Olen tällä hetkellä vuokra-asunnossa määräaikaisella vuokrasopimuksella ja minulla on muutama kämppis, jotka ovat alivuokralaisina siinä asunnossa. En kuitenkaan jaksa heitä ja heidän elintapojaan, joten haluaisin jo pikku hiljaa muuttaa omilleni. Tutkiskelin asuntoja ja laskeskelin, pystyisinkö elämään minkä hintaisessa asunnossa ja totesin, että pystyisin muuttamaan omilleni, mutta milloin kertoa näille toisille, että olen suunnitellut muuttoa pois, jolloin heidänkin pitää muuttaa.
Tein itse samanlaisen määräaikaisen vuokrasopimuksen kuin minulle tehtiin, joten sen takiahan en olisi edes velvollinen mainitsemaan mitään, vaan kun sopimus loppuu, se loppuu ja silloin noiden pitäisi muuttaa pois, mutta koska he ovat ystäviäni, se olisi törkeää heitä kohtaan. Mutta jos mainitsen asiasta liian aikaisin eikä sitten löydykään sopivan hintaista asuntoa, niin mikäs heitä estäisi suuttumasta ja häipymästä, kun minä heitä ehdotin minun kanssani asumaan ja vuoden päästä olen jo jättämässä heidät heitteille.
Enkä usko että "Jos he ovat ystäviäsi, he kyllä ymmärtävät" -juttuja, sillä alan jo epäillä meidän ystävyyttä, kun sääntöjä rikotaan ja ei oteta toista huomioon. Mutta tuntisin itseni todelliseksi ku****ä naiseksi, jos sanon yks kaks "Joo minä muutan uuteen asuntoon, että vuokrasopimusta ei uusita, vaan teidän pitää löytää uus asunto huomiseksi." mutta mikä olisi sopiva aika sanoa, että muutan uuteen kämppään, alkakaa tekin jo etsiä?
Milloin kertoa kämppiksille muuttavansa
Liian kiltti
1
256
Vastaukset
- Tahdikas ja kiva
Ilmoita siinä vaiheessa kun olet sen uuden kämpäm löytänyt. Varo vaan etteivät nuo "ystäväsi" seuraa perässä jos olet taas liian kiltti. Rupea jo alustamaan etukäteen vihjailemalla että olet etsimässä uutta asuntoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493959Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123521Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai482952Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122912Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442541- 502214
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161478"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1041432Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631324Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381189