Työttömän työkyvyn arviointi

Osatyökykyinen?

Olen korkeastikoulutettu työtön. Olen sairastanut masennusta jo vuosikausia, mutta koskaan en ole ollut sen takia sairaslomalla töistä. Olen tällä hetkellä B-lausunnolla Kelan tukemassa terapiassa, mutta en tiedä, jaksanko hakea siihen jatkoa, kun en ole huomannut siitä olevan merkittävää apua. Itse joudun kuitenkin maksamaan omavastuuosuuden, joka on useita kymppejä / kerta, mikä lohkaisee ison osan työttömän peruspäivärahasta.

Yritän jatkuvasti olla sinnikäs ja hakea töitä, mutta työelämä pelottaa. Tuntuu, etten kestäisi kokopäivätöitä. Olin aiemmin lähes koulutustani vastaavissa toimistotehtävissä, mutta jo kahdesta saanut epämääräisesti potkut. Syytä ei ole kerrottu, mutta arvelen, että syynä on ollut masennukseni, vaikka päälle päin olen yrittänyt näyttää iloiselta ja reippaalta. Masennus on kuitenkin tehnyt minusta tehottoman, huonomuistisen ja aloitekyvyttömän. Nyt ongelmana on se, etten saa mistään töitä, enkä oikein uskalla hakeakaan liian vaativia, vaan ainoastaan sellaisia, mihin yleensä hakevat opistotason koulutuksen saaneet ihmiset. Monesti työpaikkailmoituksissa vaaditaan hyvää paineensietokykyä, enkä uskalla hakea sellaisiin ollenkaan, koska en siedä stressiä.

Mitä tässä pitäisi tehdä, etten syrjäytyisi kokonaan yhteiskunnasta? Voisinko päästä esim. työkkärin kautta johonkin työkyvyn arviointiin? En tiedä, onko vika minussa vai nykyajan älyttömissä työelämävaatimuksissa? Jotain apua pitäisi saada, koska peruspäivärahalla eläminen kuukaudesta toiseen masentaa minua entisestään. Tuntuu, että koko koulutus on mennyt hukkaan, jos en tällä työkyvyllä pystykään työllistymään niihin tehtäviin, mihin olen vuosien kovalla uurastuksella kouluttautunut. Köyhänä opiskelijana jaksoi sinnitellä, koska ajattelin, että uurastus palkitaan lopulta, mutta nyt tilanne näyttää toivottomalta. Pelkään, että joudun elämään yhtä köyhää kituuttamista koko loppu elämäni. Minulla on monta tonnia opintolainaa. Millä nekin saisin maksettua?

10

4118

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotain apua

      En tiedä pääsisikö sinun ikäisesi (=paljon potentiaalisia työvuosia jäljellä) mihinkään työkykyarvioon, mutta voisit ottaa yhtyettä työkkärin ammatinvalintapsykologiin. Hänen kanssaan voisit keskustella tilanteestasi ja sopivista vaihtoehdoista. Hän voisi myös tehdä sinulle erilaisia soveltuvuustestejä tms. päätöksenteon tueksi.

      Toivottavasti löydät sopivan työpaikan ajan kanssa!

      • sellaisessa ollut

        Työkykyarviointiin siis esim. ammatilliseen kuntokartoitukseen pääsee kuka vain iästä riippumatta.


      • ???????
        sellaisessa ollut kirjoitti:

        Työkykyarviointiin siis esim. ammatilliseen kuntokartoitukseen pääsee kuka vain iästä riippumatta.

        Työkkärin kauttako pääsit työkykyarviointiin?


      • sellaisessa ollut
        ??????? kirjoitti:

        Työkkärin kauttako pääsit työkykyarviointiin?

        Taisi olla Kela joka siihen minut laittoi,ellen väärin muista. Kutsu tuli siinä vaiheessa kun sairaspäivärahat (300 päivää) oli melkein käytetty ja piti hakea kuntoutustukea.


    • Anja20

      Oletko ollut masennuksesi vuoksi Kelan järjestämässä kuntoutuksessa?

      Mikäli sinulla on kertynyt työhistoriaa, sinulla saattaa olla mahdollisuus oman työeläkelaitoksesi kustantamaan ammatilliseen kuntoutukseen. Mikäli työeläkelaitokselta tulee kirjallisena hylkäävä päätös, kannattaa hakea heti Kelasta ammatillista kuntoutusta.Työ- ja elinkeinotoimisto on viimesijainen taho a,mmatillisen kuntoutuksen järjestäjänä.

      Kelassa työskentelee työkykyneuvojia http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/190711105808TK?OpenDocument .

      Halutessasi voit pyytää asiaasi käsiteltävän oman kuntasi lakisääteisessä kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmän kokouksessa, josta saat suosituksia asiasi eteenpäin viemiseen.

    • Osatyökykyinen?

      dinhimilliset, eivätkä vaatimukset ole liian kovia. Jos hakeudun Kelan sairauspäivärahalle, en kai voi samanaikaisesti olla työnhakijana ja ottaa töitä vastaan, jos sellainen tuuri kävisi?

      TE-toimiston urapsykologilla olen ollut useita kertoja ja hän ohjasi minut hakemaan edellistä työpaikkaani, josta kuitenkin sain potkut koeajalla. Työ oli todella stressaavaa, enkä saanut kaikkia minulle annettuja tehtäviä suoritettua, vaikka kuinka yritin, ja tein ylitöitä. Toisaalta en ollut ainoa, jolla oli vaikeuksia suoriutua, kaikki muutkin valittivat kiirettä, huonoa johtamista yms. Moni harkitsi työpaikan vaihtoa. Ehkä pitää taas hakeutua urapsykologille, jospa keksittäisiin jokin muu ratkaisu ja saisin selkeyttä tavoitteisiini.

      • Osatyökykyinen?

        Anteeksi, sähläsin ja äskeisestä viestistäni jäi koko alku pois.

        Kiitokset vastauksistanne! Kelan sivuilla sanottiin, että työkyvyn neuvonta on tarkoitettu niille, jotka ovat sairauspäivärahalla. En ole ollut sairauspäivärahalla. Haluan edelleen hakea töitä, enkä halua leimautua sairaaksi. Haluaisin ensin selvittää, onko työkyvyssäni oikeasti vikaa vai ovatko nykyajan työvaatimukset vaan järjettömiä. Kykenisinkö kokoaikatyöhön, jos olosuhteet olisivat inhimilliset, eivätkä vaatimukset liian kovia? Jos hakeudun Kelan sairauspäivärahalle, en kai voi samanaikaisesti olla työnhakijana ja ottaa töitä vastaan, jos sellainen tuuri kävisi?


    • Eksyksissä47

      Tsemppiä kohtalotoveri! Itsellä reilu 10 vuotta masennus/työuupumus-ongelmia ollut. Kaksi akateemista tutkintoa, muttei työtä. Omalla alueellani ei kummallakaan tutkinnolla töitä juuri löydy, enkä (kuten sinäkin) koe olevani täystyökykyinen. Olen käynyt työkokeilussa (Kelan kautta) omassa ammatissani, ja todettiin, että olen vajaatyökykyinen toistuvan masennuksen sekä astman takia. Työkokeilu sinänsä sujui ok, mutta kunnalla ei ollut varaa mua sen jälkeen palkata.

      Nyt etsin (siis ihmettelen mitä tekisin) palkkatukityötä, mutta en edes tiedä mistä kysyisin, kun omat alani ovat kunnanjuttuja, ja kunta ei palkkaa. 500 päivää tulee kesäkuun alussa täyteen, ja toivon, että sitten pääsisin oman kuntani työttömyyskokeiluun mukaan. Siinä on ainakin mahdollisuus henkilökohtaiseen työurasuunnitteluun.

      Itsekin olen miettinyt, että kun olen vajaatyökykyinen, niin pitäisi päästä työkyvynarvioon, mutta minne? Kuntoutustarvearviossa kävin Vervellä ennen työkokeilua, mutta eipä siitä mitään oleellista hyötyä ollut.

    • Anja20

      Kannattaa kysyä työ- ja elinkeinotoimistosta olisiko heillä mahdollisuutta lähettää jonnekkin työkyvyn arvioon.

    • falling angle

      Kyllä tällä yhteiskunnalla on oma osuus asiaan. Itsekin olen suht samanlainen kuin sinä. Työttömänä ja yksinäinen nyt.
      Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja lievää masennusta ollut koko elämä. Kohta neljäkymmentä, eikä ole muuta kuin pettymyksiä elämä täynnä.
      Ei o mun juttu ainakaan tämä yhteiskunta. Hitto ku olis rohkea niin muuttaisin johonki muuhun maahan missä ihmiset ovat iloisia ja hyvätapaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      929
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      152
      860
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      47
      604
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      29
      533
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    11. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    13. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      35
      506
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    17. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      41
      451
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe