Onko kenelläkään kokemusta seurustelusta heterosuhteessa, jossa loppujen lopuksi on alkanut kaipaamaan omaa sukupuoltaan?
Tässä tulee nyt kamala avautuminen, jossa ei välttämättä ole mitään järkeä. Olen miettinyt että pitäisi ehkä mennä juttelemaan jonnekin mutta sitä ennen katsotaan jos löytyisi kohtalotovereita?
Olen ollut neljä vuotta heterosuhteessa, ollaan asuttu yhdessä yli kolme vuotta. Meillä on aina ollut henkisesti tasapainoinen suhde. Ollaan samanlaisia temperamentiltä. Tullaan toimeen hyvin ja jos riidellään (mitä tehdään harvoin), pystytään nauramaan niille riidoille jo paria tuntia myöhemmin. Meillä on samanlainen huumorintaju. Ajatellaan elämästä samalla tavalla. Meillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet, mutta katsotaan samoja leffoja ja tv-ohjelmia. Kotityöt jaetaan tasapainoisesti, molemmat kokoaikaisessa palkkatyössä. Natsataan tosi hyvin yhteen ja arki on mukavaa yhdessä.
Ainut missä mättää on seksi. En alusta alkaenkaan ole ollut yhtä innostunut seksistä kuin hän. Ajattelin että asia ehkä muuttuu joskus, tai jos ei muutu, ei se niin kamalaa ole etten kestäisi. Olin 22 kun alettiin seurustella, aika kokematon, enkä koskaan ollut kokenut seksiä tosi nautinnollisena. En silloin ajatellut että neljä vuotta myöhemmin oltaisiin vielä yhdessä ja että seksistä voisi tulla joku iso kompastuskivi. Asiat ovat menneet vaan omalla painollaan eteenpäin. Nyt seksi on varmaan se mihin suhde kaatuu jos se kaatuu. Minulle ok määrä olisi pari kertaa kuukaudessa, vähemmänkin jopa, hänelle 2-3 kertaa viikossa. Hän on hyvin huomaavainen sängyssä, mutta en osaa innostua. Toivon aina että akti on ohi mahdollisimman nopeasti. Kesken ja jälkeen noin 70-80% kerroista, on sellainen ahdistunut olo että "mä en pysty tähän". Koko homma ei vaan tunnu "omalta". Tuntuu kamalalta tehdä jotain sellaista mistä ei tykkää. Hän ei pakota minua mihinkään, mutta tiedän että jos sanon ei liikaa, seuraa tästä riitelyä enkä kestä konflikteja. Viimeisen 6-12kk aikana tästä on muodostunut sellainen kierre, joka saa ahdistumaan tosi pahasti. Ollaan kyllä juteltu asiasta, mutta yhteisymmärrykseen pääseminen on hankalaa kun molemmat tuntevat ja ajattelevat ihan eri tavalla.
Hän on ulkonäöltään ja luonteeltaan juuri sellainen vastakkaisen sukupuolen edustaja kuin mistä tykkään. Ajatus siitä että erottaisiin ja ettei me enää nähtäisi ja ei voitaisi jutella, tuntuu tosi musertavalta. Yksi syy siihen saattaa olla se, että hän on tavallaan minun paras kaveri myös. Minulla on tuttuja, mutta ei sydän-ystäviä, ei todellakaan. Jos erottaisiin, viettäisin helposti päiviä yksin.
Joskus nuorempana, teini-ikäisenä ja vähän sitä vanhempana olin todella vahvasti tyttöihin päin oleva tyttö. Pidin itseäni kuitenkin biseksuaalina, koska pidän myös poikia hyvännäköisinä, mutta olin kuitenkin enemmän tyttöihin päin kallellaan ja monet ystävät/tuttavat olettivat minun olevan lesbo. Totta puhuen en ole koskaan ihastunut poikiin, en ainakaan sillä lailla palavasti kuten tyttöihin. Enkä jaksa jutella hyvännäköisistä pojista tms muiden tyttöjen kanssa vieläkään, en edes hirveästi poikaystävistä. Sitten 22-vuotiaana, sydän särkyneenä aiemmasta "suhteesta", tapasin tämän pojan ja jotenkin hitsauduttiin yhteen. En ihastunut tai rakastunut ensisilmäyksellä, alettiin vaan hengailla ja nyt ollaan tässä neljä vuotta myöhemmin.
En ole oikeastaan ihastunut kehenkään sen jälkeen kun hänet tapasin, tosin pitänyt paria tyttöä viehättävänä. Ainoa asia mikä minua kiihottaa seksuaalisesti on ajatus seksistä tytön kanssa (en ole koskaan harrastanut seksiä tytön kanssa, ainoastaan pussaillut jne.) En kuitenkaan osaa ajatella harrastavani seksiä kenenkään tytön kanssa kenet tällä hetkellä tunnen, mutta 99% niistä onkin tosi heteroseksuaaleja, ei yhtään minun tyyppisiä.
Tässä tulee nyt kamala avautuminen, jossa ei välttämättä ole mitään järkeä. Olen miettinyt että pitäisi ehkä mennä juttelemaan jonnekin mutta sitä ennen katsotaan jos löytyisi kohtalotovereita?
Olen ollut neljä vuotta heterosuhteessa, ollaan asuttu yhdessä yli kolme vuotta. Meillä on aina ollut henkisesti tasapainoinen suhde. Ollaan samanlaisia temperamentiltä. Tullaan toimeen hyvin ja jos riidellään (mitä tehdään harvoin), pystytään nauramaan niille riidoille jo paria tuntia myöhemmin. Meillä on samanlainen huumorintaju. Ajatellaan elämästä samalla tavalla. Meillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet, mutta katsotaan samoja leffoja ja tv-ohjelmia. Kotityöt jaetaan tasapainoisesti, molemmat kokoaikaisessa palkkatyössä. Natsataan tosi hyvin yhteen ja arki on mukavaa yhdessä.
Ainut missä mättää on seksi. En alusta alkaenkaan ole ollut yhtä innostunut seksistä kuin hän. Ajattelin että asia ehkä muuttuu joskus, tai jos ei muutu, ei se niin kamalaa ole etten kestäisi. Olin 22 kun alettiin seurustella, aika kokematon, enkä koskaan ollut kokenut seksiä tosi nautinnollisena. En silloin ajatellut että neljä vuotta myöhemmin oltaisiin vielä yhdessä ja että seksistä voisi tulla joku iso kompastuskivi. Asiat ovat menneet vaan omalla painollaan eteenpäin. Nyt seksi on varmaan se mihin suhde kaatuu jos se kaatuu. Minulle ok määrä olisi pari kertaa kuukaudessa, vähemmänkin jopa, hänelle 2-3 kertaa viikossa. Hän on hyvin huomaavainen sängyssä, mutta en osaa innostua. Toivon aina että akti on ohi mahdollisimman nopeasti. Kesken ja jälkeen noin 70-80% kerroista, on sellainen ahdistunut olo että "mä en pysty tähän". Koko homma ei vaan tunnu "omalta". Tuntuu kamalalta tehdä jotain sellaista mistä ei tykkää. Hän ei pakota minua mihinkään, mutta tiedän että jos sanon ei liikaa, seuraa tästä riitelyä enkä kestä konflikteja. Viimeisen 6-12kk aikana tästä on muodostunut sellainen kierre, joka saa ahdistumaan tosi pahasti. Ollaan kyllä juteltu asiasta, mutta yhteisymmärrykseen pääseminen on hankalaa kun molemmat tuntevat ja ajattelevat ihan eri tavalla.
Hän on ulkonäöltään ja luonteeltaan juuri sellainen vastakkaisen sukupuolen edustaja kuin mistä tykkään. Ajatus siitä että erottaisiin ja ettei me enää nähtäisi ja ei voitaisi jutella, tuntuu tosi musertavalta. Yksi syy siihen saattaa olla se, että hän on tavallaan minun paras kaveri myös. Minulla on tuttuja, mutta ei sydän-ystäviä, ei todellakaan. Jos erottaisiin, viettäisin helposti päiviä yksin.
Joskus nuorempana, teini-ikäisenä ja vähän sitä vanhempana olin todella vahvasti tyttöihin päin oleva tyttö. Pidin itseäni kuitenkin biseksuaalina, koska pidän myös poikia hyvännäköisinä, mutta olin kuitenkin enemmän tyttöihin päin kallellaan ja monet ystävät/tuttavat olettivat minun olevan lesbo. Totta puhuen en ole koskaan ihastunut poikiin, en ainakaan sillä lailla palavasti kuten tyttöihin. Enkä jaksa jutella hyvännäköisistä pojista tms muiden tyttöjen kanssa vieläkään, en edes hirveästi poikaystävistä. Sitten 22-vuotiaana, sydän särkyneenä aiemmasta "suhteesta", tapasin tämän pojan ja jotenkin hitsauduttiin yhteen. En ihastunut tai rakastunut ensisilmäyksellä, alettiin vaan hengailla ja nyt ollaan tässä neljä vuotta myöhemmin.
En ole oikeastaan ihastunut kehenkään sen jälkeen kun hänet tapasin, tosin pitänyt paria tyttöä viehättävänä. Ainoa asia mikä minua kiihottaa seksuaalisesti on ajatus seksistä tytön kanssa (en ole koskaan harrastanut seksiä tytön kanssa, ainoastaan pussaillut jne.) En kuitenkaan osaa ajatella harrastavani seksiä kenenkään tytön kanssa kenet tällä hetkellä tunnen, mutta 99% niistä onkin tosi heteroseksuaaleja, ei yhtään minun tyyppisiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
(Laitan tämän kahdessa osassa kun tarina on ilmeisesti liian pitkä...)
Olen miettinyt yhden yön juttua tytön kanssa hänelle kertomatta, yhden yön juttua tytön kanssa hänelle kertoen, taukoa suhteesta jotta voisin kokeilla tyttöjen deittailua, tai lopullista eroa. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu, onko mikään? En edes tiedä että olisiko seksi tytön kanssa edes loppujen lopuksi asia mistä tykkäisin. Ehkä tuntisin samoin kun heteroseksia harrastaessa? Lisäksi valitettavasti asun paikassa jossa homopiirit on tosi pienet eli tytön kanssa seksin harrastaminen ei käy noin vaan sormia napsauttamalla ja jotkut on vielä aika syrjiviä biseksuaaleja kohtaan valitettavasti.
Nykyään kaikki eroaa niin helposti. En haluaisi itse olla samanlainen etenkin kun tiedän sen että häntä rakastan. Mutta onko kumpikaan meistä onnellinen jos tässä suhteessa jatketaan? Ollaan paristi asiasta keskusteltu, viimeksi tänään. Molempien aatokset ovat siinä että rakastetaan toisia eikä haluta erota, mutta ollaan täydellisessä pattitilanteessa eikä kumpikaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Ollaan keskusteltu siitä että oonko minä täysin lesbo (en mielestäni), masentunut (en tiedä, ehkä?), aseksuaali (ehkä? ehkä olisin yhtä epäkiinnostunut seksistä tyttöjen kanssa oikeassa elämässäkin?) tai hän epäviehättävä (minun mielestä söpö mutta en ehkä koe poikia seksuaalisesti viehättävänä ylipäätänsä..).
Toivottavasti jollain tämän lukevalla on taianomainen vinkki, jolla kaikki kääntyy täydelliseksi? :P Jos ei, niin kohtalotovereita onko yhtään ja miten teidän tilanne on edennyt?
En usko että yhden yön juttu kertoo totuutta, tarvitaan jotain enemmän, ihastuminen että tietää. Luulen että olet lesbo. Tämä vain omien kokemusten ja tekstisi perusteella lausuttu suora mielipide. Jokin aikalisä olisi varmasti paikallaan että pääsi selkiää. Ehkä ette voi ratkaista tätä ongelmaa yhdessä.
Ps. Oon myös sanonut hänelle että jos hän haluaa harrastaa seksiä joidenkin muiden kanssa, se käy minulle. En ole normaalisti yhtään mustasukkainen ja avoin suhde voisi sopia minulle. Hän ei kuitenkaan halua, sanoo olevansa vanhanaikainen mies.
Olisiko siinä ajatusta, että muuttaisitte vähäksi aikaa erilleen asumaan. Silloin voisitte miettiä mitä haluatte. Kun toinen ei ole ihan siinä vierellä niin näkisi asiat niinkuin kauempaa katsottuna.
Sun tarinasi kuulostaa mun elämältäni. Mä tosin yritin 15 vuotta sen mukavan miehen kanssa ennen kuin seinä tuli vastaan, sitten en vaan pystynyt pakottamaan itseäni enää seksiin. Mä kuvittelin pitkään, että mun keho ei vaan pysty nauttimaan seksistä, että en vaan osaa rakastua, että olen jollain tavalla aseksuaali. Mutta sitten kun lopulta se oikea nainen tuli vastaan elämässä ja rakastuin, kaikki epäilyt aseksuaalisuudesta häipyi kyllä taivaan tuuliin hetkessä. Ei kukaan muu tietenkään voi varmaksi sanoa, mikä on sulle oikein, mutta mä kehoitan miettimään tosi tarkkaan, jos nyt jo tiedät, että joku mättää. Kun tuohon yhtälöön lisätään muutaman vuoden päästä pari lasta, ei tilanteen selvittely muutu ollenkaan helpommaksi.
14 vuotta seksitöntä elämää miehen kanssa.
Aattelin sit tulle oikeen kaapista, rytisten.
Lapset ei ihmetellyt yhtään että äiti olikin naisen kans.
Miten sulla voi olla lapsia jos elämäsi miehen kanssa oli seksitöntä eikä lapset tosiaankaan siis ihmetelleet äitinsä kaapista ulos tuloa, taisi olla jo yleisesti tiedossa mikä olet naisiasi? Käytit siis miestä hyväksesi, mitäs sille sun miehellesi nyt oikein kuuluu?
Mulla on hyvin samanlainen tilanne. Erona vaan, etten ole aiemmin tuntenut vetoa naisia kohtaan mutta nyt vuosi sitten menin ja ihastuin naispuoliseen henkilöön, jonka kanssa ystävystyimme nopeasti ja se olikin menoa sitten. Tai siis, ei tässä ole kissaa nostettu pöydälle, molemmathan olemme tahoiltamme parisuhteessa ihan miehen kanssa, mutta päivä päivältä enemmän tuntuu että kierrämme toisiamme kuin kissa kuumaa puuroa... Seksi miehen kanssa ei innosta tippaakaan ja vähän aikaa sitten kävi niin, että hän meni ja luki whats up viestejäni, mistä kävi ilmi tämä ihastukseni naiseen (olin uskoutunut asiasta ystävälleni). Koin asian todella kiusalliseksi ja nytkin päivittäin mietin ajatteleeko hän minun olevan lesbo... Hyvin on samanlaiset fiilikset kaiken suhteen kun sullakin.
20 vuotta olen ollut saman miehen kanssa ja seksielämä kävi hyvin nopeasti kuivaksi alkuinnostuksen jälkeen. Kerta pari kuukaudessa riitti. Nyt sitten olen eroamassa ja tajunnut että naisethan saa mut syttymään, joten tässä sitä mennään ja katotaan josko jostain joku nainen mullekin löytyisi... Niin, ja mies siis on aina olut mulle se sielunkumppani, seksi vaan ollut se ainoa puutoskohta. En koskaan ole ollut niin innoissani seksistä kuin nyt olen naisen kansa ollut...
Mä oon kanssa ollut 5 vuotta miehen kanssa parisuhteessa (Bi henkinen koko ikäni, olen 25 v) ja nyt viime vuoden aikana seksihalut ovat hiipuneet ja kaipaan tosi paljon helliä hetkiä naisten kanssa (ei välttämättä seksiä), mutta nautin kauniista naisista ja kun saa vähän kähmiä ja pussailla yms :) Tykkään myös käydä viihteellä mutta mieheni ei, ollaan kuin vanhuspariskunta, aina vaan kotona kattomassa TV:tä. Puhuin mieheni kanssa ja hänelle on ok jos menisin joskus iskemään vähän tyttöjä. En ole koskaan ollut ihastunut toiseen naiseen samalla tavalla kuin mieheen, mutta ajattelin että minulle riittää sellainen kevyt ilomielinen irrottelu silloin tällöin. Olisi vaan kiva löytää sellainen "oma" tyttö jonka kanssa voisi bilettää yms :)
Bissejen irstailuista on tuloksena niin miesten kuin naistenkin särkyneitä sydämiä ja hajonneita perheitä.
Mitähän tuohonkii sanois??Aina särkyy sydämiä kun erotaan.Onko se sitten irstailuista kiinni??saattaapi olla?
Olen jo hieman vanhempi, minulla on ollut kaksi parisuhdetta miehen kanssa, ja minulla on myös lapsia heidän kanssaan.
Nuorena oli tosi vaikeaa, kun en tiennyt oikein mikä olen, pukeuduin mielelläni miesten vaatteisiin ja tiirailin naisia sillä silmällä. Kuitenkin tunsin suurta vetoa perhe-elämään ja lapsiin, ja siten päädyin elämään miesten kanssa. Kumpikin kerta meni pieleen, vaikka molemmat miehet tiesivät bisseydestäni ja myös ilomielein sallivat sen minulle. Itseasiassa tapasin toisen mieheni, kun olin baarissa tyttöystäväni kanssa.
Mutta sitten lopulta vanhempana, nelikymppisenä, sain tarpeekseni yrittäessäni olla joku toinen. Pidän naisista ihan liikaa, ja olen mielummin vaikka yksin, kuin väkisin miehen kanssa. Pidän toki miehistä, mutta en halua elää heidän kanssaan. Kaipaan jatkuvasti naisen kosketusta...
"Ihanaa" että kohtalotovereita löytyy. Viestit ovat tuoneet paljon ajattelemisen aihetta - haluanko olla tässä tilanteessa esim. vielä 10 vuoden päästä? En todellakaan. Juteltiin vähän erosta itseasiassa, mutta ero on aina hankala ja pelottava. Päätettiin kuitenkin vielä yrittää vielä kerran uudestaan - ainoastaan kerran kun molemmat ovat aika kyllästyneitä käymään samoja keskusteluja läpi uudestaan ja uudestaan. Ehkä se vaan pitkittää ero-ratkaisua, mutta on hankala laskea irti toisesta ja koko elämästä yhdestä, sekä asunnosta jne.. :s vaikka onkin tuo osa-alue parisuhteessa joka ei ole vuodeta toiseen oikein toiminut. Katsotaan miten käy. Kiitos joka tapauksessa kaikki kokemustenne jakamisesta.
Mä oon ollut naimisissa jo 12 vuotta (tosin seurusteltu ensin 11 vuotta). Silti tunnen vetoa miehiinkin. Uskouduin vaimolleni mieltymyksestäni, ja hän hyväksyi biseksuaalisuuteni. Muutaman miehen kanssa olen sitten harrastanut miesseksiä ja vaimoni tietää sen. Olen aina kertonut hänelle seikkailuistani. Häntä parempaa vaimoa en varmaan löytäisi.
Mies 49 v Hyväksytkö myös sen jos vaimosi käy harrastamassa miesseksiä jonkun toisen miehen kanssa? Ja onko teillä seksielämää vaimon kanssa? Bi-seksuaali siis tarvitsee seksiä molemmilta sukupuolilta? Eikä vaimosi ole mustasukkainen?