oceanoftears

Heippa, mitä näytetään tummalle 24-vuotiaalle yhäidille rakkauteen? Mielessä olis eräs minua hieman vanhempi mies..
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei karou_ katselin vähän kortteja mielessä sinä ja mies, kenestä kerroit.

Sulla on jo jonkin aikaa tainnut olla sellainen ajatus, että olisit jo valmis uuteen suhteeseen. Tunteiden osalta on jopa ollut vähän sellaista ylitsevuotavaa hellyyttä, mutta sille vaan ei ole kohdetta oikein tainnut olla. Sulla on kyllä ollut mahdollisuuksia, mutta sä et ilmeisesti ole tuntenut, että kyseessä on ollut oikea henkilö. Et ole kiinnittänyt häneen huomiota, vaikka hän on kyllä koittanut lähestyä.

Nyt sitten kuvioihin on tullut tämä mies. Hänessä on monia sua miellyttäviä puolia ja sä näkisit hänessä myös hyvinkin miehen, jonka kanssa vois olla aina. Hän myös on sitä miltä vaikuttaa. Hän on luotettava ja turvallinen. Tällä miehellä on halu saada sut voimaan hyvin ja jos sä vain annat, hän tahtoisi tehdä kaikkensa, että sulla on hyvä olla. Hän viihtyy myös aidosti lasten kanssa. Miehellä on joitain hankalia asioita, joita hän ei ole ihan kokonaan käsitellyt. Jollain tavalla jokin vaihe hänen menneisyydestä on ohi, mutta silti hän kantaa siitä muistoa mukana. Varmasti jossain vaiheessa asioista puhuminen voisi tulla kysymykseen. Mutta ei vielä, koska kyse on jostain syvälle uponneesta asiasta, mitä hän ei edes heti halua muistaa. Tunnetasolla se kuitenkin on mukana.

Molemmilla teillä on jotain asioita, mitä pidätte omina puutteina, mutta toisen silmissä ne ei näytä lainkaa siltä, kuin itsestä. Teillä on kuitenkin ihana tapa molemmilla tukea toista. Tässä suhteessa sopisitte hyvin yhteen. Joku henkilö ei välttämättä heti lämpenis teidän suhteelle, mutta se ei kuitenkaan ole hänen asia. Muutakin vaikeutta voi alussa olla tiedossa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Tärkeintä tuollaisessa tilanteessa on vain olla tukena ja uskoa siihen, että rakkaus ja rohkeus kannattaa.

Rohkeutta ja uskaliaisuutta elämään karou_

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karou_ kirjoitti:

Heippa, mitä näytetään tummalle 24-vuotiaalle yhäidille rakkauteen? Mielessä olis eräs minua hieman vanhempi mies..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu