Nähtyämme Pietaria jo ihan riittämiin, päätimme Igorin kanssa talsia juna-asemalle ostamaan junaliput Punaiselle torille. Tovin pyörittyämme asemalla löydämme joukon luukkuja, joissa istuu hymynsä persuuksiin nielleitä työnsankarittaria. Kas, kuten muihinkin valtion virkoihin, myös valtionrautateille valikoidaan vain ne yksilöt, joilta puuttuu kyky taivuttaa suupieliä myös ylöspäin. No, sitä mukaan kun alamme selostamaan tarpeitamme pieneen mikrofoniin, niin rouvat häipyvät mitään sanomatta takavasempaan puistelemaan päitään. Menemme ostamaan kaljat.
Maukkaan Ohotan jälkeen hiippailemme selät kyyryssä gasellien tavoin veikeille neuvosto luukuille ja yllätämme varomattoman kassatädin suorasukaisilla vaatimuksillamme. Maatuskalta valahtaa pelmenit tukisukkahousuihin ja hän ryhdistäytyy korjaten virka-asuaan. Suu alkaa vaahtoamaan kuten laamaeläimellä ikään, mutta kuulemme vain vaimeata muminaa, koska hän ei vaivaudu painamaan kaiutinta päälle. Toverini Igor koputtaa pleksilasia ja ääntään korottamalla saa kassatädin tukkimaan turpansa. Vaahdon laskettua suupielistä, täti hivuttaa vaivalloisesti tutisevan kätensä kaiutin naviskalle ja punainen ledi syttyy. Nyt jo rauhoittuneena hän ilmoittaa, ettei VIITSI tutkia paikkatietoja tieteiskoneeltaan, koska on varma, että jokainen paikka vessanpönttöä myöten on täynnä. Tässä vaiheessa Minä ja toverini Igor asennamme viimeiset varapäreemme pääkoppiimme. Olimme meinaan juuri katsoneet itsepalvelupäätteeltä, että junassa on satoja vapaita paikkoja tarjolla. Tämän kuultuaan kassatäti tarttuu neuvosto aikaiseen näppikseen ja vaatii passimme. Printteri alkaa laulamaan iloista säveltä.
Kun viimeinenkin lippulappu on valmis, palvelualtis täti antaa passimme takaisin. Tässä vaiheessa hänen suupieliinsä alkaa muodostua jo tutuksi tullutta valkoista vaahtoa yhtä paljon kuin taaksemme jonoa. Yksiselitteisesti hän vain toteaa, että on lyönyt kaikkiin neljään lippuumme väärät päivämäärät. Samalta istumalta hän sulkee kaiuttimen ja poistuu takavasempaan lippujemme kanssa, emmekä sen koomin häntä nähneet.
Lähdimme Igorin kanssa ostamaan toiset ja kolmannetkin kaljat. Olimme päättäneet mennä moikkaamaan toveriamme Leniniä, joten suksimme itseluottamusta puhkuen jälleen samoille lippuluukuille. Mystisen katoamistempun tehneen kassatädin tilalle oli löydetty yhtä virkaintoinen asiakaspalvelija. Paksusankaisia lukulasejaan korjaillen hän sai kun saikin tuskailtua meille meno-paluu lippulaput välille Pietari-Moskova. Päätimme juhlia saavutustamme ja onnesta sekoavina kohottelimme neljännet ja viidennet Ohotat.
Seuraavana päivänä päätimme juoda kaikki viisi pakollista Ohotaa jo ennen matkaa, säästääksemme viimeisiä päreitämme. Junalaiturilla meinasimme pökertyä, kun tapasimme vainumme "esimiehen". Hän oli lupsakka , vodkalta tuoksuva äijänpuolikas. On sanomattakin selvää, ettei valtionvirkamiehen sovi esiintyä humalassa työtehtävissään, vaan vodkaa käytetään ainoastaan partavetenä.
Junan lipuessa liikkeelle äijänpuolikas tokaisi rennosti, ettei meidän tarvitse istua kuin sillit purkissa, vaan voimme mennä makoilemaan vapaille paikoille. Tartuimme ehdotukseen mukisematta, koska vieressämme istuva venäläismies oli voidellut kainaloidensa sijaan kurkkuaan vodkalla ja haisi täten saarioisen jauhelihapitsalta. Käveltyämme pari vaunua Moskovaan päin, löysimme itsemme vaunusta, jossa kökötti kaksi kanssa toveria. Vaunun "esimies" oli varmaankin voitelemassa kainaloitaan vodkalla omassa pienessä kopissaan, koska emme löytäneet häntä. Levitimme tavarat kolmenistuttavalle penkille ja aloimme hörppiä kaljaa eväiden kera, kuten paikallinen etiketti vaatii. Juuri kun päätimme ruveta nukkumaan, vyöryi vaunuumme pietarin puoleisesta päädystä valtavan kokoinen vaunun "esimies", joka lähemmällä tarkastuksella osoittautuikin naiseksi. Tässä vaiheessa heittäydyimme hankaliksi ja aloimme puhua suomenenglantia sikinsokin. Ymmärsimme täysin "Esinaisen" paikallista murretta, eli olimme väärässä vaunussa ja meidän tulisi poistua välittömästi. Tässä vaiheessa olimme ainoat vaunussa, koska kaksi muuta matkustajaa oli ottanut jalat alleen. Pitkien keskustelujen ja passien tutkimisten jälkeen täti kävi noutamassa ristikkolehden ja kynän. Aloimme harrastamaan korruptiota.
Kynä vaihtoi omistajaa ja lopputulos oli se, että katsoimme parhaaksi maksaa 50 ruplaa per nokka. Ajatus haisevasta ja kuorsaavasta venäläismiehestä ei pahemmin houkuttanut tässä vaiheessa yötä. Parin tunnin päästä saavuimme Moskovaan ja oli aika korkata aamu kaljat.
Itse Moskovasta en uskalla jorista paljoa, koska bittivirta saattaisi tukkia suomi24:n palvelimen. Tyydyn täten vain kuvailemaan tapaamistamme Setä-Leninin kanssa.
Kuten kaikki hyvä venäjällä, myös pääsy Leninin puheille vaatii vähintään tunnin jonotuksen eikä sekään vielä takaa mitään. Tämän ilmiön saattoivat huomata ne onnettomat, jotka olivat saapuneet paikanpäälle reppu selässä. Leninin puheille sai mennä kyllä vyölaukun, ison käsilaukun tai minkä tahansa muun A3:sta pienemmän laukkua muistuttavan kanssa, mutta selässä kannettava esine eväsi pääsyn Leninin tykö...Loogista.
TV-SHOPISSA on lentävä lause "Eikä tässä vielä kaikki". Sama pätee myös tähän tarinaan. Kun laukut oli mitattu ja tutkittu silmämääräisesti, siirryttiin metallin paljastimeen. Tämä neuvostoajan vekotin ei olekaan tarkoitettu heikkohermoisille. Jos kehoosi on asennettu vaikkapa pääkopan kasassa pitävä pultti, niin voit olla varma ,että vehje alkaa kirkumaan ja pääsysi Leninin tykö evätään jälleen.
No, me Igorin kanssa olimme varautuneet kaikkiin tämän maan kotkotuksiin ja lähestyimme jo kohti mausoleumia.
Astuimme ovesta pimeään ja kuoleman hiljaiseen esihuoneeseen. Vasemmalla kädellä laskeutuivat piirun tarkat portaan alas yhä lähemmäs määränpäätämme. Mustat marmoriseinät kiiltelivät heikossa hämyssä. Ja silloin se tapahtui...Lenin seisoi edessämme! Hänen kasvonsa olivat valkoiset kuin kalkkilaivan kapteenilla...Mykistyin. Hetken tutkailtuani hänen kasvonsa piirteitä kuiskasin toveri Igorille jotain asiaan kuulumatonta. Samassa Lenin raotti vihaisesti suupieltään ja murahti jotain. Ymmärsimme yskän ja kävelimme ripein askelin vartijan ohi nolostellen.
Näitä Kalpeita vartioita seisoskeli jokaisessa käytävän päädyssä ja nurkassa.Matka itse pyhimpään tuntui ikuisuudelta. Aika oli kypsä, oli aika tavata Lenin.
Vladimir Iljitsh Uljanov lepäsi hiljaa silmät suljettuina, kädet sivuille asetettuina, kuolleena. Aika pysähtyi, niin myös jalkojeni kulku. Igor jatkoi etenemistään virran mukana, mutta minä jähmetyin. Vartijat rykivät tarkoituksellisesti ja yrittivät siirtää jalkojani, tuloksetta. Vasta Tovin päästä vaihdoin viimeiset sanat Leninin kanssa ja olin valmis hyvästelemään hänet. Jalat saivat ylimääräisen annoksen verta ja liikahtivat virran mukana kohti ulos johtavia portaita. Ulkona paistoi aurinko.
Setä Lenin asuu Moskovassa
9
880
Vastaukset
- marko135kg
just tälläisiä juttuja ennemmin lukee kuin noita viisumi ja onko viipurissa taskun viejä varkaita.
Ahota taitaa olle muuten yksi edullisimmista oluista luókkaa 11 r puteli- marko-135kg
Osoittamalla suurta innokkuuttaa viisumeja kohtaan on marko135kg ylennetty tällä päivmäärällä kurkottamaan mummolan piparipurkkiin ja suomi24.fi venäjä-keskustelu-palstan viisumivastaavaksi. Onnea kunniatehtävään, joka on elinikäinen! (Et voi erota tai siirtää.)
- marko135kg
marko-135kg kirjoitti:
Osoittamalla suurta innokkuuttaa viisumeja kohtaan on marko135kg ylennetty tällä päivmäärällä kurkottamaan mummolan piparipurkkiin ja suomi24.fi venäjä-keskustelu-palstan viisumivastaavaksi. Onnea kunniatehtävään, joka on elinikäinen! (Et voi erota tai siirtää.)
votka bulimian lisäksi mulla on kohta viisumi bulimia
- Roman Durak
olen nähnyt Leninin. Mutta se oli vuonna 1972. Olin silloin aika pikku-ukko. Samalla reissulla minulle näytettiin mm. Moskovan suuri sirkus (onko vielä olemassa?) ja Kansantalouden saavutusten näyttely.
En ihmeemmin järkyttynyt reissusta, koska tajusin asian ytimen, kun kysyin oppaalta linnuista: "Onko niillä lupaa rakentaa pesiä?" - Dobermann
Tanaan kavin ostamassa Pietari-Pihkova meno-paluu junaliput. Esitin asiani, naytin passini, maksoin ja sain liput. Prosessi vei noin kolme minuuttia. Sen jalkeen kavin juomassa kaljan.
- Reaalimaailmassa...
makoili kyllä ihan rauhassa. Sehän on vain positiivista jos hän on päässyt seisomaan.
- sama
että minunkin mielestäni muistutti vähän niitä vartijoita, joten eihän sitä vaihtoakaan välttämättä huomaisi. No hyvä tarina...
- Ressu
Kyllä setä-Leninillä on kurja kohtalo. Ei ikinä pääse haudan lepoon. Kuoltuaankin pitää pinnistellä uteliaiden katseiden edessä. Pitää olla edustava, ei saa rupsahtaa.
Ajatelkaapa samaa omalle kohdallenne.
Kyllä vähempikin harmittaisi!- marko135kg
ajatelkaa. maailamn top ten restaurointi sarjassa nenissä:
Sfinksi ( se mikä oli Axteriksessä)
Michail Jakson
Lenin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380