maksansiirto

pelokas

onko kellekkään tehty maksansiirtoo? Itse ehkä joudun ja haluaisin kuulla kokemuksii.

9

2766

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietoa

      Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Suotta pelkäät. Terve pelko on tietysti paikallaan monessa asiassa.
      Maksansiirtoja tehdään HYKSIN Kirurgisessa sairaalassa Helsingissä. Siellä siirtoja tekee joukko todella pätevää lääkäriä ja hoitajaa. Kaaikki maan parhaita.
      Tietoni asiasta ovat vuosilta 1993-1999, jolloin seurasin asiaa puolisona vierestä.
      Sain silloin nähdä ja kuulla muitakin potilaita ja keskustella henkilökunnan kanssa.
      Näistä ajoista on kuitenkin kulunut jo tovi ja systeemit ja lääketiede on taas kehittynyt parempaan osaamiseen.

      Ongelma lienee vieläkin sama - mistä siirrännäisiä riittävästi? Yhtä siirrännäistä odottaa yleensä useampi potilas. Lääkäreillä on kuitenkin tiukat kriteerit kenelle se annetaan. Ns. pärstä kerroin ei siinä auta. Siirrännäisen saa jonotus järjestyksessä hän kelle se parhaiten sopii ja kenellä on hyvät edelletykset juuri tälle siirrännäielle eli elin mahdollisuuudet hyvät siirännäisen kanssa. Toki näihin vaikuttaa "kilpailu" tilanteessa perhe ikä jne. viime kädessä.
      Hanki mahdollisimman paljon oikeata tietoa asiasta itsellesi.
      Neuvon Sinua kuitenkin puhumaan asiastasi myös läheisillesi koska asia tulee koskettamaan syvältä myös heitä.

      Elinsiirto potilaille on siirto sillon kun siihen päädytään enään ainoa mahdollisuus, vaihtoehtoa ei ole.

      Olen syvästi pahoillani, olisin toivonut Sinulle vastaajaksi jotakuta jolla on omakohtaisia koemksia potilaana asiasta.

      Niin kuin olet jo havainnut niin kirjoitan asiasta menneessä muodossa. On ikävää kertoa mutta meidän peheen kohdalla kesti siirännäinen vain neljävuotta, joka sekin oli hyvä.
      Silloin sanottiin että on hyvä asia jos siirännäinen kestää vuoden, niin ollaan jo paremmala puolella ja viidenvuoden päästä voidaan olla tosi tyytyväisiä. Moni on elellyt ja elää edelleen siirännäisen kanssa hyvää elämää ja käy jopa töissä.
      Siirännäisiä ei siireltäisi jos ennusteet olisivat huonot.

      Kirjoitus tyylistäsi päätellen olet nuori ja ehkäpä hyvässä fyysisessä kunnossa se edistää asiaa ja antaa hyvää pohjaa asialle.

      Puolisoni eli siirännäisen kanssa neljävuotta. Hänellä oli muitakin vakavia sairauksia joten elämän päättyminen ei ollut vain siirrännäisestä johtuvaa. Hylkiminen ei ole pahinta yleensä, vaan tulehdus herkkyy johon potilaat menehtyvät useimmiten. Siis suurin osa elää pitkän elämän siirrännäisen kanssa.

      Kirjoitit että ehkä joudut maksansiirtoon. Kaikki on siis kesken. Kestää vielä kauan ennen kuin asia on kohdallasi tosi. Toivottavasti löytyy jokin kövyempi ratkaisu Sinulle. (On tietysti tapauksia jotka vaativat siirränäisen heti, tämä ei liene niin kiireellinen, muuten et kirjoittelisi täällä.)

      Ehkäpä joku osaa kirjoittaa parempaa ja tuoreempaa tietoa asiasta. Korjata asiavirheet jos niitä on.

      Toivon Sinulle kaikkea hyvää, päädyttiin sitten mihin ratkaisuun hyvänsä.

      • pelokas

        Kiitoksia, että jaksoit kaivaa nämä muistot esille.Olen todella kiitollinen.Arvasit oikein iästäni.Olen nuori, vasta 13,mutta sairastan kahta kroonista sairautta ja ne ovat ehkä johtamassa tähän operaatioon.Nyt odottelen hyks:in osaavien lääkärien mielipidettä tilanteeseeni.Kiitän sinua vielä sydämeni pohjaa myöten.Oli helpottavaa kuulla, että pelkoni on suurimmaksi osaksi turhaa, kuten luulinkin.Myös osaanottoni menetykseenne.Onneksi saitte vietää ne neljä vuotta lisää rakkaanne kanssa.Minullakin onnekseni on rakastava perhe , joka tukee minua ja auttaa minut kaiken yli.Jopa maksansiirron, jos niin käy.Vielä kerran kiitän ja kumarran sinulle ja toivotan kaikkea hyvää sinulle ja rakkaillesi.Minun pieni ja pelokas sydämeni on nyt vähemmän pelokas.

      • Juulia
        pelokas kirjoitti:

        Halusin vain kirjoittaa sinulle miten suuren vaikutuksen kirjoituksesi teki minuun!
        Kirjoitat kypsemmin ja viisaammin kuin useammat aikuiset ihmiset,huolimatta nuoresta iästäsi.
        Toivottelen terveempää jatkoa ja voimia hankalissa asioissa,perheesi saa olla onnellinen kun ovat saaneet noin viisaan nuoren.
        Terveisin:Ikänsä sairastellut 30v

      • pelokas
        Juulia kirjoitti:

        Kiitoksia sinullekkin Juulia.On ihanaa huomata kuinka paljon ihania ja ystävällisiä ihmisiä maailmassa vielä onkaan.Kaikkea hyvää myös sinulle!

      • tietoa

        Hei, nuori "pelokas".
        Arvelin Sinun olevan nuori, mutta en aivan noin nuori, joten nyt ajattelin antaa neuvon, jos et ole vielä itse huomannut.
        Esimerkiksi suomi 24 sivuilta löytyy hakusanalla, maksansiirto, paljon tietoa asiasta. Munuais- ja siirtopotilaiden liitto antaa mm. selkeätä tietoa asiasta. Luin itse heidän asiatieto sivut ja huomasin että aiemmin kiroittamani asiat eivät ole vaanhentuneet.

        Kyllä vakavat sairaudet, omat tai läheisen, kypsyttävät ihmistä. On tosi upeata että osaat itse kysellä asiasta, se auttaa jaksamaan ja ymmärtämään.
        Omat lapseni olivat ikäisiäsi menetettyään isänsä. Olen näiden vuosien aikana saanut huomata että he ovat kasvaneet asian kanssa, vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Nuorena saatu kokemus on kasvattanut heistä sosiaalisia ja ymmärtäväisiä nuoria aikuisia.

        Jaksamista Sinulle ja perheellesi.

      • pelokas
        tietoa kirjoitti:

        Olen sanaton ja todella onnellinen.En olisi uskonut että vieraat ihmiset välittäisivät näin paljon.Nämä pari vastaausta jotka olen saanut ovat kaikki nostaneet mielialaani ja vähentäneet pelkoani.Itse jonkin verran olen netistä tietoa etsinyt ja löytänyt, mutta hyvä että joku voi vahvistaa, että noin se toimii oikeastikin.Kiitos, että olette kuluttaneet aikaanne minun vuokseni, vaikka minä en sitä millään voi teille korvata.TEIDÄN SYDÄMENNE OVAT PUHDASTA KULTAA!!!

      • sivullinen seuraaja

        Miten on asiasi edennyt?
        Seuraan jonkin verran elinsiirtoja ammattini puolesta sivusta, ja siksi eksyin tällekin sivulle. Kerro, miten on asiasi edistynyt ja jouduitko/joudutko siirtolistalle?
        Tunnen useitakin siirron saaneita, ja kaikki ovat tyytyväisiä ja kiitollisia uudesta elämän alusta. Vaikeuksia on tietysti ja koko loppuikä täytyy syödä paljon erilaisia lääkkeitä, mutta normaali elämä on mahdollista, ja noin nuorelle varmasti vielä helpompaa kuin tuntemilleni keski-ikäisille!
        Ensimmäinen vuosi siirron jälkeen on vaikein, koska elimistö totuttelee uuteen, mutta sitten helpottaa.
        Käy munuais-ja siirtopotilaiden liiton sivuilla, ota yheyttä liittoon ja liity paikallisyhdistykseen. Sieltä saat todellista tukea, tapaat henkilökohtaisesti asian läpikäyneitä ihmisiä ja saat varmasti lämminhenkistä tukea ja vastauksia kysymyksiisi!
        Jaksamista, toivottaa
        Parin teini-ikäisen mummo jota kirjoituksesi kosketti

      • pelokas
        sivullinen seuraaja kirjoitti:

        Mukava huomata, että teksitiäni vielä luetaan.Valitettavasti en ole vielä saanut vastauksia HYKS:istä.Kävin lisätutkimuksissa noin kuukausi sitten ja odotan vieläkin vastauksia.Joka päivä odotan pelon ja onnensekaisin tuntein, jospa postissa viimein saapuisi vastaus.sen verran olen saanut tietoon, että vaikka en maksansiirtoon joutuisi, sappitiehyetäni rassataan auki ja että maksansiirto tulee mitä todennäköisimmin joskus elämässäni eteen.Kiitoksia nettivinkistäsi.Ja toki muutenkin, että jaksoit kuluttaa aikaasi vastailuun.Se merkitsee minullle enemmän kuin arvaatkaan.KIITOS!

    • Minttuu

      Miulle on tehty maksansiirto 2007 kesällä ja olen nyt 15v. Miulla oli maksasyöpä jonka takia jouduttiin siirto tekemään. Miua ei pelottanut ennemmin kuin vasta silloin kun soitto tuli että maksa löytyi. Os. k3 on mukavaa ja ammatti taitoista väkeä.

      Kurkkaappas musilin keskustelu foorumille sivuilla www.musili.fi siellä on mukavaa ja asian tuntevaa väkeä joilla on maksasairauksia tai munuaissairauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe