Oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka paljon on vanhuksia jotka kärsivät turvattomuudesta niitä uhkia tulee kodin ulkopuolelta ja kotona omaisilta ja kadulla kulkiessa, ja yksi varteenotettava joukko on koti avustajat onko he tosiaan viattomia, vai löytyykö nurkkien nuuskijoita,
Se on niin kun vanhuksia pidetään aivankuin he olisivat höppänöitä, eli ei aina ole ajan tasalla, vaikka suurelta osin ovat kuitekin hyvinkin terävä - älyisiä mutta luullaan että ei ne tajua mitään eikä huomaa siksi on helppoa vaikka varastaa vanhukselta rahaa, ja tavaroita.
Kaikkihan tietää kuinka turvatonta on yksin kulkea vanhan ihmisen kaduilla, takaa tuuppareita kun on viemässä laukkua.
Ja ei ne lapsetkaan osaa elää omillaan jos tietävät että on vanhuksella rahaa niin käyvät röyhkeiksi että pääsevät ennenkuin aika jättää vanhukset, rahoihin kiinni, vaikka on niin että jokainen pitää elättää itsensä, mutta kaikilla se ei toteudu.
Että ei ole helppoa olla vanhus tänäpäivänä. Ajatella niitä vanhuksia jotka eivät pysty puolustautumaan niin ne vasta kärsimään joutuukin, - kunhan pysyisi aivotoiminta vanhana niin pirteänä että pystyy pitämään kaikinpuolin puolensa.- mutta näin ei ole.
Tässä vain muutama esimerkki vanhusten vaaroista, joita on jokapäiväisessä elämässä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Osa peloista on kyllä luulottelua, vaikka eiväthän kaikki vanhuksia auttavat ole rehellisiä. On hyödyntäjiäkin, jopa omissa lapsissa kuulema, mutta joku uskottu ihminen pitäisi olla vanhuksellakin, muuten voi tosiaan tulla turvaton olo, jos huomaa selviytymiskykynsä heikentyneen.
Kirkon diakoniat voisivat ehkä neuvoa näissä asioissa?
Uutisvuodossa oli tämä viime lauantaina Baban kertomana.
>Pikkupoika mummolassa sanoi, että olen koko ajan odottanut miloin mummo heittää lusikan.
Mitä tarkoitat?
Niin kun isä sanoi että kun mummo heittää lusikan nurkkaan niin meistä tulee rikkaita.
kyllä vanhuksen elämä muuttuu turvattomaksi siinävaiheessa kun ei itse enään pysty yhtikäs mihinkään, on täysin toisten ihmisten armoilla,
siksipä eutanasia olisiki laillistettava,
että kun, vanhus alkaa tajuamaan huonon kuntonsa voisi poistua aivan itse omasta tahdostaan, omasta toimestaan, kun katsoo ajankoittaneen, voisi poistua kunniallisesti maanpäältä,
Se lusikan heittokin tulee omaisille paljon nopeammaksi ja helpommaksi, kun manipuloidaan ikämummu eutanaasiaan. Kyllä hyvä myyntimies asian hoitaa.
Uusi ammattiala!
Kukapa sitä painostuksen alla jaksaisi kauan taakkana olla.
elämänsä lopettaminen ei ole oikein. Kyllä jokainen on oikeutettu elämään niin kauan kuin elämää riittää.
jos ja kun elämän loppu on kivulias, hidas, pelkoa ja kauha täynnä niin kuin monella dementikolla voi olla,
kyllä lähtöä pitää osata auttaa kun kaikki on jo toivotonta ja ihminen on kipä ja kärsii aivan kauheasti ja ei jaksa enään edes hengittää kunnolla, hirveää kattoa läheisen poismenoa kauheissa tuskissaan, jokainen lähtö jokaisella ihmisellä on kivulias,
'yhtäkään kuolemaa ei ole helppoa,
itse olen kokenu suuren leikkauksen aikana nukutuksen, se on helppo kuolema jos nukutetaan syvään uneen silloin kun kaikki on jo toivotonta ja ihminen on hirvittävissä kivuissa,