Kokoomus Kataisen johdolla on tekemässä Suomesta rikkaille veroparatiisin.
Osinkoverotusten päätösten pohjina käytetyt luvut ilmaantuivat päähallituspuolue kokoomuksen papereihin elinkeinoelämän taustajärjestöiltä.
Kehysriihen aattona ilmaantui erään hallituslähteen mukaan "muualla laskettuja lukuja".
Pörssiyhtiöissä on tehty järjestelyitä, jossa omistajana on perheen omistama holding-yhtiö, holdingia käyttävät suvut voisivat jatkossa saada osinkonsa 7,5–8 prosentin verolla.
Piensijoittajia rangaistaan noin 30% osinkoverolla.
Hallitus päätti kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) aloitteesta lisätä kehyspäätökseensä varauman, jonka mukaan yritys- ja osinkoverotuksessa on tarvittaessa ryhdyttävä "lisätoimiin".
............................
Katsotaan mitä mieltä ovat suomen oikeistovoimat Arhinmäen aloitteesta, jatketaanko tuloerojen ja varallisuuserojen kasvattamista?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Arhinmäki pahasti myöhässä, valta kun houkuttelee niin paljon, että arvostelukyky on pahasti hämärtynyt.
Kuinka Vasemmistoliitto voi edes olla mukana hallituksessa, joka pistää koko maan polvilleen. Demareita ei edes tarvitse ihmetellä; samaa sakkia kokoomuksen kanssa.
Mitä siellä oppositiossa voi vaikuttaa muuta kuin huudella eurosta irti ja ei osata kuitenkaan esittää mitä tilalle.
Avauksessahan juuri sanotaan miten Arhinmäki yrittää vaikuttaa oikeistolaisten koko maan polvilleen laittamista.
EU/Euro hajoaa siitä tulisi iso lasku ja kuten jokainen järkevä ymmärtää maksumiehinä olisivat tavalliset tallaajat, kyllä eliitti osaisi siinäkin tapauksessa turvata rahansa siirtämällä rahat vaikka esim. Kiinaan.
Eläkerahat eivät ole missään kassakaapissa vaan EU kaatuessa eläkerahat kuten muukin ns. virtuaaliraha hupenee kuin lumi auringon paisteessa.
Virtuaalirahaa ovat kaikki pankeissa ja sijoituksissa olevat rahat/varat.
Jos rahat hupenee yhtä hitaasti kun lumi auringon paisteessa ovat ne silloin aika hyvässä turvassa.
"Eläkerahat eivät ole missään kassakaapissa vaan EU kaatuessa eläkerahat kuten muukin ns. virtuaaliraha hupenee kuin lumi auringon paisteessa."
"Virtuaalirahaa ovat kaikki pankeissa ja sijoituksissa olevat rahat/varat."
Virtuaalirahat loppuvat sos etuuden, perusturva, opitorahat ja asumistuet myös loppuvat.
Ihmisten ei kannata pitää mitään pankeissa. Se on kohta kriisi meilläkin. Kannatan tilien tyhjentämistä vaikka viemällä kotiin kirstuun. Siellä paremmassa turvassa kuin pankissa. Valtiolla ja hallituksella palikat pahasti hukassa. Tuskin kerkiävät kotia edes nukkumaan vaan unissa päättävät kaikenmaailaman asioita papereita edes lukematta. Mitä H........in kiire tuolla kehysriihessäkin on. Hosutaan ja huseerataan ja päätetään ihan mitä sattuu. Hävetkää amatöörit. tuollaiset upilaiset ja kataseiskat.
Ainakin jotakin sai Arhinmäki möykkäämisellä aikaan.
Mutta vastustustasot oikeistolla ovat sen verran vahvoja, että kyllä kansa makselee suurituloisille suunnatut etuudet (köyhänavut)
Urpilainen hieroo käsiään yhteen kun sai torpedoitua köyhien mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen osinkoveroa nostamalla. Vasemmistolla riittää köyhiä duunari äänestäjiä kun ei päästetä niitä vaurastumaan!
Kokoomus joka on suurituloisten edunvalvoja, esitti mahdottomia osinkoveron korotuksia tietoisesti, koska sitten hiukan periksi antamalla (50milj.) saatiin vastineeksi sata varmasti kaksinverroin parempaa.
Mistä kokoomus kerää voimansa/kannatuksensa, suurin osa äänestäjiä ovat niitä kauniita ja rohkeita ihannoivia joiden pankkitileillä on alle 10000€.