Näen sisukkaan naisen, jolla on tällä hetkellä jokin asia mielessä. Jokin asia tuntuu valvottavan ja mietityttävän sinua. Kannattaa pitää mielessä, että yöllä asioiden pohtiminen voi vaan suurentaa asiaa ja saada sen tuntumaan isommalta. Kannattaa siis koittaa välttää asioiden miettimistä öisin. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Meillä itse kullakin on aina taipumusta juuri yöaikaan alkaa miettimään pään sisällä pyöriviä asioita, kun ympäristö on hiljaa.
Sydämen päällä oleva asia näyttäis liittyvän parisuhteeseen. Esille tuli kortti, joka yhtä hyvin voi tarkoittaa alkavaa suhdetta, kuin jo olemassa olevan suhteen syventymistä. Suhteet tuntuvat olevan monimutkaisia asioita, eikä yksikään suhde taida olla helppo sanan varsinaisessa merkityksessä. Kahden ihmisen välillä on aina tasapainoteltava ja molempien on tultava hiukan vastaan asioissa. Henkilö, joka on mielessäsi on herkkä ja rauhallinen. Jännällä tavalla innostunut ja kiinnostunut kaikesta uudesta. Hän on hyvä ihminen. Ihmisten erilaisuus on yksi asia, mikä tukee suhdetta. Se olisi hyvä tiedostaa. Kaksi eri ihmistä voi nähdä asiat hyvinkin eri tavalla ja se pitää muistaa. Mielummin, kuin alkaa riitelemään kannattaisi koittaa nähdä asiat toisen kannalta. Tai ainakin koittaa kunnioittaa toisen katsonta tapaa. Lähimenneisyyden ikävä tapahtuma on jättänyt elämääsi kolhuja. Niistä on kuitenkin päästy eteenpäin ja varmasti jotain opittu. Joskus ikävät asiat jättävät ihmisen myös hieman varovaiseksi. Kannattaa kuitenkin varoa, etteivät muistot pidä sinua vankina. Kun menneen jättää menneisyyten on vapaa taas kulkemaan eteenpäin. Lähitulevaisuudessa näen hyvän olon tuntua. Tulet kiinnittämään erityistä huomiota sekä sisäiseen, että ulkoiseen hyvinvointiin. Tämä tulee heijastumaan hyvänä olona, jota tulet säteilemään myös ulospäin. Sä autat mielellään ystäviä. Välillä kuitenkin on vaikea tietää onko apu tasapuolista. Pystytkö sä käyttämään aikaa samalla tavalla jokaiselle, kuten haluaisit. Niitä ihmisiä, jotka sun avusta ovat nauttineet, niitä on useampia. Joskus kuitenkin tulee miettiä, miten paljon toista voi auttaa ja missä kohtaa menen ystävän oma vastuu omasta elämästä. Siinä voi olla asia, jonka kanssa joutuu joskus tasapainoilemaan. Sä et taida aina pitää säännöistä tai määräyksistä :) Jokin sellaisissa "yhteisesti päätetyissä" asioissa ei aina toimi sun kohdalla. Eli omalla tavallasi taidat välistä olla vähän kapinallinen. Tällainen ei niin perinteinen suomalainen piirre on välistä ihan tervetullutta elämään. Tulevaisuus näyttää vielä erittäin iloista korttia. Harmoonista ja onnellista parisuhdetta. Sellaista elämään, josta kaikki varmasti uneksivat. Koskaan elämä ei tietysti ole täysin tasaista, mutta kun perustukset ovat kunnossa, niin suuretkaan tuulet eivät pääse niin vain heilauttamaan.
0Äänestä
jellonatar.
Hei, Kiitos OceanOfTears, tosi hyvin osui kohdalleen noi sun katselmukset sekä minusta että pinnalla olevasta tilanteesta:)
Mielessäni on ollut aivan öitä myöten eräs rauhallinen ja herkkä mies, juurikin sellainen jota kuvailit. :) Hän on suurelta osin juurikin sellainen mies mitä olen elämääni etsinyt , kukaanhan meistä ei ole täydellinen :) Toivon todella, että suhdekortti tarkoittaa vanhan suhteen syvenemistä. Juuri tästä "molempien on tultava vastaan ja erilaisuus on hyvä asia, kun siitä muistetaan puhua"- asioista olemme viime aikoina keskustelleet. Toivon että keskustelut auttavat suhdettamme syvenemään :) Kuinka pitkälle tuo sinun tulevaisuuskorttisi näyttää? kuukausien vai vuosien päähän?
En pidä säännöistä aina, sekin asia on ollut nyt pinnalla työasioihin liittyen :)
Ystävien auttamisesta pidän, olen saannut heiltä myös paljon apua.
0Äänestä
oceanoftears
Tulevaisuuden suhteen asiat ovat jo hiljalleen alkaneet. Onnellisuuden ja harmonian löytämiseksi parisuhteessa matka on kaiken aikaa etenevä. Ei voi sanoa kohtaa, jolloin asiat olisivat valmiita vaan se on kaiken aikaa etenevä asia. Asiat liikkuvat hiljalleen oikeaan suuntaan, mutta pystyt kyllä itse vauhdittamaan niitä. Kun huomaan jonkin asian olevan sitä, mitä haluat ja mitä toivot auta sitä etenemään. Sitä voi tehdä kaikilla elämän osa-alueilla. Sitä voi myös tehdä muiden ihmisten suhteen. Ja onnellisuuteen me olemme kaikki oikeutettuja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei jellonatar. Katsonhan minä:
Näen sisukkaan naisen, jolla on tällä hetkellä jokin asia mielessä. Jokin asia tuntuu valvottavan ja mietityttävän sinua. Kannattaa pitää mielessä, että yöllä asioiden pohtiminen voi vaan suurentaa asiaa ja saada sen tuntumaan isommalta. Kannattaa siis koittaa välttää asioiden miettimistä öisin. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Meillä itse kullakin on aina taipumusta juuri yöaikaan alkaa miettimään pään sisällä pyöriviä asioita, kun ympäristö on hiljaa.
Sydämen päällä oleva asia näyttäis liittyvän parisuhteeseen. Esille tuli kortti, joka yhtä hyvin voi tarkoittaa alkavaa suhdetta, kuin jo olemassa olevan suhteen syventymistä. Suhteet tuntuvat olevan monimutkaisia asioita, eikä yksikään suhde taida olla helppo sanan varsinaisessa merkityksessä. Kahden ihmisen välillä on aina tasapainoteltava ja molempien on tultava hiukan vastaan asioissa. Henkilö, joka on mielessäsi on herkkä ja rauhallinen. Jännällä tavalla innostunut ja kiinnostunut kaikesta uudesta. Hän on hyvä ihminen.
Ihmisten erilaisuus on yksi asia, mikä tukee suhdetta. Se olisi hyvä tiedostaa. Kaksi eri ihmistä voi nähdä asiat hyvinkin eri tavalla ja se pitää muistaa. Mielummin, kuin alkaa riitelemään kannattaisi koittaa nähdä asiat toisen kannalta. Tai ainakin koittaa kunnioittaa toisen katsonta tapaa.
Lähimenneisyyden ikävä tapahtuma on jättänyt elämääsi kolhuja. Niistä on kuitenkin päästy eteenpäin ja varmasti jotain opittu. Joskus ikävät asiat jättävät ihmisen myös hieman varovaiseksi. Kannattaa kuitenkin varoa, etteivät muistot pidä sinua vankina. Kun menneen jättää menneisyyten on vapaa taas kulkemaan eteenpäin.
Lähitulevaisuudessa näen hyvän olon tuntua. Tulet kiinnittämään erityistä huomiota sekä sisäiseen, että ulkoiseen hyvinvointiin. Tämä tulee heijastumaan hyvänä olona, jota tulet säteilemään myös ulospäin.
Sä autat mielellään ystäviä. Välillä kuitenkin on vaikea tietää onko apu tasapuolista. Pystytkö sä käyttämään aikaa samalla tavalla jokaiselle, kuten haluaisit. Niitä ihmisiä, jotka sun avusta ovat nauttineet, niitä on useampia. Joskus kuitenkin tulee miettiä, miten paljon toista voi auttaa ja missä kohtaa menen ystävän oma vastuu omasta elämästä. Siinä voi olla asia, jonka kanssa joutuu joskus tasapainoilemaan.
Sä et taida aina pitää säännöistä tai määräyksistä :) Jokin sellaisissa "yhteisesti päätetyissä" asioissa ei aina toimi sun kohdalla. Eli omalla tavallasi taidat välistä olla vähän kapinallinen. Tällainen ei niin perinteinen suomalainen piirre on välistä ihan tervetullutta elämään.
Tulevaisuus näyttää vielä erittäin iloista korttia. Harmoonista ja onnellista parisuhdetta. Sellaista elämään, josta kaikki varmasti uneksivat. Koskaan elämä ei tietysti ole täysin tasaista, mutta kun perustukset ovat kunnossa, niin suuretkaan tuulet eivät pääse niin vain heilauttamaan.
Hei,
Kiitos OceanOfTears, tosi hyvin osui kohdalleen noi sun katselmukset sekä minusta että pinnalla olevasta tilanteesta:)
Mielessäni on ollut aivan öitä myöten eräs rauhallinen ja herkkä mies, juurikin sellainen jota kuvailit. :) Hän on suurelta osin juurikin sellainen mies mitä olen elämääni etsinyt , kukaanhan meistä ei ole täydellinen :)
Toivon todella, että suhdekortti tarkoittaa vanhan suhteen syvenemistä. Juuri tästä "molempien on tultava vastaan ja erilaisuus on hyvä asia, kun siitä muistetaan puhua"- asioista olemme viime aikoina keskustelleet. Toivon että keskustelut auttavat suhdettamme syvenemään :) Kuinka pitkälle tuo sinun tulevaisuuskorttisi näyttää? kuukausien vai vuosien päähän?
En pidä säännöistä aina, sekin asia on ollut nyt pinnalla työasioihin liittyen :)
Ystävien auttamisesta pidän, olen saannut heiltä myös paljon apua.
Tulevaisuuden suhteen asiat ovat jo hiljalleen alkaneet. Onnellisuuden ja harmonian löytämiseksi parisuhteessa matka on kaiken aikaa etenevä. Ei voi sanoa kohtaa, jolloin asiat olisivat valmiita vaan se on kaiken aikaa etenevä asia. Asiat liikkuvat hiljalleen oikeaan suuntaan, mutta pystyt kyllä itse vauhdittamaan niitä. Kun huomaan jonkin asian olevan sitä, mitä haluat ja mitä toivot auta sitä etenemään. Sitä voi tehdä kaikilla elämän osa-alueilla. Sitä voi myös tehdä muiden ihmisten suhteen. Ja onnellisuuteen me olemme kaikki oikeutettuja.