vetelät ilman sitä hän ja mark tasapisteissä tänään miettikää sitä.
Vetteli teki
pee koko kisa
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miettikää millaiseksi formulat muuttuu. Jos tiimin välinen taistelu jäädytetään. Veikkauskin muuttuu siten tuohon tai ei voi tietää tuleeko tallimääräys.
Onhan rallissakin tullut tallimääräykset ratkaisevissa kisoissa, mutta formuloissa ei tarvitsisi ainakaan jäädyttää tilannetta.
Eihän kohu johdu tallimääräyksestä, vaan siitä ettei sitä uskota.
Joskin on aistittavissa, että tuo vain ovela tallimääräys laskea Vettel ohi kun webber ei ollut valmistautunut kaksinkamppailuun. Näin webber kuvittelee olevansa samassa asemassa, mutta todellisuudessa Vettel on ykköskuski.
Tuo kertoo myös siitä ettei Redbull ole ylivoimainen talli ja Vettel tarvitsee jokaisen pisteen mikä saavutettavissa on. Takaa tulevat niin Lotukset, Ferratit, mersut ja muutkin niin kovaa että seuraava voittotaistelu on taas arvoitus.
Kyseessä oli vain tavalista ovelampi tallimääräys. Jos kuski omistaisi tallin, niin siinä tapauksessa hän voisi ajaa tallimääräyksistä välittämättä. Muussa tapauksessa niitä kiltisti noudatetaan.
Jep
kohua lisää toisten tallien kuskien kommentit, kuten buttonin kommentit
Button vois pitää naamansa ummessa tosta asiasta kun se ei sille kuulu pätkääkään!