Android ei ole Linux!

Linus Torvalds kehitti Linuxin Minixin pohjalta samalla tavalla kuin Google kehitti Androidin Linuxin pohjalta. Linuxia ei kuitenkaan kukaan väitä Minixiksi, joten siispä Androidikaan ei ole Linux. Sitä paitsi Android ei ole millään tapaa yhteensopiva Linuxin kanssa eikä Androidille tehdyt uudistukset tai korjaukset toimisi Linuxissa, ainakaan suoraan. Linuxilla ei voi myöskään suorittaa Androidin ohjelmia eikä Androidissa Linuxin ohjelmia. Tämän lisäksi Googlekin sanoo ettei Android ole Linux.
11154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei Maemo ja Meegokaan ole Linux vaikka se Linuxiin perustuukin ja osaa ajaa Linux ohjelmia ja on yhteensopiva Ubuntunkin kanssa.

Äänestä

Siispä linuxjakelujen markkinaosuus edelleen pyörii promolliluokassa....

Äänestä
  • Tubuttimet ovat aina olleet promillekerholaisia! Mutta jos kahvinkeittimet ja pesukoneet lasketaan, onhan se aika käytetty kurttaus....

    Äänestä

Android koostuu ydin perustuu Linux- ytimen versio 2.6,

Äänestä

Kaimalleni Android on Linux silloin kun siinä on ongelmaa ja ei ole silloin kun tutkaillaan markkinaosuuksia.

Windows - Sekopäiden käyttöjärjestelmä.

Äänestä

Ihan päinvastoin!

Kun antero on hyvinkin käytetty, se on linuks, mutta jos se on - niinkuin se onkin - haittaohjelmien käytetyin alusta - se ei enää olekaan linuks..........

Äänestä
  • Alkaa jutut menemään samaan suuntaan kun applen väittämät pyöristetyt kulmat lätysköissä olisi patentoituja !!!!!!!!!!!

    Kyllä se niin on , että android ei ole linux, mutta samanlaisia tyräyksiä molemmat, joten menkää androidin ja linuxsien käyttäjät VETÄMÄÄN KÄTEEN WC.hen !!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • käteenvetäjät ry. kirjoitti:

    Alkaa jutut menemään samaan suuntaan kun applen väittämät pyöristetyt kulmat lätysköissä olisi patentoituja !!!!!!!!!!!

    Kyllä se niin on , että android ei ole linux, mutta samanlaisia tyräyksiä molemmat, joten menkää androidin ja linuxsien käyttäjät VETÄMÄÄN KÄTEEN WC.hen !!!!!!!!!!!!!!!

    Ei täällä peräkammarissa ole edes sellaista.....
    Pakko lähteä pihan perälle....

    Äänestä

kuitenkii tää aina ankarasten vuotava ja jumittava linkkuran-reuhka ainakii aina hyväuskosten linkku-urpojen keskuudessa vaikka linkkura taisteleekii käytännössä jo jopa itsensä kanssa että onko nyt sitte se ja se käyttis linux vai eikö ole linux ja toimiiko linkkuran-reuhkoissa sitten mikkään niijen toisten linkkuran-reuhkojen ohjelma vai eikö toimi, varsinainen soppa siis on tämä aina ankarasti vuotavien ja jumittavien linkkura-rypistysten ihan kämänen perhe, halvalla saa siis hyväuskoinen ja aina rahaton linkku-urpo vaan sitä halpaa ja aina ankarasti jumittavaa linkkuraa ..
ei hemmetti, ei siis sitä iha avutonta linkkuraa tänne ainakaa, xp sp3 pelittää luotettavasti netin selailussa mokkulalla, linkkurat jätämme ihan ilomielin niijen aina rahattomien linkku-urpojen ihan avuttomiksi leluixi, siinähän sitä linkku-urpolla kuitennii puhdetta riittää kun sitä arpoo että mikä linkkura-ohjelma ny sitte missäkii linkkuran-reuhkassa pelittää vai eikö pelitä vai polttaako konneen jo iha kokonansa siitä hetsilleen vai kui linkku-urpot hih hih !

Äänestä
  • pukkaa.

    Äänestä

  • aivoripulia kirjoitti:

    pukkaa.

    Ihanasti pukkaa asiaa, hyvä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentti nelonen kirjoitti:

Linus Torvalds kehitti Linuxin Minixin pohjalta samalla tavalla kuin Google kehitti Androidin Linuxin pohjalta. Linuxia ei kuitenkaan kukaan väitä Minixiksi, joten siispä Androidikaan ei ole Linux. Sitä paitsi Android ei ole millään tapaa yhteensopiva Linuxin kanssa eikä Androidille tehdyt uudistukset tai korjaukset toimisi Linuxissa, ainakaan suoraan. Linuxilla ei voi myöskään suorittaa Androidin ohjelmia eikä Androidissa Linuxin ohjelmia. Tämän lisäksi Googlekin sanoo ettei Android ole Linux.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu