Aalto yliopiston professorin Vesa Puttosen mukaan Suomessa on eläkevarallisuutta noin 120 miljardia, mutta eläkevastuuta noin 450 miljardia. Rahaa puuttuu, eikä hän tiedä mistä sitä saataisiin lisää.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori arvio, että suomalaisten eläke-etuuksia heikennetään edelleen. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
Kaikki jäljet johtavat siihen, että eläke-etuuksia tullaan heikentämään. Tämäkin järjestelmä, missä nyt ollaan, on liian hyvä ollakseen totta.
Halutaan, että ihmiset pysyvät rauhallisina, eivätkä hätäile tämän asian suhteen. Ikään kuin nykyinen työeläke-järjestelmä pysyisi sillä pystyssä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori arvio, että suomalaisten eläke-etuuksia heikennetään edelleen. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
Kaikki jäljet johtavat siihen, että eläke-etuuksia tullaan heikentämään. Tämäkin järjestelmä, missä nyt ollaan, on liian hyvä ollakseen totta.
Halutaan, että ihmiset pysyvät rauhallisina, eivätkä hätäile tämän asian suhteen. Ikään kuin nykyinen työeläke-järjestelmä pysyisi sillä pystyssä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kohta eläkeläisiä 1 500 000 x 20 000€ keskieläke vuodessa = 30 000 000€/vuosi, eli eläkerahat riittävät noin 4 vuotta.
Kohta--- eli noin kahden vuoden päästä piru pääsee irti.
Mihin kaikki rahat ovat kadonneet?
Luultavasti ylisuuriin eläkkeisiin ja erilaisiin eliitin korruptioihin.
Korjaus pitää olla 30 miljardia vuodessa.
Kohta eläkeläisiä 1 500 000 x 20 000€ keskieläke vuodessa = 30 000 000 000€/vuosi, eli eläkerahat riittävät noin 4 vuotta.
Miten kaikki tapahtuu.
Seuraa Kyproksen tiedostoja tuhoavia järjestelmiä, syyllisiä ei löydy hups miten tässä näin kävi.
Hetkinen, hetkinen.
Onko teillä tosiaan sellainen käsitys että jokainen on maksanut oman eläkkeensä eläkemaksuina työaikanaan? Ei todellakaan!
Tilanne oli aiemmin se, että 1/3 tuli näistä säästöjen tuotoista ja 2/3 sillä hetkellä töissä olevien maksuista. Tämä on vähemmän tiedetty tosiasia.
Tämä toimikin niin kauan kun suuret ikäluokat olivat töissä ja Neuvostoliiton kauppa veti.
Nyt kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, tulee "äitiä ikävä". Ratkaisuksi muutettiin Eläkeyhtiöiden lakeja siten, että eläkesäästöillä saa pelata osakkeilla (tapahtui 2000-luvun alkupuolella). Silloinhan pörssit "tuottivat" ;-)
Nyt on p*ska housussa. Uusia eläkemaksun maksajia on aivan liian vähän, pörssit pikemminkin vievät ja eläkeläiset elävät paljon pitempään kuin ennen.
Hyvä(sti) poismainen hyvinvointiyhteiskunta!
Minulla ei ole koskaan ollut sellaista käsitystä, että eläke olisi palkan jatke, paremminkin eläkemaksu on veronluontoinen sosmaksu vanhuutta varten, joka tulisi jakaa aivan muilla perusteilla kuin millä se nykyään tehdään.
Duunarilla on keskimäärin 12,5 vuotta lyhempi elinaika kuin hyvin koulutetulla helppo työ liukuva työläisillä. (tieto 2011 lääkärinlehdestä)
Duunarit kuolee ja rahat menevät korkeisiin eläkkeisiin, eli sieltä suurista eläkkeistä se eläkepommiuhka tulee, koska köyhän ja rikkaan eläkevarat ovat samoissa kassoissa, joissa on myös ne yritysten johtajistolle tehdyt öky eläkkeet.
Kyproksen suurin pankki Bank of Cyprus on kadottanut suuren osan keskeisistä tiedostoistaan, kertoo Yle Kyproksen medioita ja BBC:tä siteeraten.
Konsulttien mukaan Bank of Cypruksen toiminnastaan antama tieto on erittäin epätäydellistä.
Pankin tietokoneista on löydetty tiedostoja tuhoava ohjelma. Toistaiseksi on epäselvää, onko tiedostojen tuhoaminen tietoista vai tahatonta.
Suurimmat tietoaukot koskevat pankin toimintaa vuosina 2007 - 2010.
Suomen pankkiin on hyökännyt virusohjelma, joka ottaa ihmisiltä kymmenyksiä ja siirtävät niitä kaukomaille tietämättömiin.