EPIGENETIIKKA! .... Kyllä

....................

on ollut onnekas ihminen saadessaan hyvän äidin, hyvät vanhemmat,
jotka ovat läheisyyttä antaneet, sehän näkyy luonteessa.
Jos on jäänyt vaille rakkautta pienenä, sitä ei pysty antamaan.

ooo

Tuo epigenetiikka hämmästyttää minua aivan valtavasti!

Eilen tuli Yliopisto-lehti, jonka kannessa on teksti:

"Paranna perimää - Elämäntavat näkyvät geeneissä."

"Jos on kehno perimä, niin hellä huolenpito voi pelastaa.

Hyvän hoivan saaneista voi kasvaa tasapainoisia aikuisia,

vaikka taustalla olisi sukuriitoja, aviopuolisoiden toistensa

sättimistä, alituista haukkumista ja alaspainamista,

joilla on taipumus 'periytyä' seuraavalle sukupolvelle."

ooo

Ennenvanhaan BIOLOGIAN tunnilla sanottiin, etteivät
hankitut ominaisuudet periydy.
Mutta tutkimuksen mukaan psyyke onkin hyvinkin joustava.

Olkaamme siis puheissanne ja toimissanne hyviä toinen toisillemme, muuallakin kuin täällä!

1

164

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas DEMOONIT tv:ssä

      Katsokaa nyt hyvät ihmiset YLE-Areenasta "Aamusydämellä"-ohjelma, joka juuri loppui!
      Tällaista saadaan Suomessa edelleenkin tehdä, eikä poliisi puutu noiden "kirkkoherrojen" toimintaan!

      Aamusydämellä 21.4.

      Siinä Pirkko Jalovaara taas rahanhimo-demooneineen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe