Olen nyt 30v mies, ja olen ajatellut, että vieläköhän olisi mahdollista oppia laskettelemaan tällä iällä, vai olisiko se pitänyt opetella jo alle kouluikäisenä, ja se olisi näin ollen nyt jo myöhäistä? Lasketteluni ovat elämäni aikana jääneet ihan muutamaan kertaan jolloin olen yrittänyt opetella sitä. Niinä kertoina lasketteluni on ollut aika vaivalloista ja kaatuillut olen siellä rinteessä, joten olenkin sitten ajatellut, että oppisinkohan enään lasketteleen, mutta toiveita olen myös elätellyt, että ehkä oppisin, kun tarpeeksi kauan harjoittelisin. Eihän sitä ihan muutamilla kerroilla heti opi.
Kun ihmiset niin paljon laskettelevat, niin tunnen alemmuutta siitä, kun en itse kyseistä lajia harrasta, ja siitä kun taitoni siinä on aika huono. Harmi kun ei ole sellaisia kavereitakaan, jotka laskettelisivat, niin voisi niiden matkassa opetella. Myös lajin kalleuskin on yksi mikä on hidastanut aloittamista. Joutuisin vuokraamaan välineet ja siihen vielä hissilippukin ja matkustaminen lähimmällekin laskettelupaikalle kotipaikkakunnaltani, muodostaisi aikamoisen menoerän. Kaikesta huolimatta haluaisin oppia vielä kunnolla laskettelemaan, ja en usko että se vielä myöhäistä olisi, vai mitä mieltä olette?
Onko jo myöhistä aloittaa?
7
437
Vastaukset
- Mäkeen vaan!
No ei sitten ollenkaan liian myöhäistä! Itse aloitin 35 vuoden hujakoilla, ja hyvin lähti liikkeelle. Kolmisen vuotta myöhemmin vaihdoin lumilautaan (siis senkin kanssa alkoi ihan alkeista) ja hyvin sujuu. Nyt on ikää mittarissa 44 v. ja vauhti sen kun kasvaa :)
Kannattaa aloittaa homma oikean hiihdonopettajan avustuksella, sillä konstilla saa perusteet kuntoon heti startissa ja homma alkaa sujua jo muutaman laskukerran jälkeen.
Tähän aikaan vuodesta saa käytettyjä välineitä (netistä ja laskettelukeskusten vuokraamoista) halvalla, eli senkin suhteen voi säästää helposti satasia.- 52-laskettelija
Itte laitoin 45-vuotiaana eka kertaa laskettelusukset jalkaan ja se oli menoa. Nyt laskettelen 2-3 viikossa ja käyn Rukalla keväisin. Todella hieno laji vaikkakin vähän kallis. Tietysti jos vertaa baari reissuihin niin on todella halpa harrastus.
Rohkeesti vaan mäkeen.
- Yli30
Ei onnistu enää. Pitää aloitaa viiemistään 12v iässä.
- suks33
Kaikki suomalaiset osaavat lasketella ja laskea alas mäkeä. Osaamattomat ovat kuolleet ajat sitten. Iällä, kunnolla, painolla ei ole merkitystä. Aloita vain hitaasti, sitten sun elimisto muistaa mihin se oli suunniteltu alunperin. Suurin oppi minusta olisi peppu ulos ja pää pystyssä :) Onnea itsetutkimusmatkaan!
- Sukset jalkaan vain.
Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa laskettelua. Itse olen 11 vuotias ja lasketellut 8 vuotta. Sukset jalkaan ja mäkeen vain. Itselleni laskettelu on kuin elämä ja en koskaan haluaisi lopettaa laskettelua. En tiedä mitä vinkkejä antaisin mutta omasta mielestäni kannattaisi astua mäkeen ensimmäisen kerran hiihdon-opettajan matkassa. Huomaa tämä on vain oma mielipiteeni. Onnea rinteeseen :)
- aska
Lumilautailun aloittaa monet juuri 30 vuotiaina. Se on sopiva ikä siihen.
- antaa palaa
Olin yli 50 v, kun ensimmäistä kertaa eläissäni laitoin laskettelusukset jalkaani.
Alussa joutui keskittymään pelkästään pystyssä pysymiseeni ja jalat kipeytyivät., Pkkuhiljaa alkoi laskettelu tuntua ihan kivalta ja vauhdin hurmastakin nautti, kun taitoa tuli lisää. Hanki(tai vuokraa) vaan välineet ja eiku menox
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755