Vanhusten ja vammaisten törkeitä ryöstöjä

Maahanmuuttajataustainen porukka on Turussa jäänyt kiinni poliisinkin mukaan erittäin törkeistä varkauksista.

Yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen syyllistynyt maahanmuuttajataustainen voidaan karkoittaa, mikäli teko on ollut törkeä.

Olisiko tässä viimein syy aloittaa järjestelmälliset karkoitukset?
Vai haluammeko antaa "tietyille tahoille" signaalin: "Tehkää mitä teette, joudutte korkeintaan valtion hotellin täyshoitoon kaikkine virikkeineen ja opiskelumahdollisuuksineen?

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/469321/Vanhuksia ja liikuntavammaisia ryostaneelle Varissuon liigalle pitkat tuomiot
26706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Näin asiasta siis tuskinnanjohtaja rikoskomisario Veli-Matti Soikkeli:

– Mitään näin näin härskiä en ole kokenut koko urani aikana. Tekoihin myös suhtauduttiin vähätellen, eikä kukaan osoittanut minkäänlaista katumusta. Näitä ei pidetty paljon minään, Soikkeli siunailee.

----

Vetäkää omat johtopäätöksenne!
Onko tällaisesta porukasta meille mitään hyötyä vai pikemminkin haittaa tulevaisuudessa. Erittäin törkeitä rikoksia puolustuskyvyttömiä kohtaan, aseilla uhkailua ja lopulta tekojen vähättelyä. Ihan oikein että uutisoitiin syyllisten taustat, vaikka kyllähän mediaa seuraava lukutaitoinen kansalainen olisi jo päätellytkin, keistä on kyse.

Äänestä
  • Näitähän mm Stubb haluaa tänne, vapaa liikkuvuus nääs!!!
    Kun kaikki hoitokodit ja vanhainkodit "tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle" niin vammaiset ja vanhukset ovat sitten mökeissään, peloissaan ja näille "vapaasti liikkuville suojateille" täysin vapaata riistaa. Jos siinä sattuu joku vammainen tai vanhus menettämään henkensä kun nämä Alexin kutsuvieraat käyvät kylässä niin..
    eläkeyhtiö kuittaa ja kiittää. Taas on yhden mummon tai papan rahat "sijoitettavissa" tuottoisasti.... vaikkapa Nokiaan.
    Sitäpaitsi tuolta etelästa ja idästä tulevat "vieraat" kyllä tietää että Suomen vankiloissa ollaan kuin lomalla verrattuna vaikka Venäjän vankiloihin. Siis jos sattuu jäämään kiinni - mistä ei ole pelkoa kun poliisi on tod näk sadan kilometrin päässä. Ja mitäs Suomi tekee jos heidän kotimaansa kieltäytyy vastaanottamasta näitä heppuja takaisin. Kustantaa lyhyen leppoisan loman "hoitokodissa".

    Äänestä

  • varkaidenparatiisi kirjoitti:

    Näitähän mm Stubb haluaa tänne, vapaa liikkuvuus nääs!!!
    Kun kaikki hoitokodit ja vanhainkodit "tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle" niin vammaiset ja vanhukset ovat sitten mökeissään, peloissaan ja näille "vapaasti liikkuville suojateille" täysin vapaata riistaa. Jos siinä sattuu joku vammainen tai vanhus menettämään henkensä kun nämä Alexin kutsuvieraat käyvät kylässä niin..
    eläkeyhtiö kuittaa ja kiittää. Taas on yhden mummon tai papan rahat "sijoitettavissa" tuottoisasti.... vaikkapa Nokiaan.
    Sitäpaitsi tuolta etelästa ja idästä tulevat "vieraat" kyllä tietää että Suomen vankiloissa ollaan kuin lomalla verrattuna vaikka Venäjän vankiloihin. Siis jos sattuu jäämään kiinni - mistä ei ole pelkoa kun poliisi on tod näk sadan kilometrin päässä. Ja mitäs Suomi tekee jos heidän kotimaansa kieltäytyy vastaanottamasta näitä heppuja takaisin. Kustantaa lyhyen leppoisan loman "hoitokodissa".

    Liian usein kun ryöstö tapahtuu niin ahmed on ollut asialla. Tai mohamed. Ovat kyllä piruja kun ryöstelevät mutta hih hih kun jäävät kiinni. Ihme kun eivät valita rasismisa kun joutuvat vankilaan. Hölmö krista mikkonen vaan puhuu kotoutuksesta. Tyhmä akka. Puhuis mieluummin karkotuksesta. Se tehoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ja muslimit väittävät että naista kunnioitetaan ja täyttä valhetta alistavat ja raiskaavat. En lähde mustan miehen taksikyytiin on sen verran arvokas värkki housussa ei musta piru saa koskea.

    Äänestä

  • Yksinkö rasisti täällä huutelet ?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Yksinkö rasisti täällä huutelet ?

    Suomi on täynnä rasisteja kiitos kuuluu roskaväelle. Eivät pärjää koulussa saati normielämässä.

    Äänestä

"Jutusta tekee tulenaran se, että kaikilla tuomituilla oli maahanmuuttajatausta, mutta kaikki kahdeksan asianomistajaa kuuluivat kantaväestöön. Kyseessä ei ollut kuitenkaan minkään yksittäisen kansallisuuden muodostama jengi, vaan sattumanvaraisesti valikoitunut joukko."

Anna stidi!

Äänestä

LAITTAISIN RIKOLLISUUDEN KELAN SYYKSI EI OLE TUKENUT SYRJÄYTYNEITÄ MAMUJA TARPEEKSI

Äänestä
  • vammaisille ei pitäisi antaa rahaa ollenkaan, sillä ovat vaarassa joutua muslimiroistojen kohteiksi.

    Äänestä

"Koplan kiinni saaminen on rauhoittanut kertaheitolla koko Varissuon lähiötä. Vuodenvaihteen jälkeen vastaavia ryöstöjä ei ole enää kirjattu.

Jutusta tekee tulenaran se, että kaikilla tuomituilla oli maahanmuuttajatausta, mutta kaikki kahdeksan asianomistajaa kuuluivat kantaväestöön. Kyseessä ei ollut kuitenkaan minkään yksittäisen kansallisuuden muodostama jengi, vaan sattumanvaraisesti valikoitunut joukko.

Tuomituista neljä oli täysi-ikäisiä ja yksi 17-vuotias. Teot tapahtuivat Varissuolla.

TS"

Kyseessä on siis yksi jengi, joka on saatu kiinni ja on kerralla rauhoittanut oko Varissuon lähiön. Syyllistää kaikki Varissun maahanmuuttajat (puhumattakaan kaikkia Suomen maahanmuuttajat) on törkeää persuajattelua.

Rasistinen väite "on aika aloittaa järjestelmälliset karkoitukset" tuo kummasti mieleen tietyt 30-luvun ajattelutavat.

Äänestä
  • Ne tuppaa kummasti mieleen kaikki vanhemmat asiat tuossa iässä.

    Äänestä

  • METTE sinä olet IHANA !!!

    Kukaan muu ei näe noita asioita noin iloisena ja toivottuna!

    Äänestä

  • Juuri näin. Persut vaan on niin rasisteja.

    Äänestä

Ja tätähän ei sitten Virkamiehet ja Poliisit ja Tuomarit lue rasismiksi, kun ruskettuneemmat kalpeanaamoja pahoinpitelevät ja ryöstävät. Jos tilanne olisi toisin päin, niin ainakin viherfasistit pitäisivät jumalatonta mekkalaa rasismista!

Äänestä

Itse asiassa alueella on vaikuttanut kaksi jengiä. Toinen jengi ei tosin ehkä ole jengi vaan ennemminkin yhden moniosaajan urakointiprojekti. Mutta kaikkiaan tämä iljettävä rasistinen viharikosaalto toivottavasti nyt saadaan loppumaan. Se etteivät tekijät katuneet lainkaan valikoituaan puolustuskyvyttömiä, vähemmistöön kuuluvia kantasuomalaisia uhreikseen, laittaa kyllä kysymään onko vääräuskoisen kohtelun oikeuttava profeetan esimerkki liian haitallinen omaan yhteiskuntaamme. Emmehän elä enää pimeää keskiaikaa, nykyään pitäisi osata käyttäytyä sivistyneesti.

Äänestä

MIKSI JUTTU ON MUKAMAS arka JOS TEKIJÖINÄ OVAT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET RIKOLLISET?

Pois maasta sellaiset! Mitä he ovat 10 vuoden kuluttua? Suvaitsevaisia ahkeria työssä olevia sopeutujia VAI ?

Äänestä

Onko tämä sellainen "viharikos"?
Onko tämä rasismia koska uhrit ovat kantaväestöä ja tuomitut maahanmuuttaneita?
Voikohan kyseessä enää olla "yksittäistapaus" koska rikoksia tehtiin monia?

Äänestä

Kukkahattutäti selittäisi tapahtumat sattumiksi.Viharikosta ja rasismia ei voi tapahtua jos se kohdistuu kantaväestöön.

Äänestä

Mitä tulee noihin vankeusrangaistuksiin. Olisiko helpompaa, jos Suomi tekisi diilin syyllisten alkuperämaiden kanssa, että Suomi toimittaa heidät sinne lusimaan ja he jäävät sen jälkeen sinne?

Tietenkään se ei sujuisi ilmaiseksi, varmasti pyytävät jotain korvauksia siitä. Tavallaan se olisi winwin - tilanne kummallekin maalle. Suomi vaikka maksaisi jonkun summan, se säästäisi kuitenkin koska Suomessa vankeinhuolto on niin kallista. Vastaanottomaa saisi asianmukaisen korvauksen. Ja tavallaan vangillekin olisi helpompaa kun ympärillä on maanmiehiä samassa kulttuurissa.
Kaikki siis voittaisivat!

Ajatusta kannattaisi pohtia sillä näinhän asia hoituisi periaatteellisesti oikein. Unohdetaan nyt lainsäädännöt, sillä ne ovat unohtuneet jo syylliseltä rikosta tehdessään. Mietitään periaatetta.
Millaisia vasta - argumentteja tulee periaatetasolla? Keksiikö joku holtittoman maahanmuuton kannattaja yhtään?

Äänestä
  • Ei muuta kuin palataan Venäjän kanssa vanhaan käytäntöön eli rikolliset passitetaan suoraan Siperiaan! Kyllä Siperia opettaa. Da!

    Äänestä

Tuo Siperiakortin nostaminen pöydälle, sai iden minulle. Miksei tehtäisi Venäjän kanssa sopimusta, että osa vangeistamme suorittaisi tuomionsa siellä? Suomi säästäisi siinä edelleen rahaa ja maahanmuuttotaustaisille vangeillekin olisi helpompaa sopeutua sinne, kun Venäjän vankiloissa on varmastikin olosuhteet samantyyppisiä kuin heidän todellisissa kotimaissa.
Suomen vankilat voivat vaikuttaa heistä liian täysihoitoloilta virikkeineen. Vaikea varmasti tajuta edes tehneensä vakavan virheen kun pääsee ilmaiseen ylöspitoon...
Sinne samalla voisi siirtää myös kaikki pedofiilit.

Äänestä

Oliko joku nimetty tutkija joka on asiaan perehtynyt? Vois olla asiaa.

Äänestä

Olisiko tässä viimein syy aloittaa järjestelmälliset karkoitukset?
Vai haluammeko antaa "tietyille tahoille" signaalin: "Tehkää mitä teette, joudutte korkeintaan valtion hotellin täyshoitoon kaikkine virikkeineen ja opiskelumahdollisuuksineen?

Tällainen signaali toki pitää antaa. Äänestäkää punavihreästi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ravenswamp kirjoitti:

Maahanmuuttajataustainen porukka on Turussa jäänyt kiinni poliisinkin mukaan erittäin törkeistä varkauksista.

Yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen syyllistynyt maahanmuuttajataustainen voidaan karkoittaa, mikäli teko on ollut törkeä.

Olisiko tässä viimein syy aloittaa järjestelmälliset karkoitukset?
Vai haluammeko antaa "tietyille tahoille" signaalin: "Tehkää mitä teette, joudutte korkeintaan valtion hotellin täyshoitoon kaikkine virikkeineen ja opiskelumahdollisuuksineen?

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/469321/Vanhuksia ja liikuntavammaisia ryostaneelle Varissuon liigalle pitkat tuomiot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu