Uskontoharha: "Tuomas tuli takaisin"

Väkivalta-Sinde

Hän oli jo siellä kuntoutuksessa.
- En ole kostoviettinen, vaan keskityn virike-ympäristöön sekä sen kehittämiseen, koska olen psykologin omainen, onnistumisen elämyksellisyyden luomiseksi, sen kaltaisen ympäristön tuottamiseksi, ilman tarvetta julkiseen rasismiin, myöskään turvallisuushakuisuutena.
Turvallisuushakuisuudesta aiheutatte tällä hetkellä valtavan järjestyshäiriön käytöshäiriöllänne, joka on uskonnollisen pakkomielteen aiheuttama vietti-järjestelmän häiriö. Kaikki työt jäävät tekemättä turvallisuushakuisuudesta, uskonnolla, sen ollessa ylläpidettynä väärällä vakaumuksella vain teeskentelemällä, naisten työllisyyden ja julkisen rasismin avulla.

"Olin varmasti kytkettynä vaaleaan mieheen, jonka mielestä olin aivan normaali 15-vuotias, mutta äärettömän pienikokoinen. En kysynyt hänen nimeään, enkä ottanut nimeä ylös, kun hän söi Rosson terassila. Hän vain huomautti olevansa ruotsinkielinen. Onko sulla edes mitään lukua siellä päässä päällä?
- Vai onko se kieli noin vieras?
- Mulla oli vain jano. Efektiivisyys oli poistanut huomiokyvyn. Kireä ilmapiiri onnistumisen elämyksettömyydestä ja kuolemasta, veivät kaiken ilon ympäristöstä, koska yhteiskunta ei pystynytkään kapitalismista enää vihalla ja väkivallan avulla tarjoamaan.
- Skulle kunna göra alla sagerna.
Mä en ollut saanut vuosikausiin edes pakonomaisilta, uskonnollisen pakkomielteisyydenkin pilaamilta rajoitteilta, rakkaudettomuutena, edes maistaa sitä elämää, sukupuolenhalventamisen luoman ympäristön keskiössä.
- "Från delen av mig jag har haft realiserat att det var tom, men någonting väntat hela tiden, och de varit därför fel, alla liberalen. De var som drickas. Hur det möjligast att drömmas?"
De var kallt.
- Jag vet det, men jag var glömmat.
Hän pyysi siltä seisomalta, vain origottomuudesta painostavana pelkkää naiskuvaa.
Järjestysluvuttomuudesta oli niin monta mielenkiintoista tosiasiaa, joissa unelmilla oli tulevaisuuden osalta suuri merkitys, niin meille kaikille, miljööllekin.
- Vain tasapainoisuutena.
Är det någon "eget livet"-sagen, vad du drickas? Eller konflikten av manipulativ barbaristiken.
- Sådant är den, dessa kvinnan är, så här.
Nå, men hej, så långt tid, det var försvunnit, helt langsammare situation.
-Nej, det realisation är, att jag måste organisera altting, och jobba med min själva många åren.
- Jag kan inte smakat, det tastat som stycken. Drickat till mig är totallt förbi....
Alla lyckas, olyckas som drömmas i livet igen omkring det miljöns fantasiet.
- Jå, du bor och livet sitt eget-livet här miljön, mellan fantasiet.
- Jag behöver inte det, svarar jag. "

Joo, mä olen se sun unelmien ihminen, joka toteuttaa sunkin unelmasi.
- Voi multa oli kielletty jo niin paljon sun vaaleanpunaiseen fantasiaasi verrattuna.
Kanssa-ihminenkin oli jo niin pitkälle kokematon älyllisyydettömyytensä kanssa, että oli jo vaikea auttaakin heitä hektisestä impulsiivisuudesta.
Origottomuus oli liiian vieras käsiteltäväksi kanssa-ihmisessä painostavana osoittelemisen ja pakenemisen turvallisuushakuisena käyttäytymisenä, vaarantaen muita ihmisiä ja jättämällä heidät tulevaisuudettomuuteensa itkemään.
Hän oli niin elämänkokemukseton, että kuolemanuhka, sen pelko vähintään oli pilvipäivänä aivan todellinen. Se painosti lähes räjähtävään itkuun saakka, ja teki äärimmäisenä turhautumana, vain vihaiseksi, onnistumisen elämyksettömyydestä sekä epätoivosta ympäristönä.
- Ei voi pitää suljettua pakkotyö-pistettä vankilaa...

1

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuka pois?

      Mitä sä hei, albiino-mies eilen kaupasta, rääyt koko ajan?
      - Mä käännän hei te nainen siellä, sitä sun aivotyötä teen tässä koko ajan.
      Saakohan tätä sitten tehdä alaikäisten kanssa?
      - On varmasti eri asia hyväksytäänkö assosiaatio, ja sen tuottaminen uskontona.

      "Där måste göra alla...
      - Jag har kommat borta jo.
      Vi var där just, när jag har varit 15-år. "
      Ammattitaidottomana yksityis-elämään tunkeutuminen on kiellettyä, terveyden osilta se on vaarallista.
      - Tosi noloa tämä kielisotku taas ja siitä yritys ostaa elämäntavoitteleminen.
      Vain epätodellisuuden ympäristönä, onnistumisen elämyksettömyytenä...
      - Itselläni oli tuollainen, kun olin 15-vuotias. He kokivat ympäristöään siten osoittelemalla onnistumisen elämyksettömyyttään vahingoittamalla.
      Se oli ihan sairasta, enkä halunnut koskaan enää nähdä sellaista.
      - Aivan sairasta vaatimista, että heille esitettäisiin näin ehkä heidät taas siten, sairaalloisuudestansa, parantavaa, ekshibitionismia. Sukupuolettoman ympäristön luomaan, lapsen kehoa käyttäen, tasaamaan heidän ilmeensä, vihamielisen väkivaltaisuuden, joka täytti ympäristön harhaisuudesta, pelosta.


      POLIISI: Kuka töissä?
      - Mää ite. Se on mun kypärä.
      Se on vähän erilainen taso, kuin sairaalloisuus, se on läheisyydentunnon kyky.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6567
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1163
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe