Aihe

Kuinka te muut bipon kumppanit jaksatte?

Uuteen elämään?

Tässä olen vuosia katsellut miesystävän sekoilua, ollaan oltu erossa ja taas yhdessä ja taas erossa... en enää pysy laskuissa mukana. Olen aika varma että hän sairastaa bipolaarista mielialahäiriötä, mutta ei tunnusta. Kuitenkin pitkä terapiajakso historiassa.

Hetkittäin on rauhallisempaa, mutta sitten taas viedään. Palaa henkisesti väsyneenä mun hoiviini, on yksin ja surkea. Minä tyhmä hoidan, jaksan ja tuen, jotta pääsee taas viipottamaan. Tosi kuluttavaa.

Taas "sellainen" jakso menossa. Kylmä, itsekäs, alistava, hyväksikäyttävä, aliarvostava. Menee omiaan, varmasti muita naisia taas kun ei mun seura kiinnosta eikä näy eikä kuulu viikkoihin. Tällä hetkellä syy siihen ettei kanssani voi olla on mm. siinä, että varastossani hänen mielestään liikaa tavaraa ja kotini on aika-ajoin sotkuinen. Hänen uuteen kotiinsa minua ei ole edes kutsuttu, kai siellä olisi sitten siistimpää ja mukavampaa kuin minun luonani?

Olen lukenut viime päivinä paljon tätä palstaa, etenkin noita sairauden oireita olen etsiskellyt. Aika järkyttävää, kun noita samoja tarinoita löytyy vaikka kuinka. Ihan kuin samasta ihmisestä olisi.

Nyt päätin että tämä loppuu. Jos ihminen on terveenä tuollainen, en halua olla tekemisissä sellaisen kanssa. Jos taas johtuu sairaudesta, se pitää saada lääkkeillä hallintaan. Olen sairastanut vakavaa masennusta tuon sekoilun vuoksi, enkä haluaisi enää kokea vastaavaa. Vai olenko vääränlainen kumppani bipolaariselle ihmiselle, kun olen noin herkkä?

Miten teillä muilla, kuinka ihmeessä saatte elämänne toimimaan? Eikö teitä ota voimille, miten ihmeessä jaksatte? Pitääkö alkaa ihan kylmäksi ja välinpitämättömäksi?

27

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaa nainen

      Hei!

      Ei sinun pidä muuttua muuten kuin siinä että lähde tollaisesta suhteesta joka syö sinua. Minä jäin ja ihme että olen vielä elävien kirjoissa.

      Pliis lähde koska bipoilla on taipumus ottaa muusakseen herkkä ja ainutlaatuisen kunnollinen puoliso siis PEILI hänelle itselleen. Sairas saa "ravintonsa" kun kotona on puoliso jota voi syyllistää ja haukkua reissujensa huononomantunnon vuoksi. Tavallaan hän heittää oman syyllisyytensä sinun kannettavaksesi. Ei sitä kukaan jaksa eikä tarvitsekkaan.

      • Uuteen elämään?

        Eikö edes lääkkeet auta? Ymmärrän että pahasta ihmisestä erotaan. Mutta haluaisin silti uskoa, että tuo on vain sairaus jota voidaan hoitaa lääkkeillä. Jos hän ei halua lääkitystä, ei minulla taida olla vaihtoehtoja.

        Hän voi kuitenkin pahoin. Omien sanojensa mukaan haluaa kovasti elämästä kiinni, mutta miksi sitten kuitenkin sekoilee samojen asioiden kanssa aina vaan? Eikö jo järkikin sano, että ne keinot eivät toimi nyt tuhannennellakaan kerralla kun eivät toimineet aikaisemminkaan.


      • wieuwpiuerhpwieuh
        Uuteen elämään? kirjoitti:

        Eikö edes lääkkeet auta? Ymmärrän että pahasta ihmisestä erotaan. Mutta haluaisin silti uskoa, että tuo on vain sairaus jota voidaan hoitaa lääkkeillä. Jos hän ei halua lääkitystä, ei minulla taida olla vaihtoehtoja.

        Hän voi kuitenkin pahoin. Omien sanojensa mukaan haluaa kovasti elämästä kiinni, mutta miksi sitten kuitenkin sekoilee samojen asioiden kanssa aina vaan? Eikö jo järkikin sano, että ne keinot eivät toimi nyt tuhannennellakaan kerralla kun eivät toimineet aikaisemminkaan.

        Se kusettaa ja manipuloi sua aina ja uudestaan.

        Eikä muutu miksikään...turha itseään on rääkätä,lähde nosteleen.


    • Uuteen elämään?

      Onko kellään kokemusta kumppanin sairauden hallinnasta lääkkeillä? Miten te olette sen kokeneet, helpottiko tilannetta yhtään?

      Tai bipot, miten parisuhteen on käynyt lääkityksen kanssa?

      • lääke toimii

        On kokemusta piitkällä ajalla. Ilman lääkettä ennen diagnoosia ja sitten lääkityksien kautta. Muutos on valtaisa! Kun lääke toimii sairaudesta ja sen aikana tapahtuneista `tekosista ` pystyy puhumaan ja sopimaan asiat niin helposti, ilman riitoja syyttelyä ja muuta bipolle tavanomaista sanailua. Ikävä puoli on sopivan lääkkeen löytyminen. Ja tehojen hiipuminen. Moni balanssissa oleva tarvitsee useita lääkkeitä pystyäkseen `normi `elämään työpaikkoineen ja suhteineen.
        Ja läheistä tukihenkilöä kotona ja terv.huollossa.

        Tosi viehko neuvo : mikset lähe! mitä valitat senku lähet.. ja muuta vastaavaa. Missä olisikaan bipo -puhtaasti sairas- kuten joku täällä sanoi jos oikeesti kaikki puolisot lähtis?? Oikeesti.. Eihän tätä palstaakaa olis..? Ihan niiku ei oo tullut mieleen.. kyllä jokainen tietää että lähteminen on yksi vaihtoehto. Ei mikään uusi aatelma :)
        Jos on lapset, talot ja vaikka yritys jne yhdessä niin ei se niin vain käy se lähteminen. Kyllä se niin taitaa mennä että biposairauden omaava on se joka määrää toimiiko suhde vai ei. Kukaan ulkopuolinen ei voi loppujen lopuksi sille mtn. Joko syö lääkkeen ja ottaa vastuun `omasta ` sauraudestaan, antautuu hoitoon ja tukeen. Ja on uskottava kun puoliso huomaa hypon/manian nosteen. Tai sitten ei ja elämä ei vaan enää suju.
        Ja ei tod tarvitse hyväksyä kenenkään huonoa käytöstä! Vaikka miten olisi bipo :)
        Älkää hyvät ihmiset menkö siihen mukaan hyväksymällä sitä muodossa tai toisessa. Onko bipot tyhmiä? No ei. Säännöt tiskiin ja niillä mennään vaikka vuoskymmen jos toinenkin.


    • jukkarukka

      Ei kannta aloittaa parisuhdetta bipon kanssa. Tietysti silloin kannattaa jos pidät elämästä kuilun ja hulluuden partaalla , niin siitä vaan mutta heppoa se ei tule olemaan.
      Joilakin voi lääkkeetkin tasoittaa jonkin aikaa mutta ajan saatossa ne ei enää auta vaan olet yhdessä ihmisraunion kanssa joka vie sinut mukanaan.
      Voi olla tietysti parempiakin tapauksia mutta harvassa ne on.
      Pirullinen sairaus niin itselleen mutta varsinkin omaisille joka ei pääse koskaan tasaiseen elämään vaan joutuu toisen tunnetilojen mukaan täysin tahtomattaan vailla suojaa ja turvaa.

      • Uuteen elämään?

        "...omaisille joka ei pääse koskaan tasaiseen elämään vaan joutuu toisen tunnetilojen mukaan täysin tahtomattaan vailla suojaa ja turvaa. "

        Tätähän se on, turvattomuutta. Mies valitti joskus, kun en anna hänen huolehtia minusta, olen kuulemma liian itsenäinen. Miten muka, kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään? Kun toinen rikkoo luottamuksen ja aiheuttaa pettymyksen pahimmillaan joka päivä?

        Mies sanoo, että vika on minussakin. Mutta ei osaa eritellä muuta kuin tuon itsenäisyyteni. Ehkä sekin on vain näennäistä, kun annan hänen roikkua itsessäni, heikkohan minä olen. Mutta minä osaan hoitaa asiani, sitäkö hän harmittelee?

        Turvaa ja turvallisuutta olen vailla. Jotain johon luottaa, ja kumppanuutta. Sitä ei oireilevan bipon kanssa ole.


    • bipon mies

      Hei

      Olemme 4-kymppinen pariskunta, joilla 3 teini-ikäistä lasta.
      Meillä eletään lääkkeiden ansiosta lähes normaalia elämää. Vaimolla on ollut 4 maniaa avioliittomme aikana (20 v.). Niiden aikana olen kyllä joutunut koville ja ihmettelen usein, että eroa ei ole tullut, koska manioihin on kuulunut ne tutut alkoholi, biletys ja uskottomuus. Välillä täytyy hakea täältä vertaistukea.

      • Bipon_kanssa

        Toinen bipon mies täällä. Bipon kanssa elän itsekin. Arvostan suuresti teitä kaikkia, jotka sitkeästi taistelette parisuhteenne eteen. Tiedän itsekin että se taakka, jota joudumme kantamaan, on välillä valtaisa. Itse rakastan avovaimoani ja lapsiamme yli kaiken. Välillä esteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, mutta päivästä toiseen menen määrätietoisesti kärsivällisellä mielellä ja suunnattomalla tahdolla, jonka ansiosta taistelen rakkaani puolesta. Bipon kanssa eläminen on kuin olisitte osittain omaishoitajia. Se vaatii voimaa, jaksamista, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea paljon ymmärrystä ja asioihin perehtymistä. Kun maniaa tai hypomaniaa esiintyy, on meidän omaisten tehtävä oppia tunnistamaan se ja huolehtia että bipo ottaa lääkkeensä ja pääsee tarvitsemaansa hoitoon, koska hän ei sitä itse välttämättä kykene tekemään. Bipon kanssa eläminen on suuri vastuu. Ja jos yhtään tuntuu siltä että omat voimat eivät riitä, on syytä hakeutua itse terapiaan ja sen kautta ulos suhteesta. Näin käy valitettavasti usein. Mutta kaikesta huolimatta, uskon että jokainen joka kumppaniaan tarpeeksi rakastaa, pystyy rakastaan auttamaan ja saamaan hyvän ja onnellisen elämän tämän kanssa. Toivon kaikille teille voimaa ja jaksamista kulkemallanne tiellä.


    • dididii...

      Hei! Täällä vastailee yksi bipo, jolla on aloitettu aivan viime aikoina lääkitys. (Se jopa toimii, mikä loistavinta!) Vaikeaa oli minun kohdallani saada hoitava psykiatri uskomaan, että aidosti tarvitsen mieltä tasaavaa lääkitystä, esim. pelkkään masennukseen tarkoitetut vievät bipon vain enemmän sekavaan tilaan, samoin minulle ainakin kävi bentsojenkin kanssa.

      Sairastan kai sekamuotoista ja hyvinkin nopeasyklistä bipoa, joten hankalaa on meillä mieheni kanssa parisuhteessa ollut. Hän on onnekseni jostain syystä halunnut kuitenkin jatkaa kanssani, vaikka monenlaista sekoilua meilläkin on riittänyt. Minulla on nyt tietysti vain hyvin lyhyt kokemus lääkityksestä ja pidemmän ajan sivuvaikutukset toki pelottavat. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin hyvinkin helppoa ja parisuhdekin hyvällä tolalla. Miehenikin on sanonut olevansa hyvin tyytyväinen, olemme ehkä jopa keskivertoa rauhaisampi ja harmonisempi pariskunta nyt.

      Silloin kun bipo on sekavimmillaan, sanoisin näin kokemuksesta, että tarvisi kaikkein eniten huolenpitoa ja välittämistä, eli kylmäksi ryhtyminen varmaan vain hulluttaa. Hoitoon ohjaaminen ja panostaminen kyllä voi pelastaa teidän elämänne, ihan konkreettisestikin.

      • Uuteen elämään?

        Hei!

        Voisitko kertoa millä tavalla oirehdit?

        Kiitos kommentistasi, samoin edelliselle. Vaikea jakso menossa, menoa riittää. Kumppani kieltää olevansa bipolaarinen, oireet eivät kuulemma täsmää. Mieli muuttuu jatkuvasti laidasta laitaan. Jättää kertomatta asioita ja salailee. Kävi terapeutillakin, mutta ei kertonut sen kummemmin mitä siellä oli puhuttu. Lupasi kyllä puhua mun epäilyistäni että olis kaksisuuntaista... Viime reissun jäljiltä epäilys sukupuolitaudista, taas samalla reissulla.. Ei oikein meinaa jaksaa.

        Jotta en epäilisi bipolaarista, korostaa nykyään jatkuvasti asioita joita ei tehnyt vaikka olisi pitänyt.

        Aikaisemmin syy yhteen eroomme oli hänen täydellinen väsymisensä kaikkeen matkustamiseen ja autolla ajamiseen. Ei ole kovinkaan pitkä aika... ja nyt se matkanteko on yksi suurimipia intohimoja, jaksaa istua autossa päivä tolkulla työasioissa ja vapaa-ajalla.


    • ps. vielä tähän

      vastaukseen lisänä, että oma tilanteeni lienee varmaankin sellainen, jossa bipo on se suurin ongelma. Mikäli lääkityskään ei tuo elämään oikein helpotusta, on mukana sopassa mahdollisesti erilaisia persoonallisuushäiriöitä, jotka kieltämättä tekevät elämästä hankalaa ellei sietämätöntä.

      • Uuteen elämään?

        En tosiaan tiedä mikä tuota vaivaa. Tulee usein mieleen, että mieheltä puuttuu sielu!? Miten joku voi kohdella toista niin arvottomana ja vähättelevästi?

        Itsehän minä ne rajat asetan miten minua saa kohdella. Onko todella niin, että se joka haluaa luottaa ja uskoa toiseen uudelleen aina mokien jälkeen on tyhmä ja yksinkertainen?


    • kannattaa...

      miettiä myös sitä, miten kumppanisi käyttäytyy näiden vaikeiden aikojen välillä. Yrittääkö "korvata" sinulle kärsimyksiä, onko pahoillaan, haluaako ja yrittääkö olla parempi puoliso? Jollei tällaisia kausia ole, niin ikävä kyllä varmaan persoonallisuudessakin on jokin vinksallaan.

      Et sinä aloittaja vaikuta yhtään tyhmältä ja yksinkertaiselta, vaan pikemminkin ihanteelliselta kumppanilta, kun olet antanut uusia mahdollisuuksia ja yrität selvittää, mistä ongelmat juontuvat. Älä siis syytä itseäsi.

    • Joskus kerran

      Heissan,

      Koin itsenkin suhteen bipon kanssa. Suhteen alussa en vain tajunnut kuinka toinen ihminen voi olla niin tasapainoton, mutta kun hän kertoi minulle sitten, että hän epäilee, että hän on bipo niin etsin tietoa ja ajattelin "parantavani" hänet.

      Alussa, suhteen huumassa uskoi, että rakkaus on voimakkaampi kuin tuo sairaus, varsinkin kun noin puolen vuoden seurustelun jälkeen hän vaipui masennukseen ja tuki kelpasi ja varmaan auttoikin. Mutta kun kevät koitti, mania saapui kuin kevätaurinko, niin olin ihan pihalla, en saanut häneen otetta, huomasin hänen valehtelevan, käyttävän rahaa aivan tolkuttomasti, völillä rakastavan minua sata lasissa ja välillä haluavan lopettaa kaiken, niin yritin lähteä.

      Lähdinkin, mutta olin liian kiinni ja palasin parin viikon jälkeen ja tein sen, että sovimme, että jatketaan vain ystävinä, mutta tietäähän sen, ei rakkautta voi lopettaa noin vain ja niin löysin itseni hänen luotaan.. Mutta tiesin, tunsin, että tulevaisuutta ei ole jossa tuntisin levollisuutta hänen kanssa, vaikka rakkaus olisi nyt niin kahden vuoden päästä se vois kadota kuin tuhka tuleen.

      Totesin, että tuo sairaus on vain rakkautta vahvempi, sitä ei vain voi voittaa jos toinen ei siinä auta. Se on niin vahva, että ei edes ystävyys kestä sen rinnalla. Kaveruus, se on ja säilyykin. Mutta minä tiesin rakastavani, tiesin, että rakkaus riutuisi vain katkeraan loppuun siinä vierellä, siinä ei voittaisi kukaan, olis vain häviäjiä.

      Niin tein ja hävisin hänen elämästään yhtenä päivä, minä vain lähdin, tiesin että se sattuu itseeni, ekat päivät, viikot kuukaudetkin olivat vaikeiata kun rakkaus kalvoi ja ikävä reoisisälläni, mutta oli vain tehtävä niin että säilyisi. Aika tekee sen, että rakkaus muuttuu muistoiksi, kuva toisesta haalistuu, elämään tulee muuta, uusia rakkauksia ja aikanaan elämä kantaa uusin siivin.

      Hän jonka luota lähdin, tiedän, että hän muistaa minut lopunikänsä, tiedän itse, että ei hän sitä sairautta ole valinnut, ei se ole hänen syynsä, tiedän, ettei hänelläkään ole helppoa. Toivon, sydämestäni, että hän oivaltaisi, ja saisi avun, että hän ja hänen elämänsä löytäisi paikkansa. Minä ja sinä, ne löydämme kyllä elämän

    • minä

      Eipä tuossa ole pelkästä biposta kysymys vaan jo ihan siitäkin että te ette sovi yhteen!!!
      Mä vihaan yleistämistä meidän suhteen. Kun ollaan yksilöitä niinkuin nekin joiden kellot käyvät normaali ajassa ja voin luvata että heidänkään keskeiset parisuhteensa eivät aina toimi :D
      Kyllä se lähtee itsestä. Tottakai mäkin koen aikoja jolloin tekis mieli jättää kaikki taakseen ja juosta villinä ja vapaana. vaatekaappi uudistettuna, elämä valmiiks huolettoman huolellisesti suunniteltuna ja rakastaa koko maailmaa mutta aina kannattaa muistaa laittaa hinta omille teoilleen. Vaikka joku toinen olisikin valmiks antamaan minulle anteeksi. Minä en anna. ja muistan aina mitä olen tehnyt.
      tekojaan pystyy harkitsemaan silloin kun vielä tiedät kuka olet ja mistä olet tullut.

      • Joskus kerran

        Voisin olla vähän toista mieltä tuosta yhteensopivuudesta, kun se, että sovimme hyvin yhteen oli se juttu joka sai sen jatkumaan, arvomaailmamme oli sama, arvostimme toistamme ja viihdyimme yhdessä. En halua yleistää ja voin antaa hänelle anteeksi, kun päästän irti menneestä, niin silloin menneisyys päästä irti minusta ja voin jatkaa eteenpäin. Elämä on liian lyhyt menneiden muisteluun


      • minä myös

        Olen niin samaa mieltä. Ainakin nyt kun tiedän sairauden ja tunnistan oireet niin tiedän ettei vapauden kaipuu ja kyllästyminen parisuhteeseen johdu siitä toisesta, vaan oman pään ongelmista. Ei sairaus ole tekosyy pettämisille tai muulle huonolle käytökselle. Itsensä hallitseminen on tottakai haastavampaa, mutta silti loppukädessä omalla vastuulla.


    • minä

      Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, rumemmassakin repussa voi olla hyvät eväät ja vanhaa paskaa on turha lämmitellä, ei se paremmalta maistu. mut soppa taas maistuukin seuraavana päivänä paremmalta.. :)
      Jos toinen toistuvasti pahoittaa sun mieltä ei voi vedota vain sairauteen. Osa on jopa hänen persoonaansa. Kun joku tuntee tarvetta syrjäyttää sinut ja ylimalkaisesti laittaa omat tarpeensa kaiken muun edelle (joka normaalissa määrin kuitenkin on suositeltavaa) ja taas juoksee luoksesi pahana hetkenä sympatiaa hakemaan pitää punnita vain ja ainoastaan se että kumpi on sinulle tärkeämpää. Sinun hyvinvointisi vai hänen. Tässä maailmassa on senverran paljon ihmisiä että joskus se onni voi löytyä sellaisen luota joka ehkä arvostaa eri asioita kuin sinä mutta kuitenkin kaikesta huolimatta arvostaa juuri SINUA! Rakkaitaan satuttaa helposti eniten mutta jossakin pitää olla raja.
      kenenkään ei kuuluisi elää löysässä hirressä tietämättä kumpi on parempi, kuristua vai päästä silmukasta vapaaksi.

      • Joskus kerran

        Kuten ehkä huomaat, kaiken jälkeenkin arvostan häntä ihmisenä hyvin paljon, kunnioitan häntä kertoo varmaan jonkin verran. En parjaa tai tuomitse häntä, ei tulisi mieleenikään. On vain niin, että minä en yksinkertaisesti voinut sille sairaudelle niinä hetkinä mitään kun se otti hänet hallintaansa ja vei mennessään, silloin oli vain annettava hänen mennä, oli vain vedettävä raja johonkin vaikka sattuikin, ei rakkaus siihen loppunut, se vain ei jaksanut taistella sitä sairautta vastaan


    • minä

      On todella hienoa että arvostat häntä ihmisenä. se on äärimmäisen tärkeää!! suosittelisin kuitenkin että yrittäisit saada romanttiset tunteet katoamaan ja rakastaa häntä ystävänä. Hankkia hänelle apua ja olla tukena. tehdä hänen elämästään parempaa ja arvostaa häntä ilman että hän voi satuttaa sinua. Kenelläkään, ei terveellä eikä sairaalla ole lupaa jojotella toisten tunteiden kustannuksella. Omista teoistaan tulee kantaa vastuunsa ja erottaa se mikä menee sairauden ja mikä puhtaan itsekeskeisyyden nimissä!
      Toivottavasti löydät oikeen ratkaisun tilanteeseesi. Kerran se kuitenkin aina vaan kirpasee, muista se! Äläkä ikinä jää kenenkään kynnysmatoksi, oli toinen miten vakuuttava ja säälittävä tahansa.

    • Bipolas

      Meidän parisuhteessa on sovittu, että erotetaan ihminen ja sairaus toisistaan. Ihmistä rakastetaan ja sairautta lääkitään, jotta se ihminen pääsee mahdollisimman paljon esiin. Tietenkään ei olla niin naiveja, ettei sairaus olisi osa ihmistä, mutta vaikeat ajat on helpompi kestää, jos sairaus tekee reiän oveen eikä se ihminen. Sairaus huutaa perään "Aja kolari" kun toinen lähtee kauppaan, ei se ihminen. Ihminen rakastaa, ei se sairaus.

      Minulla on lääkitys ja oikeaa hoitovastetta etsitään vielä. Joka päivä on vähän edellistä helpompi ja välillä tulee päiviä, jolloin asunnon liika sotkuisuus saa harkitsemaan muuttamista. Oma vääryyden kokemus siitä, miksi juuri minä ja miksi mä en taaskaan jaksa tehdä mitään, miksi mä sanon sille noin ja huudan sille vaikka mä rakastan sitä, ne on niitä pahimpia. Miten mä selitän sille, että mä oon taas nukkunut rauhottavilla koko päivän ja että taas on niin kamala meteli päässä, etten kestänyt muuten. Että on huono olo joka aamu ja joka ilta kun lääkkeiden annostuksia nostetaan. Ja ei, ei tarvi olla huolissaan.

      Mä en koskaan tajunnut olevani sairas, ennen kuin homma sit lopulta kosahti. Nyt lääkärissä kysellään, milloin on ollut maniajaksoja ja milloin masennusjaksoja. Mistä mä tiedän, mä pidin tätä ihan normaalina koska tämmönen mun maailma on aina ollut! Nyt yritetään siis tavoittaa normaalinopeuden maailma lääkkeiden avulla ja pudottaa toisen lääkkeen tuomat kilot ja etsiä uusi työpaikka. Voi mennä tovi, mutta jostain pitää aloittaa.

    • Suru sydämessä

      Minä luovutin lähes 20 vuoden jälkeen. Hän oli ihana isä ja puoliso Jos meneillään ei ollut mania tai depressio ( 3-4 vuodessa rajuja kausia) Vuosien "yrittäminen yhdessä" alituinen on-off oli varsin yksipuolista sillä sain kokea jatkuva vuoristorata lääkkeistä ja diagonosista huolimatta,solvaukset, henkinen pahoinpitely, valheet, varastaminen omalta perheeltä ja läheisiltä, perheen talouden kaaos ja viimeinen pisara henkisesti oireilevat lapset. Ei auttanut mikään perhe- pari tms terapia ei lääkkeiden vaihto, poliisi tai tukevat läheiset. Hän onnistui lahjakkailla ja puheillaan vakuuttamaan minut milloin mistäkin asiasta. Minä olinkin yhtäkkiä kaikkeen syyllinen. Ja kamala ihminen kun " hylkään" sairaan ihmisen. Nyt se vihdoinkin on loppu.. Nyt kaikki lapset ja minä saamme " jälkihoitoa" psykiatrisella puolelta jotta saamme haavat umpeen. Talous on kaaoksessa hänen " bisneslainojensa" kaaduttua minun maksettavakseni. Mutta kuulkaa meillä on nyt rauha:) Sellainen rauha jota emme tienneet olevan olemassa.
      Tämä on uskomattoman ihanaa kaikessa surullisuudessaan.

    • Saman kokenut

      Sen rauhan saavuttaminen merkitsee todella paljon, olkoonkin että on talous retuperällä yms. Vähän kuin saisi jälleen vapaasti hengittää.

    • pipotska

      surullisia viestejä täällä.mulla tämä sairaus ja sen takia en uskalla parisuhteeseen.sellainen lievä vuorisrata koko elämä vaikka lääkkeet.en halunnut tätä sairautta mutta se hitto valitsi just mut.mä ymmärrän mikä riivattu olen ollut ja vielä vaatinut huomiota sekä ymmärrystä.jossakin vaiheessa loppuu ymmärrys..on pakko tehdä päätös joko jatkaa tai muuttua.mutta mä tein kaksi päätöstä,lopetin suhteen ja aloin hoitamaan itseäni.se oli elämäni raskain ja pelottavin päätös mutta ei ollut muuta enää tarjolla..nyt usean vuoden jälkeen itseäni hoitaneena olen jotakin vihdoinkin oppinut.on vain yksi elämä..
      hyvät läheiset.sairaus on luokiteltu vakavaksi mielenterveyshäiriöksi ja se vaatii lähes aina hoitoa.kuitenkaan ketään ei voi pakottaa hoitoa hakemaan..
      voimia teille kaikille ja pitäkää itsestänne huolta.

    • Saman kokenut

      Karuja kertomuksia, mutta tosia. Karuimmat tarinat liittynee lääke- ja hoitovastaisiin bipoihin. Nostan hattua niille, jotka sairaudestaan huolimatta ovat hoitomyönteisiä ja ottavat vastuun tekemisistään niinkuin muutkin. Tsemppiä!

    • Kaksisuuntainen

      Itselläni on kaksisuuntainen, syön lääkkeeni ja yritän pitää myös huolta kumppanin jaksamisesta. Naimisissa 11v. Molemmilla oma elämä, tunnistan taudinkuvan ja yritän pitää sairauden hallinnassa. Sanon toiselle, et sanoo suoraan, jos menee yli joku juttu tai ärsyttää. Yritän antaa omaa aikaa ihan järjestelmällisesti, touhuta omia juttuja. Ei pidä yleistää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      19567
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      377
      7268
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      2409