kultaisellenoutajalleni on ilmestynyt vatsan alle patti, joka on kasvanut todella pienessä ajassa. Kävimme sitä jo eläinlääkärillä näyttämässä ja hän oli sitä mieltä, että saattaisi olla rasvapatti.. Mistä voi olla varma, että kyseessä on tosiaankin pelkästään rasvapatti? Me mennään huomenna toiselle lääkärille, jos siellä olisi hieman "vakuuttavampaa" tietoa.
Kannattaako pattia alkaa leikkauttamaan pois? Koira on jo 11 vuotias, eikä patti vaivaan häntä itseään.
olen hieman huolestunut myös patin sijainnista, koska se on just nisän alla. Nisän ulkonäkö ei ole mitenkään muuttunut.
Kokemuksia? Neuvoja?
rasvapattiko?
5
584
Vastaukset
- Yks vaan
kasvainkin... Meidän hurtalla oli.
- Issukka
tosiaan olla myös nisäkasvain. Eikö sitä sen kummemmin tutkittu? Tosi hyvä, että menette uudelleen huomenna, toivottavasti olisi kuitenkin vain rasvapatti! Pidän peukkua teille!
- mindi
Kyseessä voi olla mammatuumori. Kumpaa sukupuolta koira on?
Rasvapatit on kultsuilla yleisiä kylläkin, mutta patin siainnista voi päätellä jotakin. Myös siitä minkä tuntuinen se on. Onko kiinteä? Kuin olisi kiinni? Vai irtanainen, liikkuva?
Koira ei välttämättä välitä siitä onko se kasvain. Siis ei välttämättä häiritse sitä. Toisaalta leikkauskin on riski tuon ikäisellä.
Kannattaa todellakin hankkia toisen eläinlääkärin mielipide!
Toivotan onnea teille! - Signe
mindi kirjoitti:
Kyseessä voi olla mammatuumori. Kumpaa sukupuolta koira on?
Rasvapatit on kultsuilla yleisiä kylläkin, mutta patin siainnista voi päätellä jotakin. Myös siitä minkä tuntuinen se on. Onko kiinteä? Kuin olisi kiinni? Vai irtanainen, liikkuva?
Koira ei välttämättä välitä siitä onko se kasvain. Siis ei välttämättä häiritse sitä. Toisaalta leikkauskin on riski tuon ikäisellä.
Kannattaa todellakin hankkia toisen eläinlääkärin mielipide!
Toivotan onnea teille!Kultsu on vanha tyttö, jolla ei ole ikinä teetetty pentuja. Siitä ajattelinkin, että sopisi hyvin kyllä kasvaimeksi, koska on suoraan nisän alla, mutta toisaalta ne rasvikset on kyllä yleisiä ko. rodulla ja kun ikääkin jo on. Patti on kiinteä, aika kova ja ihan nahan alla ja se liikkuu jonkin verran.
Tänään iltapäivällä saamme kuitenkin onneksi toisen eläinlääkärin mielipiteen asiasta ja nyt vaadin kunnon tutkintaa eikä mitään ylimalkaista arvailua. Pelottaa kyllä kovasti, että se on kasvain ja vaikka koira onkin todella hyvä kuntoinen, niin leikkaus on kyllä kova rasite pian 12 vuotiaalle.
Kiitos rohkaisuista! - Mami
Signe kirjoitti:
Kultsu on vanha tyttö, jolla ei ole ikinä teetetty pentuja. Siitä ajattelinkin, että sopisi hyvin kyllä kasvaimeksi, koska on suoraan nisän alla, mutta toisaalta ne rasvikset on kyllä yleisiä ko. rodulla ja kun ikääkin jo on. Patti on kiinteä, aika kova ja ihan nahan alla ja se liikkuu jonkin verran.
Tänään iltapäivällä saamme kuitenkin onneksi toisen eläinlääkärin mielipiteen asiasta ja nyt vaadin kunnon tutkintaa eikä mitään ylimalkaista arvailua. Pelottaa kyllä kovasti, että se on kasvain ja vaikka koira onkin todella hyvä kuntoinen, niin leikkaus on kyllä kova rasite pian 12 vuotiaalle.
Kiitos rohkaisuista!yleensä heti nahan alla löysästi liikuteltavissa oleva möykky - voi olla tosi isokin ja sellainen, että sen ympäri voi melkeinpä saada sormilla otteen.
Meidän laputtajalla on pari pienempää nystyrää ja kun olimme alkukesästä kohdun poistossa niin lääkäri oli sitä mieltä että ei ole kasvain.
Toisaalta edellinen vanha-rouvamme Bertta-mäyräkoira oli noin 12v. kun huolestuimme sen nisien viereen ilmestyvistä pateista. Silloin lääkäri sanoi, että iäkkään koiran narkoosi on vaarallisempaa kuin nuo patit. Silloin emme tehneet mitään ja koira elikin iloisena 15-vuotiaaksi.
Tsemppiä teille molemmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243