On sanottu usein että ammattilaiset osaavat jättää turhat pois, mutta mikä on sitä turhaa?
Juuri luin paria kirjaa ja mielestäni niissäkin oli selittelyjä, "sillä"-sanalla alkavia lauseita, mutta ehkä sellainen lauseen mittainen selittely vielä menee.
Olisko kellään esimerkkejä?
Juuri luin paria kirjaa ja mielestäni niissäkin oli selittelyjä, "sillä"-sanalla alkavia lauseita, mutta ehkä sellainen lauseen mittainen selittely vielä menee.
Olisko kellään esimerkkejä?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Onervalla on suuret, tummansiniset silmät, joihin olisi voinut vaikka hukkua, niin suuret ja kosteat ne olivat. Hänen paksut, vaaleat hiuksensa hulmusivat lämpimässä kesätuulessa, joka tuli nyt lounaasta. Onervan hyvinmuodostunut vartalo piirsi kaaria kävelyn edetessä rantahietikolla, jossa oli pieniä ja hyvinmuodostuneita hiekanjyväsiä.
Esim. tämä.
Minusta tämä 3 5 esimerkki on ennemmin liikaa kuvailua - ei turhaa selittämistä. Minä ymmärrän turhan selittämisen olevan seuraavan kaltaista:
Juha laittoi kätensä taskuun. Siellä ei ollut rahaa. Se oli tyhjä, koska hän oli juuri hetki aikaisemmin käynyt kioskilla ja ostanut lottokupongin, jonka oli vienyt mummolleen vanhainkotiin. Mummo oli aina ollut innokas veikkaaja ja oli aina itse hakenut kuponkinsa, kunnes viimein oli mennyt niin huonoon kuntoon, ettei enää pystynyt kävelemään. Sen jälkeen Juha oli aina tehnyt veikkaukset mummon puolesta. Tällä kertaa se oli johtanut hänet tilanteeseen, jossa hän oli rahaton.
esim: Onervalla on suuret hukuttavan kosteat tummansiniset silmät. Lounainen lämmin kesätuuli pörrötti hänen vaaleat paksut hiuksensa ja muodokas vartalonsa varjo, hänen kävellessään, piirsi kaaria hienoon rantahiekkaan.
Turha selittäminen on juuri tuollaista, jossa toistetaan asiaankuulumatonta asiaa moneen kertaan: taskussa ei ollut rahaa, koska se oli tyhjä. Riittää, että sanoo, ettei taskussa ollut rahaa sen sijaan, että lähtee selittämään miksi siellä ei ollut rahaa, jos syy ei liity juoneen.
Turhaa selitettlyä on myös tyyliin: Annikalla oli raivoisa ilme. Hän oli selvästi vihainen. Hänen täytyi olla vihainen, koska pekka oli sanonut pahasti.
Jos jollain on raivoisa ilme, ei tarvitse vääntää lukijalle rautalangasta, mitä Annika tuntee.
Liikaa informaatiota, joka toistaa itseään = turhaa selittämistä.
Selittäminen voi tarkoittaa myös sitä, että asiat selitetään puhki. Silloin ei kyse välttämättä ole toistostakaan, vaan kerrotaan asia, joka olisi kutkuttavampaa ja tyylillisesti voimallisempaa antaa lukijan päätellä itse.
niin, tällaiseen hämärän peittoon jättämiseen olen itsekin kallistunut. Vaatii vain totuttelua kun aina ennen on vaadittu "kortit pöytään" :)
Mutta joskus nuo hämärähommat menee liian pitkälle, jää vaikkapa joku elokuvan loppuratkaisu selitystä vaille. Ärsyttävästi
Tämä kysymys on kaikki kaikessa, nämä häivytyksen mestarit, sillä saa elämää suuremman fiiliksen, ja mistä sen joku taitaa, on kirjoitettu tähtiin, en tiedä, onko sitä edes mahdollista tietoisesti harjoittaa.
Se on sitä, että haluaa saada lisää tietoa, eikä kirjoittaja sitä anna, jättää sinut nälkäiseksi ja janoiseksi, saa juoksemaan peräänsä ja rukoilemaan lisää.
Älä kerro kaikkea, anna ymmärtää, että on enemmän kuin lukija tietää, kirjoittaja laiskanlaisesti vain pudottaa jonkun satunnaisen asian, hansikkaan tai nenäliinan, jonka lukija poimii maasta, vie kotiinsa, pesee ja silitää ja säilyttää yöpöydän laatikossa.
"mistä sen joku taitaa, on kirjoitettu tähtiin, en tiedä, onko sitä edes mahdollista tietoisesti harjoittaa. "
just, se voi olla sitä ns hiljaista tietoa että tietää mitä paljastaa tapahtumista nyt nyt, kun kirjan henkilöstä on juuri paljastunut se ja se piirre. Tietää, miten säilyttää koko ajan sellaisen 2 - 2 = 0 linjan.
Eilinen elokuva Menetetty maa on hyvä esimerkki häivytyksistä, esim. lopussa kun murhaaja menee tapaamaan leskeksi ja orvoksi jäänyttä naista, ei katsojalle näytetä, suostuuko murhaaja naisen pyyntöön ja jättäisi tämän henkiin.
Talosta ei kuulunut ainakaan meidän voluumeilla mitään, murhaaja kävelee talosta ilman esillä olevaa asetta, vilkaisee kengän pohjiaan.
Ehkä vilkaisu oli merkki siitä, että murha oli tehty.... ?
Tämä sinun kirjoittamasi tarina elokuvasta, ei tuo esille selittämistä, vaan juonen
kesken lopettamisen. Selittäminen on todella edellä kuvattua taskunpohjan kaivelua, kasvojen ryppyjen luetteloa tai muuta vastaavaa.
Kirjoituksessa pitää olla aina punainen lanka, joka kulkee tarinan loppuun asti. elokuva: Menetetty maa jättää katsojallekin varaa jatkaa tarinaa omalla mielikuvituksellaan, jolloin elokuva ei unohdu aivan nopeasti näkijän mielestä. Myös kirjan pitäisi olla sellainen, että lukija muistaa sen sisällön kun näkee sen kannen edessään.
taitaa kirjailijalla mennä vellit ja puurot sekaisin :-)
Kun jotakin tietoa jätetään pois, tahallaan tai tahattomasti, on tulos sama, on se sitten tehty juonen katkaisemisella tai selittämistä vähentämällä.
Jos kirjailijoilla ja kustantajilla on tuollainen "pilkullinen" asenne, ei ole ihme, ettei mitään uutta tule markkinoille.
Samoin mataa Suomen teollisuus ja innovatiivisuus, huhhei :-(
Yhdyn mieluummin edelliseen kuin sitä edelliseen. Selittäminen ei todellakaan minulle tarkoita mitään taskujen kaivelun kuvailua. Selittäminen tarkoittaa sitä, että kerrotaan Pirjon kalauttavan Ollia kalloon siksi, että Olli kävi vieraissa ja Pirjolla oli lapsuudessaan hylätyksi tulleen trauma, joka paukahti päälle, ja Ollin kalloon. Kun ei selitetä, kerrotaan että Olli kävi vieraissa ja Pirjo kalautti kalloon, mutta lapsuuden traumoihin vain ovelasti ja tyylikkäästi viitataan, jopa aivan eri kohdassa kuin kyseinen kallo-aktio.
Kun jätetään selittämättä, jätetään ihmisten motiivit tai tapahtumien syyt ja seuraukset ilmaan. Joko tarinan sisällä tai lopussa, ihan kuin vaan.
Mistä tiedät, että jotain on jätetty pois, jos siitä ei ole mitään dokumenttia?
Olen julkaissut 5 kirjaa ja muuta kirjallisuutta, niin lehdissä kuin muissakin medioissa. Joten puurojen ja vellien sekoittaminen tuskin tulee kysymykseen?
Kun kirjoitus on alusta lähtien selittävää, niin se varmaan lopuukin selittelyihin.
Kun elokuvan juoni loppuu kesken, tuskin se selittelyn vuoksi tekee niin, tai sitten se on ollut ala-arvoinen, koko esitys, alusta alkaen.
Mitekä tuo sinun pilkutuksesi? Miksi olet pilkuttanut, jos se on jopa kirjallisuutta estävä toimenpide?
Tuskinpa pilkuttaminen Suomen teollisuuteen vaikuttaa. Eiköhän se ole niin, että osakkeen omistajen taskut eivät ole tarpeeksi täynnä.
"Mistä tiedät, että jotain on jätetty pois, jos siitä ei ole mitään dokumenttia?"
ihan puhtaasti kausaalisen maailmankäsityksen perusteella.
Jos elokuvan murhaaja istui huoneessa ja seuraavassa otoksessa se kävelee talosta ulos, niin jotakin on jätetty pois.
Mitä on jätetty pois?
a) murhaaja nousee tuolista ja kävelee ulos vai b) murhaaja ojentaa kädessään olevan pistoolin naista kohti, ampuu, nousee seisomaan, pudottaa aseen ja kävelee ulos vai c) .... vai d) vai jne jne
Puuroilla ja velleillä tarkoitin sitä, että on sama että katkaistaanko juoni eli jätetään tietoa pois LOPUSTA vai laimennetaanko tietoa jo matkan varrella jättämällä asioita avoimiksi (kun ei selitetä).
Pilkullisella asenteella tarkoitin pikkutarkkaa, tiettyjä "sääntöjä" noudattavaa asennetta. Välillä tulee sellainen mielikuva että on jokin piiri tai porukka, joka määrää nuo säännöt ja hyväksyttävän kirjoittamisen tyylin. Jos tuo sisäpiiri ei uskalla kokeilla uutta tai antaa tilaa uudelle tai sellaiselle, jota se ei heti ensi lukemalta ymmärrä, niin se heikentää uuden luomista.
Suomen teollisuudesta ja sen innovatioiden puutteesta on viime aikoina valiteltu - vois kuvitella että samantapainen periaate, "meidän perinteisten sääntöjen ja tavoitteiden noudattaminen ratkaisee", on syynä ettei uusia ideoita tueta tarpeeksi.
En valitettavasti ole nähnyt aijemmin mainitsemaasi elokuvaa, joten ne voi siitä kommentoida enemmin.
On myönnettävä, että Suomessa vanhojen kustantajien keskuudessa on sisälämpöisyyttä. Ne eivät ota kuin yhden uuden kirjailijan vuodessa ja sitovat vanhat kirjailijat erilaisiin loosseihin. Kirjailija sitoutuu kirjoittamaan 1 kirja vuodessa tai kahdessa vuodessa jne.
En vieläkään ymmärrä tuota sinun puurojasi ja vellejäsi. Käsitykseni on se, että jos kaksi toisilleen vierasta asiaa sekoitetaan keskenään syntyy kyseenalainen soppa.
Minun käsitykseni Suomen teollisuuden nykytilasta johtuu suuremilta osin omistajien rahan ahneudesta. Laitoksia siiretään halpamaihin, että saadaan suuremmat voitot, joita ei panosteta tehdaslaitoksien uudistamiseen ja työpaikkojen luomiseen, vaan siirretään veroparatiiseihin. Samalla kaventuu myös uusien ideoiden luominen. Valtiovalta ei saa tarpeeksi verotuloja. Ja onhan se paljon hallituksenkin tahdosta kiinni. Se ottaa toisesta taskusta ja antaa toiseen. Samaa rahojen siirtelyä, joka ei ole ilmaista sekään. Ja vielä yksi havainto, jospa se uusi idea ei tuotakkaan tarpeeksi voittoa tai jopa kaatuu? Voiko sellaiseen sijoittaa rahansa? Tämä on tätä nykymaalimaa, on kilpailtava, kuka meistä saa enemmin rahaa taskunpohjalle. Siitä tässä on kysymys.
Yleensä kun aijotaan kertoa jostain ihmisestä niin hänet esitellään ensin. Kerrotaan jokin erikoinen piirre tai muuten kerrotaan hänen habituksestaan. Samalla myös on hyvä kertoa hänen elämästään, ettei sitä tarvitse kertoa sitten katkonaisesti myöhemmin jonkun tapahtuman yhteydessä.
Lukijan on vain muistettava lukiessaan Ky- henkilön rofiili, joka on kerrottu aijemmin.
Kaikkea tässä ketjussa mainittua tulee välttää. Turhaa pilkunnussintaa kirjoittaessa, turhaa kuvailua ja turhaa selittämistä, turhaa rautalankavääntöä. Silti mun mielestä teksti saa olla ihanan rönsyilevää, ja se vaatii jo taitoa ja helvetinmoista tyylitajua.
Itse rakastan rönsyjä.
Mutta lauseen pitäminen kasassa on haasteellista. Ei liian lyhyitä, mutta ei liian pitkiäkään virkkeitä. Harva sen taitaa.
Annan täällä ohjeita kuin joku konsanaan parempi ihminen. En tiedä paljoakaan, tiedän vain mistä itse nautin, ja mikä monesti on pielessä tämän palstan teksteissä.
Kaksi ensimmäistä virkettä on totta. Jälempi sitten makuasia. Lyhyet virkkeet voivat olla hyviä, mutta on hyviä kirjoja joissa on virkkeitä pitkiä kuin kolmikymmenvuotinen sota. Kyse on tosin paitsi mausta, myös virkkeistä itsestään; molemmat voivat olla hyviä tai huonoja. Keskipitkä virke ei ole mikään ihanne.
Ja: yksittäinen virke ei ole se juttu... MINULLE. Mutta se on taas makujuttu. Minulle tarinan kokonaisuus merkitsee ehdottomasti enemmän. Toki virkkeidenkin täytyy olla kieliopillisesti oikein, tai ainakin niin että sääntöjä on rikottu fiksusti, mutta en rakasta kirjallisuutta sellaisena taiteena, jossa virkkeet voivat toisinaan olla jotenkin erityisen kauniita. (Kerran luin jostain, miten joku ihaili tiettyä virkettä.) Ja toki joidenkin kirjailijoiden kerronnasta pidän enemmän kuin toisten, ja sehän liittyy myös osaltaan virkeratkaisuihin.
Ihan vinkiksi tähän voin laittaa, että esimerkiksi tämä kirjailija Hannu Väisäsen viimeisin kirja, jonka just lukaisin, on erittäin hieno esimerkki
kaunokirjasta,
jossa kirjailija heittää sivu sivulta tekstiä, joka vie milloin minnekin. Sitä lukiessani tuli välillä tunne, että luen maailmankirjallisuutta, ihan niinko Proust. Ja tiedän, että jos luen samaisen kirjan vaikka viiden vuoden kuluttua, niin edelleen siinä on syvyyttä ja ihmettelemistä minne se milloin lukijan ajatukset viekin.
Taitavaa.
Sellaiseen kirjoittamiseen harva yltää, mutta yritystä täytyy olla.
Kaunokirjat just ON !
laitoin eilen tuonne
Kirja-arvostelut
saitille tästä
Hannu Väisäsen kirjasta. Siellä on paljon muitakin kirjoja, joista olen laittanut luettuani "arvosteluja". Voisi olla vireämpikin palsta sekin, mutta nykyisin ihmiset lukevat ja osallistuvat tosi vähän. Netissä otetaan kantaa tietysti aktiivisesti
tykkään
en tykkää
mutta siihenpä se suhmurointi sitten jääkin monelta.
Ällöttävää.
Hupsis?
Tämän täytyy olla kustantajan selitys :) Ainakin se täyttää em. kirjalliset vaatimukset ja pituus vastaa kustantajan kirjeiden pituutta :)
Selittämättömyys on vain tekotaiteellisen hömpän ja tekoälykkään tyylin peite. Kyllä ihminen kaipaa selityksiä, ei se niistä suutu, vain em. tekotaiteelliset suuttuu tai närkästyy. Juuri luin pari kirjaa joissa on selityksiä selitysten perään. Eilen katsoin Oscareita voittaneen elokuvan jossa myös oli oikea selitysten huipennus. Selittämättömyys on kirjallisuuden ufo.
Tähän voisittekin laittaa muutaman
tekotaiteellisen hömppäkirjan, siis joitakin ihan tuoreita julkaistuja, kun minä niin tykkään välillä lukea sellaisia. Tukevat suloisesti tekoälykkäitä nystyröitä vai mitä ne oikein on.
joo laittakaa tähän tosissaan, pitää piakkoin kasata kesälukemiset,
eikö se tule, joo
kesä
tulee maanantaina !