törkeä ls ilmoitus

Minusta tehtiin todellä törkeä ilmoitus lastensuojeluun. Ilmoituksessa väitettiin, että ryyppään ja juopottelen kotonani ja lasten kanssa ja viikonloppuisin ja ehkä myös viikolla jätän lapset kotiini yksin. Ilmoittaja oli myös kertonut, että joku täysi-ikäinen mies tuo minulle kaljaa kotiini.

Eli, eli... tilannehan on tämä. Minulla on kolme lasta, joista nuorimmainen on vauva vielä ja nykyisen mieheni lapsi. Kaksi muuta lasta ovat vanhempaa, kouluikäistä.
Kaljaa emme osta kotiimme kuin muutaman pullon kuukaudessa nautittavaksi saunan yhteydessä, eli alkoa ei juurikaan käytetä eikä humalassa olla.
Yksin ei lasten ole tarvinnut ikinä olla ja jos olen jonnekkin lähtenyt on tietenkin mieheni jäänyt lapsia katsomaan.

Imoittaja on siis keksinyt ihme asioita päästään mm. ei ole tiennyt, että täällä on aina mieheni kotona jos minä lähden jonnekin. On ilmeisesti nähnyt kauppakassin sisällön myös jotenkin ihmeellisesti. On tainnut Pilttipurkit kolista kauppakassissa kaljapullon tavoin.

Soitto Soskusta tuli seuraavana päivänä kun ilmoitus tehtiin, mutta aika keskusteluun tuli vasta yli kuukausi tapahtuneen jälkeen. Soittelin soskuun monta kertaa tällä välillä, koska ilmoitus on niin perätön ja kauhea ja loukkaava, että haluan tehdä rikosilmoituksen asiasta.

No, kävimme mieheni kanssa soskussa, jossa asiat todettiin olevan hyvin ja ilmoitus todella on perätön. Sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että rikosilmoitus asiasta kannattaa tehdä. Asia laitettiin kiinni ja eikä ilmoituksesta seuraa mitään käyntejä eikä mitään muutakaan. Asiakkuus loppui siihen.

Ilmoitus soitettu sosiaalipäivystykseen nimettömänä.
Miten lähden asiaa viemään poliiseille? Sosiaalityöntekijä sanoi, että meillä ei tarvitse kuin olla epäilys kuka ilmoittaja saattaisi olla niin poliisi rupeaa selvittämään asiaa. Epäily meillä onkin ilmoittajasta.

Onko kellään kokemusta tälläisesta ?
10423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kävelette lähimmälle poliisiasemalle ja teette rikosilmoituksen. Siellä on vuoronumerot ja omalla vuorollanne menette sille luukulle, mihin numero osoittaa ja kerrotte asianne.

Tuo on minulle uutta, että sossukin on näin kyllästynyt jo aiheettomiin ilmoituksiin, että heidän kantansa on tämä:
"Sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että rikosilmoitus asiasta kannattaa tehdä. "

Hyvä, toivottavasti kaikki sossut ovat jo tällä hetkellä samaa mieltä. Ajat ovat muuttuneet, joitakin vuosia sitten sossulle olisi ollut turha mainita rikosilmoituksen teosta, ellei olisi halunnut saada suurta halveksuntaa osakseen.

Hyvä myös, että sattui sossu, joka ei "nähnyt tarvetta tarkempaan selvittelyyn" oman mielikuvituksensa varassa. Sellaisiakin nimittäin todella löytyy.

Mutta onnea teille!
Varmaan suuri helpotus kun asia on pois päiväjärjestyksestä.

PS. Tehkää rikosilmoitus, koska aiheettomien ilmoitusten väsääjät ovat niin vinksahtaneita päästään, että eivät lopeta, ennen kuin heidät laittaa järjestykseen.

Äänestä
  • Niin siis kun ilmoitus on tehty anonyymina poliisi ei voi tehdä asialle mitään! Vaikka tietäisitte sen ilmoittajan, sossuilla kun on vaitiolovelvollisuus ja he eivät saa missään nimessä antaa soittajan puhelin numeroa edes poliisille kun ilmoittaja on nimenomaan kieltänyt sanomasta kuka hän on! Silloinhan se tulisi teidänkin tietoon ja sossut olisi rikkoneet tuota vaitoilolupaustaan. Itselläni kävi samanlainen tapaus, tiesin kyllä soittajan ja tein hänestä tutkintapyynnön mutta poliisilta tuli loppujenlopuksi ilmoitus, että asia jätetään tutkimatta juuri tämän anonyymin ilmoituksen takia. Vaikka ilmoitus onkin ihan tuulesta temmattu niin soittaja ei muka ole silti tehyt rikosta. Kyllä sossut nyt on antanut sinulle hieman väärää neuvoa koska näin se on, et poliisi ei voi asialle mitään.

    Äänestä

Kiitos asiallisesta viestistä. On ilmeisesti harvinaista, että tämmösiäkin sossuja löytyy? Mutta heidän kantansa oli onneksi sama kuin itsellänikin.
Pitää koittaa saada huomenna kyyti poliisiasemalle.
Toivottavasti ilmoittelija vaan saadaan kiinni ja vastuuseen paskan jauhamisesta.

Äänestä

Näitä sattuu kuulema. Eräässä haastattelussa sosiaalityöntekijä kertoi että noin 30% ilmoituksista ei aiheuta lastensuojelun jatkotoimia. Mainitsi myös kiusanteko ilmoitukset, vaikka kertoi että niitä ei ole paljon.
Takana on toisinaan myös ilmoittajan psyykkiset ongelmat. Kuvitellaan asioita tai suurennellaan toisten ei ls:ää vaativia ongelmia päässään.
Onneksi teille sattui järkevä työntekijä. Tuli mieleen, että heistä kertomus oli ehkä tuttu. Joissakin kunnissa on näitä vakiovalittajia, jotka työllistävät sosiaalitoimea urakalla. Ehkä tässäkin tapauksessa kyseessä oli sellainen.
Ensimmäinen vastaaja antoi hyviä ohjeita asiaan.

Äänestä
  • Justi-justi, sossun oma "salainen agentti!"

    Äänestä

  • Ivan Orav kirjoitti:

    Justi-justi, sossun oma "salainen agentti!"

    Ennen huostanottoa jos semmoinen sattu teidän kohdalle) olisi hyvä, jos olisi hihasta vedettava kaksi tai kolmea aiemmin tehtua LS ilmoitusta.
    Sen jälkeen on sossujen väiteet oikeudessa uskottavampia.

    Äänestä

  • Ivan Orav kirjoitti:

    Ennen huostanottoa jos semmoinen sattu teidän kohdalle) olisi hyvä, jos olisi hihasta vedettava kaksi tai kolmea aiemmin tehtua LS ilmoitusta.
    Sen jälkeen on sossujen väiteet oikeudessa uskottavampia.

    "Olisi hyvä, jos olisi h ihasta vedettävä kaksi tai kolmea aiemmin tehtua ls-ilmoitusta."

    Kyllä sossun arkoistoista kaikki löytyy.
    Eihän sieltä mitään saa poistettua, vaikka kuinka aiheettomiksi ilmoitukset ja sossun toimet myöhemmin osoittautuisivatkin.

    Äänestä

  • "Ivanille" kirjoitti:

    Joo, ei niitä asiakkaan hihoistaan tarvitse vedellä.

    Äänestä

Ei muussakaan elämässä ole mahdollista levitellä kenestäkään perätöntä tietoa, vain ls:ssa se on mahdollista. Toivottavasti poliisi saa ilmoitustehtailijan kiikkiin.

On hyviä ja huonoja, tosi huonoja sosiaalityöntekijöitä. Varmaan huonojen määrään vaikuttaa sekin, että monet kunnat eivät halua palkata päteviä säästösyistä, epäpätevän saa halvemmalla. Varsinkin sossupäivystykseen voi pikkukunnissa hakeutua lähes kuka tahansa planttu, nähty on, se avaa oven päästä ls-työhön miten luonnevaurioisen ihmisen tahansa.

Eikä tutkintopätevyys jokaisen kohdalla sitä tarkoita, että hän olisi sopiva työhönsä, se on vain muodollista pätevyyttä, mitä koulutuksella saadaan. Eli sossuja on hyvin monenlaisia ja yhtenäisiä käytäntöjä ei kunnissa ole siitä, miten asiat on hoidettava.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

3 lapsen äiti 85 kirjoitti:

Minusta tehtiin todellä törkeä ilmoitus lastensuojeluun. Ilmoituksessa väitettiin, että ryyppään ja juopottelen kotonani ja lasten kanssa ja viikonloppuisin ja ehkä myös viikolla jätän lapset kotiini yksin. Ilmoittaja oli myös kertonut, että joku täysi-ikäinen mies tuo minulle kaljaa kotiini.

Eli, eli... tilannehan on tämä. Minulla on kolme lasta, joista nuorimmainen on vauva vielä ja nykyisen mieheni lapsi. Kaksi muuta lasta ovat vanhempaa, kouluikäistä.
Kaljaa emme osta kotiimme kuin muutaman pullon kuukaudessa nautittavaksi saunan yhteydessä, eli alkoa ei juurikaan käytetä eikä humalassa olla.
Yksin ei lasten ole tarvinnut ikinä olla ja jos olen jonnekkin lähtenyt on tietenkin mieheni jäänyt lapsia katsomaan.

Imoittaja on siis keksinyt ihme asioita päästään mm. ei ole tiennyt, että täällä on aina mieheni kotona jos minä lähden jonnekin. On ilmeisesti nähnyt kauppakassin sisällön myös jotenkin ihmeellisesti. On tainnut Pilttipurkit kolista kauppakassissa kaljapullon tavoin.

Soitto Soskusta tuli seuraavana päivänä kun ilmoitus tehtiin, mutta aika keskusteluun tuli vasta yli kuukausi tapahtuneen jälkeen. Soittelin soskuun monta kertaa tällä välillä, koska ilmoitus on niin perätön ja kauhea ja loukkaava, että haluan tehdä rikosilmoituksen asiasta.

No, kävimme mieheni kanssa soskussa, jossa asiat todettiin olevan hyvin ja ilmoitus todella on perätön. Sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että rikosilmoitus asiasta kannattaa tehdä. Asia laitettiin kiinni ja eikä ilmoituksesta seuraa mitään käyntejä eikä mitään muutakaan. Asiakkuus loppui siihen.

Ilmoitus soitettu sosiaalipäivystykseen nimettömänä.
Miten lähden asiaa viemään poliiseille? Sosiaalityöntekijä sanoi, että meillä ei tarvitse kuin olla epäilys kuka ilmoittaja saattaisi olla niin poliisi rupeaa selvittämään asiaa. Epäily meillä onkin ilmoittajasta.

Onko kellään kokemusta tälläisesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu