Peruskoulun jälkeen kävin amiksen ja nyt on vuorossa AMK. Siitä on todella kauan aikaa, kun olen viimeksi esim. laskeskellut trigonometriaa tai pyöritellyt Pythagorasta. En siis muista ko. aiheista juuri mitään. Fysiikasta en muista sitäkään vähää mitä matikasta.
Pitännee siis vähän kerrata, ennenkuin kehtaa marssia tonne AMK:uun. Matikat kyllä onneksi palautuu nopeasti mieleen, kun ne on kerran kunnolla opeteltu. Fysiikan kanssa voi olla ongelmia; minä kun en amiksessa oppinut juuri mitään uutta siitä.
Vai miltä tasolta lähdetään? Meille "amiksille" on omat ryhmämme ainakin TAMKissa, jossa aloitan, mutta kertokaahan silti kokemuksia, kommentteja yms.!
Miltä tasolta aloitetetaan tekniikan amk:ssa?
7
1162
Vastaukset
- evtek
ei se amk-taso ole mikään kovin korkea. meillä kyllä amis-porukka oli tosi vaikeuksissa kaikkien matikan ja fysiikan kurssien kanssa. kaikki riippuu tietenkin opiskelijasta ja myös opettajasta.
- Räkä
Ensimmäiset tehtävät tuntuvat aina tauon jälkeen vaikeilta. Jyvälle pääsee parissa kuukaudessa. Ammattikouluporukalle algebra tuottaa enemmän vaikeuksia kuin geometria ja niistä lähdetään varsin perusteista liikkeelle. Toisena vuonna on vaikeimmat kurssit. Fysiikassa sama juttu
- mafy
Ainakin aikoinaan(Tku)oli myös aluksi kaksi ryhmää. Koulun puolelta tulleilla oli yli kaksi kertaa enemmän matematiikkaa viikossa. Toisena vuonna kaikki olivat samassa ryhmässä. Fysiikkaa oli saman verran molemmille.
Jos perusteet ovat häviksissä, kannattaa ottaa matikka heti alussa vakavasti. Sitä oppii vain laskemalla ja laskemalla. Mitenkään ylivoimaisen
vaikeaa se ei ole, mutta hankalaa tulee olemaan ellei siitä yhtään pidä.
Ei sulla tule mitään ongelmia, jos vaan motivaatiota ja sisua löytyy. - fdas
Mulla on tismalleen sama tilanne aikoinaan. Muutama vuosi oli kulunut amiksesta pääsyn jälkeen kun pöllähdin ammattikorkeakouluun. Muistaakseni amiksessa ei ollut fysiikkaa käytännössä yhtään (ei ainakaan tuollaista mitä amk:ssa on).
Meillä oli luokat jaettu amiksen papruilla tulleisiin ja lukion todistuksilla tulleisiin.
Aol-pohjaisille lähdettiin todellakin perusteista liikkeille, mutta tahti olikin ekana vuonna todella kova (lukion lyhyen matikan lukeneille tuli paljon uutta asiaa ekana vuonna).
Hitaammat, ja oikeastaan ihan keskimääräisetkin, oppilaat olivat hätää kärsimässä kun uutta asiaa tulee kaikissa matemaattisissa aineissa joka viikko lisää...
Itse kertasin vain sen mitä pääsykoe vaati. Tosin olemalla lievästi matemaattisesti lahjakas olen saanut kiitettäviä numeroita :))- Aloittava opiskelija
Mulla tosiaan on se ongelma, että en ole miesmuistiin ollut matikan/fysiikan tunnilla. Ei mulla sinänsä matikkaa mitään vastaan ole; yläasteella ja amiksessa sain matikasta kiitettävän numeron. Mä vaan olen erinomaisen hyvin unohtanut laskutavat yms.
Pääsykokeissakin olin reilu vuosi sitten, enkä niihinkään erityisesti lukenut. Armeijat ja kaikki muut hässäkät ovat olleet tässä välissä, joten heikosti menee. Kemia sentään menee melko hyvin.
Täytynee kaivaa noi vanhat kirjat esille; niissä on kerrottu asiat mukavan yksinkertaisesti.
- ----
Matikan kertauskurssi aloitetaan ihan perusalgebran alkeilla ja siitä sitten edetään geometriaan, trigonometriaan, analyyttiseen geometriaan,kompleksilukuihin, matriiseihin ja differentiaaleihin ekan vuoden aikana. Tahti on melko kova, mutta kun ahkerasti teet kaikki oppikirjan tehtävät ja pidät itsesi siinä tahdissa, jossa matikkaa käydään, niin ei sinulla pitäisi mitään vaikeuksia tuleman.
Kertauskurssin taso on suurinpiirtein lukion pitkän matikan tasoa, mutta jonkun verran oikaistaan kaavojen johtamisia, koska aikaa ei yhdelle asialle ole varattuna yhtä paljon kuin lukiossa. Kaavojen johtamiset kannattaa opiskella itse lukion matikankirjoista, jos kiinnostusta riittää.
Fysiikan opiskelun kanssa on ihan sama juttu kuin matikassa, alkeista lähdetään. - Timmp
Just välivuoden takia tavoitteena on käydä TEKU 4,5-5 vuoteen, koska realistisesti tiedän että olen pihalla matematiikassa ja fysiikassa. Älkää hyvät ihmiset ottako paineita koulun käynnistä.. opiskelu tulee kuitenkin olemaan elämän parasta aikaa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399