Pohdin lähtemistä jouluna 2013 Gambiaan. Mutta uskaltaako siellä turvallisesti kulkea vaalean 16 vuotiaan tyttären kanssa?
Vastaukset 3
- noup1
Vastaus on: Ei. Mihinkään ei voinut mennä ilman häiritseviä komentteja. Vasta,kun saimme miesseuraa muista suomalaisista, onnistui nähtävyyksien katselu suhteellisen rauhassa.
- siimesK
Kyllä uskaltaa, on ihan turvallista, vaikka perässähiihtäjiä riittääkin. On kokemusta monen vuoden ajalta Gambiasta, eikä koskaan ole ollut minkäänlaisia vaaratilanteilta kenenkään taholta. Meillä kolme nuorta tytärtä ollut mukana jo vuosia matkoillamme ja kaikki mennyt tosi hienosti. Ihan turha pelätä. Jos kuitenkin kaipaa rauhaa, niin sitä ei sieltä juurikaan löydy, aina on " ystäviä " ympärillä.
- gambianblondi
Uskaltaa lähteä, Gambia on turvallinen. Ihmiset pyörivät lähellä ja pummit ovat kiinnostuneita, mutta todella harvoin tapahtuu edes taskuvarkauksia. Turistibisnes niin tärkeä, että valvova silmä on kaikkialla. Ympärillä pyöriviin ihmisiin tottuu, eikä rasittaville pummeille tarvi olla ystävällinen. Kyllä ne siitä kaikkoaa, kun aina sanoo esim. "later".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791722
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo104702Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51552- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18539