Kaupunki myi Kalmaan joskus kymmenisen vuotta sitten. Myynnin perusteena oli paitsi tarjotut hinnat, myös se mitä Kalmaassa aiottiin tehdä. Vanha pytinkihän on suojeltu museokohde, jonka kunnossapidosta täytyy huolehtia. Muistan myös, että voittaneessa tarjouksessa luvattiin järjestää myös kuntalaisille erilaisia tapahtumia Kalmaassa. Näin ulkopaikkakuntalaisena kysyisin, minkälaisia yleisötapahtumia siellä on mahdollisesti pidetty ja kuinka usein. Vai lupailtiinkohan vain lämpimikseen, kun tarjoukset taisivat olla aika samanarvoisia. Asutaanko siellä vakituisestí vai onko kesämökkinä?
Ei muuten ollut kovin kallis investointi. Jos oikein muistan lähti hieman yli 300000mk:lla eli n. 50000 eurolla. Saisiko nykyään jonkun mummonmökin.
En ole katkera, mutta kuitenkin... ;-)
Ei muuten ollut kovin kallis investointi. Jos oikein muistan lähti hieman yli 300000mk:lla eli n. 50000 eurolla. Saisiko nykyään jonkun mummonmökin.
En ole katkera, mutta kuitenkin... ;-)
Vastaukset 23
Vanhimmat
vituttaako kun joku teki hyvän kaupan?
En oo nähnyt mitään tilaisuuksia pidettävän. Hinnassa täytyy ottaa huomioon kunnostusvelvollisuudet ja muutenkin rakennusten remonttikustannukset.
Ostaja ei mielestäni ollut ainakaan Ikaalisista. Liekö Kalmaa enää samalla henkilöllä.
Eikös sitä oo kaupattu jo monet kerrat tuon jålkeen?
Eikö se ollut joku hämäräketju, joka Kalmaan kartanon itselleen tuolloin keplotteli. Kylpyläkytkentöjä ja monialaurakointia, netistä kyllä löytyy hakemalla näiden ostajatahojen taustat. Kaupungin tehtävä on selvittää, onko velvoitteet täytetty, museorakennusten kunnossapito hoidettu asianmukaisesti ja sitoumukset hoidettu kaupunkilaisten virkistystä silmälläpitäen.
Ellei velvoitteita ole hoidettu, voitaneen kauppa purkaa ja asettaa kiinteistö uudelleen myyntiin. Kauppahinta, jolla Kalmaa tuolloin myytiin, voidaan myös asettaa uudelleen tarkastelun kohteeksi. Voiko museaalista rakennusta ylipäätään myydä? Eikö kaupungin tehtävä olisi hankkia museon ylläpito esim. säätiöiden, EU-rahan tai kansalaiskeräysten, RAY:n kulttuurirahastojen tms. turvin. Näin ainakin muualla tehdään. Kenen kaupunkimme virkamiehen vastuualuetta tällaiset korvaamattoman arvokkaat museaaliset rakennukset ovat?
Kalmaan käyttötarkoitus kansalaistoiminnan ja historiallisen maaseutuelämän kuvaamisen kehtona ei toteudu, jos rakennukset toimivat vain yksittäisen ihmisen kesäpaikkana ja/tai päästetään huonoon kuntoon, jolloin niitä on mahdoton enää edes korjata. Ikaalisissahan toimii vanhojen rakennusten korjausrakentamisen koulutuslinja. Voisivatko IKATA:n kouluttajat tutkia Kalmaan rakennusten nykykunnon ja ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin.
Maassamme on jäljellä enää harvoja niin hyvin säilyneitä ja omaleimaisen edustavia pihapiirejä kuin Kalmaa on tähän saakka ollut. On jotenkin häpeällistä, että Ikaalisten kaupunki on laiminlyönyt kansallisomaisuutemme varjelemisen, myymällä sen pilkkahintaan jollekin konglomeraatille mahdollisesti hyvinkin kyseenalaisin perustein.
Vielä herää sellainenkin kysymys, että mikäli Kalmaan rakennukset jätetään tarkoitukselliseti heitteille ja sen jälkeen todetaan kosteusvaurioisiksi, lahoiksi ja homeisiksi, jatkuvan ja riittävän kunnosspidon puutteen vuoksi, saadaan hyvä syy ottaa tonttimaa uuteen käyttöön vanhojen rakennusten purkamisen jälkeen.
Siinäpä oiva paikka jollekin uusrikkaalle rakentaa oikein "komea kartano". Onko senkaltainen lopputulos todellakin ikaalilaisten tapa kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja aherrusta? Toivottavasti ei.
Kalmaa ei ole kartano minkään lähdeteoksen mukaan.
Kalmaan vanhin osa, muinaisesta savupirtistä laajennettu perinteinen hämäläinen, tyylikäs talonpoikaistalo pihapiireinen (miespiha, karjapiha) ja aittoineen sekä navetoineen ja talleineen on ainakin 1700-luvulta peräisin. Ns. Uusi pytinki, jota alettiin rakentaa 1800-luvun lopussa kamarineuvos Helsingiuksen aikana, on yritys kartanoksi, jonka esikuva on empiretyylinen Metsäkylän kartano Hattulassa (Helsingiuksen lapsuuden ajan asuinpaikka, hänen isänsä oli henkikirjoittajans Hattulassa). Uuden pytingin rakentaminen jäi kuitenkin rahapulan takia kesken. Tarkoitus oli rakentaa siivekkeet molemmille puolille keskusosaa, kuten Hattulan Metsäkylän kartanossakin oli ollut Rakennus jäi kuitenkin tyngäksi, suunnitelmista huolimatta.
Myös Uuden pytingin järvenpuoleinen puisto suunniteltiin englantilaistyyppisen kartanonpuiston malliseksi istutuksineen ja polkuineen. Näistä rakennelmista on hyvin vähän jäljellä enää nykyään. Kyllä Kalma gård, Kalmaan kartano on sillä nimellä tunnettu jo pitkään. Historia tuntee Kallin ja Kalman ainakin vuodesta 1530, jolloin tehtiin koko valtakunnanlaajuinen laki ensimmäisistä maakirjoista . Pakollisiin maakirjoihin tuli merkitä mm. tilan suuruus ja omistajien puumerkit.
Se on MetsäNkylän Kartano ja se on todella hienosti jalostettu vaalimaan oman aikansa rakennusperintöä.
https://www.metsankylannavetta.fi/metsankylan-kartanon-paarakennus/kartanoalueen-historiaa/
Vanha kauppala, (mitä siitä nyt on jäljellä), Kirkon tienoo, hautausmaat, Toivolansaari, Rahkola ja Kalmaa ovat ne merkittävimmät miljööt, joita Ikaalisilla on tarjota maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti. Kalmaan kokonaisuus on henkevyydessään aivan omaa luokkaansa. Eikö Ikaalisten kaupungissa ole osaamista, tietotaitoa ja historiallista käsityskykyä pelastamaan olennaisin? Eivät matkailijat ja kylpylävieraat tule Ikaalisiin kauppakeskuksen, H&M:n yms. takia, sellaisia on joka kaupungissa, vaan nauttimaan menneisyyden kiireettömästä ilmapiiristä ja autenttisesta pikkukaupungin rauhasta sekä ikiaikaisista maalaismaisemista. Sellainen on käymässä yhä harvinaisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Pidetään siitä kiinni kynsin ja hampain, vaikka muualla jo "sytytellään kirjarovioita" ja halutaan unohtaa historia. Kupponen kahvia Kalmaan suurten lehtikuusien siimeksessä olisi monelle elämys ja matka menneeseen maailmaan.
Ei taida kaupungin herroja kalmaa kiinnostaa Edwartin punikkitaustan takia...
Edvard Gyllingin väitöskirja käsitteli torpparilaitoksen kehitystä ruotsinvallan aikana. Tutkimuksessaan hän käytti tiettävästi mm. kotipaikkansa Ikaalisen torppareiden elinolojen todenmukaista kuvaamista. Oliko torppareiden asian ajaminen mielestäsi väärin?
Tutkimus edesauttoi osaltaan torppareiden vapauttamisen takaavan lain voimaantuloa. Kansalaissodan aattona Edvard Gylling vastusti aseelliseen kapinaan ryhtymistä. Tämä on dokumentoitu. Mutta koska hän oli solidaarinen puoluetovereilleen, hän ei jättänyt heitä pulaan ratkaisevalla hetkellä, vaan hänestä tehtiin punakaartin esikuntapäällikkö.
Nämä nykyiset "kaupungin herrat" taitavat olla niitä vapautettujen torppareiden jälkeläisiä...
Kiittämättömyys on maailman palkka. ;)
Kirjoittaessani nimim. huono syy,en tarkoittanut paheksua E.G:n punikkitaustaa. Tarkoitin, että se ei kaupukia kiinnosta juuri sen punikkitaustan takia. E.G:n asia oli aivan oikea!!! Vapautetun torpparin ja plutuunan päällikön jälkeläinen olen,en kuitenkaan kuulu "kaupungin herroihin". Joku vetää porot nokkaan tästäkin kirjoituksesta kuitenkin..
Punakaartin päällystö oli nopsajalkaista porukkaa.
Eetukin oli jo Leningradissa kun Tampere oli vallattu.
Torpparien asema ei näillä seuduilla ollut kovinkaan
huono koska pääosan torpista omistivat päätilalta
lähteneet oman perheen jälkeläiset.
Näillä seuduilla torppia lunastettiin itsenäiseksi
paljon vuonna 1906.
Kummallista, "vanhalla hautausmaalla" on kyllä melkoinen määrä murhattujen punaisten nimiä hautamuistomerkissä....
Onko siellä ketään syytöntä ?
Hämeenkyröläinen Arvo "Poika" Tuominen on kirjoittanut Edvard Gyllingistä ainakin teoksessa Kremlin kellot, (hän toimi G:n sihteerinä Neuvosto-Karjalassa 1920-30 -luvuilla), Arvo Ylärakkola puolestaan on kirjoittanut kirjan "Edvard Gylling - Itä-Karjalan suomalainen rakentaja". Erilaisia tutkimuksia hänen elämästään on tehty, myös kuunnelma "Karjalan keisari" sekä pari vuotta sitten ilmestyi Anna-Lisa Sahlströmin kirja "Viimeinen ruhtinas".
Eetu ei ollut Leningradissa kun Tampere vallattiin. Hän ei lähtenyt pakoon muiden punaisten johtajien tavoin. Hän oli Viipurissa kun Viipuria valtasivat punaisilta saksalaiset joukot. Edvard oli muutaman uskollisen toverin kanssa Viipurin linnan tornissa, kun saksalaiset pommittivat Viipuria. Punaiset nostivat valkoisen lipun linnan torniin rauhan merkiksi, kun loppu oli väistämätön. Saksalaiset kuitenkin jatkoivat tultusta. Edvard meni maan alle kirjaimellisesti; hän oli Viipurin kaupungin viemäriverkostossa paossa siihen saakka, että sai järjestettyä itselleen väärennetyn passin, jonka avulla pääsi Tukholmaan. Ruotsalaiset eivät luovuttaneet häntä Suomeen, vaikka häntä syytettiin valtiopetoksesta. Hän jatkoi tutkimustyötään Tukholman kuninkaallisessa arkistossa, kunnes Lenin kirjoitti hänelle kirjeen, jossa pyysi Gyllingiä johtamaan Karjalaan perustettavaa työkommuunia, josta sitten kehittyi Karjalan autonominen tasavalta. Asiat kehittyivät hyvin, BKT nousi 15 % vuodessa G:n ollessa Karjalan pääministeri, mutta sitten häntä Stalinin vainojen aikana tekaistuin todistei syytettiin kansallismielisyydestä (suomalaisuudesta) ja siirrettiin pois Karjalasta Moskovaan, ja sitten "kassan kautta ulos" eli luultavimmin 1938 kesäkuussa teloitettiin Stalinin toimesta.
Pitkästä aikaa Ikaalisten sivuilla asiallinen kirjoitus. Vankkaa tietoa, eikä mitään turhaa hölinää. Hyvin esitettyä. Pitää oikein kiittää.
Ei ollu kirjotukses yhtää homookaa.Aika harvinaista.
Viipurin valtaustarinat on lainattu punaisten kirjoittamista taruista.
Onko sinulla, häntäpään valvoja, esittää faktatietoa asiasta? Antaa tulla!
Ihan kaikkea et varmaankaan löydä netistä, kirjastot ovat kuitenkin olemassa.
Ainakin toistaiseksi...
Kirjastoista on löydettävissä paljon punikkien satuja kuten ikaalihlaisen
Lauasalon teos jossa sama punikki on murhattu kolmeen kertaan
eri nimellä mutta samoilla syntymäajoilla. Koville se ottaa vieläkin
myöntää tulleensa harhaanjohdetuksi ja asettaa kapinallaan
maamme kohtalo joutua takaisin Venäjän alaisuuteen.
Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Olen kirjan Gyllingistä lukenutkin, mutten miuista kirjoittajaa.
Sahlström, Anna-Lisa: Viimeinen ruhtinas: Kertomus Edvard Gyllingistä. (Den sista fursten: En berättelse om Edvard Gylling, 2009.) Suomentanut Liisa Ryömä. Helsinki: Teos: Söderström, 2009. ISBN 978-951-851-190-1.
Tuuri, Antti: Ikitie. (Romaani kertoo realistisesti 1930-luvun Karjalasta ja Gyllingin kohtalosta) Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23816-4.
Jussila, Petri: Tilastomies torpparien asialla. Edvard Gyllingin maatalouspoliittinen ajattelu ja toiminta suurlakon ja sisällissodan välillä. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura., Helsinki 2015 ISBN 978-952-5976-32-8 (Teos digitoituna Heldassa)
Palomäen kiintestö Läykkälässä on voudin myynnissä, silläkin
kiinteistöllä on jonkilainen suojelu pakote.