Kuulin että olisin voinut perunkirjoituksessa siirtää omasta perimästäni osuudesta osan lapsilleni ja näin saada perintöveroa pienemmäksi. Pitääkö paikkansa?? Perunkirjoitus oli kuukausi sitten mutta pesää ei olla vielä jaettu. Olenko myöhässä? Löytyykö tästä mitään tietoa netissä? en ainakaan sitten keksinyt sopivaa hakusanaa kun mitään en löytänyt.
perintöveron minimointi
Helkky
61076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Välttääkseen ylenmääräisiä perintöveroja, niin on luovuttava koko perinnöstä määräämättä eli nimeämättä sijaan tulijaa. Luopumisilmoituksessa voi mainita "Luovun Ano Aalta tulevasta perinnöstä rintaperilliseni hyväksi" Tai pelkästään "Luovun isäni (äiti, veli, sisko)Ano Aalon jälkeen tulevasta perinnöstä" ja nimi alle sekä todistajat.
Jos otat itsellesi ja määräät lapsesi saajiksi, niin maksat itse ensin koko perinnöstä perintöveron ja lapset maksaa lahjaveron. Lasten osuus voi olla verottomana vain alle 3400 euroa, siis kutakin kohti.
Edellinen oli asiasta hajulla, mutta esitys epäselvä.
Voit edelleen luopua perinnöstä, ellet ole ryhtynyt sellaisiin toimiin, jotka verottaja voi tulkita perintöön ryhtymiseksi. Sinun ei ole saanut osallistua pesän asioiden hoitoon muuten kuin osallistumalla perunkirjoitukseen.
On luovuttava koko perinnöstä ilman minkäänlaisia ehtoja ja nimeämättä sitä, kenelle perintö menee. Luopumisen johdosta perintö menee lakimääräisille perillisille samoin kuin kysyjä olisi itse kuollut ennen perittävää. Mikäli kysyjällä on omia lapsia ja he kaikki ovat elossa, menee perintö heille kaikille yhtä suurina osina.
Koska kunkin perintöosuus pienenee kun perintö jakaantuu useampaan osaan, alenee maksettava perintövero progression vuoksi. Lisäksi luopujaa ei veroteta lainkaan, eli veroissa säästää huomattavasti, mikäli on suuresta perinnöstä kysymys.
Verottoman perinnön alaraja on 3399 euroa kunkin perillisen osalta erikseen.
Näillä palstoilla kysytään monasti asioista siinä vaiheessa kun monen toimenpiteen osalta ollaan jo myöhässä. Ennen kuolemaa tehtäviä perintöveron määrään varsin paljon vaikuttavia tekijöitä ovat mm:
-omaisuuden luovuttaminen riittävän ajoissa ennakkoperintöinä ja tähän liittyen lahjakirjaan tehdyilla määräyksillä hallintarasitteiden perustaminen. Näin menetellen kuoleman yhteydessä perittävä perittävä varallisuus pienenee
-hallintarasitteiden perustaminen testamentilla
kiitos vastauksista, pieniä tarkentavia kysymyksiä vielä, millainen paperi minun pitää tästä toimittaa perunkirjoittajalle? Riittäkö oma allekirjoitus vai pitääkö olla todistajia? Pesästä on otettu ainostaan huonekaluja ja muistoesineitä, kiinteistöä ja maita ei ole pantu vielä myyntiin. Voiko tämän siis vielä tehdä?
Surffailin eilen netissä ja vastaani tuli että voisin jotenkin omalla testamentillanikin siirtää tämän perinnön lapsilleni niin että perintöveroa ei tule maksettavaksi uudelleen..ymmärsinkö ihan hassusti:)
eli kun lapsia on 2 ja lisäksi toisella lapsella lastenlapsia niin voinko määrätä myös lastenlapsille osuudet heidän isänsä osuudesta vai jakaantuuko perintö vain lapsilleni eli kahteen osaan?
Lue uudelleen saamasi vastaukset. Niissä on vastattu tähänkin kysymykseesi.