en oikein tiedä mille palstalle kirjoitukseni laitan, sillä moraali on aika vaikea asia.
kysymykseni on. meille sattui traaginen tapaus, kaverini exä kuoli, aivosyöpä, vei 1 ja puoli kuukautta, tosi traagista... tunteeni on sekavat, en tunne sääliä, kaipausta tai mitään muuta. mitä pitäisi tuntea ? voin tuntea huonoa omaatuntoa ja syytöstä että olenko kylmä ihminen ?
en ole kylmä, lapsista jotka heillä on yhdessä huolehdin ja välit ovat hyvät. tämä exä vain vaikeutti kaikkeen, 12 vuotta ! muistot ovat vain huonoja. kuitenkin omatunto ja kunnioitus vainajaa kohtaan tekee kaiken vaikeaksi mutta enhän voi muuttaa totuutta !
aikaisemmin sanoimme häntä aina akaksi, nyt käytämme hänen nimeään.
mitä mieltä te muutte olette ? voitteko kuvitella itseänne samaan asemaan ?
kysymykseni on. meille sattui traaginen tapaus, kaverini exä kuoli, aivosyöpä, vei 1 ja puoli kuukautta, tosi traagista... tunteeni on sekavat, en tunne sääliä, kaipausta tai mitään muuta. mitä pitäisi tuntea ? voin tuntea huonoa omaatuntoa ja syytöstä että olenko kylmä ihminen ?
en ole kylmä, lapsista jotka heillä on yhdessä huolehdin ja välit ovat hyvät. tämä exä vain vaikeutti kaikkeen, 12 vuotta ! muistot ovat vain huonoja. kuitenkin omatunto ja kunnioitus vainajaa kohtaan tekee kaiken vaikeaksi mutta enhän voi muuttaa totuutta !
aikaisemmin sanoimme häntä aina akaksi, nyt käytämme hänen nimeään.
mitä mieltä te muutte olette ? voitteko kuvitella itseänne samaan asemaan ?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kirjoitit aivan oikealle palstalle, täällä kirjoituksesi tulee huomioiduksi. Seikkaperäisempi vastaus vaatii kuitenkin syvällisempää pohdintaa.
Tunnen itseni tosi tyhmäksi, sillä en ymmärrä, mistä puhut.
Kaverisi exä kuoli, ja sinä huolehdit lapsista?
unohdin sen että he erosivat lasten ollessa pieniä ja olin osallinen heidän elämässään j n e.
Ymmärrän sinua oikein hyvin. Olen uskovainen ihminen ja tunnustan olevani ihan oikeasti inhimillinen sellainen, en mikään kerubi pileven reunalla. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu aina jonkinlainen keskinäinen omistava kiintymys ja mustasukkaisuus. Silloin kokee aina jotain uhkaa, ei samalla aaltopituudellatunnettta ja vierautta mahdolliseen säröön oli se sitten suhteen menneisyydessä tai mahdollisena sellaisena suhteelle. En osaa oikein mieltää tilannetta, että ollaan kavereita ja jopa matkustellaan, mökkeillään yhdessä eksien kanssa. Väleissä voi olla mutta kuvaamasi tunteet ovat jollain tapaa mukana.
Mikäli eksä on hän joka joutui lehellä soittelijan osaan ja hylätyksi niin hän ei ole voinut tuntea sympatiaa sinua kohtaan. Samoin tavallaan koet jopa vapautta kun hän on poissa.
Itselläni oli vuosia sitten kiva miesystävä joka kuitenkin koki että ei synkkaa minun kanssa. Hän löysi naisen, johon rakastui, mutta suhde päättyi naisen itsemurhaan ja nykyisellä on laikattu hallittu syöpä. Ihan rehellisesti olen kokenut jopa vahingoniloa että näinkö elämä sitten kostaa miehelle, kun lähtee sitä unelmaa ja täydellisyyttä tavoittelemaan. Ymmärrän, että ei kai hän tunteilleen mitään voinut kun koki kanssani vain ystävyyttä. Joskus haluaisi purkaa minulle tuntojaan ja suruaan entisenä ystävänä, mutta minusta ei olen hänen silunhoitajakseen ja surun jakajaksi. Koen että entinen ikävä ja rakkaus voi vain pulpahtaa pintaan ja huomaan josksu toivovani että nykyinen kumppani kuolisi. Vältän kohtaamasta heitä, ihan omien tunteiteni vuoksi!
Tällinen on ihminen. Uskon että kyllä Jumala ymmärtää, kun on miehen ja naisen eroottisen rakkauden luonut.
laittaa ajatuttaan elämän menoa ja miten se voi muuttua. kaverini oli ollut erossa ja jonkun vuoden kun me tavatiin.
en toivo kenenkään kuolemaa mutta muuten olen kanssasi samaa mieltä.
Vaikeaahan se on kuvitella vuosikymmeniäsi ja koostaa niistä joku kanta , mutta jos sinun moraalisi jotenkin kolkuttaa sinulle oletkohan toiminut omaa moraalintajuasi vastaan jollakin tavalla? Mitä sellaista? Tai onko se siinä että nyt alkavat teidän uusioperheessä näkemykset muovautua eri tahoille kuin haluttaisiin rakentaa uudenlainen muisto?
en tunne toimivani moraalitajuani vastaan. tunteet ovat vain sekavat ja on näköjään vaikea yrittää selostaa koko tilannetta se täytyy ehkä kokea.
ei haluta rakentaa uusia muistoja vaan jossain sisimmässä on vain se kunnioitus vainajaa kohtaan.
Minusta viestisi kuulostaa normaalin, rehellisen ihmisen pohdiskelulta. Miksi kaverin exää pitäisi kaivata tai sääliä, jos ei niitä tunteita kokenut ennen hänen kuolemaansakaan?
Huonoa omatuntoa voisin kyllä kuvitella jostain tuntevani vaikka vainajaa en ikävöisikään.
sinäpä sen sanoit ! tämä on vain sitä pohdiskelua... pysähdystä ajatteleen vähän syvemmälle tätä elämänkulkua.
Vainajia ei ole tapana haukkua.
Kyse ei oikein ole moraalista, kyse on masta tekopyhyydestä Kukapa haluaisi jäädä jälkipolvien muistoissa kussipäänä mieleen.Vaikka siis monet jää, sukupolvienkin takaata kuulee kertomuksia assholeista, jotka elelleet ja istutettu hautakiven ja pelarkoonioitten alle raatovainiolle ja julkisesti kaikki pitää niitä pyhimyksinä.
Ollut miitamissakin hautajaisissa, joissa nähnyt itkettävän krokotiilinkyyneleitä. Kävin hautaamassa yhden nuoruusajan kaverinkin, joka muuttui vanhemmiten täydeksi mulkkuksi, eikä oltu oltu puheväleissä kai kymmeneen vuoteen.
Nyttemmin olen lopettanut hautajaisissa käymisenlähes kokonaan. Koko showhan on omaisia varten, pitääpi tsekkailla, ketä niistä omaisista on tavallaan tuen tarpeessa. Kuolluthan on siis kuollut.
Omaisista kyse, se vainaja oli ja meni jo. Mutta ei omaisille voi sanoa, että faijasi oli täysi mulkkendaari, menee välit poikki elävän ihmisen kanssa, kuolleen kanssahan välit loppuu just silloin, kun kuolema on todettu.
Kyse tosiaan muusta kuin moraalista.
=DW=
no en mitä ole ketään ainakaan haukkunut ja minkä takia syyttelet tekopyhyydestä ? mitä hyötyisin täällä tekopyhänä olemisesta ? sai vain koko tapaus ajatuttamaan sillä elämä jatkuu ja yhteydet lasten kanssa.
itse en mene kenenkään hautajaisiin jos välit eivät ole olleet hyvät eläessä. en todellakaan rupea tekopyhäksi ! jos joku ei kelpaa eläessä niin mitä aihetta ois mennä hautajaisiin ?
kukaan meistä ei voi sille mitään mitä meistä ajatellaan kun olemme kuolleet emmekä voi siihen vaikuttaa kuoltuamme, se pitää tehdä eläessä.
jokainen ajattelee omalla tavallaan ja sehän tätä elämää rikastaa että olemme erinlaisia. siksi myöskin haluan kuulla muitten ajatuksia ja mielipiteitä. ei ole koskaan myöhäistä saada viisaita neuvoja, mielipiteitä joita ei ehkä itsellä ole ja nähdä asioita uudessa valossa.
emme ole koskaan valmiiksi kehittyneitä ja viisaita, muilla ihmisllä on aina jotain uutta annettavaa joka kehittää.
Voin kuvitella ja kertoa, että minulta lähtenyt monta läheistä, joiden kuolemaa en ole surrut pätkän vertaa. Ei ole minun moraalittomuuttani, että en sure paskamaisen henkilön poistumista, vaan kyseisen henkilön oma syy.
Kun rakas serkkuni menehtyi aivan yllättäin pari viikkoa sitten, olin aivan poissa tolaltani, mutta kun isäni aikoinaan kuoli, totesin, että aha. Ei tällä ole mitään tekemistä moraalin kanssa.
Tunteet eivät ole tekoja.
Kyllä jokaisella on oikeus tuntea kaikki omat tunteensa. Jotkut omista tunteistani minä pidän varsin omana tietonani. Eivät ne pääni sisässä kohtuuttomasti maailman pahuutta lisää.
Hautajaisissaan ihminen ei pysty enää vastaamaan mihinkään. Siksi vainajan kunnioittaminen (hautajaisten tiimoilla) on mun mielestäni vähän pakollista. Muu on huonoa käytöstä.
Suru on harvoin mitenkään puhdasta (paitsi kun suree kuollutta koiraansa) Omaisen kuolemaan sisältyy surun ja menettämisen kivun lisäksi erilaisia, ristiriitaisiakin tunteita. Ahneutta, sisarkateutta, pettymystä, yksijäämisen pelkoa, helpotusta, oman kuoleman pelkoa.
Mä voisin hyvinkin kuvitella olevani huolestunut, jos kuolee ihminen, joka on juuri lainannut minulta kirjoja. Kai se on pikkusieluista, toinen menettää henkikultansa ja minä vain kirjoja, mutta eteen päin on elävän mieli.
Aloitus on oiva kertomus siitä, että kun joku kuolee, hänestä tulee kertaheitolla hyvä ihminen, vaikka hän olisi ollut eläissään millainen. Ja tätä asiaa tulee katsoa sekä vainajan puolelta, että siltä kantilta, mitä sinä sydämessäsi hänestä pidit ja päässäsi ajattelit.
"Muistot ovat vain huonoja" kertoo, että sinä et ole halunnut ymmärtää häntä, joka on nyt kuolleitten kirjoissa ja sulla on siitä syystä huono omatunto. Siksi sinä käyt moraalista taistoa itsesi kanssa ja koetat selvittää hyvän ja huonon käytöksen sääntöjä ja oletko kykeneväinen noudattamaan niitä.
Eihän sinun tarvitse tietenkään kaivata eikä surra kaukaista, vierasta ihmistä. Mutta voit kunnioittaa hänen muistoaan sillä lailla, että selvität itsellesi, mitä olisit voinut tehdä suhteessanne toisin, jotta muistosi eivät olisi nyt huonoja. Sitä sanotaan henkiseksi kasvamiseksi, henki voimaantuu siitä, kun ymmärtää omat huonot(kin) puolensa.
ei ole huono omatunto vaikka miten asiaa vääntelen. suurin syy kaikkiin kysymyksiini on varmaan se että olen aika herkkä ihminen ja tunteellinen. en suo itselleni että voisin edes ajatella jotain negatiivistä parhaimmasta ystävästäni, jos sitä teen soimaan itseäni:) kuitenkin tiedän että se on normaalia, kaikissa meissä on hyviä ja huonoja puolia ja sehän on normaalia.
no, täällä palstalla luettuani muiden kannanottoja kaikki tuntuu jo paremmalta ja voin kuluttaa energiaani muuhun...
kiitoksia mielipiteistänne ja hyvää päivän jatkoa.
Jaaa, olleeko herkkyys ja tunteellisuus sitten este järjen käyttämiselle.
Huono omatunto on sitäpaitsi ihan eri asia kuin se, että omatunto kolkuttelee taitamattomasta tapakulttuurista, kun läheisestä piiristä, omalta näyttämöltä, poistuu joku lopullisesti.
millä tavoin ymmärrät herkkyyden ja tunteellisuuden olevan este järjen käyttäytymiselle ? siksihän kyselin mielipiteitä kun tunteet olivat hyvin sekavat:) nyt olen saanut ajatukset järjestykseen:)
ainakin näillä meidän kansanedustajilla näyttäisi moraali olevan kokolailla venyvä käsite....
Näyttääpä venyvän moraali ja juttu.
Täällä keskustelunaiheet vähissä? Kun jokin vanha "miten teet sydänmerkkejä yms"-ketjukin on taas voimissaan. Joku yritti ärsyttää kehumalla vankilaoloja, mutta kun ei ole näihin aiheisiin erityisempää sanottavaa, niin sanompa vaan pikavisittini jälkeen että Hyvää Yötä.
"tämä exä vain vaikeutti kaikkeen, 12 vuotta!" Siksipä juuri pitäisi erotessa tai kun alkaa ajattelemaan eroa puhua asiat selviksi hänen kanssaan josta aikoo erota, ettei jäisi sille toiselle katkeruutta ja kysymysmerkkejä miksi näin tässä kävi kun itse luulee kaiken olevan hyvin.
Toivon että jaksat vainajan lapsille myös kertoa äidistään hänen hyviäkin puolia, varmasti niitäkin löytyy kun oikein alat muistelemaan.