Gallup

Kumpi on kammottavampaa?

1) Istuminen bussissa märkään penkkiin, jonka huomaa vasta istuttuaan.

2) Huomata lehdestä otsikko, "Ravintolassa epäillään käytetyn jätteitä ruuaksi", kun juuri edellisenä iltana olit syömässä ko. ravintolassa.
8769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tuo jälkimmäinen..En voi syödä kotioloissakaan ruokaa jonka parasta ennen päiväys on mennyt eilen umpeen..

Tosin eipä tuo märälle penkille istuminenkaan mitään herkkua ole varsinkaan jos on vaaleat housut jalassa....

Äänestä

Istuminen bussissa märkään penkkiin olisi minusta kammottavampaa, kun sitä ei tiedä, mitä siinä oikein on. Inhottavaahan se olisi tuokin, että olisi syönyt tietämättään jätteitä. Kauheata. Luultavasti mahahapot tekisivät kuitenkin selvää mahdollisista bakteereista. Luulisihan muuten, että tuon huomaisi ruoan maussa, jos siihen olisi laitettu pilaantuneita aineita. Onhan niitäkin ihmisiä, jotka keräävät ruokaa jäteastioista, heille se on ihan elämäntapa. Kyseessä ei ole edes laitapuolen kulkijat, vaan jonkinlainen kierrätysideologia. Totuus on, että monet ruokapaikat käyttävät ruoanvalmistukseen viimeisiään veteleviä raaka-aineita säästösyiden takia. Voitto on sitten isompi. Grillejä kannattaa varoa.

Äänestä

vaihtoehdoista mielikuvitellen vaihtoehto 2,
jonka toteutuminen hyvin vähäisellä todennäköisyydellä on kohdallani mahdollista,
olisi vaarallisempaa ja myös siksi ällöttävämpää.

Matkailen hyrynsysyitse harvemmin kuin ruokailen ravintolaksi luettavassa.

Aika inhottavaa olisi tömäyttää takamuksensa penkkiin, joka on märkä muuten kuin sadesäästä johtuen. Epäterveellistäkin se voisi olla. Valmiiksi lämmin paikka tuskin korvaisi mahdollisia seuraamuksia.

Jätteitä? -Minkähän asteisia jätteitä. Onko minkäänlaisilla uppopaistorasvagrilleilläkään varaa nykyaikana vaarantaa edes kertaluonteista asiakassuhdettaan? Eikös nykyään esim. kaupoista anneta kaikki epäkurantti, varsinkin pakettitavarat, ruoka ruokajonoihin ja vastaaviin "avustuksiin".

Äänestä

Ketä kiinnostaa?

Äänestä

olitko tänään jippiin minigolffissa......?
vastaa

Äänestä

No joo, ei ole kuin muutama viikko aikaa kun viimeksi istuin märkään penkkiin ja voin kertoa, ettei se tuntunut mukavalta.
Näin kun penkiltä nousi mies ja vaihdoin sitten paikkaa siihen kun oli niin kiva päästä ikkunan viereen. Katsoin ikkunasta kun tämä mies jatkoi rullaluistimilla matkaa selkä ja perse märkänä. sitten huomasin, että penkki alkoi tuntua jotenkin epämiellyttävän lämpimältä ja kostealta ja yäk, huomasin että housini oli ihan läpimärät.
No se oli ehkä hikeä vain mutta silti tuntui ällöttävältä olla kauttaaltaan jonkun toisen nesteissä.

Äänestä

jäteruoka olisi kyllä inhottavampi juttu. Housut tai hameen saa sentään pyykkiin heti. No, tietysti sormetkin voi tunkea kurkkuun ja oksentaa.

Äänestä

Molemmat on niin karmeita, että en osaa valita. Yrjö tulee, kun ajattelen tuota ruokajuttua:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jennifer kirjoitti:

Kumpi on kammottavampaa?

1) Istuminen bussissa märkään penkkiin, jonka huomaa vasta istuttuaan.

2) Huomata lehdestä otsikko, "Ravintolassa epäillään käytetyn jätteitä ruuaksi", kun juuri edellisenä iltana olit syömässä ko. ravintolassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu