Merkki

Olin 16-vuotias. Koulu meni päin persettä ja tulevaisuus oli pelkkää kysymysmerkkiä. Elin päiväunelmissani ja haaveilin kaikenlaisista täysin epärealistisista jutuista (jotka kuitenkin kaikki toteutuivat vuosien myötä).

Oli huhtikuu, sunnuntai-iltapäivä, ja olin juuri todennut etten tulisi läpäisemään millään keinoin lukion ensimmäistä. Olisin tuomittu jäämään suoraan luokalle. Nukahdin.

Heräsin outoon jännitteeseen. Tuntui kuin pääni olisi pumpattu täyteen tulikuumaa ilmaa. Kello oli noin kome iltapäivällä. Aurinko paistoi. Nousin istumaan sängyssäni ja silloin alkoi tapahtua: seinilläni olleet julisteet kiertyivät yksitellen siistille rullalle ja putosivat lattialle. Pienen radionauhurini kasettipesä avautui, sen kansi irtosi saranoiltaan ja kasetti lensi kuin sylkäistynä toiselle puolelle huonetta. Sitten kaikki rauhoittui. Tajusin samalla että ahdistava tunne päänupissani oli kadonnut.

Suhtauduin kaikkeen tähän kuin se olisi ollut maailman tavallisin asia. Ihmettelin itsekin reaktiotani. Muistan tuon kummallisen iltapäivän lopun elämääni. Tuntui kuin mikään ei olisi voinut tuon jälkeen enää järkyttää tunteitani suuntaan taikka toiseen. Oli kuin olisin räjähtänyt sisäisesti, ja vasta kun latinki oli pamautettu kykenin suhtautumaan elämääni puhtaalla uteliaisuudella vailla... ööh ... himoja.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvin kävi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Memed kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu