Olen likinäköinen (noin -4 kieppeillä) ja hajataittoisuuttakin on (siinä -1.5). Nuorempana käytin molemmat korjaavia piilolinssejä ehkä 4 v, mutta lopetin kun silmän pinnalla olevat verisuonet alkoivat jotenkin kasvaa. Ilmeisesti se etten hinkannut sormella linssejä ennen kuin asetin ne puhdistusaineeseen teki linsseistä happea läpäisemättömät? Ne olivat myös 6 - 12 kk yhtämittaislinssit, joita käytin vuoden.
Tuosta on kohta 10 v. Kannattaakohan ajatellakaan piilolinssejä, kun silmäni kuivuvat helposti mm. autossa istuessa kesäisin kun pitää käyttää ilmastointia, sekä saunassa? Kuivumisen vuoksi tulee väritöntä rääppää, joka haittaa näköä killuessaan silmän päällä. (Tietenkään missään saunassa en linssejä pitäisi...)
Entä mitähän nykyään tuollaiset hajataitteisuudenkin korjaavat linssit kustantaisivat? En ole riemukkaan rikas, mutta toisaalta kaipaisi edes JOSKUS hetkiä jolloin näkökenttä on laajempi. Nykyisissä silmälaseissani on kovin pienet linssit (ja hyvä niin, kun muistaa 80-luvun pullonpohjalasit) ja ärsyttää kun näkö on mennyt "putkinäöksi", eli ei enää osaa ollenkaan syrjäsilmällä hahmottaa yhtään mitään.
Hajataittoisuus ja piilolinssit
5
846
Vastaukset
- silmälääkäri
Piilolinssejä voi toki kokeilla, mikäli silmät eivät ole ihan kuivat. Piilolinssejä käyttäessä voivat kuivasilmäisyysoireet kylläkin korostua, jota voi lieventää keinokyyneleitä käyttämällä (piilarien kanssa säilyntäaineettomia!).
Toinen mahdollisuus olisi tietenkin silmälasien vaihto, ottaa vähän isommat kehykset ja niihin sitten korkean taittokertoimen omaavat linssit, jolloin laseista tulee hieman ohuemmat (olettaen, että sinulla ei ole vielä tätä käytetty maksimaalisesti hyväksi). Eli jos se kiinnostaa niin sitäkin mahdollisuutta voi optikolta kysellä.- Eulalia
Nykyiset lasini ovat 2 v vanhat, ja niissä on muistaakseni korkeataitot vedetty viimmisen päälle... Isompia linssejä en haluaisi, sain nuorena trauman melkein niistä linssihirvityksistä mitä silloin käytin...
Ei auta kuin heilutella päätänsä jotain nähdäkseen, tai sitten uskaltautua kokeilemaan niitä piilareita - taitavat kyllä olla turhan tyyriitä köyhemmälle...
- Antsu
Hommasin juuri ensimmäisen satsin ns. toorisia eli hajataittoa korjaavia piilareita.Puolen vuoden annos maksoi 160€.Arvoni ovat jokseenkin samaa kuin sinulla.Minullakin on ollut silmien kuivumista ja verestystä.
- Eulalia
On tuo vähän aikamoinen summa puolesta vuodesta, kun sain aikoinaan max. vuoden käytettävät linssit about 1000 mk hintaan. (Tosin suositus tietysti kyllä oli ettei käyttäisi niitä ihan sitä 12 kk.)
Toki eihän kukaan tietysti käske linssejä joka päivä pitämään... Ovatko nuo sinun päivä- vai kk-käyttöisiä, vaiko minkämoinen aika niitä voidaan pitää silmissä kerrallaan? - Antsu
Eulalia kirjoitti:
On tuo vähän aikamoinen summa puolesta vuodesta, kun sain aikoinaan max. vuoden käytettävät linssit about 1000 mk hintaan. (Tosin suositus tietysti kyllä oli ettei käyttäisi niitä ihan sitä 12 kk.)
Toki eihän kukaan tietysti käske linssejä joka päivä pitämään... Ovatko nuo sinun päivä- vai kk-käyttöisiä, vaiko minkämoinen aika niitä voidaan pitää silmissä kerrallaan?Mulla on kk-linssit eli kun paketin avaat niin käytit
niitä sitten kerran tai 30 kertaa niin kuukauden päästä ne on roskistavaraa.Mulle ei olisi kertakäyttöisistä ollut apua hajataittoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327