Sana MEDIA on hauska kiertoilmaisu sanalle PROPAGANDA. Vallassa pysyy vain valehtelemalla, vääristelemällä kaikkea. Tänään Ykköspropagandan teksti-tv:n sivulla luki: AMERIKKALAINEN KOULUTTI SUOMALAISIA TARKKA-AMPUJIA. Ei kerrottu mistä amerikan maasta hän oli... kas, kun sillä mantereella on paljon valtioita... Olen aiemmin valistanut kansaa, joka luulee kaukosäätimellä ohjaavansa televisiota. Minäpä kerron; TELEVISIO ON KAUKOSÄÄDIN, JOLLA VALLASSA OLEVA JUNTTA (nykyisin jenkkijuntta) OHJAA SINUA TOIMIMAAN MIELENSÄ MUKAAN (vastoin sinun etuasi)! Uskallatko lausua mielipiteesi? Ehei- et sinä uskalla, MUTTA MINÄPÄ USKALLAN...
Propagandaa...
atomos
13239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Viisaasti puhuttu. Totuus vain tulee kalliiksi Suomessa.
Ennen oli vain Moskovan Tiltu, mutta hänpäs olikin sikiäväistä sorttia. Nyt on Tiltuja ihan tulvillaan iloinen Tsuhnistan...jopa liian kanssa. On miespuolista ja naispuolista ja siltä väliltä. Kaikille makunsa mukaan. Tiltut ovatkin kyselleet; kummasta suomaalaisten pääkaupunki, Jerusalemista vai Washingtonista? Tämä Mississippi- joen hallitus kohta rynnistää kohti Pohjois-Koreaa ikäänkuin koukaten Uralin kautta!
Useat diktatuurit fanittaa Suomea ihan tolkuttomasti. Kyselevät yhtenään; miten te pystytte kouluissanne opettamaan väärennettyä historiaanne ja kuinka saatte ihmiset uskomaan siihen sukupolvi toisensa jälkeen? Kun olette tuhonneet alkuperäiskansan kulttuureineen jättäen jäljelle vain kourallisen ihmisiä turistihoukuttimiksi? Korruptoitu Lakilaitoksenne käyttää rikollisia toisinajattelijoiden omaisuuden varastamiseen ja älymystön tuhoamiseen? Miten voitte säilyttää imelän ulkokuorenne, vaikka korruption löyhkä leijuu ympäri maapalloa. He ovat hyvin kateellisia Suomen valtaa pitävän mafian taidoista piilottaa rosvojen aikaansaannokset koko maailmalta. Kuinka kätkeä maailman iljettävin korruptio; se on suomen parasta vientiosaamista!
tässä vähän proggista; http://www.verkkomedia.org/videolinkit.asp?show=430
God bless AMERICA, but Satan bless YANKEES!
WOWWOWWOW!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Suomen propaganda ei koskaan sano Pohjois-Korean vaikeuksien todellista syytä. Typerästi virnistelevä Washingtonin Tiltu kertoo valetta eristäytyneestä diktaattorista, vaikka asia on päinvastoin. Kuuba ja Pohjois-Korea; Maailman eristetyimmät demokratiat.
Kaikki median palvelukseen pyrkivät viedään "amerikkaan" vihittäviksi palvelukseen. Heidät talutetaan "Varkaiden Patsaan" ylätasanteelle. Villihevosen peniksellä hutkitaan kahtapuolta päätä ja lauletaan: Saat tämän ja vähän lisääkin jos kumarrat minua! Se on vala, joka pitää!!!
Vietnamissakin sotaa kävivät AMERIKKALAISET...oli kuulemma jokunen jenkkikin uskaltautunut matkaan. 2. Maailmansodan jälkeen Euroopassa kuunneltiin Voice of Americaa, vaikka se kaikki oli Usan propagandaa. Suomalaiset ovat älyllisesti rajoittuneita, eikä heille voi selittää, että Amerikka ja USA ovat kaksi eri asiaa.
Kuulkaas marakatit! Jos vielä arvostelette minun amerikkalaista sätkynukkeani, niin lähetän miljoona simpanssia vääntämään hännät solmuun!
Jos vielä haukutte MINUN DIKTATUURIANI, niin käskyläiseni työntävät jokaisen arvostelijan takapuoleen Atomi-supon. Kun se laukeaa, niin kommarista tulee nahkarinkeli, joka pannaan kuivumaan puun oksaan ja syötetään sitten susille.
Washingtonin Tiltu-Pekka tarinoi Syyriasta äsken. Oli ihan videokuvaakin paikallisesta kesäteatterista. Näytelmän nimi oli KAASUA KANSALLE, JOKA PIMEYDESSÄ VAELTAA. Olkinukkeja oli siisteissä riveissä liinoihin käärittynä ja lapsiakin oli. Lapsille ei annettu karkkeja ja näillä oli normaali itku/potku/raivari! Vanhoja ukkoja ja akkoja oli näytelmässä myöskin esittämässä kuollutta ja näyttelysuoritus oli erinomainen!
Jenkit uhkasi pudottaa Suomen talouden luokitusta AAA= ( Allways Assist of "America"), ellei liitytä Green Grease- järjestön kannatusjäseneksi.
Nyt ollaan jäseniä ja usko on vahva.