Formula 1 historiassa puhutaan vain niistä, jotka ovat tilastollisesti saavuttaneet jotain. Kun olet paperilla hyvä, olet kiistatta nopea. Toki asia näin myös on, mutta on monta kuljettajaa jotka eivät koskaan saaneet mahdollisuutta näyttää nopeuttaa. JJ Lehto on kiistatta yksi formula historian nopeimmista kuljettajista. JJ:n ura oli todella nousujohteista. Hän menestyi pienemmissä formulaluokissa ja nousi askel askeleelta kohti kuniinkuusluokkaa. Vihdoin vuonna -89 JJ sai tilaisuuden ja käytti sen täydellisesti ja sai Onyxin tallipäällikön vakuutettua kyvyillään. JJ teki sen minkä pystyi heikkotehoisella Onyxilla. JJ:n työnjälki huomattiin ja pian avautui paikka Dallaralle. JJ voitti heti kaikki tallikaverinsa ja nousi mm. 1991 Sennan ja Bergerin kanssa Imolassa kolmannelle sijalle. Seuraavaksi oli siirto Sauberin leipiin ja heti avauskilpailussa JJ ajoi Sauberille historian ensimmäiset MM-pisteet. Huiman kauden jälkeen JJ:lle avautui paikka huipputalliin Benettonille. Valitettavasti Benetton oli jo tuolloin omaksunut yhden miehen tallin systeemin, jossa kaikki rakennettiin Schumi ympärille. Herkkänä ihmisenä, se oli liikaa JJ:lle. Viimeinen niitti oli ennen kauden alkua vuonna 1994 JJ:n ajama vakava onnettomuus, mistä hän ei koskaan toipunut täysin. JJ oli nopea, mutta liian herkkä mies kovaan formulamaailmaan ja hänen kurssinsa kääntyi laskuun. Viimeiset kisat hän ajoi Sauberilla saman vuonna. Jos JJ olisi saanut rauhassa toipua kolaristaan ja saanut saman kohtelun kuin Schumi, niin varmuudella JJ olisi jättänyt Schumi täysin varjoonsa. JJ on kiistatta nopein suomalainen formulakuljettaja ja yksi kaikkien aikojen nopeimmista, ehkä nopein. JJ ainoa huono puoli oli että hän oli herkkänä ihmisenä väärässä tallissa väärään aikaan. Jos kohtalo olisi ollut toinen, luultavasti JJ olisi Schumi sijaan kuusinkertainen maailmanmestari.
JJ on nopein kaikista
JJ fani
2
250
Vastaukset
- jahas
Spekulaatioita näin 10 vuoden päästä. Laji sekin.
Sellasta se on elämä. - Hiljaa..
Lehdonhan takia Audi-tiimi on yleensä jäänyt
kisoissa kakkoseksi ja mestaruustaistossa
kakkoseksi kun Lehto on aina sortunut virheeseen.
Marco Werner teki historiaa näissä Le Mans-autoi-
lla voittamalla toisen mestaruutensa putkeen..
Muistaakseni tämän vuoden Le Mansissakin Lehdon
takia yksi suurimmista autokunnista joutui keske-
yttämään n.30min jälkeen kun kokonaisaika on 24h.
Werner on paljon lahjakkaampi kuin Lehto vaikka
ei minulla mitään Lehtoa vastaan olekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393