Osaako joku näin äkkiseltään kertoa, mikä elko

27-tuumaisesta Thomson-lcd-tv:stä pitää vaihtaa, kun käynnistyminen kestää ja kestää. Lopulta rele naksahtaa, kun töpseliä tökkii seinään parikymmentä kertaa. TV:n tyyppi on 27LB130S5.Kylmänä siis vain pun. valmiusvalo palaa himmeänä ja samalla tuikkii taajaan eikä tällöin kaukosäädinkään vaikuta.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika monilla tuntuu olevan tuo, että välillä ei aukea, vaikka pun valo palaa. Itse nyppäsen vain piuhan irti, niin se kyllä kerrasta menee heti kuntoon. Itselläni paljon kiinni telvisiossa, ja parhaiten aukee, kun pistän ihan vaikka TV1 päälle viimeiseksi, kun sammutan sen, eli en jätä esim tietokonekanavalle, tai muulle vastaavalle.

Äänestä

Vika näyttäisi olevan siinä erillisessä pikku hakkurissa, joka on releen kanssa samassa purkissa varsinaisen powerimodulin alapuolella. Siinä on mm. verkkoelko 22uF400V ja toisiosuotokonkka 47uF16V. Ne kun vaihtaa niin käynnistyy taas hetimiten. Hakkuripiirin juotoksetkin kannattaa tarkastaa, kun piiri käy aika kuumana. Myös viallinen optoerotin on aiheuttanut virran katkeilua muutaman sekunnin välein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmällänsä kirjoitti:

27-tuumaisesta Thomson-lcd-tv:stä pitää vaihtaa, kun käynnistyminen kestää ja kestää. Lopulta rele naksahtaa, kun töpseliä tökkii seinään parikymmentä kertaa. TV:n tyyppi on 27LB130S5.Kylmänä siis vain pun. valmiusvalo palaa himmeänä ja samalla tuikkii taajaan eikä tällöin kaukosäädinkään vaikuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu