Täällä ne vaan sällit pohtii omissa pienissä piireissään.

kovinkin suppeasti,kun koko eurooppa on suossa.

Pojat miettii asuntoja ja eivät nää eikä kuule kun helvetti on irti riuhuen koko euroopassa.

Vakaa valuutta johon palstan pölhöläiset niin luottivat.

Asiantuntija pohtii: Onko euro nyt hajonnut?

Euro saattaa olla nyt hajonnut, pohtii Nomuran FX Strategy -osaston johtaja Jens Nordvig.

Hän perustelee mietteitään Kyproksen pankkien asettamalla nostorajoituksella ja sillä, ettei omia rahojaan voi enää vapaasti liikutella pois maasta.

Sama tilanne on nyt palstalla kuin 2009 jolloin sokeat velkaiset ei nähneet mitään eteensä,surkuhupaisaa palstan veijarit ,onnettomia gyproc juttuja päivästä toiseen.

Pienet on piirit,useimat puhelee mutta ei toteuta myy tai osta ja ole ajan hengessä mukana.

Myös erittäin harvalla on käsite jonkinlaisesta kokonaisuudesta joka painaa talouttamme koko euroopassa,he elävät päivästä toiseen nukkuvat syövät p,vat.

Jos olisin velkainen ja pohtisin talousnäkymiä niin olisin hyvinkin huolestunut euron ja euroopan unionin kestävyydestä ja sen tulevaisuudesta.

Useimmat eivät vaan taida käsittää jonka jo kerroin vuosisa sitten 2009 kieppeillä suomen taloudentilan ja elämisen kalleuden tulevaisuudessa,kuten verot kaikkineen ja omistamisen kulut nousevat lähivuosina reippaasti,esim:sähkö,kiinteistöverot jne...näillä tullaan ratsastamaan on tämä nyt sellainen hallitus että korotuksia on tulossa jatkuvasti.

Mutta velkainenhan äänesti itse ja tässä te näätte miten vaelissitte ansaan luulevanne olevan parempia kuin todellisuus onkaan .(kokoomus kiittää).
962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voisin lyödä vetoa, että sinä verkkariville et ole Tukholmaa kauempana käynyt, silloinkin piti saada tuttava tulkiksi.

Sä olet syvällä suossa, pudonnut sinne 1990- luvun alussa, etkä sieltä enää nouse. Jatka mantrasi hokemista, ei siinä muukaan auta.

Ja tottakai täällä pohditaan asuntojen hintoja, tämän palstan nimi on asuntojen hinnat. Kaikki eivät halua tehdä itsestään pellejä olemalla tuollaisia talousexperttejä.

Minäkin voin ennustaa tulevaisuutta: Mitään sellaista ei maailmassa tapahdu tulevaisuudessa, mitä ei ole tapahtunut menneisyydessä. Sä olet vissiin joku skientologi, kun sä luulet, etteivät ihmiset päätä, mitä tapahtuu.

Terv. kokoomuksen äänestäjä.

Äänestä

tottakai täällä pohditaan asuntojen hintoja,tokiten toki mutta te turvaudutte liikaa noihin gyproc seiniinne,olette suurimmaksi osaksi tehneet perustan heikolle pohjalle johon jota te viljelette,siinä vankkakin talo voi muuttua kovin arvottomaksi hetkessä.


http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20130328022152707_v0.shtml

Äänestä

On se vaan hyvä, että luki-sällillä ei ole mitään kiinni kiinteässä omaisuudessa, sehän olisi aivan kauheaa jos Euro romahtaisi, vai mitä? Sitten ei saisi enää niitä korvauksiakaan mistään ja joutuisi lähtemään töihin.

Äänestä

(Minäkin voin ennustaa tulevaisuutta: Mitään sellaista ei maailmassa tapahdu tulevaisuudessa, mitä ei ole tapahtunut menneisyydessä)

-Oi joi, kovinpa on heikkoa sieläpäin.

Kas kun ei eurooppa unioni näytä osaavan luotsata unionioaan entisillä opeillaan ,onkohan noita euron romahduksia ollut useitakin ja silti ollaan samassa suossa ja syvemmässä päiväpäivältä.

(kokomus kiittää sinunlaisia äänestäjiä)

Äänestä

On ne tosiaan pienet piirit teillä,ette tee tai ole ostanut mitään suurin osa teistä,ette myynyt tai ostanut viimeisen vuoden aikana ja hoette mantraa asuntojen hintojen noususta josta te pallinaamat ette hyödy sentin senttiä koskaan.Asuntojen hinnat laskevat kauttaaltaan vuosikausia kun te pölhöläiset heräärätte junaasemalla liian myöhään.

Pannaanko tapettia seiniin vai vetästäänkö maalia.

(kokoomus kiittää pölhöläisiä.)Talkoot jatkukoot

Äänestä
  • Hyötyy siitä asuntojen hinnan yleisestä noususta siinä vaiheessa kun myy joskus oman asuntonsa ja muuttaa pienempään tai vaatimattomampaan asuntoon tai mahdollisesti ottaa jopa käänteisen asuntolainan ja saa asua omassa talossaan loppuelämänsä silti ja saa pankilta esim. 500.000 euroa käyttörahaa eläkkeelle jäädessä ottaessaan käänteisen asuntolainan. Onhan noita vaihtoehtoja siis miten realisoida aikanaan asunnon arvonnousu omaan rahalliseen käyttöönsä.

    Tietenkin oma asunto kannattaa olla maksettu mahdolisimman ajoissa pois omaksi ettei mene hukkaan korkojen maksun muodossa osa asunnon arvon kasvusta.

    Äänestä

Hyvää pääsiäistä Luki. Sano äitille terveisiä.

Äänestä

Kyllä näistä verojen kiristyksistä ja leikkauksista on velkaisille hyötyäkin kun siksi meillä korot pysyvät alhaalla.

Äänestä

(Kyllä näistä verojen kiristyksistä ja leikkauksista on velkaisille hyötyäkin kun siksi meillä korot pysyvät alhaalla.)

juuri näin,oletkin palstalla yksi niitä jotka ymmärtävät taloudesta melkoisesti.

Juuri tämän takia velkaisten pitäisi olla kiinostunut euroopan taloudellisesta tilanteesta,mutta eivät nää muuta kuin hopinöitään hyvinkin pitkälti.

Se voi euroalue muuttua vaikka miksi ja tämän takia se koskee velkaista ja velatonta.

Oli tilanne mikä tahansa euroalueella niin se määrää velkaisen asemaa kokonaisuudessaan ja pitkäksi aikaa.

Kuinka eurotalous kehittyy ajaudumme umpikujaan vai hyvin pitkään ja hitaaseen nousunaikaan,jollon puhutaan valtavan pitkästä ajasta.

Kokoomus kiittää kannattajia rillit huurussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

kovinkin suppeasti,kun koko eurooppa on suossa.

Pojat miettii asuntoja ja eivät nää eikä kuule kun helvetti on irti riuhuen koko euroopassa.

Vakaa valuutta johon palstan pölhöläiset niin luottivat.

Asiantuntija pohtii: Onko euro nyt hajonnut?

Euro saattaa olla nyt hajonnut, pohtii Nomuran FX Strategy -osaston johtaja Jens Nordvig.

Hän perustelee mietteitään Kyproksen pankkien asettamalla nostorajoituksella ja sillä, ettei omia rahojaan voi enää vapaasti liikutella pois maasta.

Sama tilanne on nyt palstalla kuin 2009 jolloin sokeat velkaiset ei nähneet mitään eteensä,surkuhupaisaa palstan veijarit ,onnettomia gyproc juttuja päivästä toiseen.

Pienet on piirit,useimat puhelee mutta ei toteuta myy tai osta ja ole ajan hengessä mukana.

Myös erittäin harvalla on käsite jonkinlaisesta kokonaisuudesta joka painaa talouttamme koko euroopassa,he elävät päivästä toiseen nukkuvat syövät p,vat.

Jos olisin velkainen ja pohtisin talousnäkymiä niin olisin hyvinkin huolestunut euron ja euroopan unionin kestävyydestä ja sen tulevaisuudesta.

Useimmat eivät vaan taida käsittää jonka jo kerroin vuosisa sitten 2009 kieppeillä suomen taloudentilan ja elämisen kalleuden tulevaisuudessa,kuten verot kaikkineen ja omistamisen kulut nousevat lähivuosina reippaasti,esim:sähkö,kiinteistöverot jne...näillä tullaan ratsastamaan on tämä nyt sellainen hallitus että korotuksia on tulossa jatkuvasti.

Mutta velkainenhan äänesti itse ja tässä te näätte miten vaelissitte ansaan luulevanne olevan parempia kuin todellisuus onkaan .(kokoomus kiittää).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu