Nimittäin tanssitaidottomiin tanssiinhakijoihin (mies tai nainen), jos teillä itsellänne olisi menohaluja tai kappale niin hyvä, ettei millään malttaisi vain "kävellä", vaan fiilistellä hyvän parin kanssa kaikella sillä taidolla minkä (mahd.) omaa?
Itse olen tähän törmännyt, että mahtava biisi tulossa, mieluinen hakija toiveissa, mutta sitten tuleekin joku joka ei edes perusfoksia osaa, vaan kävelee kappaleet läpi. Kieltäytyäkään ei kehtaa, kun siihen ei kuitenkaan niin hyvää perustetta ole. Eihän sitä oikein viitsisi harmistustaan näyttää, mutta kyllähän se ärsyttää.
On se silti hyvä että tanssimassa käyvät, mutta eikö jonkin kurssin voisi käydä alkuun?
Eli ilmaisetteko pettymyksenne jotenkin, ja jos, niin miten?? Vai tyydyttekö osaanne ja pakotatte hymun huulille, ajatellen, että tuleehan niitä tilaisuuksia vielä.
Itse olen tähän törmännyt, että mahtava biisi tulossa, mieluinen hakija toiveissa, mutta sitten tuleekin joku joka ei edes perusfoksia osaa, vaan kävelee kappaleet läpi. Kieltäytyäkään ei kehtaa, kun siihen ei kuitenkaan niin hyvää perustetta ole. Eihän sitä oikein viitsisi harmistustaan näyttää, mutta kyllähän se ärsyttää.
On se silti hyvä että tanssimassa käyvät, mutta eikö jonkin kurssin voisi käydä alkuun?
Eli ilmaisetteko pettymyksenne jotenkin, ja jos, niin miten?? Vai tyydyttekö osaanne ja pakotatte hymun huulille, ajatellen, että tuleehan niitä tilaisuuksia vielä.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Tämä on tosiaan tilanne, joka toistuu aina välillä. Viejän pitäisi, tai näin ainakin on monesti kirjailtu, suhteuttaa vientinsä seuraajan osaamisen mukaan. Mutta kyllä se vaikeaa on, jos hyvä biisi alkaa soida.
Se vielä menee ok, jos seuraaja osoittautuu ihan aloittelevaksi. Silloin tulee keskittyneeksi viemisen puhtauteen ja ajoitukseen sen verran tarkemmin, että ne pari kappaletta menevät sen myötä.
Mutta sitten on näitä jo pidempään tanssineita, joiden kanssa homma ei suju tai siis toisella ei ole sen suurempaa intoa olla yhtä aktiivinen musiikin mukana menemiseen kuin itsellä olisi haluja. Eihän sitä jonkinlaista turhautumista saisi tietenkäään näyttää tai osoittaa, mutta kyllä sen varmaan toinen huomaa kuitenkin.
Monesti myös tuntuu, että haluttaisiin vain mennä semmoista halitanssia töpötellen, mutta hyvin harvoin jaksan itse tuosta innostua. Etenkään kun valitettavan harvoin tulen tanssineeksi semmoisen henkilön kanssa, jossa muut ajatukset vievät voiton tanssilta.
Mutta en minä ketään tuon takia kurssille "pakota", se olkoon hänen henkilökohtainen halunsa ja tahtonsa, mitä tanssilta ja tanssimiselta haluaa. Mutta en itse hae kyseisiä henkilöitä, joten kyllähän senkin pitäisi jonkinlaista viestintää osoittaa.
Ehkä tää ei ole miehille varsinainen ongelma, ainakin voin omasta puolestani sanoa.
Lähes kaikki daamit osaa vähintään vaihtoaskeleet, niillä jo tanssi on siedettävää/mielyttävää. Joskus harvon tulee vastaan daamia joka näitä ei osaa ja jos ei osaa, on miehen suhteellisen helppo opettaa tanssin alkeet. Aika antoisaakin, nämä ei teeskentele "kiitostaan".
Tämä sama ei onnistu toisin päin. Mies vie niin millä daami saa sen tanssin muutuu kävelystä mihinkään.
Joskus on hiukan harmittanut kun ruuhkassa on tanssinut illan, lopussa kun on tilaa ja tulee tehtyä väärä haku. Tosin se on oma virhe, eli hymyissä suin vaan kompuroidaan.Ei anneta sen pilata iltaa.
Tämähän se on se ainainen vaikeus tuntemattomimmilla tanssipaikoilla.
Kun tulee kiva kappale ja tuntuu, että olisi kiva antaa mennä ja oikein vähän tanssia niin silloin onnistuu hakemaan daamia joka ei osaa juurikaan tanssia ja ilmottaa topakasti että ei sitten mitään erikoisia vaan ihan tavallista vaan.
Kyllä turhauttaa ja pahasti kun hyvät kappaleet menee aivan pilalle.
Nykyisin yritän katsella daamien tanssia ja päätellä kuka osaa eri tanssilajien edes perustat.
Tutussa paikassa tuttujen tanssijoiden kanssa tätä ongelmaa ei ole kun silloin haetaan niitä jotka osaavat tanssia.
Pari vuotta on tullut kursseilla käytyä noita peruslajeja, mutta näiden viestien jälkeen pitänee kuluttaa vielä toiset pari, että uskaltaa tanssipaikalla naisia hakea.. no, kuluu se aika mukavasti kursseillakin.
Rukkaset napsahtaa ! Kiitos.
Sekahakua.
Naisia on niin monenlaisia, kuten miehiäkin. Joillakin naisilla on taipumus vierittää osaamattomuutensa viejän kontolle ja päinvastoin.
Mukavalta tuntui erään daamin palaute noin jälkikäteen. Palautin kuulemma hänen uskonsa tangoon... kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää!
pakkeja huomaa kohta olevansa seinäruusu aina välillä, empiiristä tietoa on,
"nokkasolmussa" tanssiminen huomataan se vaikuttaa yleensä vain siihen hakijaan ei hae enään.
Monesti olen huomannut että joku tanssii huonosti jonkun kanssa ja meillä menee askeleet hienosti yhteen ja taas joskus jonkun kanssa ei millään onnistu mutta huomaa myöhemmin että hienostihan hän tanssii ainakin tuon kanssa.
Mielestäni lavoille mennessä ei tarvi osata tanssia mutta on kohteliasta kertoa
se silloin toinen voi mahdollisuuksien mukaan opettaa, ottaa rauhallisemmin,
yrittää mukautua nopeammin jne. Sitten on niitä joita näkee usein ja ei vaan tahdo eristystä tanssin suhteen tapahtua, itse silloin esim vatkaavan käden kohdatessani pidän oman käteni tiukasti paikallaan jne, neuvominen kun on
on niin vaikeaa ja useinmiten se on omassa asenteessa vika kun homma ei suju.
Täysin uudenkasvon ollessa kyseessä, ainakin minulla, ei askeleet osu "taivaallisesti" yhteen kuin kerran kesässä tai talvessa, siis kun ei todellakaan tiedä toisesta mitään etukäteen aina ei kuitenkaan ole kyse tanssitaidosta asiaan kun vaikuttaa muutkin asiat.
Jos tiedän sen sellaisen kappaleen alkavan josta pidän yritän tehdä sen täsmähaun, nopeat syövät hitaat, kun ei ole hakuvuoroni toivon että joku osaava hakisi ja mukaudun tilanteeseen. Tansseja tulee vielä monia mutta jos alkaa
pakkeja jakaa tanssitaidon mukaan on syytä katsoa peiliin missä vika.
Ymmärtäväisesti.
Sen voi seuraajalta vaatia että hän ei vie tai pukittele. Sitähän viedään sen mukaan mitä toinen pystyy tanssimaan. Kohtuus kaikessa jos daamilla on ikää niin on jälkeenjäänyt jos yleisempien tanssien perusaskeleita ole opetellut. Liikuntarajoittuneisuus tietysti otetaan huomioon jos sellaista on.
Verrattavissa siihen että puhuu äidinkieltään ja englantia.
Jos Simo et osaa pukitella, joka on jo ihan yleistanssi, kävisin sinuna opettelemassa pukittelun. Minä tanssin perustanssit ja niihin kuuluu puk.
Odotan siis tietenkin miehen vievän pukille, ja tarjoan aina kädet eteen merkkinä siitä. Mielestäni huono vertaus tuo kielitaito. En sitten todellakaan ole sinun vietävä jos englannin kielen hallinta kuuluu ns. yleissivistykseen. Tietenkin osaan, mutta en vain suostu sitä käyttämään, eräistä vakaumuksellisista syistä.
Gina Lollo, minä rakastan sinua (salaa), onhan kevät ja rintani toivoa täynnä. Taistele vaan pucin puolesta. Jokainen tanssikoon puolestaan.
"Odotan siis tietenkin miehen vievän pukille, ja tarjoan aina k ä d e t e t e e n merkkinä siitä. "
En osaa pukkia, joten toi oli hyvä neuvo minulle. Kiitos.
Nyt en pilaa sinun iltaasi hakemalla sosiaalifoksille.
Onko toi kuinka yleinen tapa? Käytetäänkö sitä kaikissa kädenalitansseissa?
En ole sitä noin ajatellut.
Onko lavoilla muita "käsimerkkejä" mitä olis hyvä tietää?
En osaa kuin noi liikenteessä opitut.
No, katsos kun toi asia sisältyy bugg ja yleensä kädenalitanssi opetukseen.
Eli jos tanssin tuoksinassa molemmat kädet tanssijoilta irtoaa niin naisen tehtävä on tarjota kädet eteen, että mies saa niistä otteen js tanssia päästään jatkamaan..
Siitä se varmaan tuo " kädet eteen " juttutulee.
Hyvä, nyt en mene foksille hakeen hakurivissä "kädet edessä" olevia daameja.
Ei tule heile pettymystä.
Toivottavasti löytyy joku uhri, kellä olis kädet lanteila,selän takana tai sivussa.
Iskit silmää minulle
Kolme sanaa sinulle
No, harmittaahan se, tottakai, jos tulee ihan tanssitaidotonta haettua tai sellainen hakee naistenvuorolla. Sitten jos on daamilla se käsilaukku vielä siinä oikeassa kädessä ja sitä joutuu kannattelemaan koko tanssivuoron ajan daamin lisäksi... tekee mieli mennä naistenvuorolla yleensä piiloon.
Minua on välillä oudolla lavalla, naisten tunnilla hakennut tanssitaidottomat Leidit.
Tosin kaikki vasta kolmanen aallon aikana, joten ollen ollut mielissäni kun yleensä olen tanssiin päässyt..
Eli minua henkilökohtaisesti saa hakea opettelijatkin, kun ei heti ekalla aallolla hakis.
Tanssin rytmikkäästi kuin eväpuoli keuhkokala, vieläpä kokeillen päkiöilläni partnerin turvakengän kärjen kestävyyttä. Silti toivon, että minua haetaan tanssimaan. Tämä toiveeni toteutuu noin joka kymmenennellä niistä kerroista, kun komistutan maksuttoman tanssitilaisuuden tyttörivistöä.
Esimerkiksi tälle palstalle kirjoitetuista kommenteista päätellen yleisissä tansseissa käyvät ovat liian vaativia! Ihmettelen, miten kukaan - etenkään liikunnallisesti heikohkolahjainen - voi oppia tanssimaan tanssimatta. Kursseilla oppii perusteet mutta vasta harjoittelu luo taidot.
Humalaisuuttaan tanssitaidottoman kanssa ei kannata parketille lähteä, ja jo aloitetun tanssin voi keskeyttääkin. Mutta yleisissä tansseissa ehkä kannattaakin tanssia mahdollisimman monen kanssa, jos ei satu oma partneri olemaan mukana. Kokemustahan sekin on, jos mies saa alle puolisenttaalisesta tanssiessaan tonnin painoiseksi muuttuvan partnerin liikahtamaan edes hieman musiikin tahtiin...
.
Kokemustapa hyvinkin, joo, muttei kovin hääppöistä! Mieluiten jäisin tuota vaille!
Ei voi mitään!
Jos muija on hyvännäköinen, niin haen sitä koko illan, vaikka se ei osaisi tanssia ollenkaan.
Tuollahan ei ole tanssin kanssa mitään tekemistä.
Kyllä on ;)
Vahinko, että on vain muija, vaikka olisikin viehättävä.
En jätä ketään seinäruusuksi. Haen kaikentasoisia naisia tanssimaan. Ja uudet daamit pitää 'koeajaa' heti ensimmäiseksi.
Lähtökohta hakemisessa on se että hakijan pitää osata tanssia soitettavaa tanssilajia. Jos haettava ei osaa niin sitten mennään sosiaalifoksia. Kannattaa siis kuunnella mitä orkesteri kertoo seuraavaksi soitettavan.
Ja tämä tietenkin tarkoittaa lähinnä tangoo ja humppaa. Niitä ei saa tanssia kädet heiluen.
No jos Humpalla menee Bugimaisesti, niin kädet eteen kuin svili.
Empaattisesti
ketjun aloittajalle:miten oma lavatanssiurasi sai alkunsa...suoraanko lattialle?, ja oletko varma että itse osaat mennä sitä perusfoxia oikein askelin..vai niinkuin on vain
aina menty?hmm.hmm.koko ikäni olen käynyt tansseissa, ja tanssinut.Mutta vasta
menneenä talvena menin tanssikurssille..ja yllätys yllätys, vaikka tanssi on aiemmin
sujunut suht kivasti ja ompa joskus daamitkin kehuneet...nyt kun tanssii miten "oikeat askeleet" menee, niin eräskin tanssitaitoiseksi itseään tituleeraava nainen totesi "miten sinä oikein viet", ja kun menin vanhojen oppien mukaan daami hihkaisi:no osaathan sinä viedä...
Oma tanssimiseni sai alkunsa isäni opetuksesta, jota jatkoin kursseilla. Omasta mielestäni osaan kyllä foksin hyvin, viejästähän se on kiinni, millaisilla askelilla mennään, ei minulta silloin kysytä, oma tehtäväni on vain seurata kiltisti perässä. Oikeastaan viennistähän kaikki on kiinni, ei niinkään edes "oikeista" askelista, monesti ei itselläni ole ollut hajuakaan millaisilla askelilla minua on viety, mutta hyvin olen silti seurannut :) kun vienti on ollut hyvä.
sattuu kaveriksi niin yritän luoda hänelle mahdollisimman
mukavat kahdet ensimmäiset tanssit jos hän niin saisi kipinän ja jatkaisi harjoitteluaan sen sijaan että jäisi kokonaan pois lavoilta huonon kokemuksen vuoksi.
"Vie sie älä vikise" kirjoittaa kuika daami kaikenaikaa puhaua pärpättää ja arvostelee viejää. Tyypillisiä virheitä. Hyvä seuraaja ei sano mitään, vaikka sitten veisi useita kertoja peräkkäin väärin. Seuraa vain. Jos viejä ei osaa viedä niin daami ei seuraa ja viejä kuvittelee että daami ei osaa tanssia. Tuskin tulee ennen tanssikurssia hakemaan uudestaan. Eikä silti tarvitse sanoa pahsti.
Oikein hyvä seuraaja tosin menee juuri siten kuin mies vie, oman turvallisuutensa puitteissa. Siis jos mies vie päin peetä, niin sitten mennään päin peetä. No ok, kyllähän tuolla lavalla taitavat naiset paljonkin itsekorjailla miehen vientipuutteita, niin ettei tämä edes asiaa valitettavasti tajua. Mutta kursseilla ja tuttujen kanssa tanssiessa toivon, että nainen ei korjaile minun virheitä, Se opettaa oikeaa viennin ajoitusta yms kaikkein parhaiten.
Eräs tanssi alkoi komeesti: daami pyysi, ennenkuin ehdittiin askeltakaan ottaa "voisitko siirtää vasenta kättäsi hieman taaemmaksi" sitten kun yritin tehdä linjaa (slide) astuin kuulemma liian pitkän askeleen ja ylipäätään astuin liian pitkiä askelia ( daami ei ollut juuri minua lyhyempi).
Hän roikkui minussa koko tanssin ajan ja samalla vastusti liikettä, ei kannatellut omaa vartaloaan. Käsilaukkua ei onneksi ollut mukana!
Tässä tapauksessa kaikki huonot meni mun piikkiin. Daami todennäköisesti tanssii aika paljon oman miehensä kanssa, jota hän opastaa koko ajan.
Tätäkö tilannetta aloittaja bailarin tarkoittaa kun "tanssitadoton" mies tulee hakemaan väärällä hetkellä?
eijeijei, tuota en tarkoittanut, tanssitaidottomalla tarkoitin juurikin tanssitaidotonta, henkilöä, jonka tanssiminen on peruskoulun liikuntatuntien pohjalla, joista on jo ainakin kymmenen vuotta eli "tanssiminen" on vain kävelyä ja epämääräistä heilumista, eikä edes perus "hidas,hidas, nopee, nopee"- askelista ole hajuakaan. Jos pari edes nämä osaa, on asia jo aivan toinen. Tämän takia sanoin, että olisi ehkä hyvä kurssilla käydä.
Kuvailemastasi tapauksesta tulee väkisinkin mieleen, että parisi ei tainnut sitten osata seurata omaa vientiäsi, eikä "vika" välttämättä ollut sinun, parisi oli vain tottunut tietyntyyppiseen vientiin tai vienyt itse.
Minusta kun tuntui, ettei tuo daami ollut tottunut oikein minkäänlaiseen vientiin...
no asiahan saattoi hyvinkin olla sitten niin :)
Tämän jutun juuri, pointti tai pihvi on mielestäni siinä, että minä olen edelleen tuon daamin silmissä "tanssitaidoton" tai ainakin lievemmin ilmaistuna huonosti tanssiva eikä hän toivoisi minun hakuani varmaan missään tilanteessa, etenkään jos joku suosikkibiisi pärähtää soimaan. Juuri hänenkaltaisensa henkilö saattaisi hyvinkin vuodattaa tällä palstalla ja jurnuttaa tanssitaidottomista hakijoista!
Paritanssistahan tässä on kyse eikä minun tanssitaitoni riittäneet mitenkään vakuuttamaan senhetkistä pariani. Onneksi tuo edellä kuvaamani tapaus muodostaa poikkeuksen.
Ymmärrän, että bailarin ei tarkoittanut tällaista tilannetta vaan hän puhui aidosti tanssitaidottomasta ja kenties jopa rytmitajuttomasta hakijasta.
Olen huomannut, että joidenkin kanssa vaan "osaa" tanssia ja toisen kanssa sitten taas menee ihan päin puuta ja huomaan vastustavani liikettä. Lainausmerkit siksi, että oikeasti en voi sanoa osaavani tanssia (paitsi LineDancea jonkun verran), enkä ole kurssia käynyt...vielä, mutta jos viejä on hyvä ja ns sopiva niin näköjään tälläinen kaksi vasenta jalkaa omaava osaa olla vietävänä.
Hyvä ja tukeva ote on varmasti yksi iso tekijä. Ainakin omalla kohdallani huomaan, että jos ote ei ole hyvä, niin en saa tuntumaa siitä mihin pitäisi mennä seuraavaksi ja sitten tulee niitä "kompuroiteja tai "liikkeen vastustamisia".
Niipä niin. Kyllä tanssiminen vapaalla askelluksella onnistuu mutta siinä pitää olla hyvä vienti ja hyvä seuraaja.
Auttaa asiaa jos vaikka näihin lavojen perustansseihin opettelee perusaskeleet vapaalle tanssimiselle pohjaksi.
Tangoahan mennään alhaalla, jolloin askeleen pituus väistämättä kasvaa ja se on ylipäätään mahdollista.
Toinen vaihtoehto on mennä ylhäällä köpöttämällä ja tepsuttaen, jolloin tuota vastustettavaa liikettä ei juuri synny.
Kuuluuko "vasenjalkainen" näihin köpöttelijöihin, joiden kanssa "osaa" tanssia. Varsinaisesta tangosta ei tuolloin ole puhettakaan!
Edelleen: jos tangotaituri tulee hakemaan, etkä "osaakaan" mennä, odotatko hieman köpöttelevämpää hakijaa?
Tämän ketjun aloittajan "bailarinin" kysymys kääntyykin toisinpäin: älkää tulko myöskään liian hyvät hakijat!
Kylläpä niin . Tai toisinpäin ajatellen. Jos tangoa haluaa tanssia pitkin askelin niin on laskeuduttava alas ja siihen lisättynä oikea tukijalka- /vartalo tekniikka niin siitä saa aikasekseen pitkän askeleen.
Daamilta se vaatii sen oikean tekniikan osaamisen jalan taaksepäin työntämisessä ja vartalon viemisessä tai muuten tulee sitä vastustamista.
Jos tangotaituri hakee daamia joka osaa vain köpötellä, hän tunnistaa tilanteen heti parin askeleen jälkeen ja osaa kyllä sovittaa vientinsä partnerin taitoja vastaavaksi, vaikkakaan ei itse juurikaan nauti tanssista.
Juu, tiedän että näin on ja kurssille olenkin tässä menossa pikaisesti. :)
Yleensä en edes sinne "varsinaisille" lavoille tule "häiritsemään" teitä tanssitaitoisia, mutta joskus vaan tulee tilanteita joissa pääsee tai joutuu tanssimaan muutakin, kuin sitä rivitanssia. Yleensä tanssin silloin tuttujen kanssa joten tätä yllätystä ei tule kenellekään tuntemattomalle.
En ole mielestäni köpöttelijä myöskään. Jos tosiaan joku osaa viedä, niin osaan myös olla vietävänä. Johtunee siitä, että kuitenkin tuota line dance taustaa on itselläni (myöskin two steps ja muut country paritanssit tuttuja jossain määrin).
Ei lavoilla ole mitään vähimmäistaitovaatimuksia.
Sinulla on täysi oikeus lipun lunastaneena seisoa hakurivissä ja tanssia omalla taidollasi kaikki ne tanssit joihin sinua kutsutaan.
Tuskinpa olet köpöttelijä jos sinulla on kuitenkin rivi - ja kantritanssitaustaa ja niissähän täytyy rytmitajunkin olla hyvä kun paljon tanssitaan yksikseen eli ei vartaloviennissä.
Askeleiden pituudesta ei sinun vielä kannata olla huolissasi se askel pitenee kokemuksen ja tekniikan kehittyessä. Ja siihen se köpöttelyaikakin viimeistään loppuu.
jatkan vielä, vaikka pitäisi ehkä lopettaa.... Minulle tuo köpöttelevämpi hakija saattaa olla se huononpi vaihtoehto joka juuri saa aikaan sitä etten tiedä mihin seuraavaksi pitäisi mennä. Minulla kun on kohtuu pitkät jalat ja askel ja tottunut rivitanssin myötä vähän vauhdikkaampaan menoon ja pistämään jalkaa toisen eteen/taakse suht koht ripeästikin. Pyörähdykset (outside/inside turn yms) luonnistuu, taivutukset ei kyllä niinkään.
Niinhän siinä monesti käy, että jos jostain mainitsee, niin vedetään ns herneet... ja sitten mennään tuon verhon taakse, että "Jos tosiaan joku osaa viedä, niin osaan myös olla vietävänä"
Aika harva daami loppujen lopuksi osaa olla vietävänä, riippuu tietenkin mitä tuolla tarkoitetaan. Jos nyt tarkoitan vaikkapa miehen vapaata askellusta tangossa, niin aika vaikeeksi menee. Eri asia on sitten jos mennään vaan jotain samaa perusaskellusta koko tanssikappale.
Tervetuloa vaan tanssimaailmaan myös lavoille! Kesä koittaa kohta, vaikkei sitä nyt uskoisi!
Noinkohan sitä uskaltaa, kun monen mielestä pitäisi nähtävästi olla kilpatanssija tasoa ennen, kuin lavoille on lupa tulla haettavaksi. ;)
Höpö, höpö!
Iloinen mieli ja hymy auttaa aina! Älä vaan rupea meille miehille kitisemään ja nayttämään nyrpeetä naamaa jos ei nyt ihan se toivekaveri haekaan just silloin kun sua itse haluttais! Kyllä ne hakee, ne kivatkin kaverit, kun jaksat pitää mieles iloisena!
Juu, en tarkoittanutkaan, toiset vaan näköjään ottaa tämän tanssimisen niin hurjan vakavasti. Täälläkin jotkut kommentit vaikuttaa siltä. esim. tuo ajokortiton kuski ja ammattitaidoton hammaslääkäri vertaus jne...
Minusta ei kitisijää saa tekemälläkään :) Hymyä huuleen, tämä on kuitenkin harrastus ja harrastuksen tarkoitus on kai olla mukavaa.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli oikeastaan vain sanoa, että hurjan paljon vaikuttaa se tanssikumpani siihen miten tanssi sujuu. Eikä itseasiassa välttämättä ole aina edes kyse viejän taidosta, vaan yksinkertaisesti siitäkin, että miten askeleet "synkkaa" yhteen sen toisen kanssa. Joskus vaan tietää mitä toinen meinaa seuraavaksi, vaikka ei koskaan aiemmin olisi tanssinut kyseisen henkilön kanssa.
PS. Texasin osavaltion rajoilla on tienvarsilla kyltti " Drive Friendly - The Texas Way" Sen voisi muuttaa myös muotoon "Dance Friendly"?!
Rakastaen.
Yllättyneen innostuneesti.
Miten nyt suhtautuu autokuskiin joka ei ole käynyt edes autokuolua. Kirvesmieheen
joka ei osu naulankantaan. Kokkiin jonka kastike palaa pohjaan ja suolaa on liikaa.Palomieheen joka sammuttaessa tulipalo vain yltyy. Hammaslääkäriin joka vetää erhehdyksessä pois terveen hampaan. Siivoojaan joka unohtaa laittaa pakstimentöpselin takaisin pistorasiaan. Nokian toimitusjohtajaan joka valitsee väärän käyttöjärjestelmän.
Miten sitten taitamattomaan tassijaan suhtautuminen voisi olla jotenkin erilaista?
Mutta ei hätää. Tassikurssilla saa A) tanssia ja B) olla vapaasti tassitaidoton eli siisi sinne kannattaa tanssitaidottoman suunnistaa.
Voihan sen tarpeen käydä ensin toteamassa lavalla ja tehdä sitten johtopäätökset.
Jos kuitenkin asettuu puolustuskannalle sen osaamattomuutensa kanssa, niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule tulevaisuudessa puuttumaan.
Voi se tanssitaito on niin pieni osa ihmisestä, ettei se merkitse juuri mitään.
Ei merkitse ei..... Mutta kiva se vaan on osata tanssia ! :)
Niin on tuo autolla ajotaitokin... mutta niin tarpeellinen.
Kiva on osata laulaa ja soittaa. Kaikki ilmaisuasiat lisää ihmisen hyvinvointia.
http://www.youtube.com/watch?v=lxC9t1smQU8
peruskuviolla vaan alkoi tanssi sujua n. puolen biisin verran ja
kyseessä oli hidasvalssi. Kyllä se on kaverista kiinni mitä saa
toisesta irti, tällä kertaakaan ei muuta kuin vähän kylmänhikeä
sinne lämpösen hien sekaan mahtui hyvin.
Jokaisella on kuitenkin sitä lisää opittavan varaa vielä aivan varmasti.
No, mitä peruskuviota vetelit että sait tanssin sujumaan ?
1,5 biisiä opettelua: V eteen - O eteen - V viereen - O eteen - V eteen - O viereen
ilman nousuja ja laskuja yrittäen pysyä rytmissä, viimeisellä puolikkaalla
käännöksiäkin. Ilman totaalista jalka kontaktia onnistui vaikka rytmityksessä oli ongelmia ja en tiedä hänen alkutasoaan kun en tuntenut ihmistä, opettelun alku hyvä sanoisin jopa erinomainen ja sitä lisän opetteluahan riittää meille kaikille.
Joo, Kiitos kokemuksen jakamisesta.
Kerro vielä mitä tarkoittaa tuo "totaalista jalkakontaktia". En sitä oikein ymmärtänyt.
Muun kaiken ymmärsin.
Mitä olet mieltä, voisiko tuon 2. askeleen ottaa hiukan sivulle eli etuviistoon.
Eli siis : V eteen - O etuviistoon - V viereen.
Se vie kyllä tanssia sivuun etenemislinjasta ja eteenpäin meno vähenee.
"Se vie kyllä tanssia sivuun etenemislinjasta ja eteenpäin meno vähenee. "
Hah ja minulla auttaa pääsemään hitaaseen rytmiin paremmin. Itse asiassa
minun on pakko aloittaa tuolla askelluksella että pääsen hitaanvalssin rytmiin
se jotenkin pakottaa,etuviistoon otettaessa, 2. askeleen hitaammaksi ja tekee
myös hitaanvalssin "elävämmäksi" nautittavammaksi, näin ollen se on osa
sitä mille naiset sanoo "ihanaa".
Tuolla "totaalista jalkakontaktia" tarkoitin lähinnä että kenkäkontaktilla selvittiin
ei tullut suoranaista kenkä-jalkakontaktia, sanoisin että ainakaan minä en selviä
lavatanssi illasta ilman kenkäkontaktia vähimmillään kun tanssin kunnolla etenevästi ja tuntemattomien kanssa. Matin sanoin sixty-fifty on itse aiheutettuja
se toinen puolikas on muiden "aiheuttamia".
Joo..Kiitos nyt asia selvisi. Minustakin 2. askeleen otto hieman sivulle antaa sitä valssin tunnelmaa paremmin kuin suoraan eteen askellettuna. Menee helposti vaan tahtiin kävelyksi.
Entäs ne nousut ja laskut ? Milloin meet alas ja milloin ylös.? Niinku siinä perusaskeleessa..
Ja jos vielä voit niin kerro jotain askelten pituuksista. Onko kaikki askeleet yhtä pitkiä ? Tai siis miten sinä niitä tanssiessa otat ?
Niissä "opetus" perusaskelissa en tehnyt muuta kuin niitä askelluksia.
Aikas yhtä pitkiä on askeleet riippuen tietysti tilasta, samoin tuo viiston pituus riippuu paljon tilasta niinkuin kaikki muukin toiminta, ensimmäinen
tanssietiketin sääntö kun on minusta - ota muut huomioon.
Käytännössä kun on sitä tilaa niin 2. askel venyy, tietysti riippuu siitä olenko
miten rytmissä. 2. alkaessa minun lantiolinja aavistuksen laskee, 1. askeleen
polvesta hivenen joustoa, minulla 2. askel tulee polvi hivenen koukussa
kantapäälle alas polvi suoristuu ja samalla jalkaterä rullaa päkiälle ja ylös
laki piste siinä 3. askel päkiällä astuen viereen riippuen rytmistä joskus kiire
päkiältä alas tai sitten joutuu roikottaan hetken seuraava askel lähtee
polvet suorassa ja jalkaterät kokonaan lattiassa. Jotenkin noin se minulla menee ei ehkä oikea oppisesti mutta kun on mielestään toimivahkon tavan
oppinut niin sitä tulee käytettyä ja en todellakaan ole mikään parkettienpartaveitsi vaikka olenkin lavoilla paljon käynyt, itse olen lähinnä
se lavatunnelman hakija ja onhan aina optio mahdollisuus.
Riittää kun erotat iskut ja askelien kestot määräytyy iskujen mukaan. Hidas askel on kestoltaan kahden iskun mittainen ja nopea askel on kestoltaan iskun mittainen. Neljäiskuisessa tai kaksi-iskuisessa tahdissa periaatteessa rittää kun laskee kahteen, eli hitaat lasketaan niin että askeleelle lasketaan Yksi-Kaksi ja nopeat lasketaan niin että nope askel on Yksi ja toinen nopea on Kaksi.
Jos perusaskelluksessa pitäydytään hidas, hidas, nop, nop, niin se lasketaan näin:
Yksi-Kaksi, Yksi-Kaksi, Yksi, Kaksi,...
Usein lasketaan kuuteen Yksi-Kaksi, Kolme-Neljä, Viisi, Kuusi,... Eli askellus on 6-count rytminen eli kuuteen laskien tai tarkemmin 4-step 6-count eli neljä askelta kuuteen laskien.
Kun askellus monipuolistuu, niin hitaita voi tanssia vapaita määriä yleensä 1-4 askelta ja nopeita parillinen määrä yleensä 2, 4 tai 6kin askelta ja nopeissa pyörimisissä enemmänkin.
Kun opit kuulemaan tahdin iskut ja tunnistat ykkösen niin se on siinä.
Kuules tango mies. Tuossa puhuttiin valssin askeleiden pituuksista eikä suinkaan tangon askelluksen laskutavoista.
Vaikkakin hyvähän se on että kertaat tuon tutun litaniasi aina määrävälein.
Toi edellinen oli joku trolli.
"tango miehen"nikki vaan on niin suosittu.
En ole kirjoittanut tota ylenpänä "tangon huumaa" enkä alenpanakaan olevaa..
Mitä tulee tohon hitaseen valssiin.
Esim. vasenmalla 1 askel pitkä eteenpäin(kanta-askel), sieltä ponnistetaan (rullataan) ylemmmäksi 2 askel oikealla. Jalan tarvis mennä ensin vasenman jalan viereen/suuntaan. sieltä lähtee vasta pitkään oikealle sivulle samalla venyttäen oikeaa kylkeä ja noustaan päkiälle. Nousun olis hyvä jatkua tasasesti ihan vasenman 3. askeleen alkuun asti, 3.askel oikean viereen. 3. iskun lopussa lähettäs taas alapäin. Seuraava 1. oikean jalan kanta-askel. jne.
Uteliaan innostuneesti.
Menee eteen sivulle viereen. Tai eteen kääntyy viereen.
Halaten ja suukotellen.
Positiivisesti.