Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat jakavat kilvan postauksia, jossa kerrotaan miten kaikkien työssäkäyvien verotus kevenee.
Tämä ei ole kuitenkaan totta. Nimittäin kun samaan aikaan ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeus poistuu, pienituloisella järjestäytyneellä palvelualojen työntekijällä käteenjäävät tulot voivat jopa laskea.
Myös esimerkiksi ammattiliitton kuuluvalla keskituloisella opettajalla verovähennysoikeuden poisto syö melkein kokonaan veronalennuksen.
Samaan aikaan suuripalkkaisten verotus kevenee tuhansilla euroilla vuodessa.
Siinä missä ministerin palkkatasolla saa noin 5000 euroa vuodessa enemmän käteen, siivoojalla tai kaupankassalla tulos voi olla jopa negatiivinen.
Kokoomus tämän kyllä ymmärtää ja haluaa sekä ajaa suurituloisille lisää rahaa että heikentää järjestäytymisastetta.
Mutta ymmärtääkö perussuomalaiset kansanedustajat, että puolueen johto käy pienituloisen duunarin taskulla suuripalkkaisten hyväksi?
Verovähennysten poisto syö veronkevennykset pieni- ja keskituloisilta
336
3400
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka käskee kuulumaan kommareiden ay-liittoon, tyhmä!
- Anonyymi
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät."Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja."
Ehkäpä juuri siksi, kun alle tuon palkkaa saavat ei juurikaan maksa veroja, niin vaikea on niitä enää keventää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja."
Ehkäpä juuri siksi, kun alle tuon palkkaa saavat ei juurikaan maksa veroja, niin vaikea on niitä enää keventää.Älä heittäydy tyhmäksi!
Jos tienaat 6400e/kk, niin maksat tuosta 38% veroa eli verottaja vie 80 000 euron brutto-tuloistasi 30 000 euroa vuodessa. Jos tienaat 10 000 e/kk niin veroprosenttisi on 45% eli ei nyt niin hirveästi kireämpi. Eli kyllä se kireä tuloverotus osuu jo keskituloisiin.
Pienehköt veroprosentit tulevat kysymykseen vain jos tienaat alle 2000-3000 euroa/kk. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
OrpoPurra&Satonen
oikein tehtailevat vähätuloisia sorsivilla ja huipputuloisia palkitsemalla lisää niitä sinun niin pelkäämiäsi "kommareita". Pian poika huomaat asuvasi "kommareiden" kansoittamassa maassa.
Joten se tulet olemaan sinä joka kerää luunsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Jokainen itseään kunnioittava kuuluu tietysti liittoon saatana!
- Anonyymi
Aivan Valtteri Kosolan keinot käyttöön puolin ja toisin, tolvana.
Arvaa kumpi puoli pärjää paremmin ja kummalla on enemmän joukkoja ?
Tyhmä ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Voi kauheeta kun ei työhuonevähennystä saa !
Onneksi saat kuitenkin Kelan peruspäivärahan jos konkka tulee tämän työhuonevähennyksen vuoksi.
Entäs yhteisöveron alennus 2 % ? Jos viivan alle jää kuukaudessa verotettavaa tuloa kuukaudessa 8000,00 € (12 kk x 8000 € = 96 000 €) ja siitä 2 % on 1920, 00 euroa.
Korvaako se työhuonevähennyksen ?
Onko 7000 €/kk tienaava pienituloinen ?
20 000 € kk viivan alle tuottaa yhteisöveronalennuksella verohelpotusta 4800 € vuodessa.
50 000 € kk alentaa yhteisöveroa 12 000,00 € vuosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
. . mihinkäs ne vihervassarit ja kommunistit unohtu ?
tätä levyä täällä kuullaan loputtomasti kun ääliöllä ei ole mitään järkevää sanottavaa . . .
" hauki on kala, hauki on kala, äiti mikä hauki on ? ? ? ? ?
Äitiiiiii - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Justiin niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OrpoPurra&Satonen
oikein tehtailevat vähätuloisia sorsivilla ja huipputuloisia palkitsemalla lisää niitä sinun niin pelkäämiäsi "kommareita". Pian poika huomaat asuvasi "kommareiden" kansoittamassa maassa.
Joten se tulet olemaan sinä joka kerää luunsa.Luulekko tollo että kommareiden kansoittamassa maassa OrpoPurra&Satonen jatkaa touhujaan ?
Siinä porukassa oligarkkien asemaan pääsemiseksi ei yksikään nykyhallituksen ministeri pärjää.
Saavat ruokamyrkytyksen, putoavat ikkunasta tai kuolevat muuten tapaturmaisesti.
Saastuttavat nimittäin kansan igeologiallaan. Sitäkö haluat. No siihen suuntaanhan olla todellakin menossa, siihen ei tarvita Trumppia eikä Putinia, ihan meidän oma hallitus riittää !
Eli ampuvat itseään jalkaan.
Pian kakara huomaat tuloksen ja voit opetella keittämään luusoppaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kauheeta kun ei työhuonevähennystä saa !
Onneksi saat kuitenkin Kelan peruspäivärahan jos konkka tulee tämän työhuonevähennyksen vuoksi.
Entäs yhteisöveron alennus 2 % ? Jos viivan alle jää kuukaudessa verotettavaa tuloa kuukaudessa 8000,00 € (12 kk x 8000 € = 96 000 €) ja siitä 2 % on 1920, 00 euroa.
Korvaako se työhuonevähennyksen ?
Onko 7000 €/kk tienaava pienituloinen ?
20 000 € kk viivan alle tuottaa yhteisöveronalennuksella verohelpotusta 4800 € vuodessa.
50 000 € kk alentaa yhteisöveroa 12 000,00 € vuosi.Yhteisöveroalennus auttaa pieniä yrityksiä selviämään jotenkuten ja se on tarpeeseen.
Turha kitistä silti jostain työhuonevähennyksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Typerät perdut joutaisi lopettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Sehän on perujen taivas sairaiden lakineen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Totta. Mutta pienipalkkaisille veroale suurituloillekin on taivaan lahja. Sitä se tyhmyys tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja."
Ehkäpä juuri siksi, kun alle tuon palkkaa saavat ei juurikaan maksa veroja, niin vaikea on niitä enää keventää.Voi typerää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
Ihanko totta typerän perseennuolija persu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Jota EK huonontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OrpoPurra&Satonen
oikein tehtailevat vähätuloisia sorsivilla ja huipputuloisia palkitsemalla lisää niitä sinun niin pelkäämiäsi "kommareita". Pian poika huomaat asuvasi "kommareiden" kansoittamassa maassa.
Joten se tulet olemaan sinä joka kerää luunsa.Totta tämä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen itseään kunnioittava kuuluu tietysti liittoon saatana!
Tietenkin
Työnantajien liitot on AINA työnantajan puolella kuten Loimaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
. . mihinkäs ne vihervassarit ja kommunistit unohtu ?
tätä levyä täällä kuullaan loputtomasti kun ääliöllä ei ole mitään järkevää sanottavaa . . .
" hauki on kala, hauki on kala, äiti mikä hauki on ? ? ? ? ?
ÄitiiiiiiHyvä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
Niin on.eikä auta duunaria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulekko tollo että kommareiden kansoittamassa maassa OrpoPurra&Satonen jatkaa touhujaan ?
Siinä porukassa oligarkkien asemaan pääsemiseksi ei yksikään nykyhallituksen ministeri pärjää.
Saavat ruokamyrkytyksen, putoavat ikkunasta tai kuolevat muuten tapaturmaisesti.
Saastuttavat nimittäin kansan igeologiallaan. Sitäkö haluat. No siihen suuntaanhan olla todellakin menossa, siihen ei tarvita Trumppia eikä Putinia, ihan meidän oma hallitus riittää !
Eli ampuvat itseään jalkaan.
Pian kakara huomaat tuloksen ja voit opetella keittämään luusoppaa.Hyvä jos sitäkään
- Anonyymi
Sinä se taas luettelet mantraa jonka olet oppinut niiltä joiden talutusnuorassa olet.
Työläisten etujkanolet sinäkinselkökipuinen olio nakertamassa.
Kansan on protestoitav nyt eikä myöhemmin . Sinun juttusi ovat tyypillistä jorinaa kehitystasoaai ajatellen . Ettet häpeä, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä heittäydy tyhmäksi!
Jos tienaat 6400e/kk, niin maksat tuosta 38% veroa eli verottaja vie 80 000 euron brutto-tuloistasi 30 000 euroa vuodessa. Jos tienaat 10 000 e/kk niin veroprosenttisi on 45% eli ei nyt niin hirveästi kireämpi. Eli kyllä se kireä tuloverotus osuu jo keskituloisiin.
Pienehköt veroprosentit tulevat kysymykseen vain jos tienaat alle 2000-3000 euroa/kk.Verorahoilla on yhteiskunnasa hoideltu kouluun sun muita asioita mikömkuuluvatnyhteiskunnakkåölisiianmenoihin . Pian on porvarit senkinlaittaneet lapeettiin ja koukuistqnikmeiweatintehdööm maksullisia jossa katsottava ketkämovat kelvollisia saamaan koulutuksen äteikölöistä viedään kun litran mittaa konsanaanä asioiden laajuus ei sinullamole edes selvillä , siinä kun huutelet omiasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen itseään kunnioittava kuuluu tietysti liittoon saatana!
Tottakai kuuluu , mutta vahinko vaan eräöt ovat kasvaneet perheissä missä niistä asioista ei olla koskaa keskusteltu eikö sen puoleen olleet edes tietoisia asiosta, nyt sitten tyhmänä netissä huutelevat ja huudoista näkee miten vajaavainen käsitys heillä on asioista.mäitse tapasin erään miehen kerran, hön se leuhki ettei ole mukana ammatti yhdistyksessä ja että niilläkin rahoilla on muutakaan mukavaa tekwniystä. Niin kevyet oli tiedot asioista. Selitin ja kerroin mitä ammatti köliityo on ettei se ole mitöön me ja te , ainoastaa kaikkien jäsenien liittonnaiis sanalla ME .
Tömän miehen sain ylipuhuttua että meni ammattiliiton koska hönellä oli hyvin pienipalkka. Muutaman vuoden päästä sattui asioita hänen työpaikallaan ja ammatti liitto hoiteli asiat ja mies sai hyväisen korvaukset . Joten ilman ammattiliittoa olisin jäänyt ilman oikeudenkäyntiä sekä asioita osaavien ihmisten työpanosta , koskaan ei mies enää protestoinut sen jälkeen negatiivisesti ammattiliitosta joka on kaikkien liitto. Ja joka katisoi hönen parastaan vaikeassa tilanteessa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
Näinhän se on, tarkoitus on alentaa palkkoja ja muita työehtoja. Kiina on tässä johtava esimerkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on.eikä auta duunaria.
Miks pitäis auttaa? Idea on se, että SAA RAHAA. Tajuatko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulekko tollo että kommareiden kansoittamassa maassa OrpoPurra&Satonen jatkaa touhujaan ?
Siinä porukassa oligarkkien asemaan pääsemiseksi ei yksikään nykyhallituksen ministeri pärjää.
Saavat ruokamyrkytyksen, putoavat ikkunasta tai kuolevat muuten tapaturmaisesti.
Saastuttavat nimittäin kansan igeologiallaan. Sitäkö haluat. No siihen suuntaanhan olla todellakin menossa, siihen ei tarvita Trumppia eikä Putinia, ihan meidän oma hallitus riittää !
Eli ampuvat itseään jalkaan.
Pian kakara huomaat tuloksen ja voit opetella keittämään luusoppaa.Unohdit maita sakset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai kuuluu , mutta vahinko vaan eräöt ovat kasvaneet perheissä missä niistä asioista ei olla koskaa keskusteltu eikö sen puoleen olleet edes tietoisia asiosta, nyt sitten tyhmänä netissä huutelevat ja huudoista näkee miten vajaavainen käsitys heillä on asioista.mäitse tapasin erään miehen kerran, hön se leuhki ettei ole mukana ammatti yhdistyksessä ja että niilläkin rahoilla on muutakaan mukavaa tekwniystä. Niin kevyet oli tiedot asioista. Selitin ja kerroin mitä ammatti köliityo on ettei se ole mitöön me ja te , ainoastaa kaikkien jäsenien liittonnaiis sanalla ME .
Tömän miehen sain ylipuhuttua että meni ammattiliiton koska hönellä oli hyvin pienipalkka. Muutaman vuoden päästä sattui asioita hänen työpaikallaan ja ammatti liitto hoiteli asiat ja mies sai hyväisen korvaukset . Joten ilman ammattiliittoa olisin jäänyt ilman oikeudenkäyntiä sekä asioita osaavien ihmisten työpanosta , koskaan ei mies enää protestoinut sen jälkeen negatiivisesti ammattiliitosta joka on kaikkien liitto. Ja joka katisoi hönen parastaan vaikeassa tilanteessaOikeesti hei, noita "muhkeet korvaukset" -juttuja tulee ja on todella vähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta typerän perseennuolija persu ?
Ne vois mennä Fiskarssille töihin että näkisivät alusta asti miten saksia tehdään , niin voisivat oppia niitä käyttämään oikein. Ja värinkin niissä voisi ehkä vaihtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks pitäis auttaa? Idea on se, että SAA RAHAA. Tajuatko?
Mitä , voitko tarkentaa persu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Muutasinä Amerikkaan öyhöttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kauheeta kun ei työhuonevähennystä saa !
Onneksi saat kuitenkin Kelan peruspäivärahan jos konkka tulee tämän työhuonevähennyksen vuoksi.
Entäs yhteisöveron alennus 2 % ? Jos viivan alle jää kuukaudessa verotettavaa tuloa kuukaudessa 8000,00 € (12 kk x 8000 € = 96 000 €) ja siitä 2 % on 1920, 00 euroa.
Korvaako se työhuonevähennyksen ?
Onko 7000 €/kk tienaava pienituloinen ?
20 000 € kk viivan alle tuottaa yhteisöveronalennuksella verohelpotusta 4800 € vuodessa.
50 000 € kk alentaa yhteisöveroa 12 000,00 € vuosi.Olen ymmärtänyt että työhuonevähennys poisto koskee vain etätyötä tekeviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
Sen maksut on pienempi koska se on työttömyyskassa Ei ammattiliiton kassa joka pyörittää verovapaita säätiöitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutasinä Amerikkaan öyhöttäjä.
Sitä olenkin katunut etten mennyt 17 vuotiaana ameriikkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Venäjähän on persureikien ja kokkareiden ihannemaa koska siellä ei lakkoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että työhuonevähennys poisto koskee vain etätyötä tekeviä.
Keitä muita se sitten voisi koskea?
- Anonyymi
Verovähennys ei ole tuloa vaan menoa.
Järki-ihminen eroaa liitosta ja säästää 50 e joka kuukausi
Eroaa kirkosta ja säästää 55€/kk
Irtisanoo Flixit ja säästää 10€/kk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
teille perse persuille on selvästi (heh) tarjoiltu jotain äo:ää reilusti laskevaa juomaa, sitä alennukaliaa ja veronalennuksia.
TYHMYYS LOISTAA PÄÄKUOREN LÄPI......PUAAAHHHH :))))) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OrpoPurra&Satonen
oikein tehtailevat vähätuloisia sorsivilla ja huipputuloisia palkitsemalla lisää niitä sinun niin pelkäämiäsi "kommareita". Pian poika huomaat asuvasi "kommareiden" kansoittamassa maassa.
Joten se tulet olemaan sinä joka kerää luunsa.HEA HEA, JUURI NOIN :::
- Anonyymi
Sinä se tyhmyytes näytit , persu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Sinähän se kommari taidat olla mielipiteinesi. Tiedätkö yl. mikä tai kuka on kommari ?.Alkaa näyttää siltä että persut ovat siinä parhaimmat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Eihän kukaan kotona töitä tee, vain laiskimus joka ei jaksa persettään nostaa sen verran että menisi työpaikalleen. KORONA PANDEMIA on jo ohi jos et ole huomannut, OSTIT sitä varten jopa kesämökin että vosit tehdä etätöitä mutta huomasit että siellä ei tule kukaan tekemään edes lumitöitä. Nyt yrität myydä pois mutta et saa siitä mitään HAH HAH
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja."
Ehkäpä juuri siksi, kun alle tuon palkkaa saavat ei juurikaan maksa veroja, niin vaikea on niitä enää keventää.Sinulla on suuri aukko tietämyksessä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
Persu taas vauhdissa mitään tietämättömänä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan Valtteri Kosolan keinot käyttöön puolin ja toisin, tolvana.
Arvaa kumpi puoli pärjää paremmin ja kummalla on enemmän joukkoja ?
Tyhmä !Kyllä Vaasankin veri vapisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Kyllä tulee taas "liitonmieheltä" sellaista skeidaa että maistuu suussasi varmaan pitkään. Noissa 2000 työntekijöissä on vähintään puolet teitä liitonmiehiä, luultavasti enemmän, ja sen firmanne tuloksen josta palkan saatte myös te, jotka haahuilette ympäri työmaata muka kiireisen ja ahkeran näköisinä, tekee se ammattiliittoon kuulumaton osa työntekijöistä, joiden palkkaa te arvon liitonmiehet nakerratte pienemmäksi. Mikäli liitot kiellettäisiin ja laiskurit potkittaisiin leipäjonoon kilometritehtaalle, ne oikeasti ahkerat saisivat parempaa palkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
Ay-liikkeen uusia saavutuksia ei enää kaivata eli poliittisia ja muita lakkoja. Suomi ei enää ole FIM valuutassa eikä vajhtokaupassa NL kanssa.
Valtion ei enää ole tarpeen tukea verovähennyksin ulkoparlamenttistä toimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks pitäis auttaa? Idea on se, että SAA RAHAA. Tajuatko?
Et sinä SAA rahaa mistään. Se pitää ansaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä muita se sitten voisi koskea?
Yrittäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verovähennys ei ole tuloa vaan menoa.
Järki-ihminen eroaa liitosta ja säästää 50 e joka kuukausi
Eroaa kirkosta ja säästää 55€/kk
Irtisanoo Flixit ja säästää 10€/kkJärki ihminen ymmärtää sen että ilman ay liikettä työntekiöillä ei olisi mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tulee taas "liitonmieheltä" sellaista skeidaa että maistuu suussasi varmaan pitkään. Noissa 2000 työntekijöissä on vähintään puolet teitä liitonmiehiä, luultavasti enemmän, ja sen firmanne tuloksen josta palkan saatte myös te, jotka haahuilette ympäri työmaata muka kiireisen ja ahkeran näköisinä, tekee se ammattiliittoon kuulumaton osa työntekijöistä, joiden palkkaa te arvon liitonmiehet nakerratte pienemmäksi. Mikäli liitot kiellettäisiin ja laiskurit potkittaisiin leipäjonoon kilometritehtaalle, ne oikeasti ahkerat saisivat parempaa palkkaa.
Älä viitsi puhua sontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verorahoilla on yhteiskunnasa hoideltu kouluun sun muita asioita mikömkuuluvatnyhteiskunnakkåölisiianmenoihin . Pian on porvarit senkinlaittaneet lapeettiin ja koukuistqnikmeiweatintehdööm maksullisia jossa katsottava ketkämovat kelvollisia saamaan koulutuksen äteikölöistä viedään kun litran mittaa konsanaanä asioiden laajuus ei sinullamole edes selvillä , siinä kun huutelet omiasi
Melkein osaat jo kirjoittaa? Olisi pitänyt maksaa enemmän veroja niin olisit oppinut kirjoittamaan 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä olenkin katunut etten mennyt 17 vuotiaana ameriikkaan
No siellä tekisit nyt neljää työtä ja toivoisit ettet vain sairastu koska siltikään sinulla ei olisi lääkäriin varaa. Näitä tarinoita jenkkilästä kuulee tämän tästä. Köyhä Suomessa ei ole läheskään niin köyhä kuin köyhä jenkkilässä.
- Anonyymi
Kuules oeräkammari
Kommareita ei ole ollut edes benäjällökään 3o vuoteen
Venäjälläkin on äärioikeistolainen diktatuuri jossa rikkaat saa kaikki kansan rahat kuten Suomessakin nykyään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verovähennys ei ole tuloa vaan menoa.
Järki-ihminen eroaa liitosta ja säästää 50 e joka kuukausi
Eroaa kirkosta ja säästää 55€/kk
Irtisanoo Flixit ja säästää 10€/kkEn tiiä minkälaiset tulot pitäs olla että noin paljon menis :D
- Anonyymi
Se on alunperin mafian perustama. Ensimmäiset liitot oliva italialaisten mafiosojen perustamia eli ei kommunistien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Ei palkka parantunut muilla kuin kuukausipalkkaisilla. Palkka pysy samana vaikka lauantai vapaa. Virallinen työviikko on nytkin 40 tuntia. Lomarahan työnantajat alkoi maksamaan ettei työntekijät vaihda työpaikkaa kesäloman aikana.
- Anonyymi
Minä kuulun ay- liittoon.
En poliittisen ideologian takia, vaan jos joudun työttömäksi tai tulee työnantajan kanssa ongelmia.
Minäkään en pidä, enkä hyväksy kommunismia. Onneksi emme elä kommunismissa.
Mutta vahvassa sosialistisessa yhteiskunnassa, me suomalaiset elämme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Nyt pitäis pistää tehtaat ja laitokset pyörimään 24/7. Sais ihmiset töitä, kun valitetaan "ei ole töitä". Kolmessa vuorossa, kiertävät vuorot ja lomat. Tulosta syntyis ja ihmisillä olis töitä.
Miksi ollaan liitoissa tai kasdoissa? Siksi, että jos joutuu työttömäksi, saa rahaa. Kuinka moni on tarvinnut vaikkapa liiton lakimiestä avukseen? Veikkaan, et harva.
Minä lopetin leveeperseiden elättämisen, koska hyöty oli nolla. Minä keskustelen pomon kanssa enkä ole.pokkuroiva myötäilijä. Faktat pöytään ja se riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta typerän perseennuolija persu ?
Koska olet viimeks tehny töitä vai oletko koskaan?
Persu vvm on parasta, mitä on tapahtunut viosikymmeniin. Nyt on korkea aika "siivota". Maailma menee eteenpäin tässäkin.
Minua vituttaa elättää loisia, niin koti- kuin ulkomaisiakin. - Anonyymi
pääministeri hoitaa rahat tunnin rataa.saipahan persut huonoon valoon.kokematon persu ei tajunnu mikä oli orpon tarkoitus kun antoi likaiset työt persuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
suomen kommarit ei uskalla mennä itään koska ne pelkää putoavansa ikkunasta.aikaisemmin stalini hoiti kivuttomasti länsimaiset proletaarit pois päiviltä niskalaukauksella.esim.yli 30 000 suomalaista .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Orpo on täysin pihalla kuin lumiukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Tälläistä hallitus paskaa ei siedä kukaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen itseään kunnioittava kuuluu tietysti liittoon saatana!
Jep.
- Anonyymi
Taidat olla kokoomuslainen kommunisti pikkupomo, joka luulee orpo/purran ajavan sen etua, todellisuus on toinen, sinun pitää tienata yli 100 000€ vuodessa, että hyödyt hallituksen "verokevennyksistä", no kohta on purran leikkaussalissa 1500 - 4500 €/brutto/v tienaavat eläkeläiset, koska heitä on määrällisesti ENITEN, eivätkä voi puolustautua mitenkään, VITTU, ELÄKKEENSÄ OVAT TYÖLLÄÄN MAKSANEET, NYT KÄYTTE MEIDÄN KIMPPUUN, NO, KOHTA RYSÄHTÄÄ!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Niin ja te kusipää porvarit ette taida tietää, että työttömyyskorvauksesta maksetaan veroa min. 20%, eli, Kelan korvaus 673€ - 20%vero = 584€, tästä asuminen ja ruoka, pärjäisitkö "hulppeasti" Kelan fyrkillä???
Kerro kokaiinipuoluelainen, tulishitko toimeen westendissä rantahuvilassa???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Äänestäkää perseitä: ne pettää TAKUU VARMASTI!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
EI PUNIKIT, vaan työnantajasi, joka kääntää sen väärinpäin ja sekoittaa omaksi edukseen pääsi, olet pösilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Juuri näin, jos työnantajalle annettaisiin täysin vapaa neuvotteluasema yksittäistä työntekijää kohden, oltaisiin "ORJAVALTIOSSA!" Kiitos kokaiinipuolue, palkatkaa vornanen henkivartijaksi. !!!!!
Ps. jookosta jookos! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Työnantajan nimi on???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OrpoPurra&Satonen
oikein tehtailevat vähätuloisia sorsivilla ja huipputuloisia palkitsemalla lisää niitä sinun niin pelkäämiäsi "kommareita". Pian poika huomaat asuvasi "kommareiden" kansoittamassa maassa.
Joten se tulet olemaan sinä joka kerää luunsa.Helppoa kuin heinänteko, otetaan niiltä, jotka EI voi puolustautua, tyypillinen kokaiini/perse "sopeuttaminen" eli, rahansiirto, valtiolta yksityisille, joiden asiaa eivät edes aja, mutta "kaverille kanssa", eikö orpooaska mieti elämää pääministeriyden jälkeen??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Mene sinä kouluun
- Anonyymi
Oletko sen verran tyhmä ettet tiedä että myös työnantajilla on omat liittonsa ja jäsenmaksunsa. Myös heiltä tämä veronvähennysoikeus poistetaan.
Ovatko he kaikki kommareita ?
Huutele siihen suuntaan jos yleensä ymmärrät mistään yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin
Työnantajien liitot on AINA työnantajan puolella kuten Loimaa.Loimaan kassa eli YTK on ainoastaan työttömille työttömyyspäivärahaa maksava kassa, ei kenenkään liitto.
Liitot ajavat jäsentensä etuja ja työnantajilla on sitä varten omat liittonsa ja työntekijäpuolella omat liittonsa.
Ilman näiden liittojen neuvottelua ei tule työehtosopimuksia eli TES sopimuksia.
On kummankin etu, että on pelisäännöt esim. poissaolojen varalta, lakko-oikeudesta, kesälomien ajankohdista ym.
Mitäsiitä tulisi jos ei olisi sopimuksia ja työntekijät ilmoittaisivat yht. äkkiä että kaikkkien kesälomat pidetään heinäkuussa, tai kun joku asia on pielessä työmaaalla ruvetaankin lakkoon tai sanotaan että palkka ei riitäkään, lisää liksaa tai talvella lähdetään etelän reissuun kun on tylsää ja kylmää, sairastetaan kun siltä tuntuu tai lapsi on sairas jne. jne
Mitä siitä tulisi jos työnantaja yht. äkkiä ilmoittais että palkkoja tarkistetaan ( alaspäin) kun on taloudellisesti tiukkaa tai laitetaan työsulku eli ei päästetä ketään töihin, kun ei ole tilauksia tai sanottisiin että kesälomia ei pidetä ollenkaan kun on sesonki päällä tai toiselle maksetaan extraa ja toiselle ei minimipalkkaa.
Tottakai osa porukasta pärjää paremmin ja osa huonommin, muttakuinka kauan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä olenkin katunut etten mennyt 17 vuotiaana ameriikkaan
Enää ei pääse ja eläkkeellä ei pärjää ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keitä muita se sitten voisi koskea?
Työhuonevähennystä en ole hakenut vaikka minulla on kirjahyllyllinen mappeja ja lassakuittinauhoja, joita täytyy säilyttää 6 vuotta. On eri puolella huushollia läppäriä ja tulostinta ja toimistotarvikkeita.
On käytetty työaikaa kotokämpässä paperihommiin sun muuhun.
Eivät kaikki ole saaneet työhuonevähennystä täysimäräisenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menisit kommari Venäjälle, ihannemaahasi
Sinne ihannemaahan me kaikki kohta pääsemme ja eliitti aivan sinne perukoille asti. Sitähän se Häkkänen niin pelkää, että haluaisi kaikkien taistelevan hänen puolestaan. On tuo meidän maamme eliitti erittäin ylimielistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne verot lisääntyvät myös meillä parempituloisillakin, jotka emme kuulu ammattiliittoon. Minuun iski työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen...
Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja.
Eli lähes kaikilla muilla paitsi rikkaimmalla porukalla verot kiristyvät.Sitähän ne kaikki puolueet ajavat, itselle kaikki muille ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työhuonevähennystä en ole hakenut vaikka minulla on kirjahyllyllinen mappeja ja lassakuittinauhoja, joita täytyy säilyttää 6 vuotta. On eri puolella huushollia läppäriä ja tulostinta ja toimistotarvikkeita.
On käytetty työaikaa kotokämpässä paperihommiin sun muuhun.
Eivät kaikki ole saaneet työhuonevähennystä täysimäräisenä.Kaikilla ei ole vieläkään pilvessä olevaa kirjanpitoa ja se muuten sitten maksaa !
Jokainen näppärästi kännykällä siirretty kuitti tilitoimistoon maksaa, jokainen eri alustalla oleva kassajärjestelmä maksaa, jokainen pankkiin linkitetty maksu- ja seurantajärjestelmä maksaa. Ja ne tilitoimistojen kk-maksut sitten vasta maksaakin.
Pilvessä oleva kirjanpito hämärtää yrittäjän käsitystä omasta taloudellisesta tilastaan ja kirjanpidollisista mahdollisuuksistaan vaikuttaayrityksensä verotukseen.
On tilitoimistoja jotka ainoastaan kirjaavat liput ja laput kirjanpitoon ja vastuu on kuitenkin yrittäjän.
On tilitoimistoja jotka informoivat asiakasta ja antavat ennakkovaroituksia ja neuvoja kun kursi lähtee väärään suuntaan.
Tätä työhuonevähennystä on muuten käyttänyt niin palkansaaja kuin yrittäjä.
Myös netissä olevan ohjelman avulla voi pieni yritys maaksaa alvinsa, veronsa ja tilittää ja ilmoittaa työntekijämasunsa veroineen eteenpäin.
hallitus eri keinoin koettaa helpottaa yritysten pystyssä pysymistä ja yksi suuri menoerä ja yrityksen pystyssä pysymisen askelma on tilitoimisto ja kirjanpito.
Kun katsoo tilitoimistojen määrää, on päivänselvää että toiminta on kannattavaa ja lopullinen vastuu eri vakuutuksista ja lauselmista huolimatta on mitätön ja maksaja on aina kuollut yritys ja yhteiskunta.
Kuka hyvänsä voi perustaa tilitoimiston ja tehdä alkavalle yrittäjälle ja yhteiskunnalle ruuren häviön.
Tähän asiaan hallituksen tulisi puuttuua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Verovähennyksethän kohdistettiin pääasiassa yli 8000 euroa/kk ylittäviin tuloihin. Muille tulee korkeintaan ropoja."
Ehkäpä juuri siksi, kun alle tuon palkkaa saavat ei juurikaan maksa veroja, niin vaikea on niitä enää keventää.Ne jotka saavat palkkaa yli 8000 euroa kuukaudessa eivät ole palkkansa arvoisia vaan muita alistavia loisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä heittäydy tyhmäksi!
Jos tienaat 6400e/kk, niin maksat tuosta 38% veroa eli verottaja vie 80 000 euron brutto-tuloistasi 30 000 euroa vuodessa. Jos tienaat 10 000 e/kk niin veroprosenttisi on 45% eli ei nyt niin hirveästi kireämpi. Eli kyllä se kireä tuloverotus osuu jo keskituloisiin.
Pienehköt veroprosentit tulevat kysymykseen vain jos tienaat alle 2000-3000 euroa/kk.Verorahathan sitten käyttää ne loiset mihin kukakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.AY liitto on myöskin niitä loisia sisältävä organisaatio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen työttömyyskassa on kehitetty tappamaan ammattiyhdistysliike.
Totta maar se niin on, mutta mitä se AY liike antaa sentin silloin toisen tällöin. Ei tässä maassa ole mitään tasa-arvoa kun täällä noudatetaan länsimaista demokratiaa jonka arvot perustuvat koulutukseen, jolla ei ole mitään tekemistä osaamisen ja kyvykkyyden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteisöveroalennus auttaa pieniä yrityksiä selviämään jotenkuten ja se on tarpeeseen.
Turha kitistä silti jostain työhuonevähennyksestä.Pienet yritykset ovat ainakin 90% varmuudella sellaisia joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä selvitä itsenäisesti. Liikeidea on huono ja yrittäjä itse on epäkelpo lisäksi sijainti on väärä. Tällaisten yritysten tukeminen on idioottimaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanko totta typerän perseennuolija persu ?
Perseen nuolijoitahan ne hyväpalkkaiset yleensä ovat ja samalla tuottavuuden laskijoita. Poliittiset nimitykset takaavat sen, että tuottavuus laskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on.eikä auta duunaria.
Duunaria ei auta kukaan nyt eikä tulevaisuudessa, koska duunareissa on myöskin paljon niitä perseennuolijoita joita narsisti esimies tarvitsee koska on itse kykenemätön hoitamaan tehtäviään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työnantajan nimi on???
Yksityinen Orpo Purran lahjoma rikas sika joka pettää....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppoa kuin heinänteko, otetaan niiltä, jotka EI voi puolustautua, tyypillinen kokaiini/perse "sopeuttaminen" eli, rahansiirto, valtiolta yksityisille, joiden asiaa eivät edes aja, mutta "kaverille kanssa", eikö orpooaska mieti elämää pääministeriyden jälkeen??
Orpo Purra menettävät omatkin rahansa kusettamalla kansaa.. antavat rahat sika rikkaille... alaarvoista alentumista.. täyttä saastaa ....hävetkää Orpo Purra hallitus....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punikit ovat estäneet sen, että omalla työpanoksella voisi vaikuttaa tuloihinsa, koska ahkerien työntekijöiden työpanoksesta maksetaan myös punikkien palkat!
Pääseekö perusduunari lisätyönteollaan siihen ryhmän johon progressiivisen veron alennus vaikuttaa.
En ole sitä vastaan, mutta joskus nämä "ahkerien työntekijöiden" idioottimaisuudet ovat liikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Tyhjentävästi se selvästi ilmaistu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne vois mennä Fiskarssille töihin että näkisivät alusta asti miten saksia tehdään , niin voisivat oppia niitä käyttämään oikein. Ja värinkin niissä voisi ehkä vaihtaa
Pysyykö Fiskarssin saksitehdas Usa:ssa ?
Vai tuleeko saksille vapautus kaikista tulleista ?
Tietääkö Purra ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että työhuonevähennys poisto koskee vain etätyötä tekeviä.
On muitakin työhuonevähennysen saajia.
Näitä etätöitähän tehdään muuten paljon etelän lämmössä. Verottajaltakin tulee ilmoituksia että olet saanut Oma Veroon päätöksiä.
Keskellä yötä tulee ilmoitus ja känny kilahtaa.
Äläkä sitten sano että sen voi pistää äänettämälle, kun sattuneesta syystä ei voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä 🤔🤔 voi jeesus, tyhmä on se joka kuuluu herrojen kehittämään työttömyys kassaan.
Jos todellakin luulet että työnantajat ovat vapaehtoisesti antaneet viisipäiväisen työviikon, palkalliset lomat ja montakertaa olet kuullut heidän ilmoittavan nyt nostamme teidän palkkoja.
Olet sopiva 🫏 porvareille.Eipä ole AY-liike juurikaan palkkoja tavalliselle duunarille nostanut. Lakkoillaan muuta viikko jossa menee tulot. Sitten rasvamaha AY-pomo "neuvottelee" 5 senttiä per tunti korotuksen. Menee tuhat vuotta ennenkuin lakossa menetetyt tulot on saatu takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkoista sontaa suollat.
Meidän firmassa on yli 2000 työntekijään, ja jokaisen työntekijän työpanoksella maksetaan jokaisen palkka, oli se sitten punikki, sinikka, kepukka, tai matukka.
Se minkälaista palkkaa saa, riippuu taas siitä minkälaisen sopimuksen AY Liitto saa neuvoteltua.Jep.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AY liitto on myöskin niitä loisia sisältävä organisaatio.
Tuskin ainakaan enempää kuin EK liitto, nykyinen hallitus, tai entisten valtion yhtiöiden osakkeiden omistajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänestäkää perseitä: ne pettää TAKUU VARMASTI!!
Joo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kuulun ay- liittoon.
En poliittisen ideologian takia, vaan jos joudun työttömäksi tai tulee työnantajan kanssa ongelmia.
Minäkään en pidä, enkä hyväksy kommunismia. Onneksi emme elä kommunismissa.
Mutta vahvassa sosialistisessa yhteiskunnassa, me suomalaiset elämme.Tämä on kapitalistien yhteiskunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on suuri aukko tietämyksessä
Joo.
- Anonyymi
Ammattiliitot voivat helposti karsia kuluja.
Jäsenlehti e-lehdeksi. Jäsenkorttiedut pois.
Turhia johtajia pois. Maksu puoleen.
Ainoa mistä ei kannata tinkiä, on lakimiehet.
Riitatilanteissa heistä on apua, jos ovat ammattitaitoisia.
Tämä myös jatkossa erottaa liiton pelkästä kassasta.- Anonyymi
Lopussa tuli virhe, kerro mistä yleiskorotuksesta tai työehdoista on kassa neuvotellut.
Viitasit kassan lakimiehet ajavat liitojen sopimus rikkomuksia.
Oletteko ajatelleet mitä sitten kun niitä ei enää ole, miten sitten puolustaudutaan. - Anonyymi
"Riitatilanteissa heistä" VOI OLLA "on apua" ONNEKSI lisäsit: " jos ovat ammattitaitoisia."
- Anonyymi
TOIMITSIJAT KENTÄLLE JA TYÖPAIKOILLE 1
Nykynuoret eivät tiedä mikä on ammattiliitto ja sen suoma turva . Vielä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopussa tuli virhe, kerro mistä yleiskorotuksesta tai työehdoista on kassa neuvotellut.
Viitasit kassan lakimiehet ajavat liitojen sopimus rikkomuksia.
Oletteko ajatelleet mitä sitten kun niitä ei enää ole, miten sitten puolustaudutaan.Alussa tuli virhe, kirjoittaja puhui ammattiliitoista ei kassoista.
Kassa ei neuvottele yhtään mistään, kassa maksaa ainoastaan työttömyyspäivärahaa.
Ammattiliitot neuvottelevat nimenomaan työehtosopimusten palkankorotukset, työ- ja loma-ajat, sairauspäivämaksut, loma-arkipyhä-lomaltapaluu rahat ja irtisanomissuojan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOIMITSIJAT KENTÄLLE JA TYÖPAIKOILLE 1
Nykynuoret eivät tiedä mikä on ammattiliitto ja sen suoma turva . Vielä.Tulevat tietämään pian
Tyytymättömyys kasvaa joka alalla ,ja halliyupuolueet tulee sen näkemään suosion laskuna
Näkyy siinäkin tekemään ennätyksen sekä velanotossa sekä huumeiden ja rikollisuuden nousussa. Ja siihen ei entiset hallitukset tai oppositio ole syy. Kuin umpityhmien mielestä. - Anonyymi
Montako kertaa sinä olet tarvinnut liiton lakimiehen apua?
Minä en kertaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alussa tuli virhe, kirjoittaja puhui ammattiliitoista ei kassoista.
Kassa ei neuvottele yhtään mistään, kassa maksaa ainoastaan työttömyyspäivärahaa.
Ammattiliitot neuvottelevat nimenomaan työehtosopimusten palkankorotukset, työ- ja loma-ajat, sairauspäivämaksut, loma-arkipyhä-lomaltapaluu rahat ja irtisanomissuojan.Tarkoitatko näitä suojatyöpaikkoja joissa on 6 kk irtisanomissuoja kun laissa on 1 kk irtisanomisaika
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kertaa sinä olet tarvinnut liiton lakimiehen apua?
Minä en kertaakaan.En minäkään ole tarvinnut, mutta minua ei olekaan irtisanottu perusteettomasti.
- Anonyymi
Toimitsijat kentälle niinkuin ennen.
Näkeehän näistä kirjoituksistakin että monikaan ei ymmärrä mistä on kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kertaa sinä olet tarvinnut liiton lakimiehen apua?
Minä en kertaakaan.Montako kertaa olet tarvinnut asianajajan apua, poliisin apua, lääkärin apua, lastensuojelun apua, tulkkausapua ?
Miksihän luulet että näitä apuja tarvitaan ? Ei varmaankaan siksi, että sinä et niitä tarvitse.
Meitä on täällä muitakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko näitä suojatyöpaikkoja joissa on 6 kk irtisanomissuoja kun laissa on 1 kk irtisanomisaika
Puhukkona valtion ja kuntien viroista vai mistä ?
- Anonyymi
Nuin se toimii, toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan, valtion tuloja ei ikinä leikata.
- Anonyymi
Täytyy varmaan pyytää Musk tänne DEI siivoustalkoisiin !
Olis kirveellä töitä kun osa porukasta loisii eikä minkäänlaista tulostehokkuutta vaadita.
Eikös tämä nykyinen museo-opaskin maksattanut yhdelle äijänkäppyrälle vuoden palkan kunhan ei näyttäydy työmaalla ?
Aikanaan nyt EU:ssa istuva, muovisen limsapullon muovikorkin hirttonarun keksijä Katainenkin maksatti valtiolla kaverillee jostai hölynpöly väitöskirjasta/tutkielmasta yli 100 000, 00 eoroa.
Mutta sehan on pisara meressä kun se tulee yhdlle ihmiselle, toisin kuin joku 900 euron peruspäiväraha joka tulee koko ajan enenemässä määrin useammille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy varmaan pyytää Musk tänne DEI siivoustalkoisiin !
Olis kirveellä töitä kun osa porukasta loisii eikä minkäänlaista tulostehokkuutta vaadita.
Eikös tämä nykyinen museo-opaskin maksattanut yhdelle äijänkäppyrälle vuoden palkan kunhan ei näyttäydy työmaalla ?
Aikanaan nyt EU:ssa istuva, muovisen limsapullon muovikorkin hirttonarun keksijä Katainenkin maksatti valtiolla kaverillee jostai hölynpöly väitöskirjasta/tutkielmasta yli 100 000, 00 eoroa.
Mutta sehan on pisara meressä kun se tulee yhdlle ihmiselle, toisin kuin joku 900 euron peruspäiväraha joka tulee koko ajan enenemässä määrin useammille.Jolla on pakko täytellä Kelan papereita joka kuukausi. Usealla vuosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy varmaan pyytää Musk tänne DEI siivoustalkoisiin !
Olis kirveellä töitä kun osa porukasta loisii eikä minkäänlaista tulostehokkuutta vaadita.
Eikös tämä nykyinen museo-opaskin maksattanut yhdelle äijänkäppyrälle vuoden palkan kunhan ei näyttäydy työmaalla ?
Aikanaan nyt EU:ssa istuva, muovisen limsapullon muovikorkin hirttonarun keksijä Katainenkin maksatti valtiolla kaverillee jostai hölynpöly väitöskirjasta/tutkielmasta yli 100 000, 00 eoroa.
Mutta sehan on pisara meressä kun se tulee yhdlle ihmiselle, toisin kuin joku 900 euron peruspäiväraha joka tulee koko ajan enenemässä määrin useammille.Kuinkahan monta työntekijää suomessa, jotka ei koskaan käy työpaikalla. Palkka kyllä tulee pankkitilille. Tiedän että näitä on jäänyt kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan monta työntekijää suomessa, jotka ei koskaan käy työpaikalla. Palkka kyllä tulee pankkitilille. Tiedän että näitä on jäänyt kiinni.
Kerro meillekin missä ?
Minulle nyt tulee mieleen Tytti Iso-Hookanan kielto tulla työpaikalle ja vastikkeeksi sai täyden vuoden palkan.
- Anonyymi
Persujen ja kokoomuksen temppuja vain joilla yritetään viilata äänestäjiä linssiin. Pitävät ihmisiä ihan tyhminä ja niin totta tosiaan jotkut urpoimmat vieläkin uskovat niitä.
- Anonyymi
"Persujen ja kokoomuksen temppuja vain joilla yritetään viilata äänestäjiä linssiin."
Nämä temput ovat vielä pieniä verrattuna äärivihervasemmiston SuurLemujen "viilaamisiin", kun kansasta iso osa ei ole vieläkään tajunnut, mitä tapahtui viime kunta- ja aluevaaleissa. - Anonyymi
Onneksi urpot vähenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persujen ja kokoomuksen temppuja vain joilla yritetään viilata äänestäjiä linssiin."
Nämä temput ovat vielä pieniä verrattuna äärivihervasemmiston SuurLemujen "viilaamisiin", kun kansasta iso osa ei ole vieläkään tajunnut, mitä tapahtui viime kunta- ja aluevaaleissa.????
Keitä on Suur Lemut ??? - Anonyymi
Oikeasti tyhmä on työntekijä, joka tarvitsee ay-politrukkiväkeä muka puolustamaan itseään pahaa työnantajaa vastaan.
Fiksumpi työntekijä on vain työttömyyskassan jäsen ja voi saada enemmän kuin taulukkopalkkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti tyhmä on työntekijä, joka tarvitsee ay-politrukkiväkeä muka puolustamaan itseään pahaa työnantajaa vastaan.
Fiksumpi työntekijä on vain työttömyyskassan jäsen ja voi saada enemmän kuin taulukkopalkkaa.Luuletko sinä todella ettei liiton jäsen saa kuin taulukkopalkkaa... Tolvana! Eihän se tvr mukainen taulukkopalkka ole kuin kivijalka jonka päälle se palkka rakentuu. Hko, apo, tuotantopalkkio tms. Siihen päälle... Näin se menee järjestäytyneen työnantajan järjestäytyneellä työntekiällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persujen ja kokoomuksen temppuja vain joilla yritetään viilata äänestäjiä linssiin."
Nämä temput ovat vielä pieniä verrattuna äärivihervasemmiston SuurLemujen "viilaamisiin", kun kansasta iso osa ei ole vieläkään tajunnut, mitä tapahtui viime kunta- ja aluevaaleissa.On tajuttu mitä tapahtui alue- ja kuntavaaleissaa.
Oletko sinä tajunnut ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti tyhmä on työntekijä, joka tarvitsee ay-politrukkiväkeä muka puolustamaan itseään pahaa työnantajaa vastaan.
Fiksumpi työntekijä on vain työttömyyskassan jäsen ja voi saada enemmän kuin taulukkopalkkaa.Fiksumpi yrittäjäkin maksaa vain työttömyyskassamaksuja eikä tarvitse
politrukkiväkeä muka puolustamaan ja ajamaan omia etujaan.
Fiksy työnantaja-yrittäjä säästää paljon kun ei kuulu mihinkään työnantajajärjestöön ja maksa sinne jäsenmaksuja, kun niitäei enää saa vähentää verotuksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
????
Keitä on Suur Lemut ???Orpo Purra & koko hallitus haisee.....
- Anonyymi
Ay-liike on paskoille työntekijöille. Tekijämies pystyy neuvottelemaan itselleen hyvän palkan ilman ay-liikettäkin.
- Anonyymi
Huutelee palstaporvari päiväkaljoissaan.
- Anonyymi
Kävin aikoinaan tutustumassa erääseen Nokian alihankinta firmaan Kiinassa.
Työnjohtaja kehui kuinka kaikki ovat kovia "tekijämiehiä".
Sain mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan myös työntekijöiden kans.
Eräs työntekijä osasi melko hyvin englantia, ja kertoi myös että he ovat kovia "tekijämiehiä"
Sanoin että minua kiinnostaisi kovasti tietää että minkä verran kovalle "tekijämiehelle" maksetaan.
Kertoi neuvotelleensa juuri kovan palkankorotuksen, ja että kuukausipalkka on tällä hetkellä 110 Yuan, eli noin 13€/kk.
Samaan aikaan täällä sait työstä kuin työstä vähintään toistatonnia, olit "tekijämies" tai et.
Jäin silloin miettimään että eipä sillä näytä olevan mitään merkitystä oletko "tekijämies" vai et, jos joudut yksin palkkasi nouvottelemaan. - Anonyymi
Ai pystyt vai?
Entäs sitten kun täytät 55 vuotta ja kehokin vähän jo kremppaa?
Jotkut Jonnet kuvittelevat olevansa korvaamattomia, lopultakin vain pieni marginaali on. Duunareista ei sitäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin aikoinaan tutustumassa erääseen Nokian alihankinta firmaan Kiinassa.
Työnjohtaja kehui kuinka kaikki ovat kovia "tekijämiehiä".
Sain mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan myös työntekijöiden kans.
Eräs työntekijä osasi melko hyvin englantia, ja kertoi myös että he ovat kovia "tekijämiehiä"
Sanoin että minua kiinnostaisi kovasti tietää että minkä verran kovalle "tekijämiehelle" maksetaan.
Kertoi neuvotelleensa juuri kovan palkankorotuksen, ja että kuukausipalkka on tällä hetkellä 110 Yuan, eli noin 13€/kk.
Samaan aikaan täällä sait työstä kuin työstä vähintään toistatonnia, olit "tekijämies" tai et.
Jäin silloin miettimään että eipä sillä näytä olevan mitään merkitystä oletko "tekijämies" vai et, jos joudut yksin palkkasi nouvottelemaan.Aikoinaan turistit ihmetteli, että miksi työläisten kerrostaloihin on asennettu verkot?
Selvisi, että kymmenittäin epätoivoisia "tekijämiehiä" oli hypännyt katolta. Sekin pakotie haluttiin tukkia. Ja tämä nimenomaan Kiinassa.
Kyllä kannattaa kuulua liittoon, jos liitot romahtavat, olemme kusessa. - Anonyymi
Niin pystyivät joo ennen ammattiyhdistystäkin!) Oli työaika 50-60 tuntia viikossa jne. Moni vaan luulee olevansa niin etevä että pystyisi itse neuvottelemaan työehtonsa ja tähän juuri vastapuoli pyrkiikin. Valtaosalla työntekijöistä ei kuitenkaan olisi mitään muuta mmahdollisuutta kuin tyytyä työnantajan saneluun.
- Anonyymi
Toivottavasti et ikinä kuulu samaan ryhmään jos ja kun sota syttyy.
Oletko kuullut ikinä sanontaa kaveria ei jätetä.
Mutta sinähän jättäisit jo ennen rintamalle joutumistakin.
Paska tyyppi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin pystyivät joo ennen ammattiyhdistystäkin!) Oli työaika 50-60 tuntia viikossa jne. Moni vaan luulee olevansa niin etevä että pystyisi itse neuvottelemaan työehtonsa ja tähän juuri vastapuoli pyrkiikin. Valtaosalla työntekijöistä ei kuitenkaan olisi mitään muuta mmahdollisuutta kuin tyytyä työnantajan saneluun.
Nämä huipputyömiehet varmaan tekee nyt lauantaitkin töitä kun progressiivisen verotuksen yläraja prosenttia laskettiin.
Kohta sitten tehdään kaikki taas ainakin puoli päivää arkipäivien lisäksi lauantaina taas töitä, minkä ammattiyhdistysliikkeet eli liitot sai neuvoteltua aikoinaan pois. - Anonyymi
Elä valehtele. Niin voit sinäkin Tekijämies lentää pellolle. Mitä konkkafirma sullakaan tekee kun lappu on ovessa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin aikoinaan tutustumassa erääseen Nokian alihankinta firmaan Kiinassa.
Työnjohtaja kehui kuinka kaikki ovat kovia "tekijämiehiä".
Sain mahdollisuuden vaihtaa muutaman sanan myös työntekijöiden kans.
Eräs työntekijä osasi melko hyvin englantia, ja kertoi myös että he ovat kovia "tekijämiehiä"
Sanoin että minua kiinnostaisi kovasti tietää että minkä verran kovalle "tekijämiehelle" maksetaan.
Kertoi neuvotelleensa juuri kovan palkankorotuksen, ja että kuukausipalkka on tällä hetkellä 110 Yuan, eli noin 13€/kk.
Samaan aikaan täällä sait työstä kuin työstä vähintään toistatonnia, olit "tekijämies" tai et.
Jäin silloin miettimään että eipä sillä näytä olevan mitään merkitystä oletko "tekijämies" vai et, jos joudut yksin palkkasi nouvottelemaan.Oikeassa olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai pystyt vai?
Entäs sitten kun täytät 55 vuotta ja kehokin vähän jo kremppaa?
Jotkut Jonnet kuvittelevat olevansa korvaamattomia, lopultakin vain pieni marginaali on. Duunareista ei sitäkään.Kukaan ei ole korvaamaton vaikka niin itselleen uskottelee huonoa itsetuntoa kohentaakseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan turistit ihmetteli, että miksi työläisten kerrostaloihin on asennettu verkot?
Selvisi, että kymmenittäin epätoivoisia "tekijämiehiä" oli hypännyt katolta. Sekin pakotie haluttiin tukkia. Ja tämä nimenomaan Kiinassa.
Kyllä kannattaa kuulua liittoon, jos liitot romahtavat, olemme kusessa.Näin on. Ja niitä suurella luulolla kaiken osaajia lähti oman käden kautta 90 luvulla ja niin lähtee nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin pystyivät joo ennen ammattiyhdistystäkin!) Oli työaika 50-60 tuntia viikossa jne. Moni vaan luulee olevansa niin etevä että pystyisi itse neuvottelemaan työehtonsa ja tähän juuri vastapuoli pyrkiikin. Valtaosalla työntekijöistä ei kuitenkaan olisi mitään muuta mmahdollisuutta kuin tyytyä työnantajan saneluun.
Se on 1000 % sesti Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai pystyt vai?
Entäs sitten kun täytät 55 vuotta ja kehokin vähän jo kremppaa?
Jotkut Jonnet kuvittelevat olevansa korvaamattomia, lopultakin vain pieni marginaali on. Duunareista ei sitäkään.Kukaan ei ole korvaamaton.
- Anonyymi
tekijämiehet on vähissä eikä nekään yksin pärjää ilman apulaisia, varsinkaan ilman apulaisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä huipputyömiehet varmaan tekee nyt lauantaitkin töitä kun progressiivisen verotuksen yläraja prosenttia laskettiin.
Kohta sitten tehdään kaikki taas ainakin puoli päivää arkipäivien lisäksi lauantaina taas töitä, minkä ammattiyhdistysliikkeet eli liitot sai neuvoteltua aikoinaan pois.Lääkärit kummiskin ilmoitti heti että ei tee yhtään enempää töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeassa olet.
Söitkö kiiinan reissulla koiraa tai käärmettä ruoaksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Ja niitä suurella luulolla kaiken osaajia lähti oman käden kautta 90 luvulla ja niin lähtee nyt.
Kyllä ne oli yrittäjiä jotka Suomessa laitettiin muurin eteen seisomaan 90 luvulla.
Osa selvisi, osa ei.
Terveitäkin yrityksiä tapettiin ja pakko-otettiin pankin huostaan, mikä jottei, valtio korvasi.
- Anonyymi
Ay-jäsenmaksujen verovapauden poistoa täydentäisi vielä mukavasti jos työnantajilta poistettaisiin Ay-jäsenmaksujen pidättämisvelvollisuus.
- Anonyymi
Nykyaikana jäsenmaksun voi maksaa itse nettipankissa Siihen ei enää' työnantajan aikaa ja vaivaa tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikana jäsenmaksun voi maksaa itse nettipankissa Siihen ei enää' työnantajan aikaa ja vaivaa tarvita.
Toki voi, mutta kun tyypillinen ammattiliiton jäsen, kommunisti henkeen ja vereen saa tilin, niin se oikein syöksyy kurkusta alas ja jää jäsenmaksut, monen muun laskun kanssa hoitamatta.
- Anonyymi
Olipa harvinaisen typerä kommentti 😖
Sama jos sanoisi että täydentäisi vielä mukavasti jos työnantajilta poistettaisiin kaikkien muidenkin maksujen pidättämisvelvollisuus aina ennakonpidätystä myöten 🙄 - Anonyymi
Olen kuullut kerrottavan, että työntantajat itse halusivat suorittaa tämän maksun jotta tietäisivät ketkä työntekijöistä kuuluvat liittoon.
- Anonyymi
Eihän kaikki niitä nytkään pidätä ja osa pidättää mutta ei tilitä eteenpäin.
Jokaisella on oikeus tilittää ne itse liitoille ja kassoille jos epäilee väärinkäytöstä.
Jos työttömyys kohtaa ja maksuja ei ole tilitetty eteenpäin vaikka ne olisi pidätetty palkasta, päivärahaa ei makseta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki voi, mutta kun tyypillinen ammattiliiton jäsen, kommunisti henkeen ja vereen saa tilin, niin se oikein syöksyy kurkusta alas ja jää jäsenmaksut, monen muun laskun kanssa hoitamatta.
En ole tiennytkään että näissä ravintoloissa ja yökerhoissa, sekä " työ- ja kokousmatkoilla" sihteeriään polkevat, kokkelia nokkaan vetävät , viagran voimalla huoria polkevat ovat kommunisteja ?
Se on kyllä tiedossa, että niillä on useampiakin eri ammattiliittoja joihin maksavat jäsenmaksuja. - Anonyymi
Kyllä vaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikana jäsenmaksun voi maksaa itse nettipankissa Siihen ei enää' työnantajan aikaa ja vaivaa tarvita.
Olen niin tehnyt aina. Ennen nettipankkiakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki voi, mutta kun tyypillinen ammattiliiton jäsen, kommunisti henkeen ja vereen saa tilin, niin se oikein syöksyy kurkusta alas ja jää jäsenmaksut, monen muun laskun kanssa hoitamatta.
Ai .mihin tilastoon perustat. Vai onko jonkun persun tietoa eiköhän ne duunarit ole kaiken rakentaneet sullekin paskanjauhajalle ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikana jäsenmaksun voi maksaa itse nettipankissa Siihen ei enää' työnantajan aikaa ja vaivaa tarvita.
Idiootti, kenelle sen "maksun"maksat??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti, kenelle sen "maksun"maksat??
No satonen ja vartiainen filippiineillä ja vietnamissa kävi orpopurran ja alexpressan valtuutettuna haistelemassa, olisko pienpalkkaista työvoima tarjolla, no sivuasia: oranssi vartiainen ja maimaton Satiainen oli SAMALLA matkalla haistelemassa "ilmapiiriä", hmm. järkätty homokeikka!!!
- Anonyymi
Niin maksaahan ne työnantajat jo nyt itse omat Ay-jäsenmaksunsa tilitoimiston kautta ja siihen kohdistuvan tilitoimiston kustannuksenkin ne saa vähentää verotuksessa.
Vois tosiaan jokainen työntekijä maksaa jäsenmaksunsa itse, niin ne tuisi varmasti perille, eikä ainoastaan pidätettäisi tilistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki voi, mutta kun tyypillinen ammattiliiton jäsen, kommunisti henkeen ja vereen saa tilin, niin se oikein syöksyy kurkusta alas ja jää jäsenmaksut, monen muun laskun kanssa hoitamatta.
Toisia arvostelee yleensä omiin lähtökohtiinsa liittyen.
Pettäjä on yleensä mustasukkainen ja juoppo kuvittelee, että muillakin on ainainen jano.
Nämä ressukat kuvittelevat että kun omat laskut jäävät hoitamatta, niin se on lähtökohta myös muilla. Kuten kirjoittajalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa harvinaisen typerä kommentti 😖
Sama jos sanoisi että täydentäisi vielä mukavasti jos työnantajilta poistettaisiin kaikkien muidenkin maksujen pidättämisvelvollisuus aina ennakonpidätystä myöten 🙄Onneksi on tullut pakollinen työtulorekisteri johon TYÖNANTAJAN ON LAIN MUKAAN PAKKO ilmoittaa maksetut palkat.
Tämä rekisteri antaa tiedot verottajalle ja Kelalle ja ja kertoo bruttotulon ja veron määrän.
Mikäli työntekijän palkasta pidätetyt verot ovat eteenpäin tilittämättä, siitä kyllä verottaja lähettää heti karhun ja korko juoksee heti.
Haluatko että tämäkin työnantajan ilmoitusvelvollisuus poistetaan ?
- Anonyymi
Aloitus on faktaa.
- Anonyymi
Yksi parhaimpia uudistuksia, mitä työmarkkinoilla on tehty, on poistaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Hyvä työmies/nainen ei liittoja tarvitse, liittoon kuuluminen on merkki erittäin laiskasta ja huonosta työmiehestä/naisesta. Seuraavaksi hallituksen on helpotettava irtisanomista huomattavasti.
- Anonyymi
Ammattiliittoihin kuuluminen irtisanomisperusteeksi?
- Anonyymi
Olin aikoinaan sellaisessa isohkossa firmassa töissä jossa oli muutama työntekijä jotka eivät kuuluneet liittoon.
Nuukailivat kaikissa muissakin asioissa kuin liitonjäsenmaksuissa, kahviporukassa eivät tuoneet kahvia kun olisi ollut heidän vuoro, kahvipullaa ei ikinä. Mutta työnantajan hanskoja, työkaluja yms muuta kyllä lähti näiden "hyvien työntekijöiden" matkaan.
Nykyisessä työpaikassa oli aluksi muutama loimaalainen jotka jjatkuvasti valittivat huonoa palkkaansa, no me sitten sanottiin heille että teidän pitää sanoa loimaan kassalle että neuvottelee teille paremmat sopimukset. Tämän jälkeen älysivät liittyä liittoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin aikoinaan sellaisessa isohkossa firmassa töissä jossa oli muutama työntekijä jotka eivät kuuluneet liittoon.
Nuukailivat kaikissa muissakin asioissa kuin liitonjäsenmaksuissa, kahviporukassa eivät tuoneet kahvia kun olisi ollut heidän vuoro, kahvipullaa ei ikinä. Mutta työnantajan hanskoja, työkaluja yms muuta kyllä lähti näiden "hyvien työntekijöiden" matkaan.
Nykyisessä työpaikassa oli aluksi muutama loimaalainen jotka jjatkuvasti valittivat huonoa palkkaansa, no me sitten sanottiin heille että teidän pitää sanoa loimaan kassalle että neuvottelee teille paremmat sopimukset. Tämän jälkeen älysivät liittyä liittoon.Älä viitti valehdella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti valehdella
En minä ole tänne valehtelmaan tullut.
- Anonyymi
Oletko sinä mielestäsi sellainen, hyvä työmies/nainen?
Kuvitteletko todella, että se suojelee sinua ja kuinka pitkään?
Liittoon kuuluminen, järjestäytyminen kertoo siitä, että on fiksu. Ei yksittäisellä ihmisellä ole todellisuudessa neuvotteluvoimaa, varsinkaan tämän hetken työmarkkinatilanteessa. Se joka niin kuvittelee, ei vain ole kokenut työelämään kyllin pitkään.
No, anyways, kun karu todellisuus ennemmin tai myöhemmin teille "työn sankareille" paljastuu, tippuneen leuka kengälle. - Anonyymi
Ai me laiskoja jotka liittoon kuuluvat ? Mene haistapaskan maihin jossa saat riisikupin ja 15 tunnin työpäivän. Kukaan ei sinua estä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin aikoinaan sellaisessa isohkossa firmassa töissä jossa oli muutama työntekijä jotka eivät kuuluneet liittoon.
Nuukailivat kaikissa muissakin asioissa kuin liitonjäsenmaksuissa, kahviporukassa eivät tuoneet kahvia kun olisi ollut heidän vuoro, kahvipullaa ei ikinä. Mutta työnantajan hanskoja, työkaluja yms muuta kyllä lähti näiden "hyvien työntekijöiden" matkaan.
Nykyisessä työpaikassa oli aluksi muutama loimaalainen jotka jjatkuvasti valittivat huonoa palkkaansa, no me sitten sanottiin heille että teidän pitää sanoa loimaan kassalle että neuvottelee teille paremmat sopimukset. Tämän jälkeen älysivät liittyä liittoon.Hyvä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti valehdella
Jospa sinä valehtelet ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä mielestäsi sellainen, hyvä työmies/nainen?
Kuvitteletko todella, että se suojelee sinua ja kuinka pitkään?
Liittoon kuuluminen, järjestäytyminen kertoo siitä, että on fiksu. Ei yksittäisellä ihmisellä ole todellisuudessa neuvotteluvoimaa, varsinkaan tämän hetken työmarkkinatilanteessa. Se joka niin kuvittelee, ei vain ole kokenut työelämään kyllin pitkään.
No, anyways, kun karu todellisuus ennemmin tai myöhemmin teille "työn sankareille" paljastuu, tippuneen leuka kengälle.Ja se on heille oikein
- Anonyymi
Laissa meillä on vain kuukausi josta hallitus päättää. Pitkä sopimukset Ay liikkeen sopimuksia.
- Anonyymi
Hm.. kerro jos uskallat: mitä työtä teet, paljonko saat ansiopalkkaa?, oletko ns, somepersoona, maksatko veroja rehellisesti vai KUSETATKO KAIKKIA JA BAUTIT SHIITÄ, F*KING BITS!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin aikoinaan sellaisessa isohkossa firmassa töissä jossa oli muutama työntekijä jotka eivät kuuluneet liittoon.
Nuukailivat kaikissa muissakin asioissa kuin liitonjäsenmaksuissa, kahviporukassa eivät tuoneet kahvia kun olisi ollut heidän vuoro, kahvipullaa ei ikinä. Mutta työnantajan hanskoja, työkaluja yms muuta kyllä lähti näiden "hyvien työntekijöiden" matkaan.
Nykyisessä työpaikassa oli aluksi muutama loimaalainen jotka jjatkuvasti valittivat huonoa palkkaansa, no me sitten sanottiin heille että teidän pitää sanoa loimaan kassalle että neuvottelee teille paremmat sopimukset. Tämän jälkeen älysivät liittyä liittoon.Loimaa ei määrää palkoista...!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä mielestäsi sellainen, hyvä työmies/nainen?
Kuvitteletko todella, että se suojelee sinua ja kuinka pitkään?
Liittoon kuuluminen, järjestäytyminen kertoo siitä, että on fiksu. Ei yksittäisellä ihmisellä ole todellisuudessa neuvotteluvoimaa, varsinkaan tämän hetken työmarkkinatilanteessa. Se joka niin kuvittelee, ei vain ole kokenut työelämään kyllin pitkään.
No, anyways, kun karu todellisuus ennemmin tai myöhemmin teille "työn sankareille" paljastuu, tippuneen leuka kengälle.💪💪 😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä mielestäsi sellainen, hyvä työmies/nainen?
Kuvitteletko todella, että se suojelee sinua ja kuinka pitkään?
Liittoon kuuluminen, järjestäytyminen kertoo siitä, että on fiksu. Ei yksittäisellä ihmisellä ole todellisuudessa neuvotteluvoimaa, varsinkaan tämän hetken työmarkkinatilanteessa. Se joka niin kuvittelee, ei vain ole kokenut työelämään kyllin pitkään.
No, anyways, kun karu todellisuus ennemmin tai myöhemmin teille "työn sankareille" paljastuu, tippuneen leuka kengälle.Äitin tissiä vieläkin imevät, ruokapöydässä istuvat, pyykkinsä pesettävät ja perintöosakkeessaa asuvat perusduunarit kuvittelevat itse työnteollaan päässeensä nykytilanteeseensa.
He oikeasti uskovat kaiken tämän saaneensa pelkästään omalla palkkatyöllään.
- Anonyymi
Ammattiyhdistysten maksujen verovähennysoikeus tulee poistaa .
Se on epäoikeudenmukainen. Kaikilla ei ole vastaavia maksuja mutta kaikki joutuvat tukemaan omassa verotuksessaan.
Se ei ole tulonhannkimiseen liittyvä kulu.
Jokainen ryhmä saa ja pitää valvoa etujaan, mutta maksaa kulut itse.- Anonyymi
Ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeus palaa heti voimaan kun uusi hallitus astuu remmiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeus palaa heti voimaan kun uusi hallitus astuu remmiin.
Ei ole seuraavakaan eduskunta vasemmistolainen.
- Anonyymi
Epätoivoisia silmänkääntötemppuja kun ovat ensin saaneet mittaamatonta tuhoa aikaiseksi.
- Anonyymi
Älkää luopuko ammattiliitoista.
Työelämän ehdot ja oikeudet, työnantajien ruotuun laittaminen, ja myös työttömyysturva, ovat tärkeitä työntekijöille.
Fasistit yrittävät tehdä suomesta Amerikan kaltaisen , villin lännen.
Ajaa julkisen talouden alas.
Mutta se ei näytä mahtuvan joidenkin ääliöiden päähän, vaikka he itsekään eivät monikaan ole mitään hyvin pärjäävää sakkia.
Fasismi, länsimainen, muka vapaan lännen ajattelu on vielä monen ääliön johtotähti.
Mikä on vapaus, ja onko sinulla vapaus, jos taskun pohjalla tai kukkarossa on rahapesässä vain suuri reikä, ja pankit ilmoittavat tilin ylityksestä?
Mihin voit mennä, mihin voit matkustaa, missä voit asua ja miten, onko sinulla oikeasti varaa ostaa ruokaa, onko sinulla varaa lastesi harrastuksiin, jos niitä on, hoidetaanko sinut terveeksi, onko sinulla turvattu vanhuus tai vain saattohoito, jonka kristillinen ministeri kuulutti riihessä kuuluvan kaikille, joka sekin oli suoraa ilkeyttä hallituksen taholta, vai hengailetko leipäjonoissa, joissa sielläkin on ulkomaalaisenemmistö kärkkymässä leipäpussia nälkäsi sammuttamiseen.?- Anonyymi
En luovu, ammattiliitto takaa mm. lakimiehen avuksi kiistatilanteisiin, omilla rahoilla harva lakimiehen palkkaa on ne niin kalliita. Vaikka et itse juuri nyt lakimiestä tarvitsis, niin joku muu saattaa tarvita. Liitto on yhteisö joka pitää omiensa puolta. Unohtakaa ne palkat, jokainen neuvottelee itse oman palkkansa, liitot neuvottelee vain yleiskorotuksista ja valvoo yleistä palkkatasoa.
Joku pelote työnantajillakin pitää olla, muuten alkaa totaalinen riisto. - Anonyymi
Et ole koskaan ollut liiton jäsen porvritrolli.
- Anonyymi
"Älkää luopuko ammattiliitoista."
Öyhötyksesi on surkeaa porvariprovoilua. - Anonyymi
Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luovu, ammattiliitto takaa mm. lakimiehen avuksi kiistatilanteisiin, omilla rahoilla harva lakimiehen palkkaa on ne niin kalliita. Vaikka et itse juuri nyt lakimiestä tarvitsis, niin joku muu saattaa tarvita. Liitto on yhteisö joka pitää omiensa puolta. Unohtakaa ne palkat, jokainen neuvottelee itse oman palkkansa, liitot neuvottelee vain yleiskorotuksista ja valvoo yleistä palkkatasoa.
Joku pelote työnantajillakin pitää olla, muuten alkaa totaalinen riisto.Jos joudut myymään työpanoksesi liian halvalla, olet käytännössä orja menettäen valtaosan ajasta, rahan riittäessä juuri ja juuri pakollisiin elämisen kustannuksiin. Joudut käytännössä vielä elättämään pankkeja, ostaessasi lainarahalla välttämättömyyksiä.
- Anonyymi
Se on jo käynnissä ja on saatava loppumaan. Pahalla tai hyvällä. Muualla järjestäytyminen nousee meillä yritetään saada laskemaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luovu, ammattiliitto takaa mm. lakimiehen avuksi kiistatilanteisiin, omilla rahoilla harva lakimiehen palkkaa on ne niin kalliita. Vaikka et itse juuri nyt lakimiestä tarvitsis, niin joku muu saattaa tarvita. Liitto on yhteisö joka pitää omiensa puolta. Unohtakaa ne palkat, jokainen neuvottelee itse oman palkkansa, liitot neuvottelee vain yleiskorotuksista ja valvoo yleistä palkkatasoa.
Joku pelote työnantajillakin pitää olla, muuten alkaa totaalinen riisto.Kyllä.
- Anonyymi
Veronvähennysoikeus ja sitten lakkoillaan hallitusta vastaa, Ei käy sanon minä Verolle maksut kuten muutkin jäsenmaksut Maksan veron kaikista jäsenmaksuista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joudut myymään työpanoksesi liian halvalla, olet käytännössä orja menettäen valtaosan ajasta, rahan riittäessä juuri ja juuri pakollisiin elämisen kustannuksiin. Joudut käytännössä vielä elättämään pankkeja, ostaessasi lainarahalla välttämättömyyksiä.
Liian halpapalkkaisessa työssä ei kannata siis olla. Vapaita työpaikkoja on paljon tai voi ruveta yrittämään.
- Anonyymi
Itse erosin kuitenkin SAK:sta
tämän uutisen jälkeen
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8bc91803-cfc0-489b-95cc-413e91dcc41f
Naisia rasistisesti haukuttiin, ja ei menty neuvottelemaan VAAN KUNTOILTIIN MERKKIVAATTEISSA siis HARRASTETTIIN
LISÄKSI johtaja niin kännissä, ettei suoraan kävele = välitön ero liitosta
lisään edelliseeni
Kyllä ay-pomot näyttävät lehtikuvissa hyvinvoivilta
pallpaidat ja läskia reilusti keskivartalossa
Mutta ymmärtääköSAK:N jäsenmaksun maksajat - että puolueen johto käy pienituloisen duunarin taskulla suuripalkkaisten ITSENSÄ hyväksi?- Anonyymi
Öyhötyksesi on surkeaa porvariprovoilua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öyhötyksesi on surkeaa porvariprovoilua.
Kaltaises
Fasistit yrittävät tehdä suomesta Amerikan kaltaisen , villin lännen.
Perustele hyvä lapsi edes lauseen mittaista teksiäsi jota massapostaat molempaan viestinni TAI POISTATA NE
OVATKO kommentoijat niitä teinejä jotka pakotettiin lisävuosiin koulussa Marinin hallituksen aikaan?
Mutta se ei näytä mahtuvan joidenkin ääliöiden päähän, vaikka he itsekään eivät monikaan ole mitään hyvin pärjäävää sakkia.
Yhden lauseen kirjoittaminen ja omin, siis keksityin sanoin on merkki sisäsiittoisuudesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaltaises
Fasistit yrittävät tehdä suomesta Amerikan kaltaisen , villin lännen.
Perustele hyvä lapsi edes lauseen mittaista teksiäsi jota massapostaat molempaan viestinni TAI POISTATA NE
OVATKO kommentoijat niitä teinejä jotka pakotettiin lisävuosiin koulussa Marinin hallituksen aikaan?
Mutta se ei näytä mahtuvan joidenkin ääliöiden päähän, vaikka he itsekään eivät monikaan ole mitään hyvin pärjäävää sakkia.
Yhden lauseen kirjoittaminen ja omin, siis keksityin sanoin on merkki sisäsiittoisuudestaYhden lauseen kirjoittaminen ja omin, siis keksityin sanoin on merkki sisäsiittoisuudesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaltaises
Fasistit yrittävät tehdä suomesta Amerikan kaltaisen , villin lännen.
Perustele hyvä lapsi edes lauseen mittaista teksiäsi jota massapostaat molempaan viestinni TAI POISTATA NE
OVATKO kommentoijat niitä teinejä jotka pakotettiin lisävuosiin koulussa Marinin hallituksen aikaan?
Mutta se ei näytä mahtuvan joidenkin ääliöiden päähän, vaikka he itsekään eivät monikaan ole mitään hyvin pärjäävää sakkia.
Yhden lauseen kirjoittaminen ja omin, siis keksityin sanoin on merkki sisäsiittoisuudestaNo ei tuo sinunkaan ulosantisi kovin kypsältä vaikuta.
Suomi24 palstalta ei voi poistaa edes omia viestejä. Eli jos huomaat kirjoittaneesi roskaa et voi tehdä asialle mitään.... - Anonyymi
Olisithan sinä voinut itse asettua ehdolle jos kerran paremmin edustus ja neuvotteluhommat hoidat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhden lauseen kirjoittaminen ja omin, siis keksityin sanoin on merkki sisäsiittoisuudesta
Olitko jalan levittäjänä ?
- Anonyymi
Hyvä aloitus. Kiitos.
- Anonyymi
Aloitus on typerä yleistys ja disinformaatiota.
Aloittaja sivuuttaa sen, että vähennysoikeuksien poiston ja veronkevennysten nettovaikutus on yksilöllinen, ei tasasuhtainen tai kaavamainen, sillä se riippuu yksilön tuloista, maksujen suuruudesta ja asuinkunnasta, sekä siitä, miten vähennysoikeuksia on hyödynnetty aiemmin.
Eli aloittaja sinä et ymmärrä, että osalla tulot on pieniä, osalla isommat, kaikki eivät kuulu liittoon, osa kuuluu, osalla jäsenmaksut ovat pieniä, osalla suuria, on kuntakohtaisia eroja, osa ei käytä työsuhdepyörää, osa käyttää, osa ei etätyöskentele, osa etätyöskentelee... tästä aloittaja voit yrittää jotenkin takoa kuuppaasi, miten runsaasti on olemassa erilaisia yhdistelmiä, joissa vähennysoikeuksien poistot ja veronkevennykset tuntuvat usein eri tavoin.
Tällä hetkellä ei ole tietoa tai annettu julkisuuteen taulukoita tms., joista nähdään, kuinka suurella määrällä nettovaikutus on positiivinen, tai neutraali, tai negatiivinen. Se kuitenkin tiedetään, että vähennysoikeuksien poisto on 190 miljoonaa euroa ja veronkevennysten määrä on 525 miljoonaa euroa. 2027 veronkevennykset nousee 650 miljoonaan euroon.
Oli tietenkin ymmärrettävää ja ennalta-arvattavaa, millaiseksi retoriikaksi vihavasemmisto tämänkin aiheen tuli muotoilemaan. Tuttuun tapaan vihavasemmisto hakee aina kaikki negatiiviset seikat, kertoo ne sadalla, ja jos negatiivisia seikkoja ei löydy, se väärentää sellaisia. Lisäksi vihavasemmisto vaikenee positiivisista ja jopa neutraaleista asioista, jotta retoriikka on mahdollisimman syyllistävää, lokaavaa ja leimaavaa.
Tämä on tunnettua vihervasemmiston taktista voimaa, eli sitä voimaa, jota se ruokkii ja valjastaa räyhägeeniset tekemään paskaduunin puolestaan. Eli kyse on aina vaalivaikuttamisesta, poliittisesta kilpailusta, sekä kiilusilmäisestä vallantavoittelusta. On tunnettua, että vihervasemmistolla on valtava himo muodostaa yhteiskunta, jossa he ovat ylin sanelija, miten tässä maassa eletään, mitä ollaan mieltä, miten puhutaan, miten ei puhuta jne.
Kuten ollaan nähty vihervasemmiston 2023 vaalitappiosta lähtien, se lähti aivan välittömästi sotajalalle ja ainoa tavoite on manipuloida äänestäjät uskomaan, että "vasemmisto hyvä, oikeisto paha", jotta seuraavissa vaaleissa tulee voitto. Sen vaikutuksia nähtiin myös lähivaaleissa. Ja sen pitäisi olla kaikille normaaleille ihmisille huolestuttava ilmiö. Ja juuri tästä primitiivisestä ja taantumuksellisesta elämäntavasta ja asennemaailmasta johtuen, johon se repii tavallisia ihmisiä mukaan, hyödykkeiksi, äänestäjien täytyy ymmärtää pitää tämä porukka jatkossakin penaltiboksissa. Meillä ei ole varaa sellaiseen yhteiskuntaan, millaiseksi vihervasemmisto haluaa sen rakentaa.- Anonyymi
no jopas oli vuodatus, lienet katkeroitunut omasta tyhmyydestäsi, se ei ole kuitenkaan hallituksen vika, vaan lähinnä sukusi.
- Anonyymi
Eikä varsinkaan siihen mitä oikeisto " rakentaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no jopas oli vuodatus, lienet katkeroitunut omasta tyhmyydestäsi, se ei ole kuitenkaan hallituksen vika, vaan lähinnä sukusi.
Persut ne olettaa tuntevansa kaikkien suvut. On ne mestareita .
- Anonyymi
Pääministeri Orpo oli sitä mieltä. että on hyvä olla vaihtoehtoja: voi käyttää 15- 30 euron veronalennuksen joko kulutukseen tai ay-jäsenmaksujen maksuun. Fiksuus syntyy vaihtoehdoista.
Heh, heh tuota Orpoa!- Anonyymi
Äläs muuta sano !
- Anonyymi
Tämä on sitä vahvaa ja välittävää Suomea!
Tämä on sitä Kokoomuslaista talousosaamista kun saadaan maa tuhottua!- Anonyymi
Kokoomuksen saatua valtaa muutaman vuosikymmenen ajan, alamme nähdä tuloksia. Maa velkaantuu kiivaasti, kohta 200 miljardia! Mihin nämä rahat menee/ovat menneet?
- Anonyymi
Ja persusaatanat vahvasti mukana,sekä uskon hihhulit. Halleluuuuuja !
- Anonyymi
Vassarit yrittää hampaat irvessä yIIäpitää vaIheita, että kaikki mitä Orpon hallitus tekee, on väärin ja haitallista. Totuus on kuitenkin toinen. Vassarit on tehneet paljon vahinkoa yhteiskunnalle ja nyt keskusta-oikeisto siivoaa heidän sotkujaan. Tietenkin vassarit on tästä kiukkuisia.
- Anonyymi
Ei kukaan ole väittänyt, että KAIKKI, mitä hallitus tekee olisi haitallista. Suurin osa on, mutta ei kaikki.
Hallutuksen mokat:
1. Työttömyyttä lisäävät toimet keskellä laskusuhdannetta.
2. Kurjistamispolitiikasta kärsivät niin vanhukset kuin köyhätkin - ja pitkällä tähtäimellä rikollisuus tulee nousemaan.
3. Rikkaille veronkevennykset velkarahalla.
Hallituksen hyvät toimet:
1. Maanpuolustuksesta ei ole tingitty. Siihen on ohjattu lisää varoja. - Anonyymi
Äläpä liioittele kaikki sanalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänyt, että KAIKKI, mitä hallitus tekee olisi haitallista. Suurin osa on, mutta ei kaikki.
Hallutuksen mokat:
1. Työttömyyttä lisäävät toimet keskellä laskusuhdannetta.
2. Kurjistamispolitiikasta kärsivät niin vanhukset kuin köyhätkin - ja pitkällä tähtäimellä rikollisuus tulee nousemaan.
3. Rikkaille veronkevennykset velkarahalla.
Hallituksen hyvät toimet:
1. Maanpuolustuksesta ei ole tingitty. Siihen on ohjattu lisää varoja.No se on oikein mennyt. Muut ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä liioittele kaikki sanalla.
No kerro mitä hyvää hallitus on saanut aikaan.
- Anonyymi
Ei näitä punikkimaksuja ole pakko maksaa!
- Anonyymi
V. 1918 TAISTO ON VIETÄVÄ LOPPUUN SAAKKA. PUNAISET ON HÄVITETTÄVÄ TÄSTÄ MAASTA. JOKA IKINEN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V. 1918 TAISTO ON VIETÄVÄ LOPPUUN SAAKKA. PUNAISET ON HÄVITETTÄVÄ TÄSTÄ MAASTA. JOKA IKINEN.
Mitäs sen jälkeen?
Kukaan ei enää maksa veroja, ja vievät sinultakin sen läppärin pois siellä Niuvanniemen sairaalassa.
Sen jälkeen pienennetään lämpöjä siellä sun pienessä suljetussa kopissasi, säästetään lääkkeissä, ruoassa ja siivouksessa.
Lopulta kuolet sinne pieneen ahtaaseen koppiin omine harhoineen eikä kukaan tiedä susta mitään kun et enää pääse ulkomaailmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V. 1918 TAISTO ON VIETÄVÄ LOPPUUN SAAKKA. PUNAISET ON HÄVITETTÄVÄ TÄSTÄ MAASTA. JOKA IKINEN.
Sulla lienee naama sen verran punainen, että voit hyvin aloittaa itsestäsi!
- Anonyymi
No menepä persujen onnen maahan Venäjälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sen jälkeen?
Kukaan ei enää maksa veroja, ja vievät sinultakin sen läppärin pois siellä Niuvanniemen sairaalassa.
Sen jälkeen pienennetään lämpöjä siellä sun pienessä suljetussa kopissasi, säästetään lääkkeissä, ruoassa ja siivouksessa.
Lopulta kuolet sinne pieneen ahtaaseen koppiin omine harhoineen eikä kukaan tiedä susta mitään kun et enää pääse ulkomaailmaan.Ihanaa jos hullulle huutajalle noin käy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla lienee naama sen verran punainen, että voit hyvin aloittaa itsestäsi!
Jo tänään. Kun pullo on tyhjä.
- Anonyymi
Pakottako joku osallistumaan näiden ”Riku Aaltojen” satojentuhansien tulojen rahoittamiseen?
Eikö se ole ihan jokaisen itsensä päätettävissä, haluaako osallistua niihin?- Anonyymi
No mutta hyvänenaika sentään!
Osallistuuhan työnantajatkin vielä suuremmilla summilla Häkäpönttö Jyrin rahoittamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta hyvänenaika sentään!
Osallistuuhan työnantajatkin vielä suuremmilla summilla Häkäpönttö Jyrin rahoittamiseen.Eihän tuo vielä mitään, mutta kun jotku idiootit rahoittaa loimaan kassaa 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Ei pakota mutta mielellään EKn liittoihin.
- Anonyymi
Persu puolue on entinen puolue. sielä on johdossa vika. Ku vika tulee johtoon,
siitä tulee entinen puolue. - Anonyymi
Etujen ja vereonkevennyksien suhteen myös veroprosentti muuttuu ja sehän tietää palkansaajille tavallisille keksipalkkaisille isompaa verotusta.
Homma jää siis plus miinus nolla tai tulot pienemmiksi verotuksen jälkeen.
Häkämieksin nillitti A-stdiossa mutta miki kun hänelle puolimiljoonaa tienaavalle ja kymmeniä tuhansia lisää vuodessa eli miettikää nyt näitä porvareiden etuja.
Satonen ja hallitus vei kaiken duunareilta ja nyt vielä kuntaliitto ei annakaan naisvalta- alalle luvattuja korotuksia. Heitäkin huijattiin ihan räikeästi.
Poliisit ja Valtio saa pienempiä etujaja korotuksia kuin muut. Kyllä kaikenkaikkiaan nuo palkankorotukset oli vain n 2 % vuodessa eli muutamia kymppejä, miinu verot eli eipä sillä voi hurrata. Luvattiin kymmeniä prosentteja.
Siinäin Ammattiliito pettivät jäsenesä. kyllä Suomess aon kohta yhtä villi meno työmaailmassa kun kuriirit hoitaa palkka-asioita ja työantaj potkii kalliita ulos.
Pienet palkat sitähän Ek, yrittäjät ja työantajat ajoivat ja etujen pooistoja. Kuinka kävikää rikkaille lisää ja erilaisia etuja lisää. Hoito, vanhukset, sairaat ja hieltä voi riistää nostamalla maksuja. Yksityislle lisää, jotta Sanni Grahn pääsee pillulääkärille yksityiselle. Amen- Anonyymi
Hyvin hoksattu
- Anonyymi
Itseasiassa moni pienituloinen nytkin maksaa veroja hyvin vähän tai ei ollenkaan. Lakisääteiset maksut on aina toki maksettava, mutta ne eivät ole veroja.
- Anonyymi
# Mitä "saatiin".
» 2 000 euroa kuukaudessa tienaavan verotus kevenee 15 euroa kuukaudessa.
» 3 000 euroa kuukaudessa tienaavan verotus kevenee 31 euroa kuukaudessa.
» 4 000 euroa kuukaudessa tienaavan verotus kevenee 25 euroa kuukaudessa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a9c5ee61-66db-47e6-ab77-6287aedfbf89
» Veroalen rahoitus|Hallitus ottaa veroalen rahoittamiseksi rahaa valtion omasta eläkerahastosta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011189306.html
» Viime vuonna otettiin 200 miljoonaa euroa palkansaajilta työttömyysvakuutusmaksujen alennuksesta.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-178655
# Mistä luovuttiin.
« Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
« Eläkeikä nousee.
« Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
« Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
« Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
« Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
« Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
« Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
« Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
« Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
« Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
« Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
« Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
« Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
« Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
« Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei kiristyksiä.
« Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
« Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin.
« Ansiosidonnaisen porrastus. Etuuden määrä laskee 40 etuuspäivän jälkeen 20 % ja 170 etuuspäivän jälkeen 25 %.
« Omavastuupäivät 5 -> 7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
« Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
« Lapsikorotukset pois.
« Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
« Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
« Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
« Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia.
« Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli 15 miljardia euroa. https://kikykello.fi/
[3 000 e/kk tienaava maksaa 750 euroa vuodessa Sipilän hallituksen aikana päätettyjä "kiky-maksuja"]
« Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus poistetaan.
# Muuta huomionarvoista.
«» Arvonlisävero (ALV) nostettiin hallituskauden alussa 24 -> 25,5 prosenttiin.
«» Lääkkeiden arvonlisävero nousi 10 prosentista 14 prosenttiin.
«» Samaan aikaan nousi myös lääkekorvausten alkuomavastuu, joka nousi nykyisestä 50 eurosta 70 euroon. Korotus myös lääkekattoon eli vuosiomavastuuseen joka nousi 633,17 euroon.
«» Terveydenhuollon asiakasmaksut nousivat vuodenvaihteessa lähes koko Suomessa. Perusterveydenhuollon maksuja korotettiin 22,5 % ja erikoissairaanhoidon 45 %.
«» Vuonna 2025 kuntavero nousee 68 kunnassa ja laskee neljässä kunnassa.
«» Keskituloinen palkansaaja maksaa veroja 2025 enemmän kuin kertaakaan kymmenen viime vuoden aikana. Asia selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan verokoneen laskelmista.
https://www.eva.fi/blog/2024/12/17/suomalaisten-verotus-nousee-ennatyskirealle-tasolle/
«» Tilastot paljastavat: Suomi lähellä Euroopan kalleimpien maiden kärkeä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tilastot-paljastavat-suomi-lahella-euroopan-kalleimpien-maiden-karkea/8961600
«» Hallitus päätti poistaa niin sanotun kaavamaisen työhuonevähennyksen sekä työsuhdepyörien veroedun ensi vuoden alusta lähtien. Nämä veroedut ovat suosittuja. Verohallinnon mukaan vuonna työhuonevähennys on yksi suosituimmista erikseen haettavista veroeduista. Sen saajien lukumäärä oli 391 295 suomalaista vuonna 2023 .
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-poistaa-etatyolaisten-suosiman-veroedun-koskee-350-000-suomalaista/19f7b5b9-8f21-474b-958a-9df3b421b0ee- Anonyymi
Ja näistä työtön ja osa aikainen persu hurraa. Ei ole tyhmyydellä rajaa!
- Anonyymi
Opettaja opettaja
- Anonyymi
Ammattiliiton verovähennyksen poiston voi korvata helposti,.eroa kirkosta et häviä mittään.
- Anonyymi
oon jo eronnut, tuleeko säästöä jos eroaa uudestaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oon jo eronnut, tuleeko säästöä jos eroaa uudestaan?
Erosin jo 20-vuotiaana 80-luvulla
Tosin se ei vaikuttanut uskonnolliseen vakaumukseeni mitenkään
- Anonyymi
Syksyllä tämä hallitus nosti arvonlisäveroa, joten kaikki kallistui. Asuminen, liikkuminen, lämmittäminen. pukeutuminen ja jopa syöminen vaikka ruoan alv onkin pienempi.
Ja pienituloiset eivät maksa valtionveroa, joten mitään veroalea heille ei tullut.- Anonyymi
Ei tietenkään mutta alvin nousu on heidänkin maksetta kohonneiden hintoineen ja nyt saattaa vielä Alvi nousta kolminkertaiseksi. Se on vero tollukat.
- Anonyymi
Suomen kustannukset ovat nouseet mm ilmaston takia , Venäjän agression takia, asylistien takia.
- Anonyymi
Wex
- Anonyymi
Kuka penää veroalen perään, jos ei tee tarpeeksi töitä. Töitä löytyy, jos haluaa tehdä, eikä ole niin nirso väliaikaisen työn suhteen. Ja kuka oikeasti haluaa kuulua liittoon, jossa pamput kusettavat alaisiaan. Liitot ovat vain pampuille, jotka ovat edustavinaan duunareita. Hyvä hallitus!
- Anonyymi
Verotus voi hieman keventyä, mutta menot kasvavat ja pian koko Suomi pl. privilegioista nauttiva puoluekoneisto ja sosialistinen ay-johto on velkasaneerauksessa. Kaikki puolueet kannattavat nykymenoa eli hyvinvointivaltiota. Eri mieltä puolueet ovat siitä, mikä puolue olisi paras kipparoimaan sosialistista Suomea.
- Anonyymi
Hallitus lisäilee tasaveroja jotka koskee suhteellisesti eniten pieni/keskituloisia. Rikkaille jackpotti lisäksi veronkevennysten muodossa. No nyt kuulemma tulee kannustimia edetä uralla ja näin Suomi nousee! Odotetaan tuloksia kun tämä nousu nyt alkoi...
- Anonyymi
Viherpunikkien muslimiveljeskunnat yhdessä voivat kipparoida sosialistista islamilaista SUOMEA!
Eikö totta?
- Anonyymi
Ilman yritysten liikevoittoja ei ole yhteiskunnan palveluja, joten oikeata talouskasvua pitää saada aikaan. Muuten leikataan koko ajan. Simppeliä matikkaa. Velkaa ei voi nimittäin ottaa loputtomiin. Sen kaikki tietävät omasta talodestaan.
- Anonyymi
Kokoomus- EK haluaa tosiaan ajaa ammattiliitot alas valvomasta työntekijän oikeuksia. Kiinteistö- ja muiden tasaverojen korotukset kurittaa eniten pieni ja keskituloisia, suurituloisien hyötyessä suhteellisesti pienemmillä maksuilla. Valtio velkaantuu hallituksen ajaessa suurituloisille kevennyksiä.
- Anonyymi
HMMMM.ihmisen työelämä vs suomen verotusaste? valitsin pimeän palkkauksen eipä yhtään hassusti ole mennyt
- Anonyymi
Älkää unohtako sitä että kunnille sysättävistä lisävastuista selviäminen nostaa kunnallisveroprosenttia ja niin "hallituksen vastuu "veronkorotuksista siirretään näppärästi kunnille.
- Anonyymi
Voivat jopa laskea?
Mitä ihmeen arvuuttelua tuossa asiassa on. Senhän saa laskettua. Osaatko? - Anonyymi
SDP:n himoverottajat leikkaisi palkoistamme yli 60% jos ne pääsee päättämään. Verotus on suurin palkkojemme leikkaaja ja SDP himoverottoja. SDP tulee nostamaan kunnallisveroja ja siinä sitten märiskää kun palkat pienenee.
- Anonyymi
E ihan pienituloinen saa mitään
Siis alle 10.000 vuodessa saava. Kuinka moni esimerkiksi persuista saa tämän verran. Joku 3000 saava saa noin vitosen jonka vie kolminkertainen alvin nosto. Voiko maailmassa olla noin yksinkertaisia että pelkkä ale sana saa pienituloisia hurmoksiin ? - Anonyymi
Hyljeksityt työttömät veroleikkausten voittajia.
- Anonyymi
Jee
- Anonyymi
Nehän eivät koskaan ole edes hyväksyneet ammattiliittoa meinaavatbettei työläisellä saa olla mitään turvaa silloin kun oikeistolainen heitä pyörittää miten haluaa. Laskelmoivia ovat ,,joten luulevatko että kansa on niin typerää että eivät ymmörtäisi missä mennään. Heidän mottonsa on että kaikki jotka auttavat työläisiä ihmisoikeuksiin , elimineerataan pois . Viimeksi saavat lakki kourassa pyydellä armoa että edes jotain työtä saisivat sitäkin hyvin pienellä palkalla .
Siis Irja maailma on heidän salainen ihanteensa ei ihmisyys- Anonyymi
Pelastus on perustaa uudestaan työväen osuuskunnat hoitamaan kaikki tarpeet ja palkkaamaan työntekijät kelpo palkalla.
- Anonyymi
Aina voi teettää tutkimuksen, joka sopii poliittisiin tavoitteisiin, ja vedota sitten siihen. Ei tarvi valehdella.
- Anonyymi
Veronkevennykset tulee kohdistaa siihen tuloryhmään jolla on kykyä tehdä tuntuvia investointeja Suomalaisessa yhteiskunnassa !
- Anonyymi
Suomen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot !!
Ne ovat 55% suhteessa BKT:hen
Luku on teollisuusmaiden korkeimpia !?
Kun tähän yhdistetään matalat varallisuustasot, matala talouskasvu ja korkea verotus !!
Niin se on siinä !
No, yksi vielä. Suomen julkinen velka oli vuoden 2024 lopussa runsaat 220 miljardia Euroa, joten on siinä mukava perintö syntymättömille sukupolville !?
Tuo velka on muuten arviolta 80-90% peräisin ulkomailta ! - Anonyymi
PurraOrpo miksi petitte kansan?
- Anonyymi
Auta armias mikä möly sitten nousee, kun kaljanjuonti-TV-sohvaverovähennysoikeus poistetaan. Röökiterassista puhumattakaan.
- Anonyymi
Alkoholiveroon voisi tehdä 100% korotuksen.
Eikä juominen vähenisi pätkääkään.
- Anonyymi
Klassinen "lautakasa"- ketju.
- Anonyymi
Ei muutkaan jäsenmaksut ole verovapaita. Jäsenmaksut maksetaan verotetusta tulosta. Jäsenmaksu on vapaaehtoinen meno. Säätiöt myöskin verolle, Näille vapaamatkustajille on pantava suitset
- Anonyymi
Täällä taas helevetin punikit latelee taas mukamas asiantuntija kommentteja.Suksikaa v....n punikit tekee töitä .Media on vihervassari punikkien vallassa ja te tollot uskotte kaiken mitä vassari punikki media sekä yle teille latelee
- Anonyymi
Sinut tulisi saada hoitoon, ei ole tervettä jauhaa jatkuvasti jostain punikeista.
- Anonyymi
Joo, aloitan "suksimisen" sun muijas v.....a. 😛
- Anonyymi
MAD
- Anonyymi
Ruuan 0,5 % ALV ale menee kauppiaalle
- Anonyymi
Voi miten moni muukin vero iskee kaikkiin, rikkaisiin ja köyhiin, saman suuruisena. Esim. polttoainevero, sähkövero, alv. Mutta näidenhän eivät ihmiset edes huomaa kuuluvan verotukseen.
- Anonyymi
Maitopurkki maksaa kaupassa noin euron verran.
Se ruuan 0,5% alv-alennus yhdestä €:sta tekee puolicenttiä.
HALOO HALLITUS! Missäs ne ½ centin kolikot köyhille viipyy?
- Anonyymi
sama kyykytys huonompiosaisia kohtaan jatkuu kun tällä phallituksella ei ole käydä rikkaiden lompakolle, oli sentään ihme että eivät ajaneen sössön asiaa ja tuli pätevä pääjohtaja kelalle
- Anonyymi
Kyllä, ja Yleä harmittaa kun eivät pääsekkään moittimaan hallitusta politikoinnista päätöksen teossa !!
- Anonyymi
A.Satosen sijaan valituksi tuli lääketieteen ja oikeustieteen tohtori. Tälläkertaa hyväveli-piilokorruptio epäonnistui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
A.Satosen sijaan valituksi tuli lääketieteen ja oikeustieteen tohtori. Tälläkertaa hyväveli-piilokorruptio epäonnistui.
Satonen oli puhunut jo viimetalvena tuosta kiinnostavuudestaan Kelan johtajuuteen. Tuollainen työministerin pestistä pois muualle pyrkiminen kielii myös osaltaan hallituksen kaikkinaisesta epäonnistumisesta mitä työllisyyspolitiikkaan tulee.
- Anonyymi
Nyt kun liiton jäsenmaksulta poistettiin verovähennysoikeus, pitää erota liitosta jolloin jää sekin raha omaan käyttöön.
- Anonyymi
Itse oon kuulunut Teollisuusliittoon, ja palkallani liiton vuosimaksuksi on muodotunut noin 400€.
Tuota neljääsataa verottaja ei siis ole huomioinut työtuloksi, eli laskennallisesti vain muutaman kympin on tässä jäänyt verottajalta saamatta, kun on ollut tuo vähennysoikeus.
Ts. käytännössä olette jokainen ay-liittoon kuuluva maksaneet itse suurimman osan niistä jäsenmaksuista tähänkin asti.
Mistä tätä kitinää oikein tulee?
- Anonyymi
Vastaisku tulossa hallitus reppanat. Hihihi ei teistä ole mihinkään hyvään kelvottomat säästäjät yäk.
- Anonyymi
Kai sinä nyt tajuat, että muuraman tonnin vuodessa veroja maksava duuna ei voi saada tuhansien eurojen vähennystä. Toisin kun hyvä tuloinen joka maksaa kymmenkertaisesti veroja duunariin nähden. Matematiikka ja prosentrilaskut ei lienee vahvinta osaamistasi. Toki se selittääkin miksi olet siellä matalapalkka hommissa...
- Anonyymi
Kirjoitustaito (esim. yhdyssanat) ei liene vahvinta osaamistasi?
- Anonyymi
Matkakulut on yksi niitä harvoja vähennyksiä jota voidaan perustella järkisyillä. Muut verovähennykset on tainneet syntyä kaffitauolla päähänpistoina siinä kampaviinereitä mussuttaessa.
Kun vähennyksiä aletaan karsia pois, niin tottahan valtion kassaankin sitten kertyy enemmän pätäkkää verotulojen muodossa.
- Anonyymi
Ylivoimaisin osaamattomin hallitus,erotkaa.
- Anonyymi
Kokoomus pettää aina!
- Anonyymi
ALV laskee 0,5 % ja ministerien palkkoja alennetaan -5%. Nythän se valtiontalous pelastuu.
Kuinka hölmöinä äänestäjiä oikein pidetään?- Anonyymi
Tuo ruuan 0,5% alv-alennus tarkoittaa sitä että nyt pääsee köyhä kerrankin mässäilee.. Huikkaan K-kaupan Väiskille jotta pistää sitä jauhelihaa 200gramman sijasta 201grammaa, saanhan samalla hinnalla nyt puoliprosenttia enee
- Anonyymi
ALV laskee siis niin ja niin monta prosenttiyksikköä!
- Anonyymi
Ymmärrän ja ymmärrän senkin
ettei horisontissa ole mitään hyvää,
Luottamus touhuun on pyöreä nolla.
Mikään puolue ei rakenna, ainoastaan tuhoaa. - Anonyymi
saadaaks tänään vappu-sataset?
- Anonyymi
Ketjussa huomaa hyvin ettei porukka tajua miten oikeasti homma menee.
Otataan nyt palkankorotus, se tulee suoraan lisänä palkkaan.
Sitten veropoisto-oikeus onkin vaikeampi asia.
Jos sulla on 100€ veropoisto-oikeus ja sinun veroprosentti on 25% niin rahallinen hyöty on 25€, tuon verran vähemmän veroa joudut maksamaan.
Eli sama juttu toisinpäin, 100€ veropoiston menetys tuo 25€ lisää veroja eli käteen jää 25€ vähemmän.
Eli jos palkankorotus oli se 1,8% niin se tekee 30 000€ tienestissä 540€.
Lisäksi veroja pienennetään 1% niin se tekee 30 000€ tienestissä 300€
Yhteensä ne tekee 840€
Jos nyt sitten poistetaan ay jäsenmaksuvähennys (1,5%) niin sen rahallinen vaikutus on vain 108€.
Eli jää plussaa vielä 732€.
Lisäksi jos ammattiliitot nöyrtyvät ja alkavat erottelemaan työttömyyskassojensa maksut erilleen joista saa jatkossakin tuon vähennysksen niin vaikutus vähennyspoistosta on vielä pienempi.
1% palkankorotus ei kumoudu 1,5% jäsenmaksun poistamisella vaikka se populistisesti laskettuna sen tekisi. - Anonyymi
Venäläiset tulisi heittää Suomesta pois ellei koripallo ja jalkapallo siitä hyödy
- Anonyymi
Miksi ay-liikkeen kaltaisita yhdistystoimintaa pitää tukea verovaroin? Olisi ihan samalla tavalla oikein, että minä voisin verovähentää ampumaseuran jäsenmaksun.
- Anonyymi
Ammattiyhdistykset ovat tuloverolaissa tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö.
Tämä perustuu siihen, että liitot neuvottelevat paremmista palkoista ja pitävät työntekijöiden eduista huolta esimerkiksi oikeusavun muodossa, toisin kuin ampumaseura.
- Anonyymi
Onneksi tuo vähennys ei koske eläkeläistä millään lailla.
- Anonyymi
Se veroalennus on silmänkäänttö temppu, sillä pikkusen pikkusen veroa vähemmän, mutta samalla poistuu tuo verovähennys oikeus. Tulos on plus miinus nolla. Että kehtaavat yrittää harhaittaa
- Anonyymi
Katsoppa tuosta ylempää laskelmani.
Vähennyspoiston poistaminen ei vaikuta euromääräisesti paljoakaan mutta populistisena aiheena on kiva väittää että 1% verovähennys on sama kuin 1% kustannuksen poisto-oikeus
Nyt väännetään sillä ajatuksella mitä on itketty yrityksien poistoista kun on luulyu että poisto meinaa sitä että verottaja maksaa poistokohteen kokonaan.
Sama matematiikka pätee yritysmaailman poistoissakin, eli osakeyhtiössä 10 000€ poiston rahallinen vaikutus on vain 2000€, loppusumma jää yrittäjän kustannettavaksi.
Opetelkaa prosenttilaskuja ja perehtykää verotusasioihin ja lopettakaa paskan puhuminen.
- Anonyymi
Ihme kikkailua!
1.1.2025 monien tuotteiden 10% ALV nousi 14 prosenttiin.
Uusi korkeampi arvonlisävero koskee esimerkiksi lääkkeitä, kirjoja, liikuntapalveluita, matkalippuja, majoituspalveluita, ja pääsymaksut kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksiin
Lisäksi yleishyödyllisten AY jäsenmaksujen verovähennysoikeus uhataan poistaa!
Kuka se sitten neuvottelee sopimukset jos ei AY???
Loimaan kassako?
Vai hallitus?
Lisäksi 100 000 suomalaisen terveys on kohentunut työsuhdepyörän myötä, nyt tämäkin uhataan poistaa.
Tästä kaikesta hyvityksenä ALV lasketaan 0,5%
Aivan kuin se muka kattaisi nämä työntekijöihin iskevät lisäkustannukset.
Sen sijaan rikkaiden ökyelämän pröystäilyä päätettiin lisätä tuntuvilla verohelpotuksilla.
Moittivat Putinin toimia kun samaan aikaan heidän oma toiminta on totaalista putinismia!
Hallitukselta puuttuu täysin ymmärrys ja kyky nähdä asioita tavallisten kansalaisten näkökannalta.
Suomi ja suomalaiset tarvitsevat työpaikkoja, mutta mitään eivät osaa tehdä uusien työpakkojen luomiseksi!
Tälläkin hetkellä esim. EU jäsenmaissa on käynnissä kova armeijoiden uudelleen varustautuminen, mutta tähänkään kovaan tarpeeseen hallitus ei älyä vastata!
Valtion pitäisi tarttua tilanteeseen ja perustaa uusia asefirmoja, kuten drone tuotantoa, ohjustuotantoa, ammus tuotantoa, tankkien valmistusta, sekä aloittaa yhteistyö Saabin kans uuden huippuluokan hävittäjän kehittämiseksi, kuten myös sukellusveneiden tuotanto.
Näille kaikille on tällä hetkellä huutava kysyntä!
Kyllä tämä on sairas ja mitään saamaton hallitus joka ei osaa luoda mitään uutta, muuta kuin vaan leikata ja näivettää! - Anonyymi
Kukas käskee lahjoittamaan vasemmiston vaalitukeen ay-jäsenmaksun kautta.
Voi kuulua pelkästään kassaan, edullisimmin YTK-kassaan.- Anonyymi
Se nyt vaan on tyhmää ampua omaan jalkaansa kannattamalla näitä oikeistolaisia työnantajien loimaankassoja, varsinkaan kun ei se loimaankassa työntekijöiden sopimuksia neuvottele.
- Anonyymi
Just joo, kokaiinit ja perseet on ne suurimmat duunareitten petturit, yrittää näyttää mustaa valkoisena, HÄVETKÄÄ TE F*KING VALTAPUOLUEET, teidät teilataan seuraavissa VAALEISSA SAVOLAISIN VOIMIN
- Anonyymi
Näin hallitus haluaa kusetraa normi palkansaajaa ja hämätä valtion rahojen siirron omiensa taskuun, kusivesipää kokaiini/ perse hallitus, EI ENÄÄ KOSKAAN OIKEISTO HALLITUSTA, F.KING IDIOOTIT, KIITOS " PUNKKUPURRA" MONTA VIIKKOO JOULUST, ON OLLU AIKA VETÄÄ "Laatupunkkua", onko maistunut??
- Anonyymi
Jonkun täytyy maksaa herrojen aseharrastukset.
- Anonyymi
Kotitalousvähennyksillä ei kukkaan tee mittään vääristää markkinataloutta. Maksakoon kukin itse omat piikansa ja renkinsö ei se valtion tehtävä oke ylläpitää eriarvoistavaa orjauppaa.
- Anonyymi
Näitä tasa-arvolain vastaisia verohuojennuksiaa kuten
kotitalousvähennystä,
työhuonevähennystä,
työmatkapolkupyörävähennystä,
kimppakyydillä kulkevien, mutta oman auton käytön kilometrikorvauksien vähennystä, sähköautolla satojen kilometrien työmatkojen päivittäistä verovähennystä, jotka lataavat autonsa ilmaiseksi työmalla, ja usein veronmaksajien piikkiin.
vanhusten ja vammaisten taksi etuja.
Näitä voidaan tarkastella että saadaan lisää ilmaisia ja puhtaita huumepiikkejä ja piikityshuoneita ja lisää vankilapaikkoja huumeiden saamiseksi suoritettujen rikosten vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä tasa-arvolain vastaisia verohuojennuksiaa kuten
kotitalousvähennystä,
työhuonevähennystä,
työmatkapolkupyörävähennystä,
kimppakyydillä kulkevien, mutta oman auton käytön kilometrikorvauksien vähennystä, sähköautolla satojen kilometrien työmatkojen päivittäistä verovähennystä, jotka lataavat autonsa ilmaiseksi työmalla, ja usein veronmaksajien piikkiin.
vanhusten ja vammaisten taksi etuja.
Näitä voidaan tarkastella että saadaan lisää ilmaisia ja puhtaita huumepiikkejä ja piikityshuoneita ja lisää vankilapaikkoja huumeiden saamiseksi suoritettujen rikosten vuoksi.Tasa-arvolaki on perseestä kun se vedetään joka asiaan.
- Anonyymi
Ovatko he muuten leikkaamassa eläketulovähennystäkin, indeksien jäädyttämisen lisäksi? Kiva ylläri varsinkin niille jotka jäävät lähivuosina eläkeelle. Hehän jo menettivät ne suuret indeksikorotuksetkin.
- Anonyymi
Eläkeindeksi jäädyttäminen koskee kaikkiin eläkeläisiin, mutta eniten suurin eläkkeisiin, % laskurin mukaan.
Mihin ne indeksikorotukset ennen tätä jäädytystä on menetetty ?
- Anonyymi
Jos puhutaan ostovoiman kasvusta, pitää puhua satasista ei joistain hiluista.
- Anonyymi
Puolenprosentin ALV-ale ruokaan meinaa sitä että 60e-ruokakassille se kustantaa sen tyhjän muovipussin hinnan 30centtiä (0,005 x 60 = 0,30)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolenprosentin ALV-ale ruokaan meinaa sitä että 60e-ruokakassille se kustantaa sen tyhjän muovipussin hinnan 30centtiä (0,005 x 60 = 0,30)
Kun otetaan vertailuksi ay maksujen vähennysoikeus niin 60€ palkkaan (25% vero ja 1,5% ay maksu) vaikutus on 0,225€.
Kumma kun ruuan alv muutos on vain vähän mutta ay maksujen vähennysoikeuden menetys on niin pirun paljon.
- Anonyymi
Ymmärtääkö ihmiset, että sisäministeri Mari Rantasta ei kiinnosta mikään muu kuin saamansa palkka.
- Anonyymi
Ei kansanedustajille makseta palkkaa...
- Anonyymi
Kaiken maailman himmelivähennykset huoneista, autoista, polttoaineista ym pitäisi lopettaa tyystin. Samoin mm kehitysapu, yritysten, urheilun ja kulttuurin tukeminen. Lisänä säätiöiden ja ammattiyhdistysten verovapaus pois.
Kaikki tuo raha jäisi ihmisten itsensä päätettäväksi mihin ne kuluttaa, kenelle antaa, ja koska ihmisten mielenkiinto kohdistuu eri asioihin, näin syntyisi kirjo uusia toimialoja jotka loisivat uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Nyt eduskunta määrää mihin rahasi laitetaan, rajaa kulutusta Tuo on täyttä sosialismia jolla tukahdutetaan uuden luominen. - Anonyymi
Alemmissa tuloluokissa olevat häviävät tuloveronkevennyksessä.
Ylen taulukot sen osoittavat.
Taas jälleen pienituloiset saavat kärsiä pahan kerran.- Anonyymi
Kannattaa kuitenkin muistaa ketkä sinunkin saamasi yhteiskunnan tarjoamat palvelut maksavat.
- Anonyymi
Vasurit on ihan sekaisin veronvähennysoikeuden muutoksia moititaan ja kun tehdään kunnollinen veronkevennys niin sitäkin vasurit moittii. Sekasin on koko vasemmisto. Himoverottaja SDP on työntekijöiden palkkojen kimpussa nostamassa veroja.
- Anonyymi
Joo, ennustan kaaosta seuraavalle vaalikaudelle, kun vassarit tekevät talouspolitiikkaa, ja jokainen normaaliälyinen sen tajuaa, että se tarkoittaa tulon jakoa muutamalta hyväpalkkaiselta näille laiskoille ryysyrannanjoosepeille. Sdp ei tiedä mitään taloudesta, koska se ei ole tuonut esiin mitään taloutta parantavaa. On vain toistettu samaa mantraa. Tarkoittaakohan se sitä, että otetaan Sanna Marin naftaliinista tuhlaamaan rahoja. Se Sanna kun oli hyvä shoppailemaan valtiorahoilla. Tätä te juupaluomaälykääpiöt tahdotte takaisin. Onnea vaan.
- Anonyymi
Sannahan ei edes lähtenyt hoitamaan Uniper-kauppoja Saksaan, kun silloin oli niin mahtavat bileet lesbomuikkien kaa.
- Anonyymi
Ei kai nyt kukaan enää usko mitään mitä Orpo, Purra ja kumppanit puhuvat. Valehtelevat ja sepittävät tarinaa niin että korvat heiluvat ja nenä venyy kuin pinokkiolla konsanaan.
Minua lähinnänaurattaa kun Orpo selittää tosissaan. Äijä on niin reppana kun mies vaan olla voi.
Purra taas on ällöttävä akka. Niin ihmisvihamielinen muija, että ei ole ihme, ettäsilmäpussit ovat kuin hyeenalla. Viha oikein huokuu ämmän pärstästä. Hyi ! - Anonyymi
Purra on ihan hyvä tyyppi, on vain pakosta joutunut tekemään ikäviä talousasioita, mutta sitähän vassarit ei usko, koska luulevat, että setelit poimitaan puiden oksilta. Miten te vassarit hoidatte omaa talouttanne?? Ottamalla velkaa?? Niinkö?? Miettikää mitä höpisette. Ei Suomessa ole niitä varakkaita tarpeeksi, jotta sossunluukulla kävisivät voisivat viettää helppoa elämää. Korkeatuloinen antaa jo nyt puolet pois palkastaan yhteiseen hyvään. Eikö se riitä vassareille?
- Anonyymi
Tämä on jo huomioitu sen korkeatuloisen palkassa.
Matalammassa verotuksessa myös palkka olisi pienempi.
Ja toisekseen ihminen pystyy kuluttamaan vain rajallisesti rahaa, kaikki ylimenevä on turhaa joka joutaakin verottaa valtiolle.
- Anonyymi
Työtä tekemällä rikastuu. Ei sossunluukulla.
- Anonyymi
Ei työtä tekemällä rikastu.
Katso vaikka Trumppia, valtava omaisuus joka hankittu lähinnä kusettamalla ja suunnattomalla röyhkeydellä.
Ellei kyseisiä asioita lasketa työnteoksi.
- Anonyymi
Äänestäkää idiootit itseänne vastaan eli käytännössä kokkareita äänestämällä annat äänesi pomollesi ja sen kätyreille.
Sitten ihmettelet kun sinulta leikataan ja pomollesi annetaan.
Tyhmyyden ylistys. - Anonyymi
Jokainen Perussuomalaisten haukkuja on vasemmistolainen eli omaa alhaisen äo n, on kateellinen, lahjaton, moraaliton ja joutuu helv...
Täytyy antaa kiitosta Purralle ja Ps väelle että viitsii ajaa Suomalaisten etua kaikilla sektoreilla .
PS on ollut oikeassa viimeiset 20 vuotta kaikessa ja on jatkossakin. En osaa kuvitella surkeampaa ihmisryhmää kun kaikki vasemmiston edustajat jotka elävät toisten taskuilta viedyillä rahoilla.
He ovat holhokkeja jotka eivät ymmärrä olla kiitollisia elättäjilleen vaan purevat ruokkijan kättä. Tämä järjestelmä jossa vasurit laiskottelijat lakkoilee ja elävät sos tuilla kaatuu.
Toivon myös sotaa jos sillä jompikumpi osa jää henkiin ja toisista pääsee eroon. Vastapuolina on kristittyjä konservatiivit perinteisten arvojen kanssa ja toisella puolella vokekommunis.... - Anonyymi
Etätyön työhuonevähennys poistuu, samoin työsuhdepolkupyörän ym. Kyllä siitä tulee kaikenkaikkiaan miinusta pienituloisille.
- Anonyymi
Jaa että pienituloinen ajelee sillä 5000€ sähköpyörällä, kyllä huvittaa.
Ei huonopalkkaisissa töissä ole tarjolla sähköpyöräetua.
Toisekseen haluaisin nähdä jollakin puhelinmyyjällä työhuoneen, vosin väittää että 90% kotonatehtävä työ tehdään siinä olohuoneen sohvalla ilman sitä työhuonetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että pienituloinen ajelee sillä 5000€ sähköpyörällä, kyllä huvittaa.
Ei huonopalkkaisissa töissä ole tarjolla sähköpyöräetua.
Toisekseen haluaisin nähdä jollakin puhelinmyyjällä työhuoneen, vosin väittää että 90% kotonatehtävä työ tehdään siinä olohuoneen sohvalla ilman sitä työhuonetta.Ei sohva ole ergonominen työpiste kokopäiväistä työskentelyä ajatellen.
Kyllä jopa kaikkein huonopalkkaisimmissakin työpaikoissa on tarjolla työsuhdepyörä, ja se 5000€ on jaettu viidelle vuodelle.
- Anonyymi
Jos on pienituloinen voi opiskella lisää, ja saada parempipalkkaisen työn. Uskokaa nyt vassarit: lähtökohtana elämässä on se, että itse kannat vastuun toumeentulostasi. On todella väärin ajatella, että joku maksaa sun puolesta korkein veroin. Tuet on alunperin tarkoitettu vain niitä oikeasti tarvitseville eikä laiskoille muiden selännahasta eläjille. Useimmat voivat kehittää tilannettansa, jos vain halua löytyy. Tunnen satoja näin tehneitä. Eräs ystäväni tekee KAHTA matalapalkkaista duunia, mutta kovalla yrityksellä hän korkean palkan, kun kerran tykkää tehdä töitä. Työnteko arvoon. Siitä se hyvinvointi lähtee. Ei siis sossunluukuilla, eikä maaten uimarannoilla juoden pussikaljaa.
- Anonyymi
Ei voi opiskella kun nykyinen riistoporvarihallitus leikkasi opiskelijoiltakin.
Toisekseen ei kaikki voi olla insinöörejä, kuka ne työt sitten tekee? Insinöörejä muutenkin jo liikaa kun osa on selvästi suojatyöpaikassa.
- Anonyymi
Juu eikä kukaan niistä osaa oikeasti mitään.
- Anonyymi
ajavat PELKÄSTÄÄN hyväosaisten asiaa, vaikka mitä väittäisivät
- Anonyymi
Ay-liike oli aikoinaan tärkeä duunarin puolestapuhuja, mutta ei ole enää. Ay-pamput korkeine palkkoineen pikemminkin sekoittavat työmarkkinoita, kun yrittävät jatkaa valtaansa, joka on pitkään ollut hiipumassa. Ei ammattiliittoja tarvita. Riittää, että on työttömyyskassa. Ay-jäsenmaksut poistuvat verovähennyksistä mutta se on ihan oikein. Ihminen ei tällaista tarvitse, ja sen vaikutus veroprosenttiin on minimaalinen.
- Anonyymi
Samoin voisi sanoa että "EK-pamput korkeine palkkoineen pikemminkin sekoittavat työmarkkinoita, kun yrittävät jatkaa valtaansa, joka on pitkään ollut hiipumassa."
Tai vielä paremmin nykyhallituksen pamput korkeine palkkoineen pikemminkin sekoittavat työmarkkinoita, kun yrittävät jatkaa valtaansa, joka on pitkään ollut hiipumassa 🤣🤣🤣
AY liike on, ja tulee aina olemaan ainoa yhteisö joka ajaa työntekijöiden asioita positiiviseen suuntaan.
Mitään muita ei ole.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1868563
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264668- 504198
- 593742
- 513196
- 502960
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262656- 432461
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382183Miten mä olisin
Rohkeampi lähestymään häntä. En tiedä. En osaa nykyään edes tikusta tehdä asiaa vaan käyttäydyn päin vastoin välttelen.362107