Tuli kännipäissään ilmottaudutta osallistujaksi Hikiän Yhteiskoulun 60- vuotis juhlaan. Kouluhan toki muuttui peruskouluksi jokymmeniä vuosia sitten, mutta meitsi viimeisiä ikäluokkia, jotka kävi yhteiskoulun aikanaan.
Alunperin idea ilmottautumisesta lähti liikkeelle siitä, että sieltä saa ruokaa. Tarkemmin tutkittuani asiaa, selkisi, että ruuasta pitää maksaa ja sitä ennen pitää käydä paikallisessa piruntorjuntatemppelissä kuuntelemassa lestaatiolaispapin jorinoita. Olen kuitenkin hommannut autonkuljettajan ja jopa kirjoittanut muutaman jutun juhlan kunniaksi painettavaan historiikkiin.
Mua aina ihmetyttänyt, miksi ihmiset on niin hanakoita tunkemaan kaikkiin kissanristijäisiin. Tässä tapauksessa ihmettelen itseäni, olin olettanut olevani tuollaisen yläpuolella. Mutta kun kerran kirjallisesti ilmoittautunut, hitto, meitsi menee pileisiin, vaikka tuskin mua sinne kukaan kaipaa :DD
Mä en tiedä. Mun tapauksessa syynä pilettämiseen ei ole edes turhamaisuus tai esillä olemisen tarve. Mä vaan jostain syystä samastun siihen porukkaan, jotka nyt Hikiän koulun kävi. Tuttuja ei ole enää montakaan, parin kanssa juttelin asiasta puhelimessa, eivät olleet innostuneita aiheesta sen kummemmin. En tiedä, paikalla voi olla joku entinen ope, kaikki ei ole vielä kuolleet.
Sitä vaan. Kukaan muu hokannut vanhemmiten solkkuuntuneensa epähuomiossa johonkin ikivanhaan asiaan, jolla ei nykypäivänä ole käytännössä mitään merkitystä kuitenkaan?
Samantyyppinen asia oli sukuseura, jonka jäsenenä huomasin yllättäen olevani. Siitä eroon pääseminen vaatikin sitten jo erittäin paljon hommia ja paljon vihamielisiksi kuvailtavia keskusteluita puolin ja toisin. Standaari on jäljellä siitä episodista, se on piirongin laatikossa.. Oletettavasti samaan laatikkoon joutuu yhteiskoulun historian kirjakin. On siellä muutakin rojua, jota ei paljoa tule katelluksi .Miettinyt, mitä perilliset aikanaan miettii, kun saavat senkin törkykasan omaisuudekseen.
Mitä muilla piironginlaatikossa jälkipolvia varten?
=DW=

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole piironkia. Kaappeja siitäkin edestä. Siellä on todistuksia monelta sukupolvelta, alkaen 1800-luvulta.
Pitäisi alkaa hävittämään niitä, kunhan kehtaisi, samoin valokuvia, joissa olevia suurta osaa mekään emme tunne.
Laiskansuonta painaa.
Ei ole jäljellejääviä varmaan aikanaan ketään, jos on, eivät tunne paperit saaneita.
Ei ole kiinnostaneet luokkakokoukset, sun muut koulumerkkipäivät. Mennyt on mennyt, nyt on nyt.
En ole sotkeutunut mihinkään vastaavaan.
Erossa pysymiseen auttaa varmaan näinä aikoina ettei naamakirjasta löydy profiilia johon organisaattorit voisivat spammata tietoa tuollaisista.
Minä ehkä kuulun henkilöihin, jotka haluavat osallistua kissanristiäisiin. Ei niitä kovin usein ole. Järjestin luokallemme 25-vuotistapaamisen ja viime vuonna riemuylioppilastapaamisen. Opiskelutovereiden kanssa kokoonnumme eri kokoonpanoissa, tietty porukka joka vuosi, toinen joka kymmenes. Viime vuonna osakunta kutsui 50-vuotistapaamiseen. Olisin mennyt, mutta tuli läheisen hautajaiset. Suvun piirissä nuo viimeksi mainitut kokoontumiset tämän sukupolven osalta alkavat yleistyä. Kun muunlaisiin kekkereihin kutsu tulee, niin menen kyllä, kun vielä ilman apua selviän.
=DW= Viimeistään nyt huomaat tuon kirotun viinan kamalat vaikutukset. Sumentaa analyyttisen aivotoiminnan ja loogisen päättelykyvyn.
Normaali pidättyväisyys laukeaa jossakin humalan vaiheessa maailmoja syleileväksi yhteenkuuluvaisuuden tunteen vaiheeksi.
Juuri siihen vaiheeseen on selvästikin nyt tähdätty ja tarkoin osuttukin, kun Sinua on houkuteltu pois vakaalta tieltäsi. On saatu jopa lupautumaan vastoin perusluonnettasi tapahtahtuvaan uskonnolliseen riittiin.
Otahan selvää, voisitko valittaa osallisumis-lupautumisesta, jopa kenties kokonaan vetäytyäkin moisesta. Valtavia taloudellisia uhrauksia et tietenkään pysty välttämään, mutta eipä se köyhään koske. Onneksi.
Henkistä kipua ja särkyäkin voisit tietenkin oikeusteitse vaatia kovattavaksi, koska humalatilasi hyväksi käyttäminen on selvästikin havaittavissa.
Voimia Sinulle tulevassa henkien taistelussa.
Muista kumminkinj, että ei moinen häverikki sentään vaadi maanpakoa. Mies se on hävinnytkin, vai onko?
DeeWeen alkoholismi nostaa päätään yhä vahvemmin.
Kannattaisi osallistua Alkon tilaisuuksiin ennemminkin, saattaisi saada maisteja :)
Koemaistajaksi?
Yhteisöllisyys rulettaa.
Miettinyt, pitäiskö alaa kulkemaan kerholla, niillä tuntuu olevan kiva meininki:
http://www.youtube.com/watch?v=V3paFdzsCg8
=DW=
Tulipa taannoin käytyä entisen kansakouluni satavuotistapahtumassa. Reilua tuntia ennen virallista alkua olin paikalla ja niin oli moni muukin. Niistä entisistä luokkakavereista joita en kansakoulun loppumisen jälkeen ollut nähnyt, tunsin vain yhden. Muilta piti kysyä, että kukas se sinä olet.
Kertakaikkian hieno tapahtuma! Eikä ollut kapakassa, vaan paikkakunnan kylätalolla.
Oli kaksi entistä opettajaakin. Se pätevä ja asiallinen oli samaa vieläkin. Se toinen, jolla ei ollut auktoriteettia ollenkaan, muisti oikein hyvin kaikki pahat tekomme. Nyt näkyy olleen jo muutaman vuoden nimi kivessä Stooleporissa.
Kävin myös joskus tekun päättymisen kymmenvuotistapaamisessa yhden firman huvipaikassa. Ihan OK. En muista oliko Alkolla osuutta asiaan; itse kuitenkin kuivin suin koska autolla liikkeellä.
10 vuotta myöhemmin samoissa merkeissä. Ravintolassa. Olipa kertakaikkiaan tylsä tilaisuus ja huono ruoka tyyriiseen hintaan!
Ei ole tullut näissä sen koommin käytyä, vaikka juopoimmat ravintelissa niitä juhlivatkin.
Ammattikoulun loppumisen 40-vuotisjuhlat oli ammattikoulussa ja sen asuntolan juhlasalissa. Kolme eri opintosuuntaa. Kertakaikkiaan hieno tilaisuus! Lopussa vapaata seurustelua muutamia tunteja kahvin ja pullan kera. Talo tarjosi. Aina kun kaffee tai pulla alkoi vähetä, aina tuotiin lisää.
Nyt on tulossa saman 50-vuotisjuhla. Innolla odotan.... Meitä oli samalla luokalla 19, nyt on enää 16 jäljellä.
Asuntolaan emme voi mennä. Sen on sitä hoitava Hyvä Veli jättänyt rappiolle ja asiattomat kulkijat ovat tuhonneet kaikki huoneet. Saa toinen Hyvä Veli purkaa ja rakentaa uutta tilalle. Yhteiskunnan laskuun. Hyvät Veljet tasaavat tienestin... Näin Suomessa aina ja kaikkialla silloin kun on yhteisistä asioista kysymys.
Oy Valistus ab suosittaa 65 vee ja yli vain kaksi (2) alkoholiannosta vanhusryyppäjäisissä.
Ylimenevät annokset turmiollisia terveydelle.
"DW" ja kumppanit, repikää siitä iltojenne iloksi ja päivienne parhaaksi.