Will Wiles: Puulattian kunnossapito

alvari.raappavaara

Kuuluu kyllä tänne kaunotaiteen puolelle, vaikka nimi viittaa rintamamiestalon ylläpito-ongelmiin.

Alkuasetelma on sangen yksinkertainen. Minäkertoja on lupautunut muutamaksi viikoksi vahtimaan vanhan opiskelukaverinsa asuntoa. Kaveri, Oskar, lentää Yhdysvaltoihin järjestelemään avioeroaan ja nimeämättömässä entisen itäblokin maassa sijaitseva koti kissoineen vaatii vahtimista. Ihan helppo homma, syöttää katit, viedä roskat ja tutustua kaupungin musiikkitarjontaan. Säveltäjä-Oskarin nimikko-orkesterin klassikkotulkinnat kannataa kuulla, samoin Oskarin Muunnelmia raitiovaunuaikataulusta.

Yksinkertaiseltahan tuo näyttää, mutta osoittautuu työlääksi. Tyylikkään kämpän vahtimista Oskar ohjeistaa lukemattomilla kirjallisilla ohjeillaan kaikkien mahdollisten tapahtumien varalta. Tärkein vahdittava on puulattia, virheetön ja kiiltäväksi vahattu. Kun pikkukännin jälkeen ensimmäinen viinitahra leviää permannolle alkaa itseään kasvattava lumipalloefekti. Enpä kerro enempää, mutta melko hurjaksi touhu kääntyy.

Oskarin ohjeiden kieli on tarkoin harkittua. Onhan aivan eri asia viestittää" Ethän soita flyygeliä" kuin "Ethän soita flyygelilläni". Suomettaja on ilmeisen tarkoin miettinyt kielen vivahteet, kun Oskarin ääni kuuluu niin selvänä ohjemuistioiden läpi.

Enemmän kuin kuvaus minäkertojan toilailuista kirja on muotokuva Oskarista. Miehestä, jolle tyyli on tärkeintä ja kaiken kontrollointi välttämätöntä. On se mahdollista tai ei. Nautittavasti Will kuvaa myös nimetöntä kaupunkia nimettömässä maassa, kuitenkin samalla aikavyöhykkeellä kuin Suomi. Autokanta Dacioita ja Ladoja, siitä lukija saa tehdä omat päätelmänsä. Ja yöelämä sangen monimuotoista, kuten Oskarin työkaveri, orkesterimuusikko minäkertojaa kuljettaa kokemassa.

Tietennii lopun suuri keikaus paljastaa ettei mikään ollutkaan sitä miltä näytti. Hups, nyt tuli juonipaljastus, sori.

Kaikessa omituisuudessaa viehättävä kirja. Rohkenen suositella ja odotan mielenkiinnolla mitä Will seuraavaksi vääntää, jos vääntää, paperille siis. Olisiko jo aika paljastaa Verhojen ripustamisen taito?

0

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        176
        5027
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        15
        1670
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        62
        1605
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        122
        1470
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        9
        1353
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        49
        1080
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1074
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        297
        942
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        190
        915
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        760
      Aihe