Kirjoitan oman tarinani liittyen pikavippikierteeseen ja järjettömään velkaantumiseen ja elämän pilaamiseen hyvinkin lyhyessä ajassa.
kevät 2012. Opiskele korkeakoulussa suhteellisen arvostettuun ja hyväpalkkaiseen ammattiin. Hurahda vedonlyöntiin täysin. (vitunJaajo.jpg). Koska ei muita tuloja kuin kelan pakolliset opinotuki asumislisä, päädy rahoittamaan vedonlyöntiä milläs muullakaan kuin pikavipeillä. Harrasta vedonlyöntiä mentaliteetilla kun voitan isosti maksan kaiken pois. Pitkävedot joko kaatuvat järjestään viime hetken koreihin tai turhiin kavennusmaaleihin. Ota lisää vippejä. Ota vippejä joka paikasta. Pelaa myös kelan antamat etuudet --> vuokrat jäävät maksamatta.
nopeasti velkaa onkin sitten se 10000 euroa about. Ahdistu syvästi. Tee päätös lopettaa koulunkäynti ja tehdä töitä hyväpalkkaisessa ammatissa siihen asti että velat on kuittaantuneet, tavoitteena selvitä siis vielä ilman maksuhäiriömerkintöjä. Eli tee maksusopimuksia noin 40-50 eri paikan kanssa.
Kesä 2012 Aloita työt vanhassa ammatissa. --> ensimmäinen palkka käteen. maksa kaikki maksusopimuksien mukaiset laskut käteen jää kuukaudeksi n 120 euroa. Ahdistu lisää koska tiedostat tässä vaiheessa että tätä tämä tulisi olemaan seuraavan vuoden päivät, maan perkeleesti työn tekoa hyvällä palkalla josta n. 90 prosenttia menee muualle kuin omaan käyttöön. Kuitenkin kiitollisena että töitä on luvattu niin moneksi vuodeksi kuin haluaa vain tehdä.
Syksy 2012. 3kk takana töitä. Pärjäile jotenkuten. tässä vaiheessa maksettuna n 9000 euroa veloista pois. osa veloista mennyt jo ulosottoon. tässä vaiheessa arvioilta 10 000 maksamatta.(jep, perinätkulut oikeudenkäyntikulut muut riistokulut nostaa melko nopeasti ison velan giganttisen isoksi). Työpaikalta ilmoitetaan että ei ole enään töitä tarjolla. saa potkut. Kuule kuukauden päästä että johtajan poika on tullut firmaan ja tekee töitä sinulle luvatulla paikalla.
Masennu syvästi. Ei töitä. Velkaantuminen lähtee käsistä ja maksusopimukset jäävät hoitamatta. Tee työhakemuksia kuin riivattu --> ei mihinkääntöihin.jpg. Lakkaa välittämästä. Kirjeitä sataa postiluukusta sisään päivittäin 7-15 kpl. Katkaise postintulo koska en kuitenkaan avaa yhtään kirjettä koska tiedän niiden sisällön.
Työnhakua seuraavat 2kk. Tulos tasan 0 työpaikkaa. Ulosottomies soittelee viikottain ja kertoo lakoonisella äänellä kuinka paljon napsahtaa ulosottoon aina tällä kertaa. summat välillä 500 - 2000. Viikottain. Joka viikko. Varovainen laskelma tässä vaiheessa että velkaa on yhteensä 25000. voi olla 5 tonnin heitto suuntaan tai toiseen.
Syrjäydy kavereista. Syrjäydy kaikesta koska mikään ei kiinnosta. Pyydä apua etäisiltä vanhemmilta. Ei apua, pelkkää syyttelyä (ansaittua tottakai). Ymmärrettävää. Pistä faktat paperille ja mieti rauhallisesti erilaiset vaihtoehdot että miten tästä eteenpäin. Faktat eivät miellytä. Tule lopputulokseen että pelkurin tie ulos on paras ratkaisu koska kaikki on niin raskasta. Koita jojottautua --> naru katkeaa. MikäänEionnistu.jpg.
Päätä että tästä selvitään kävi miten kävi. Taistele viikottain kelan, sossun ja työkkärin kanssa,. Välillä tulee tukia kunnes ne taas lakkautetaan ja vaaditaan liitteitä niin maan perkeleesti. Tässä vaiheessa kun tulot 0 saa häätö. Vietä elämää ulkona, puolituttujen nurkissa ja milloin missäkin. Menetetty Ihmisarvo.
Nykyhetki. Työttömänä viimeiset 7kk, ei tuloja , ei tukia koska ei ole varaa hommata puuttuvia liitteitä. velkaa joista suurinosa ulosotossa n 30 000. tehtyjä työhakemuksia n. 80. saatuja töitä 0.
Tulevaisuuden näkyminä joko työpaikka jostain ja elämän mittainen köyhyys ja velkavankeus, muutto ulkomaille ja freessi startti jossai puhtaalta pöydältä tai sitten rikollisuuden pariin eksyminen. Rikollisesta työstä saisi saisi sentään hyvät tulot ja kun siitä jäis kiinni niin sitten pääsis vankilaan täyshoidolle. Vakituinen katto päänpäällä ja säännöllinen lämmin ruoka. Asioita mistä viimeiset 2kk on voinut vain unelmoida.
Tässäpä tämä miten vuodessa voi asiat mennä niin perseelleen omista toiminnoista liittyen. Jos joku kokee tarpeelliseksi kertoa että "pikavipit, oma vika byyh yyh" niin sehän on tiedossa että se on oma vika. ei tässä ole syytelty ketään muuta kuin itseä. Huonoja valintoja ja paskoja vihanneksia.
Haluaisin kysyä näkemyksiä tai vinkkejä velkahelvetistä selvinneiltä että miten tästä eteenpäin? Onko kenelläkään ässiä hihassa? Ja surullisintahan tässä on se että tuskin lienen ainut kuka on juurikin samanlaisessa tilanteessa.
Ideoita? - K

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiireesti jonkinlainen työ vaikka siivoustyö aluksi niin voisit tehdä velkaneuvojan kanssa sopimuksen velkojen lyhentämisestä 5 v aikana ja sen jälkeen velat on kuitattu pois, velkajärjestelyn aikana ei ulosottomies hätyyttele.
Seksiväkivalta, seksirikospykälä, Kohta. G
"Kasvoihin kytkeminen väkivallasta."
- Kone ei siis todellakaan ymmärrä, että ihmisillä on sadomasokismia sairautena, johon ei ole apua.
Jopa aina kastraatioiden avauksella aloitettuna....
- Kuinka autatte oikeusjärjestelmänä sado-tyyppisesti päällekarkaavia?
Teidän pitää lopettaa tämä.
- Äiti ei ole mikään ammatti-ihminen tähän.
Sähän olet ihan sairas, mieti nyt edes, mikä on autismi.
- Autismilla nostetaan ehkä oman nimen perusteella yleiskuntoa.
Voisitko hakea pikkuhiljaa jo apua, et voi edellyttää koko väestöltä sellaista?
Esiintymällä, sado-tyyppisesti päällekarkaavana, näyttelemällä etsit lasta, ja haluat vauvan.
- Älä perusta tähän toista kertaa palveluita, koska en toista kertaa jaksa viittoa näitä.
Autismin avulla vatsa-sairauksien ja psykopatian esittäminen, ei saa lapsen tai lisääntymisentarvetta yleis-kunnon osalta, siten että sä yrität kivun avulla tehdä niitä kaikille tällä alueella. Toisen kivun avulla ei voi pyytää omaa yleiskunto-nostoaan, siksi ei saa holhota.
"Täältä ei saa käyttää julkisesti vatsanaluetta esim. puhumiseen ja siten yleiskunnon nostamiseen." Terveisin Janne
- Omalla trilleri-eleviittomalla, tai senkaltaisella persoonallisuudellakaan ei tee mitään, jos yleiskunto on huono. Tältä ei voi nostaa omaa lastaan, koska se on huono persoonallisuuden kuvaus.
En jaksa nyt kyllä keksiä tällaista "isä" leikkiä tähän.
-W. Että olisit jo jotenkin tämänkin jo evännyt trilleri-eleviittomalla.
Minä en saa evätä trilleri-eleviittomin kommunikaatiota, terveisin Ja...
1. Kivun kartoilla ei saa toimia kunnissa.
- Kosmeettisissa häiriöissä ei saa työskennellä onnistumisen elämyksettömyyden tuottamiseen.
Valitettavasti kaikkiin juridisen puolen ammatteihin on ensin seksityö.
Jatka opiskelua, anna velan kertyä. Asunto tietysti pitää saada järjestymään, mutta ehkä jokin opiskelijaluukku löytyy. Kun tutkinto on valmis lähde muutamaksi vuodeksi ulkomaille ja odota että velat vanhenee.
Kiitoksia vastauksistanne. Lähinnä tuo kohta että töitä jostain nopeasti, esim siivoustyö tai joku muu vastaava. Se on ollu tässä tavoitteena, mutta se ei ole onnistunut vielä tähän päivään mennessä. Toivottavasti nyt pääsiäisen jälkeen tulis töitä kun sen verran tullu kuitenki laitettua notia työhakemuksia ja soiteltua joka paikkaan.
Takasin koulun penkille en ole menossa opiskelemaan alaa mistä työllistyy kortistoon tai ei ole mitään tunteen paloa tehdä sen alan töitä enään.
Helpoin ratkaisu varmasti olisi ruveta täyspäiväiseksi rotaksi ja elää yhteiskunnan tuilla, mutta mielestäni se ei ole reilua ketään kohtaan ja liian moni käyttää tuon systeemin hyväkseen. Joku vastuu ihmisellä pitää olla elämästänsä. Ei mistään tule mitään jos vaipuu säälittävään ynnykkään.
Onko tietoa tai ideoita miten tuohon ulosottovelkaan kannattaisi suhtautua tai onko mitään peliliikettä mitä sille voisi tehdä? Onko minun tilanteessani mahdollista päästä velkajärjestelyyn? Kun jos nyt saa töitä jossa palkka on minimitasoa niin vaikka palkasta lähtee osa ulosottoon niin onko mahdollista että ulosotossa oleva velka ei pienene koska korkoja niin isosti?
-alkuperäinen postaaja
Ei ulosottoa kannata pelätä. Kun kaikki siellä niin kirjetulva loppuu ja maksat yhteen paikkaan, jos nyt sit maksat ollenkaan kun tulojakaan ei ole. Sut todetaan uo:ssa varattomaksi ja merkinnät sen mukaan. Alat sitten maksella kun joskus töihin pääset. Omat UO:kokemukset olivat ihan ok, mukava mutta säntillinen uo-ukkeli. Järjestele nyt oma elämäsi kuntoon ja sitten vasta murehdit noita raha-asioita. Etkä ole yksin, järkyttävä määrä suomalaisia samankaltaisessa tilanteessa ja lisää tulee koko ajan...
Kannattaa ehdottomasti yrittää hakeutua velkajärjestelyyn. Ja jokatap. nyt heti varaamaan aikaa oman kotikunnan velkaneuvontaan - isoissa kaupungeissa isot jonot. Ne kyllä siellä sitten hankkivat kaikki mahdolliset paperit ja liitteet ja tekevät hakemuksen yms. Auttavat oikeasti! Tsemppiä! Mulla uo:ssa lähes 50 000 "kevytmielistä velkaantumista" mutta kun on vakituinen työ, josta maksan tonnin kuussa uo:n niin kaipa tästä joskus vielä olen kuivilla.
Montaa sataatuhatta ihmistä kuuluu tai on joutunut tähän kurjimuksen osaan. Kuka mistäkin syystä. Yrittäjän konkurssi on yksi sellainen ja olet todellisessa liekassa. On muitakin vekavankeudessa eläviä. Olisi hyvä että saataisiin mahdollisimman paljon kannatusta meikäläisiltä jotka ovat samassa liemessä.
Moni konkurssin tehnyt on lähtenyt tästä elämästä oman käden kautta. En tarkoita että velat pitäisi anteeksi antaa mutta hieman viilausta laki voisi tehdä asian ja koron suhteen. Velka ei tule maksettua edes siinä viidessätoista vuodessa jos sitä on enemmän ja korko senkun kasvaa.
Sellainen henkilö joka on tässä kurjimuksessa voisi kannattaa aloitetta.
Ulosoton suojaosuus ei huomio vuokraa ollenkaan eli suojaosuus on liian pieni.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/176
Lämpöä keväistä! Uo vie vain sen mikä menee yli suojaosuuden, eli sehän on
669 e kk. asumistukea ei vie. Ei tartte menettää kämpää, kunhan maksat aina vuokran, vakuutukset, sähkön,
puhelinliittymän, tosi toimiihan prepaiditkin hyvin, ja saa nyt ilamista puheaikaa
muista oikeasti noi! vakuutusta ja puhellinlittymää on hankalampi saada uudelleen auki.
mutta kaikesta selviää. eli maksa ne mitä säilytät itselläsi kämpän, sähkön, vakuutukset puheliniitymän, pikavipit yms voi päästää uo:n,ei ne
sulle anna mitään, kämpän saat pitää kun maksat vuokran.
eli uo mies ottaa vain lakisääteisen osuuden ja senkin voit sopia. Anna ottaa
suoraan tilitlä, niin saat soskusta takaisin osan ainakin. tää on vain järjestelmä. Ja tilanteesi väliaikainen. Nopeasti ne pikavipit vie, kun yrittää maksaa isojen korkojen kanssa pois,ei sitä ehdi es huomata. mutta jokupäivä sä oot ne maksanut ja asia on kunnossa, tai sitten'elät tuilla jonkin aikaa. pääasia että teet jotain kivaa, ja mikä
on sun kutsumus sitä kautta aina tulee vaurastumistakin. elämä ei ole pelkkää
materiaalia.älä huoli,asia järjestyy, kun vain selvität mitä oikeuksia sinulla on saada
toimeentulotukea, postia vain sinne. yms, suomi on jäljessä koko pikavippi asiassa,
eikä päättäjät saaneet estoa niille aikaiseksia, eikä vielä myöskään järkevää ohjelmaa jolla niistä selvitään, monia on, ja se on osittain mainostamista yms mikä johtaa tähän,että kokeilenpas tuolta pikavipistä kun ei ole muutakaan tuloa, ja muuta se ei tartte, sit yritetään sopia 50 maksusuunnitelma, mutta kulut vain juoksee . uo:n ystävällinen palveleu tekee sen mitä tarvitaan, eli laittaa kaikki yhteen, ja voi lyhetnää kk erän, tai jos suojaosuus ei mene yli, ne ei lain mukaan vie mitään, mutta kyllähän se motivoi että yrittää edes vähän itse lyhentää ja on hyväksiolla perilla kokonaistilanteesta, niin jokupäivä ne on nollilla...monta kiveä saa kääntää, mutta asia ratkeaa hyvinpäin!!! ja erilaisia mahdollisuuksia on aina elämänvarrella jokatapauksessa. terveys pitää säillytää ja elämänilo, ei saa masentua, paperiviidakon selvittelyä se vain on loppujen lopuksi.! valoa ja iloa ja voimia paljon kaikille!!
Suojaosuus on liian matala. Eihän siinä ole järjen häivää että toimeentulotuki joutuu maksmaan sen osan kun todellisuudessas suojaosuudesta kun maksat vuokran ja vaikka saisit asumistukekin niin tulo jää alle toimeentulon minimin.
Ei toimeentulotuki maksa kokonaisuudessaan sitä mitä ulosotto vie. Siksi suojaosuus saisi olla suurempi. Kun saan eläkkeen valtionkonttorista ja maksan vuokran siitä niin käteen jää 67 euroa.
Helsingissä ei vuokrasunnot ole halpoja eikä eläminen muutenkaan. Olen maksanut eläkkeestäni jo kohta 12 vuotta ulosottoon ja velka on pankille, eli takauslaina. Eihän Nordea tuottanut viime vuonna kuin 4 milj. voittoa.
Aika rankkaa elämä on ulosotossa olevalle. Ei stä ymmärrä muut kunin sellaiset jotka kituuttavat samoilla tuloilla eli joka kuukausi käteen oliko se nyt 470. Eikä toimeentulotuen kuulu paikata alijäämää. Toimeentulotuki on tarkoitettu väliaikaiseksi tueksi mutta ikävä kyllä siitä on tullut jatkuva tulonjatke aika monille. Päätääjien pitäisi herätä!
Ei eilämä olekaan pelkkää materiaa mutta tänäpäivänä se tuntuu sitä olevan.
Uutisissakin puhutaan vain pörssikurssien nousuista ja laskuista. Raha määrittelee ihmisarvon tänäpäivänä, tämä on kylmä totuus!