Ensi syksynä Suomessa

Faktaa tulossa

on kolme hypnoosialan järjestöä edelleen, mutta järjestelmä on muuttunut niin, että on tieteellinen hypnoosi (edelleen) ja sitten on vain yksi suuri maallikkojärjesto (hl shy, nimi vielä hakusessa) ja kolmanneksi on hypnoosijärjestö, johon kuuluu vain valviralaisia jäseniä.
Sopii vain miettiä, miten käy maalikkosuggereiden. Taitavat joutua huonoon valoon ja kaikki maine katoaa, jos sitä nyt edes on ollutkaan.

Näin asioita ollaan järjestämässä ????

10

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hypnopena.

      Mitään ei olla järjestämässä eikä tulla järjestämäään.

      Ne on niitä SHY-stä erotetun ja katkeroituneen Väinö Pertamon fantasioita jotka joutavat täysin omaan arvoonsa.

      • käsittelyssä

        Osakeyhtiömuoto on yksi mahdollisuus. SHY:n vuosikokous, jonka laillisuutta on ihmetelty, käsitteli jo asiaa.

    • Mukana päättämässä

      Niinhän sinä luulet.. ja asialla ei ole Väiski, vaan jotkut muut tahot.
      Tämä on faktaa.
      Maallikkohypnologien luutaleikit loppuvat pian. Kaikki nauraa jo loitsuleikeille ja muille kivien kanssa leikkiville tarrahenkisuggereille.

      Toukokuussa on alusta kokous asiasta. Nyt en kuitenkaan paljasta enenpää.

      • Tuo oikea Moilanen

        Täyttä höpönlöpöä puhut!
        Ensinnäkin jos SHY ja Hypnoosiliitto lakkautetaan ja niiden pohjalta perustetaan uusi yhdistys, niin kyseessä on monen vuoden prosessi molempien yhdistysten lakkaututtamiseen ja uuden perustamiseen. Vaatii useamman vuosikokouksen päätökset, uudet säännöt jotka sitten aikanaan hyväksyy Patentti- ja rekisterihallitus.
        Viime viikonloppuna tosin oli SHY:n vuosikokous ja siellä käsiteteltiin asiaa, ilman päätöksiä, ja asia jäi avoimeksi. Sen tiedän myös että tuohon yhdentymiseen on enemmän hinkua SHY:llä kui Hypnoosiliitolla.
        Olen ollut pitkin viikkoa yhteydessä asian tiimoilta niin Hypnoosiliiton ja SHY:n ediustajiin, ja mitään päätödstä ei ole tehty edes asian etreenpäin viemiseksi. Kasikki omn ollut alustavaa keskustelua!

        Tuo yllä oleva hurmahenki väittää että toukuussa olisi jokin kokous asian tiimoilta, höpönlöpön sanon minä! Voit paljastaa mitä haluat, mutta paljastat ainoastaan oman tietämätömyytesi ja halun speluloida turhilla asioilla! Ja samalla halusi puuttua asioihin joista et tiedä mitään!

      • Mikä intressi?
        Tuo oikea Moilanen kirjoitti:

        Eikö ole hassua, että joku ulkopuolinen haluaa hämmentää tällä tavoin? Miksi? Ja kuka?

        Miettikääpä sitä.

      • selvitettävää piisaa
        Tuo oikea Moilanen kirjoitti:

        Täyttä höpönlöpöä puhut!
        Ensinnäkin jos SHY ja Hypnoosiliitto lakkautetaan ja niiden pohjalta perustetaan uusi yhdistys, niin kyseessä on monen vuoden prosessi molempien yhdistysten lakkaututtamiseen ja uuden perustamiseen. Vaatii useamman vuosikokouksen päätökset, uudet säännöt jotka sitten aikanaan hyväksyy Patentti- ja rekisterihallitus.
        Viime viikonloppuna tosin oli SHY:n vuosikokous ja siellä käsiteteltiin asiaa, ilman päätöksiä, ja asia jäi avoimeksi. Sen tiedän myös että tuohon yhdentymiseen on enemmän hinkua SHY:llä kui Hypnoosiliitolla.
        Olen ollut pitkin viikkoa yhteydessä asian tiimoilta niin Hypnoosiliiton ja SHY:n ediustajiin, ja mitään päätödstä ei ole tehty edes asian etreenpäin viemiseksi. Kasikki omn ollut alustavaa keskustelua!

        Tuo yllä oleva hurmahenki väittää että toukuussa olisi jokin kokous asian tiimoilta, höpönlöpön sanon minä! Voit paljastaa mitä haluat, mutta paljastat ainoastaan oman tietämätömyytesi ja halun speluloida turhilla asioilla! Ja samalla halusi puuttua asioihin joista et tiedä mitään!

        "Ensinnäkin jos SHY ja Hypnoosiliitto lakkautetaan ja niiden pohjalta perustetaan uusi yhdistys, niin kyseessä on monen vuoden prosessi molempien yhdistysten lakkaututtamiseen ja uuden perustamiseen."

        Uuden yhdistyksen perustaminen ei ole tarpeen. Voidaan käyttää myös osakeyhtiötä, Suggestomediaa.

        "Vaatii useamman vuosikokouksen päätökset, uudet säännöt jotka sitten aikanaan hyväksyy Patentti- ja rekisterihallitus."

        Kokousten on oltava laillisia. Lisäksi pitää miettiä miten SHY:n ja Suggestomedian viranomaisprosessit siirtyvät tai vaikuttavat Hypnoosiliiton jäseniin.

      • pertamoko
        selvitettävää piisaa kirjoitti:

        olisi tosi mielenkiintoista kuulla, onko viranomaisprosesseja vireillä ja mitä ne tosiasiassa ovat, liittyvätkö ne jotenkin Pertamoon liittolaisineen?

    • Sair.hoit.

      Miksi valviralaiset, siis hoitsut puuhastelevat omaa yhdistystä ? Onko viesti tullut tieteelliseltä puolelta ? Erotkaa loitsumiehistä ja muista kiviparantajista, vai ?

      Hyvä, että saadaan tervettä hypnoosia tekevä valviralainen hypnoosijärjestö.

      • Terhikki......1

        Mitään valviralaisten omaa yhdistystä ei olla perustamassa. Kait minä sen tietäisin, jos niin olisi!
        Kaikkea paskaa tällä taas jaaritellaan!

    • ?????????

      Opi hypnoosia parhaalta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      108
      9763
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      66
      4759
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      5
      3243
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2451
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1487
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1451
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1414
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1331
    Aihe