivähoidon kannalla olen itsekin, pari päivää ja muutama tunti kerrallaan, maksimissaan 5 tuntia päivässä.
Kokopäivähoito ei taas mielestäni palvele lasta samalla tavalla, ei voida enää puhua pelkästä virikkeellisyydestä ja piristysruiskeesta lapselle. 7-8 tunnin hoitopäivä on lapselle rankka, vaikka se olisi 'pelkkää leikkimistä', sehän on lapsen työtä! Ja ryhmässä on aina omat kuvionsa ja sääntönsä jotka joutuu huomioimaan aivan eri tavalla kuin kotona. Siis muutama tunti parasta leikkiaikaa päivässä, sen jälkeen lapset kotiin lepäämään ja rauhoittumaan. Ja kaikilla on hyvä mielie. :) - mummi533
Tuohan vaikuttaa hyvältä järjesteltä kaikkien kannalta! Esikoisella sopivasti touhua ja kuitenkin suurin osa viikosta kotona.
- Nukkukaa!!!!
Meillä hoitajilla alkaa kesälomat pyöriä, joten pitäkää herranjestas ne mukulat kotona, jos ette välttämättä tarvitse sitä hoitopaikkaa!
- Tarpeen mukaan
Päivähoitopaikoista on aina pulaa, niinpä kotonaolevien äitien/isien lasten osapäiväpaikat pitää antaa niille, jotka hoitopaikkaa oikeasti tarvitsevat.
- naswqpo
Jos teidän kunnassanne on aina hoitopaikoista pulaa, niin sehän viittaa vain siihen, että kunta yrittää laistaa velvotteistaan. Laki on ihan yksiselitteinen, jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on oikeus hoitopaikkaan. Sillä ei ole mitään tekemistä jonkun "oikeasti tarvitsevuuden" kanssa. Turhaa siis yrittää syyllistää yksittäisiä vanhempia vaan syyttävän sormen tulisi osoittaa kuntapäättäjiin, jos homma ei toimi.
- :):):):):):):):):)
Mielestäni 5 Vuotiaalle on jo hyvä viettää muutamana päivänä viikossa aikaa muiden lasten kanssa. Lapsi osaa siten jo ennen esikoulua istua ryhmässä hetken aikaa ja toimia ryhmässä. En pidä osa-aika hoitoa yhtään huonon vaihtoehtona!
Kerhot ja 4-5 tunnin hoitoaika 5-6 vuotiaille on hyvä asia muutamana päivänä viikossa. Toki jos lapselle pystytään antamaan ikätasoisessa ryhmässä tarpeeksi ohjattua toimintaa niin se olisi ihanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171048124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102639Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2222114Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231933- 721120
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491114Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59979Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77929- 170925
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43872