Elokuussa

"Onneksi opiskelen vuoden ympäri, niin en joudu kohtaamaan lukukauden ensimmäisten päivien nuhjuisuutta."

Sinulla on varmasti traumaattisia kokemuksia.. Enpä tiedä, minusta ensimmäiset päivät ovat aina olleet jotenkin jännittäviä. Kaaoksesta ja lassiemaisesta jälleennäkemisen riemusta pitää osata nauttia.

"Valistusajan maisterismies on komia näky."

Niin epäilemättä on.

"Lopun rakastamissäkeistö on nautittava. Kaksiulotteiseksi muuttuminen on toisaalta mystisenä tapahtumana hauska, toisaalta toimii näppärästi pintapuolisen kokemisen vertauskuvana."

Kiitoksia syväanalyysista.

Simpannssien heittämisen hätäisyyttä koskeva kommenttisi ei täysin auennut minulle. Toivatko ne jotain mieleesi?

chapeau kirjoitti:

"Onneksi opiskelen vuoden ympäri, niin en joudu kohtaamaan lukukauden ensimmäisten päivien nuhjuisuutta."

Sinulla on varmasti traumaattisia kokemuksia.. Enpä tiedä, minusta ensimmäiset päivät ovat aina olleet jotenkin jännittäviä. Kaaoksesta ja lassiemaisesta jälleennäkemisen riemusta pitää osata nauttia.

"Valistusajan maisterismies on komia näky."

Niin epäilemättä on.

"Lopun rakastamissäkeistö on nautittava. Kaksiulotteiseksi muuttuminen on toisaalta mystisenä tapahtumana hauska, toisaalta toimii näppärästi pintapuolisen kokemisen vertauskuvana."

Kiitoksia syväanalyysista.

Simpannssien heittämisen hätäisyyttä koskeva kommenttisi ei täysin auennut minulle. Toivatko ne jotain mieleesi?

Lue lisää

En nyt sanoisi traumaattisia kokemuksia, ennemminkin tympeitä. Ei kouluun menemisessä tai siellä olemisessa ole mitään niin säkenöivää tai purevaa, että siitä kovin syviä arpia jäisi.

"Kaaoksesta ja lassiemaisesta jälleennäkemisen riemusta pitää osata nauttia."

Tämä lause tuo kyllä mieleeni jossain määrin positiivisia tunnelmia. Tuo jälleennäkemisen riemu taitaa olla avainsana.

Tulkintani simpanssien vapaaksi päästämisestä oli itsellenikin hämärä. Se toimii osapuilleen näin:

Simpanssit karkaavat melkein kuin itsestään, innoissaan ja hätäisesti. Nuori, mahdollisesti sukkelasanainen maisteriuttaan odottava nuorukainen möläyttää ilmoille helposti rinnastuksia (simpansseja), jotka eivät ole loppuun asti mietittyjä (tyyliin "tuohan viittaa selvästi tähän ja tähän kirjailijaan/tutkijaan"). Nämä rinnastukset ovat lyhytikäisiä, kuolevat poukkoiltuaan keskustelussa lyhyen hetken suusta karkaamisensa jälkeen. Ne hautautuvat maisterismiehen älyllisesti aktiivisen elämän menneisiin kerroksiin. Osa kehnoista intertekstuaalisista viittauksista päätyy kuitenkin (luultavasti hyödyttömän gradun vertauskuvana) viisastelevaksi sillaksi (siis ohitustieksi), jota pitkin nuorukainen voi sitten maisterismiehenä huristella viisastelemaan pohjoisen barbaareille.

Ja kuten arvata saattaa, tämä on ehdoton totuus ko. säkeiden tulkinnasta. Vai eikö kelpaa, häh?

"Tykkäsin kovasti tästä:"

Teistä ei koskaan, mistä te tykkäätte. No, se on runon luonne, kai.

Vai onnimanni? Minkäköhän väriseksi tästä pitäisi muuttua?

Tack, tack.

Kiitos kommentista.

"Onko tämä mainoksesta?"

Onpa vainkin. Tunnistivatkohan muut? Ensiksi ajattelin pistää siihen loppuun sen "Minigrip"-kilahduksen, mutta jotenkin se näytti liiankin groteskilta, tavallaan osoittelevalta, että se olisi oikeasti toiminut.

"Ne (alun ja lopun) kun klaaraa, niin se on aina vähän kuin rahaa kilahtaisi kirstuun, eikö sinustakin?"

No jaa. En oikeastaan runoissa kauheasti painota alkuja ja loppuja. Novellissa tai vastaavassa ne ovat aivan olennaisessa osassa, tietysti. Novellissa pitää olla loistava alku ja vielä parempi lopetus. Lopetukset ovat paljon vaikeampia, ilmaan jättäminen on uudessa kirjallisuudessa kai jo jokin vakiintunut käytäntö.

Mutta sinänsä, jos kirjoittaja keksii hyvän kohdan, on oikeastaan samantekevää, missä se on.

chapeau kirjoitti:

Kiitos kommentista.

"Onko tämä mainoksesta?"

Onpa vainkin. Tunnistivatkohan muut? Ensiksi ajattelin pistää siihen loppuun sen "Minigrip"-kilahduksen, mutta jotenkin se näytti liiankin groteskilta, tavallaan osoittelevalta, että se olisi oikeasti toiminut.

"Ne (alun ja lopun) kun klaaraa, niin se on aina vähän kuin rahaa kilahtaisi kirstuun, eikö sinustakin?"

No jaa. En oikeastaan runoissa kauheasti painota alkuja ja loppuja. Novellissa tai vastaavassa ne ovat aivan olennaisessa osassa, tietysti. Novellissa pitää olla loistava alku ja vielä parempi lopetus. Lopetukset ovat paljon vaikeampia, ilmaan jättäminen on uudessa kirjallisuudessa kai jo jokin vakiintunut käytäntö.

Mutta sinänsä, jos kirjoittaja keksii hyvän kohdan, on oikeastaan samantekevää, missä se on.

Lue lisää

Minigrip, aivan =). En tiedä, tunnistivatko muut. Tyyppi, jonka kanssa olen viime vuosina useimmiten telkkaria katsellut, välttelee mainoksia. Minä taas bongailen uusia mainoksia ja niiden hupaisia/ärsyttäviä/mitäänsanomattomia iskulauseita. Tiedä sitten, mitä kertoo itse kustakin. Heh, 'itse kustakin'. Olkoon.

"Mutta sinänsä, jos kirjoittaja keksii hyvän kohdan, on oikeastaan samantekevää, missä se on."

Tietenkin. Mutta lukijana arvostan runossa kyllä varsinkin hyvää lopetusta. Muuten tulee helposti lässähdysolo.