Kävelin onnellisena pitkin katua. Olin saanut paikan mallitoimistosta! Olin onneni kukkuloilla! En ollut erityisen kaunis, tumma tukka ja hailakan siniset silmät, mutta pienellä ehostamisella minusta saisi nätin, oli mallitoimistotäti hehkuttanut.
Saavuin Kauppakuja kuutentoista ja avasin vanhan kerrostalon oven ja loikin rapistuneet portaat ylös omaan kämppääni. Tai no, eihän se ikioma ollut, asuin siellä Marjun ja Titan kanssa. Marju oli pullea, ruskeatukkainen- ja silmäinen silmälasityttö. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa muiden haukkumasanoja, ja siksi Marju oli silmissäni jotenkin erilainen. Itse olisin tintannut turpaan jok´ikistä haukkujaa.
Titta taas on vaaleahiuksinen. Hänen tukkansa valuu kuin vesiputous aina takamukseen asti. Hänellä on kirkkaansiniset silmät ja aina muotivaatteet.
Olemme siis kaikki parikymppisiä naisenalkuja. Sinkkuja.
Kun astuin huoneistoon, kohtasin Titan ja Marjun odottavat katseet.
-No, miten kävi? Marju kysyi innostuneena.
-Hyvin, vastasin leveästi hymyillen. -Sain paikan!
-WIHII!!!! Marju kiljahti aivan yhtä iloisena kuin itse olisi saanut paikan. Mutta Titta vetäytyi sohvalle ja kietoi kätensä polviensa ympäri.
-Mikä ny on? Hihkaisin iloisen voitontanssin lomasta.
-ei mikään, väsyttää, Titta murhati ja painui ylipieneen huoneeseensa, joka joskus oli ollut varasto.
Minä ja Marjukin rauhoituimme vähän, ja istuimme huohottaen sohvalle.
-Mikä Titalle tuli? Marju kysyi.
-Se kuulemma oli väsynyt, vastasin.
-Outoa, MArju mumisi kulmat rypyssä. -Se ei ole Titan tapaista...
-Niin... huoahdin, mutta ajatuksissani olin jo muotinäytöksessä Brysselissä, ja kekkaloin lavalla upeissa farkuissa ja yhtä hienossa topissa.
-Jos mekin käytäisiin nukkumaan? MArju ehdotti.
-Mä käyn vielä baarissa parilla bissellä, tokaisin ja häivyin eteiseen yhä huumaantuneena.
Ok, jatkakaas tuosta. EI mitään härskejä juttuja!D:
Jatkonove...
6
287
Vastaukset
- luis
oi sirkka jos lukisit tämän. suljin kirjekuoren. hekumallisilla märillä huulillani suutelin postimerkin. painoin kortin kuoreen. vein paikalliseen postilaatikkoon. kävelin oudon tunteen vallassa takaisin. henkilöä en nimeltä tuntenut. mielessäni hän oli sirkka. henkilöpaperin jonka olin edellisenä päivänä löytänyt ulkoa. kerrostalon oventa. siitä päättelin osoitteen. kerrostalo oli korkea. kymmenen ovea. toivottavasti postiljooni pystyy päättelemään oven. en ollut uskaltautunut edes itse käymään niitä läpi. olinhan arka perus luonteeltani. huominen tai yli huominen toisi viestini hänelle. juuri hänelle. tulisiko sokko trefeistä mitään.
- ongelmia
Aavistelin, että Titta oli kateellinen, mutta en voinut olla varma. Jos onkin jotain tosiaan ikävää tapahtunut. En hyväksy sitä, että ystäväni on kateellinen. Ei Titta. Hän on hyvä ystäväni. Koputin Titan oveen...
- siu33
..Varovasti ovea raottaessani huomasin Titan sängyllään. Kopautin häntä olalle
ja kysyin mikä hänen on. Vaivattomasti hän sanoi ettei mikään. Mutta tunsin ettei
kaikki olisi kohdallaan. Niin minä kerroin sen hänelle ja lopuksi hän kertoi. Oli ihailtavaa, että
joku tosiaan ihaili minua. Niin Titta kertoi, että ihaili minua kaikilla tavoin. Ja tahtoisi itsekkin olla
joskus............ - KeisariLaudustus,huuliharpp...
siu33 kirjoitti:
..Varovasti ovea raottaessani huomasin Titan sängyllään. Kopautin häntä olalle
ja kysyin mikä hänen on. Vaivattomasti hän sanoi ettei mikään. Mutta tunsin ettei
kaikki olisi kohdallaan. Niin minä kerroin sen hänelle ja lopuksi hän kertoi. Oli ihailtavaa, että
joku tosiaan ihaili minua. Niin Titta kertoi, että ihaili minua kaikilla tavoin. Ja tahtoisi itsekkin olla
joskus............minunlaiseni. Mulla oli sen mielestä uhkeet muodot, tiukka peppu ja kaikkee. Naurahdin hermostuneesti.
-Vaihtaisin osia ihan mielelläni. On hermostuttavaa olla malli.
Titta hymyili. SItten Hän... - lesse-92
KeisariLaudustus,huuliharpp... kirjoitti:
minunlaiseni. Mulla oli sen mielestä uhkeet muodot, tiukka peppu ja kaikkee. Naurahdin hermostuneesti.
-Vaihtaisin osia ihan mielelläni. On hermostuttavaa olla malli.
Titta hymyili. SItten Hän...tarrasi minua kädestä ja huusi:
-SINÄ ET MINNEKKÄäN MALLI TOiMISTOON MENE!!!!! MINÄ SEN PAIKAN SAAN, MENEN SINNE HETI HUOMEnNA!!
Marju kurkisti ovesta.
-Hätä? hän kysyi.
-On, huudahdin ja juoksin rappu käytävään. Siellä purskahdin itkuun. Unelmani oli murskana! Titta pilasi sen! Mutta, hei! Eihän minun sen pauka pään kanssa tarvinnut asustaa. Minä etsisin oman kämpän.
Seuraavat viikot bunkkasin mutsin ja faijan luona. Sain oman kodin Falconinkatu kakskyt neljä beestä. Se oli 43 neliön kaunis koti. Asetuin taloksi heti ja minusta tuli menestyvä malli =) - Hymynaama =)
lesse-92 kirjoitti:
tarrasi minua kädestä ja huusi:
-SINÄ ET MINNEKKÄäN MALLI TOiMISTOON MENE!!!!! MINÄ SEN PAIKAN SAAN, MENEN SINNE HETI HUOMEnNA!!
Marju kurkisti ovesta.
-Hätä? hän kysyi.
-On, huudahdin ja juoksin rappu käytävään. Siellä purskahdin itkuun. Unelmani oli murskana! Titta pilasi sen! Mutta, hei! Eihän minun sen pauka pään kanssa tarvinnut asustaa. Minä etsisin oman kämpän.
Seuraavat viikot bunkkasin mutsin ja faijan luona. Sain oman kodin Falconinkatu kakskyt neljä beestä. Se oli 43 neliön kaunis koti. Asetuin taloksi heti ja minusta tuli menestyvä malli =)Nytkö tää loppu? Ei kai? =(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399